Tuulilasi on ollut vakiovaruste autoissa jo pitkään. Nykyisin tuulilasi on kantava osa auton korirakennetta ja täynnä teknologiaa, mutta alun perin kyseessä oli paljon yksinkertaisempi keksintö, jolla oli huomattava heikkous onnettomuustilanteissa.
Alun perin tuulilasi luotiin suojaamaan kuljettajaa tuulelta, sateelta, pölyltä ja kiviltä. Ensimmäiset autoihin asennetut tuulilasit valmistettiin suorasta ikkunalasista, jonka kääntöpuolet paljastuivat kuitenkin onnettomuustilanteissa, todetaan Autoklinikan tiedotteessa.
– Onnettomuustilanteissa ensimmäiset tuulilasit rikkoontuivat isoiksi teräviksi sirpaleiksi ja olivat tästä syystä vaarallisia autossa istuneille, Autoklinikan työnjohtaja Marko Tuokko kertoo.
Tuulilasien ja auton muiden lasipintojen turvallisuutta veivät eteenpäin 1900-luvun alkupuolella kehitetty laminoitu turvalasi ja karkaistu lasi. Laminoitu turvalasi rakentuu kahdesta erillisestä lasipinnasta ja niiden väliin sijoitetusta muovikalvosta, joka estää lasin sirpaloitumisen kuljettajan tai matkustajien päälle. Karkaistu lasi taas on lämpökäsitelty niin, että se hajoaa pieniksi tylpiksi palasiksi, vähentäen näin riskejä onnettomuustilanteissa.
– Turvallisemmat lasityypit yleistyivät autoissa vuosien 1920 ja 1940 välillä. Laminoitu lasi vakiintui lopulta käyttöön tuulilaseissa ja karkaistu lasi sivu- ja takalaseissa. Nykypäivänä tosin laminoitu lasi on yleistymässä myös sivu- ja takalaseissa, Tuokko toteaa.
Tuulilasinpyyhkijät ovat myös olennainen osa ajoturvallisuutta, vaikka varhaisimmista autoista ne puuttuivat vielä kokonaan. Amerikkalaista Mary Andersonia pidetään yleisesti ensimmäisen toimivan tuulilasinpyyhkijän keksijänä. 1900-luvun alussa ideoitu pyyhkijä oli käsikäyttöinen. Tuulilasinpyyhkijät nousivat suosioon kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin autojen yleistyessä.
Tuulilasin kiinnitys ja rooli mullistuneet
Ensimmäiset tuulilasit ruuvattiin paikoilleen samaan tapaan kuin talojen ikkunalasitkin. 1950–60-luvuilla kiinnityksessä yleistyivät kourumalliset tiivistelistat, ja pian sen jälkeen tuulilaseja alettiin liimata kiinni, mikä lisäsi auton korikokonaisuuden lujuutta.
– Nykyään auton kaikki lasipinnat on liimattu kiinni, ja ne ovat auton kantavia rakenteita. Kantavuuden merkitys korostui turvatyynyjen myötä, sillä apukuljettajan tyyny nojautuu avautuessaan tuulilasiin, Tuokko tarkentaa.
Rakenteellisen roolin lisäksi tuulilasi pitää näinä päivinä sisällään monenlaista tekniikkaa, kuten valo- ja kosteustunnistimia, ADAS-ajoavustinjärjestelmien kameroita, antenneja, lämmityselementtejä sekä ääni- ja lämpöeristystä. Lisäksi taustapeili on usein kiinnitetty tuulilasiin. Tästä syystä tuulilasin vaihto on uusimmissa autoissa aiempaa monimutkaisempi prosessi, sillä lasin fyysisen asennuksen jälkeen tulee vielä kalibroida lasin kamerat ja tunnistimet toimimaan oikein.
– Moni on varmasti miettinyt, miksi tuulilasin reunat ovat mustat ja rasterointikuviolla varustetut. Kyse ei ole tyyliseikasta, vaan mustan värityksen tarkoituksena on ennen kaikkea suojata kiinnitysliimaa auringon UV-valolta. Lisäksi väritys saattaa peittää lasiin asennetun teknologian johdotuksia, Tuokko selittää.
Ovatko modernit tuulilasit aiempaa heikompia?
Monet autoilijat ovat kokeneet, että tuulilasivaurioita syntyy nykyisin aiempaa helpommin. Ovatko modernit tuulilasit vanhoja laseja heikompia?
– Tavallaan kyllä, sillä esimerkiksi käytetyt materiaalit ja lasien paksuus ovat muuttuneet vuosien varrella ympäristö- ja valmistusprosessisyistä. Sanoisin kuitenkin mieluummin, että yleistyneet lasivauriot ovat hyvin monen tekijän summa. Lasipintoja esimerkiksi on uusissa autoissa tyyli- ja kokosyistä paljon enemmän kuin ennen. Lisäksi autojen rengaskoot ovat kasvaneet ja vaihtelevat säät rapauttavat tienpintoja aiempaa enemmän. Toisin sanoen, kiviä ja nastoja lentää runsaammin ja niille on autoissa enemmän lasista iskupintaa, Tuokko summaa.
Lue myös
Poikkeuksellisen lämmin maaliskuu on lisännyt tuulilasivahinkoja
Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja
Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan
