Koti Blogi Sivu 51

Henkilöauton kuljettaja menehtyi risteyskolarissa Sastamalassa

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi torstaina 26.3.2026 noin kello 10.35 aikaan tapahtuneessa henkilöauton ja raskaan ajoneuvon törmäyksessä Sastamalassa. Onnettomuus tapahtui valtatien 12 ja kantatien 44 risteyksessä.

Onnettomuudessa menehtyi henkilöautossa yksin ollut kuljettaja. Raskaan ajoneuvon kuljettaja ei loukkaantunut.

Poliisin tietojen mukaan henkilöauto oli kääntynyt kantatieltä 44 valtatielle 12 vasemmalle Tampereen suuntaan Tampereen suunnasta tulleen raskaan yhdistelmäajoneuvon eteen. Henkilöauton kuljettaja oli risteyksessä väistämisvelvollinen.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn tutkintana. Raskaan ajoneuvon kuljettajaa ei epäillä rikoksesta.

Lue myös

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

Ford Transit City -mallisto.

Ford lanseerasi Transitin jo vuonna 1965. Sen jälkeen merkin nyt jo legendaarinen pakettiautomallisto on jatkuvasti kehittynyt vastaamaan asiakkaiden eri tarpeisiin ja työn asettamiin haasteisiin.

Nykyään haasteet eivät liity pelkästään suurempien ja raskaampien kuormien kuljettamiseen. Kaupungeissa pakettiautoja käyttävien yritysten on nyt otettava huomioon myös puhtaan ilman tai päästöttömät vyöhykkeet, nousevat kustannukset ja toimintarajoitukset. Samalla asiakkaita on pystyttävä palvelemaan luotettavasti. Näiden yritysten merkitys Euroopan taloudelle on suuri, sillä ne ovat osa Euroopan bruttokansantuotteelle yli biljoonan euron arvoista sektoria.

Kuva: Ford.

Ford Pro tarjoaa kustannustietoisille yrityksille nyt uuden täyssähköisen pakettiauton kaupunkeihin, joissa on yhä useammin sallittua ajaa vain sähköautoilla. Uudessa täyssähköisessä pakettiautossa on oikeanlainen akku, riittävä kuormatila ja niin kattava vakiovarustetaso, ettei valinnaisvarusteille ole tarvetta.

Kuljetuskapasiteettia ja muunneltavuutta

Riittävä kuormatila on välttämätön kaikille pakettiautoille. Tämä oli oleellisen tärkeää myös Transit Cityn suunnittelussa.

Mallistoon kuuluu kolme korimallia, jotka on suunniteltu erityisesti kaupungeissa toimivien asiakkaiden tarpeisiin:

  • L1H1-pakettiauto: Kompakti, ahtaille kaduille ja ruuhkaisille lastauslaitureille ihanteellinen malli. Tavaratilaan mahtuu kolme eurolavaa, ja kantavuus on
    jopa 1 085 kg.
  • L2H2-pakettiauto: Suurempaa kapasiteettia tarjoava malli. Kuormatila 8,5 m³, kantavuus jopa 1 275 kg ja kuormapituus yli 3 000 mm.
  • Alustamalli: Ihanteellinen korinrakennukseen, kuten jakeluautoiksi tai lava-autoiksi kunnallisille toimijoille ja huoltoyhtiöille.

Jokaiseen korimalliin on saatavana yksi kattava varustetaso. Näin kustannukset on saatu pidettyä matalampina ja mallisto yksinkertaisempana. Umpikorimallien vakiovarusteita ovat esimerkiksi vahva kuormatilan suojasarja, puolikorkea tavaratilan verhoilu ja kuorman kiinnityspisteet.

Kuva: Ford.

Transit City Alusta on huolellisesti suunniteltu ensisijaisesti korirakennuksen aihioksi. Moottori sijaitsee edessä, mikä maksimoi taka-osan muuntelumahdollisuudet: runkopalkit on optimoitu helpompaa korirakentamista varten. E-Transit Alustasta saadut kokemukset auttoivat optimoimaan Transit Cityn pulttien sijainnin, standardoimaan sähköliitännät ja määrittelemään porauskiellossa olevat alueet. Näin varustelusta on saatu mahdollisimman tehokasta.

Kustannustehokasta sähköistymistä

Sähköajoneuvossa akku määrittää kustannukset, painon ja toimintamatkan. Transit City tarjoaa houkuttelevaan hintaan kilpailukykyisen kantavuuden ja työpäivän tarpeisiin riittävän toimintamatkan.

Kuva: Ford.

Tuhansista modeemilla varustetauista täyssähköisistä Ford-pakettiautoista kerätty tieto osoittaa, että Transit Cityn kokoluokan pakettiautoista 90 prosentilla ajetaan keskimäärin alle 110 kilometriä päivässä.

Mallissa olevan litiumrautafosfaattiakun (LFP) käytettävissä oleva kapasiteetti on 56 kWh. Tavoiteltu toimintamatka on jopa 254 kilometriä, mikä on yli kaksinkertainen matka useimpien kaupungeissa toimivien asiakkaidemme tyypilliseen päivittäiseen tarpeeseen verrattuna. LFP-akku soveltuu myös paremmin säännölliseen DC-pikalataukseen, joten se on käytännöllinen valinta yrityksille, jotka tarvitsevat luotettavaa suorituskykyä ja haluavat pitää kalustonsa mahdollisimman paljon ajossa.

Etuvetorakenne ja 110 kW:n sähkömoottori takaavat, että Transit City kulkee tasaisesti, on hiljainen ja tarjoaa välitöntä vääntöä raskaidenkin kuormien liikuttamiseen.

Suunnittelussa hyödynnettiin myös Fordin sähköpakettiautonkuljettajilta saatua palautetta, minkä perusteella yhden polkimen ajon kalibrointia hienosäädettiin tehokkuuden parantamiseksi ja kuljettajan väsymyksen vähentämiseksi pysähtelevässä liikenteessä.

Kuva: Ford.

Edullisempi käytössä

Oikein mitoitetun akun tuomat tehokkuushyödyt ulottuvat myös lataukseen. Asiakkaat voivat saavuttaa merkittäviä säästöjä energiakustannuksissa verrattuna dieselautoihin lataamalla autoa silloin, kun sähkö on edullisempaa.

Latausteho:

  • 11 kW AC-lataus: 10–80 prosenttia noin 4,5 tunnissa.
  • 87 kW DC (maksimiteho), 67 kW keskiteho: 10–80 prosenttia noin 33 minuutissa.
  • noin 50 km lisää toimintamatkaa 10 minuutissa pikalaturilla.

Täyssähkökalustoon siirtyminen voi tuoda taloudellisia etuja muutenkin kuin energiasäästöinä. Autossa on vähemmän liikkuvia osia ja huollettavia kohteita, joten Ford arvioi huoltokustannusten laskevan noin 40 % verrattuna vastaavaan dieselajoneuvoon. Transit Cityn huoltoväli on kaksi vuotta tai 40 000 km.

Tuottavuutta lisäävää teknologiaa

Transit City on suunnittelu kustannustehokkaaksi pakettiautoksi, joka on silti turvallinen, mukava ajaa ja joka soveltuu yritysten tarpeisiin.

Kuva: Ford.

Jakeluauton kuljettaja voi nousta autoon ja sieltä pois yli 200 kertaa päivässä. Kaikissa Transit City -malleissa on vakiona lämmitettävä kuljettajan istuin, mikä on tehokkaampaa kuin matkustamon ilman lämmittäminen. Vakiovarusteisiin kuuluu myös avaimeton käynnistys ajan säästämiseksi ja kuljettajan kuormituksen vähentämiseksi.

Mallissa on 12 tuuman kosketusnäyttö ja Apple CarPlay- ja Android Auto -yhteensopivuus. Tämä tekee navigoinnista ja tekoälyavustajien käytöstä helppoa.

Transit Cityn kuljettajaa avustavat järjestelmät auttavat kuljettajia selviytymään vilkkailla ja ahtailla kaduilla.

Järjestelmiin kuuluvat

  • Automaattinen hätäjarrutus
  • Pysäköintianturit edessä ja takana
  • Peruutuskamera
  • Aktiivinen vakionopeudensäädin
  • Kaistavahti

Testattua kestävyyttä

Transit City on testattu samoilla ankarilla globaaleilla kestävyystesteillä kuin kaikki muutkin Transit-mallit. Näin on varmistettu, että se on nimensä arvoinen.

Koska pysähtelevä kaupunkiajo rasittaa auton tiettyjä osia erityisen paljon, Ford on testannut lisäksi takaovet, sivuliukuoven, kuljettajan oven, käynnistyksen ja kuljettajan istuimen, jotta ne kestävät vuosien lukuisia pysähdyksiä sisältävän jakeluajon.

Kuva: Ford.

Autossa on kattava perustakuu. Korkeajännitekomponenttien takuu on 8 vuotta tai 160 000 kilometriä, mikä tuo mielenrauhaa ja auttaa säilyttämään jälleenmyyntiarvon.

Transit City -asiakkaiden tukena on myös Fordin valtuutettu huoltoverkosto, johon kuuluu 800 erikoistunutta Transit-keskusta ympäri Eurooppaa. Suomessa Transit Keskuksia on 13.

Valmiina määrittelemään kaupunkien hyötyajoneuvoliikenteen uudelleen

Transit City on täydellinen kumppani E-Transit Customille. Yhdessä ne varmistavat, että Ford Pro pystyy tarjoamaan kattavimman tonniluokan pakettiautomalliston.

Tilauskirjat avautuvat toisella neljänneksellä, ja ensimmäisten mallien pitäisi olla Transit Keskuksissa vuoden lopussa.

Suomen hinnoittelusta, mallistosta ja toimitusajoista tiedotetaan myöhemmin.

Lue myös

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Ford.

 

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Kuva: Neste.

Neste laajentaa asemaverkostoaan ja avaa huhtikuussa Helsinki-Vantaan lentoasemalle asiakkaita vuorokauden ympäri palvelevan aseman. Neste Express Helsinki-Vantaan lentoasema avautuu täysin uudistuneena ja on osa Nesteen Suomessa ja Baltiassa palvelevaa lähes tuhannen aseman verkostoa.

Vuoden 2026 aikana Neste Express Helsinki-Vantaan lentoasemalla avataan myös täysin uudistettu ja ympäri vuorokauden asiakkaita palveleva Neste Easy Wash -autopesukatu sekä Nesteen julkinen suurteholatausasema, Neste MY Uusiutuva Lataus.

“Neste-verkoston asemat sijaitsevat keskeisillä paikoilla, siellä, missä asiakkaat liikkuvat. Neste Express Helsinki-Vantaan lentoaseman palvelut, laadukkaat polttoaineet, sähköautojen lataus- ja autopesupalvelu mukaan lukien, on suunniteltu palvelemaan lentoasemalla asioivia, lennolleen saapuvia ja lähteviä matkustajia sekä ammattiautoilijoita, kuten takseja. Monipuoliset ja automatisoidut palvelut sopivat erityisesti lentoasemaympäristöön, missä asiakkailla on usein kiire päästä nopeasti ja sujuvasti jatkamaan matkaa”, sanoo Nesteen asemaverkostosta vastaava johtaja Katri Taskinen.

Nesteen koko maan kattavaan asemaverkostoon kuuluu Neste-liikenneasemia sekä Neste Express- ja raskaan liikenteen Neste Truck -asemia. Uusien asema-avausten lisäksi yhtiö kehittää palveluvalikoimaansa muun muassa laajentamalla Neste Easy Wash -autopesuverkostoa, ja avaamalla 15 uutta suurteholatausasemaa vuoden 2026 aikana.

Suomessa ja Baltiassa on tällä hetkellä yli 50 Neste MY Uusiutuva Lataus -asemaa. Julkisten latausasemien lisäksi Neste tarjoaa Suomessa latausratkaisuja yritysten sähköiselle kalustolle, esimerkiksi varikko- ja työmaalataustarpeisiin.

Lue myös

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

Kuva: CvB.

Sivullinen henkilö todisti 17.3. tiistaina keskellä kirkasta päivää tapausta, missä Keravalta Vantaalle suuntautuneen taksikyydin päätteeksi asiakas oli yrittänyt ottaa taksin väkisin haltuunsa. Taksikuski oli saanut epäillyn teon estettyä ja pyysi apua poliisipartion hälyttämiseksi.

– Tapahtumapaikalle osunut sivullinen oli soittanut asiasta hätäkeskukseen ja poliisin partio saapui paikalle noin klo 13.00. Taksin ryöstöä yrittänyt vastahakoinen epäilty otettiin poliisin haltuun. Epäillylle tehdyn turvallisuustarkistuksen yhteydessä hänen hallustaan takavarikoitiin pussi, mikä sisälsi epäiltyä ketamiinia, kertoo rikoskomisario Aurora Mäkinen.

– Mies kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan kuulustelua varten. Hänen epäillään syyllistyneen ryöstön yritykseen sekä lääkerikokseen, Mäkinen jatkaa.

Lue myös

Kankaanpäässä kuolonuhrin vaatinut liikenneonnettomuus syyttäjälle

Lue myös: Jalankulkija menehtyi auton alle Kankaanpäässä

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kankaanpäässä kuolonuhrin vaatinut liikenneonnettomuus syyttäjälle

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan viime itsenäisyyspäivänä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa jalankulkija menehtyi valtatie 23:llä Porintiellä Kankaanpäässä.

Jalankulkijan ja autoilijan välinen onnettomuus tapahtui itsenäisyyspäivän iltana 6. joulukuuta 2025 muutamia satoja metrejä Halmeenkadun risteyksen jälkeen Porin suuntaan ajettaessa.

Esitutkinnassa kävi ilmi, että menehtynyt jalankulkija oli kävellyt päihtyneenä Porin suuntaan ajoradalla läheiseltä huoltoasemalta saakka niin, että hän oli ennen onnettomuuttakin aiheuttanut kävellessään vaaraa liikenteelle.

Esitutkinnassa selvisi, että jalankulkija oli törmäyshetkellä ajoradalla hänelle kuulumattomassa paikassa. Törmäyksen jälkeen jalankulkijalle annettiin ensiapua, mutta hänet todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla.

– Onnettomuus tapahtui tieosuudella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja näkyvyyttä rajoitti vesisade. Tapahtumapaikassa ei ollut valaistusta eikä jalankulkijalla ollut päällään heijastimia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne.

Menehtynyttä jalankulkijaa epäiltiin esitutkinnassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, mutta niiden osalta tutkinta lopetettiin, sillä rikoksesta epäilty menehtyi.

Henkilöauton kuljettajaa epäiltiin esitutkinnassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, joiden osalta asia siirtyy nyt poliisilta syyttäjän ratkaistavaksi.

Lue myös: Jalankulkija menehtyi auton alle Kankaanpäässä

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Polestar laajenee uudella jälleenmyyjällä!

Kuva: Polestar.

Polestar jatkaa kasvuaan Suomessa ja avaa Automaan kanssa liikkeen Kokkolaan Automaan nykyisiin tiloihin. Uusi toimipiste vahvistaa Polestarin myyntiverkostoa erityisesti Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla, ja tarjoaa asiakkaille kattavat myynti-, koeajo- ja huoltopalvelut saman katon alla.

Polestar siirtyi viime vuonna uuden globaalin liiketoimintastrategiansa myötä uuteen, entistä aktiivisempaan myyntimalliin. Sen mukaisesti asiakkaille tarjotaan verkossa tehtävän ostoprosessin rinnalla mahdollisuus ostaa auto myös suoraan liikkeestä. Tämän laajentumisstrategian tukemiseksi Polestar on avannut viimeisen vuoden aikana yhteistyökumppaniensa kanssa useita liikkeitä ympäri maailmaa.

Polestar on vahvistanut läsnäoloaan tärkeillä alueilla myös Suomessa, ja Polestar Kokkola on merkin kuudes brändimyymälä. Polestarilla on liikkeet tällä hetkellä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. Polestar Lahden virallisia avajaisia vietetään huhtikuussa.

“On hienoa saada Automaa vahvistamaan kumppaniverkostoamme. Automaa on meille erinomainen yhteistyökumppani, joka tuntee paikallisen asiakaskunnan ja pystyy tarjoamaan Polestarin asiakkaille kokonaisvaltaisen, brändimme mukaisen palvelukokemuksen. Kokkola on dynaaminen ja kehittyvä alue, jossa on selkeä kysyntä Polestarin kaltaisille innovatiivisille sähköautoille”, sanoo Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.

“Polestar on ehdottomasti yksi kasvavien sähköautomarkkinoiden kiinnostavimmista ja edistyksellisimmistä brändeistä. On hienoa saada myös Polestar myyntiedustus Automaalle, jonka myötä voimme palvella alueen asiakkaita entistä paremmin ja tarjota heille lisää vaihtoehtoja kestävän liikkumisen saralla”, sanoo Automaan toimitusjohtaja Antti Mustakangas.

Tänä keväänä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Polestar rantautui Suomen markkinoille. Merkki on vuosi vuodelta nostanut sijoitustaan Suomen rekisteröidyimpien automerkkien listalla. Vuonna 2025 Suomessa rekisteröitiin 1498 uutta Polestaria, mikä oikeutti sähköautomarkkinoilla 5,6 prosentin markkinaosuuteen. Rekisteröinnit kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 66 %.

Polestar Kokkola avataan Automaan nykyisten tilojen yhteyteen, osoitteessa Vaunumiehenkatu 2. Liikkeen virallisia avajaisia vietetään tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 27.-29. maaliskuuta. Automaa on Kokkolassa ja Vaasassa toimiva täyden palvelun autoyhtiö, joka kuuluu KPO-konserniin.

Lue myös

Näin dieselin raju hinnannousu kurittaa kuljetusalaa!

Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Näin dieselin raju hinnannousu kurittaa kuljetusalaa!

Kuva: CvB.

Dieselin hinta on jatkanut nousuaan Lähi-idän sotatoimien seurauksena koko maaliskuun. Diesellitran keskihinta lähestyy Suomessa jo 2,4 euroa. Viimeviikkoisen tilaston mukaan Suomi sijoittuu dieselin hinnassa EU-maiden vertailussa neljänneksi kalleimmaksi. Tilanne nostaa rajusti kuljetusyritysten kustannuksia, kuten SKALin esimerkkilaskelmat osoittavat.

– Tilanne alkaa olla jo pahempi kuin vuoden 2022 energiahintakriisissä, kertoo toimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:stä. Kujala ehdottaa blogissaan jakeluvelvoitteen alentamista tuntuvasti kesken vuoden 2026.

EU-vertailussa tuorein tilastotieto (Weekly Oil Bullet) on viime viikolta: 16.3. keskihinta Suomessa oli 2,11 €/l mikä on EU-maiden neljänneksi kallein. Kallis hinta suhteessa kilpailijamaihin luo merkittävää kilpailuhaittaa suomalaiselle elinkeinoelämälle, kun nopeasti kallistuva diesel kasvattaa kuljetuskustannuksia.

Raju nousu jatkuu

Viimeisimmän EU-tilaston mukaan dieselin hinta Suomessa oli 26 senttiä yli helmikuun 2026 keskihinnan ja 46 senttiä yli vuoden 2025 keskiarvon.

Viimeisimmän 16.3. tilastoidun hinnan jälkeen dieselin hinta on jatkanut edelleen rajua nousuaan. Polttoaine.net-palvelussa 23.3. ilmoitettu keskihinta oli 2,37 €/l. Helmikuun keskihintaan verrattuna dieselin arvonlisäverollinen hinta on noussut jo yli 50 senttiä litralta.

– Tämä muutamassa viikossa tapahtunut hinnannousu tarkoittaa noin 500 miljoonan euron lisälaskua vuositasolla mitattuna maanteiden tavaraliikennettä harjoittaville yrityksille, Kujala sanoo.

Verrattuna vuoden 2025 keskiarvoon dieselin arvonlisäverollinen hinta on jo yli 70 senttiä kalliimpaa.

Dieselin hinnassa puhutaan merkittävästä kustannuserästä, sillä sen osuus kuorma-autoliikenteen kustannuksista on Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin noin 22 prosenttia. Perävaunuyhdistelmillä osuus on noin 26 prosenttia. Yksin viimeisen kuukauden aikana tapahtunut dieselin hinnannousu on kasvattanut kuljetusyritysten kustannuksia yli viisi prosenttia, perävaunuyhdistelmillä noin kuusi prosenttia.

Maanteiden tavaraliikenteen energiankulutuksesta dieselin osuus on noin 97 prosenttia. Suomalaiset kuljetusyritykset kuluttavat dieseliä arviolta sata miljoonaa litraa kuukaudessa.

– Vaikka vaihtoehtoiset käyttövoimat, kuten biokaasu ja sähkö, vähitellen yleistyvät kuljetuskalustossa, tähän akuuttiin kriisiin ne eivät ole ratkaisu koko markkinan näkökulmasta. Kalustokannan muuttaminen toisille käyttövoimille kestää pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Kallistuva diesel on myrkkyä taloudelle ja siten koko Suomen ongelma, kiteyttää johtaja Petri Murto SKALista.

Esimerkkilaskelmia hintavaikutuksista kuljetusalalle

Kuljetusala kuluttaa dieseliä noin 1,2 miljardia litraa vuodessa. Yhden sentin nousu ilman arvonlisäveroa dieselin hinnassa tarkoittaa 12 miljoonan euron lisälaskua kuljetusalalle.

  • Helmikuusta maaliskuuhun dieselin arvonlisäveroton hinta on noussut noin 40 senttiä.
  • Jos tämä nousu jää pitkäaikaiseksi, tuo se vuositasolla noin 480 miljoonan euron lisälaskua dieselistä kuljetusyrityksille.
  • Vuoden 2025 keskihintaan verrattuna dieselin arvonlisäveroton hinta oli noin 56 senttiä kalliimpaa.
  • Tällainen pysyvä hinnannousu tarkoittaisi noin 670 miljoonaa euroa suurempaa laskua polttoaineista kuljetusyrityksille vuodessa, lähes 9 prosenttia alan liikevaihdosta.

Yhdistelmäkohtainen esimerkki:

  • Esimerkiksi puutavarayhdistelmä kuluttaa dieseliä noin 100 000 litraa vuodessa.
  • Tuolla kulutuksella dieselin kallistuminen 55 snt./l tarkoittaa 55 000 euron lisälaskua yhdelle yhdistelmälle vuodessa.

Lue myös

Lähitaksi, Taksi Tampere ja Otaxi ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovelluksen

Autoliitto vaatii: Suomeen pikaisesti polttoaineiden väliaikainen veroale!

Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lähitaksi, Taksi Tampere ja Otaxi ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovelluksen

Kuva: Otaxi.

Maailman suurin taksiteknologiayhtiö iCabbi sekä suomalaiset taksiyhtiöt Lähitaksi, Taksi Tampere ja Otaxi ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovellusratkaisun. Tämän ansiosta Lähitaksin, Taksi Tampereen ja Otaxin asiakkaat voivat tilata taksin omalla sovelluksellaan useilla eri paikkakunnilla ilman uuden sovelluksen lataamista. Verkosto kattaa yli puoli Suomea sekä yhteensä yli 80 kaupunkia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Taksisovellusverkosto hakee aina siihen kuuluvan paikallisen, luotettavan ja turvallisen taksin. Asiakas voi käyttää omaa sovellustaan esimerkiksi Helsingissä, Rovaniemellä, Oulussa, Tampereen seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla tai Tunturi-Lapissa, ja sovellus ohjaa tilauksen automaattisesti paikalliselle verkostoon kuuluvalle taksiyhtiölle. iCabbin verkostoon liittyvien taksiyhtiöiden ja yrittäjien määrä kasvaa jatkuvasti globaalisti.

”Olemme iloisia voidessamme tuoda markkinoille uuden innovaation yhdistämällä kalustomme valtakunnalliseksi suomalaiseksi taksiverkostoksi. Visiomme on asettaa taksiyhtiöt liikkumispalveluiden keskiöön. Uskomme, että tavoitteen saavuttamisessa yhteistyö on ratkaisevan tärkeää. Asiakkaat haluavat helppoutta ja vaivattomuutta – mahdollisuuden käyttää samaa sovellusta kyydin tilaamiseen kaikkialla. Vaikka taksiala on perinteisesti ollut paikallista liiketoimintaa, käyttöön ottamamme roaming-toiminnallisuus sekä taksiyhtiöiden valmius toimia yhteistyötä ja kilpailua yhdistävässä niin sanotussa coopetition-mallissa mahdollistaa sen, että voimme tarjota asiakkaille saman palvelun koko maassa. Asiakkaamme ovat kunnianhimoisia ja eteenpäin katsovia. He eivät toimi enää pelkästään alueellisesti, vaan yhä useammin valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti”, kertoo iCabbin markkinointijohtaja Sinead Gillet.

”Vihdoin asiakas voi vain yhtä appia käyttämällä luottaa siihen, että hän saa turvallisen ja luotettavan taksin yli puolessa Suomea ja lukuisissa maissa ulkomailla. Samoin ulkomailta Suomeen matkustavat pystyvät käyttämään omaa tuttua appiaan, ja tietävät saavansa luotettavan ja turvallisen taksin”, tiivistää Lähitaksin toimitusjohtaja Petri Aarnio.

Kyseessä on merkittävä avaus kotimaisilta taksiyhtiöiltä ja samalla uusi paikallisten taksiyhtiöiden globaali vaihtoehto alustatalouteen perustuvalle halpataksimallille. Lähitaksi, Otaxi ja Taksi Tampere tunnetaan turvallisuudesta, luotettavuudesta ja koulutetuista kuljettajista. Jokaisessa yhtiössä on laadunvalvonta, joka valvoo palvelun laatua ja turvallisuutta. Kyseiset taksitoimijat vastaavat merkittävissä määrin myös Kela-kuljetuksista eri puolilla Suomea.

”Yhteinen sovellusverkosto avaa asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia käyttää palveluamme laajemmin kuin koskaan aiemmin. Haluamme aktiivisesti mahdollistaa asiakkaillemme sovelluksemme kattavamman käytön – yhteistyön avulla rakennamme Taksi Tampereen asiakkaille entistä paremman ja kilpailukykyisemmän palvelun, kertoo Taksi Tampereen toimitusjohtaja Tero Kallio.

”Asiakkaan näkökulmasta tärkeintä on helppous. Yksi sovellus riittää, vaikka matkustaisi toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Verkosto varmistaa, että kyyti hoituu aina paikallisen luotettavan taksiyhtiön kautta, oli Otaxin sovellusasiakas sitten Oulun rotuaarilla tai Barcelonan La Ramblalla”, toteaa Otaxin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola.

Jos esimerkiksi Otaxin sovelluksen käyttäjä tilaa taksin Helsingissä, kyydin tulee ajamaan Lähitaksin auto. Jos Taksi Tampereen sovelluksen käyttäjä tilaa kyydin Oulussa tai Kuusamossa, kyydin hoitaa Otaxi. Sama logiikka toimii myös ulkomailla. Esimerkiksi Rovaniemelle matkustava brittiläinen turisti tai Hollannista Suomeen saapuva liikematkustaja voi käyttää omaa taksisovellustaan Suomessa ilman uuden sovelluksen lataamista. Kyydin hoitaa paikallinen suomalainen taksi.

Kyydin voi tilata myös ennakkoon, ja sovellus näyttää kyydin kiinteän hinnan etukäteen. Kyyti maksetaan sovelluksella tai autossa. Hinta muodostuu aina paikallisen verkostoon kuuluvan taksiyhtiön hinnaston mukaan. Isossa-Britanniassa kyyti maksetaan toistaiseksi autossa. Sovellus opastaa tämän käyttäjälleen.

Suomessa sovellusverkosto toimii tällä hetkellä seuraavilla alueilla:
Uusimaa, Helsinki, Espoo, Vantaa, Riihimäki, Tampere, Oulu, Lapin Rovaniemi ja Tunturi-Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kuusamo, Ruka, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala ja Lempäälä.

Ulkomailla sovellusverkosto toimii yli 80 kaupungissa seuraavissa maissa:
Englanti, Wales, Skotlanti, Pohjois-Irlanti, Irlanti, Hollanti, Espanja, Belgia, Ruotsi ja Yhdysvallat.

Lue myös

Autoliitto vaatii: Suomeen pikaisesti polttoaineiden väliaikainen veroale!

Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

Rattijuoppo törmäsi omakotitalon terassiin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoliitto vaatii: Suomeen pikaisesti polttoaineiden väliaikainen veroale!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Polttoaineiden hinnat ovat nousseet pilviin Lähi-idässä käytävän sodan takia. Suomen tulisi ottaa Ruotsista mallia ja reagoida nopeasti polttoaineiden hintoihin väliaikaisella veroalella.

Ruotsin hallitus esittää polttoaineveron alentamista toukokuun alusta syyskuun loppuun saakka polttoaineiden hintojen nousun hillitsemiseksi. Ruotsin päätös on hyvä ja vastaavaa tarvitaan nopeasti myös Suomeen. Suomessa hallitus alensi vuoden 2026 alusta hieman polttoaineveroa ja toinen pieni alennus on tulossa ensi vuoden alusta. Nyt kuitenkin tarvitaan järeämpi väliaikainen toimenpide.

”Tilapäisellä veronalennuksella olisi hyvä torjua inflaatiopiikkiä. Toimenpiteellä on kiire, sillä inflaatiota on vaikea torjua myöhemmin, kun polttoaineiden hinnat ovat siirtyneet kaikkien tuotteiden hintoihin. Alennus olisi myös toivottava signaali kotitalouksille ja yrityksille siitä, että meillä halutaan pitää pyörät pyörimässä”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Suomi elää tieliikenteessä, minkä takia sen toimintakyky on elintärkeää koko kansantaloudelle. Tieliikenteen osuus niin henkilö- kuin tavaraliikenteestä on yli 90 prosentin luokkaa Ei ole merkityksetöntä kuinka paljon polttoaine maksaa.

Polttoaineiden hintojen nousu vaikuttaa aivan kaikkeen joukkoliikenteen lippujen hinnoista elintarvikkeiden hintoihin. Henkilöauto kattaa 80 prosenttia kaikesta henkilöliikenteestä ja polttomoottorilla toimivien autojen osuus koko henkilöautokannasta on 94 %.

”Henkilöauto ei ole Suomessa luksustuote, vaan arjen mahdollistaja. Nyt hintojen nousu aiheuttaa kotitalouksille satojen, jopa tuhansien eurojen kustannukset. Talouskasvun hiipumista vastaan pitäisi nyt tehdä toimenpiteitä eikä vain jäädä kriisin keskellä toivomaan parempia aikoja. Pelkkä sympatia ei riitä”, Nieminen sanoo.

Lue myös

Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin

Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan

Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!

Rattijuoppo törmäsi omakotitalon terassiin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin

Kuva: Easypark.

Helsingin kaduilla on pitkään eletty eräänlaista digitaalista selviytymispeliä. Autoilija parkkeeraa, kaivaa puhelimen, ja alkaa arpapeli: mikä sovellus täällä nyt kelpaa? Onko se EasyPark, ParkMan, Moovy, Aimo, vai eParking?

Nyt kaupunki on päättänyt siivota tämän sovellussirkuksen. Uudet, yhtenäiset sopimukset kaikkien pysäköintimaksupalveluiden kanssa rakentavat mallin, jossa autoilija saa valita itse – eikä kaupunki enää valitse hänen puolestaan.

Kyseessä ei ole pieni viilaus, vaan ajattelutavan vaihto. Helsinki ei enää jaa pelikenttää yksinoikeuksin, vaan avaa sen kaikille kelpoisuuden täyttäville toimijoille. Vähän kuin ravintolakatu, jossa kaikki saavat tulla, kunhan hygienia ja reseptiikka ovat kunnossa. Tästä on nyt sovittu, viideksi vuodeksi eteenpäin.

Avoin rajapinta – tylsä sana, yllättävän suuri mullistus

Avoin rajapinta kuulostaa siltä kuin joku olisi jättänyt serverihuoneen oven auki. Todellisuudessa se on pysäköinnin demokratiaa.

Kaupunki tarjoaa yhden keskitetyn taustajärjestelmän, johon kaikki sovellukset kytkeytyvät. Hinta pysyy samana, mutta käyttöliittymä on sinun valintasi.

Se tarkoittaa käytännössä, että:

  • et enää vaihda sovellusta kaupunginosan mukaan
  • et syötä korttitietoja viiteen eri paikkaan
  • et arvaile, mikä appi toimii missäkin

Autoilijan arki yksinkertaistuu. Ja samalla toivottavasti syntyy kilpailua, joka pakottaa sovellukset kehittymään.

Eurooppa tekee samaa – Helsinki eturivissä

Helsinki ei ole yksin tämän idean kanssa. Euroopassa on käynnissä hiljainen, mutta määrätietoinen liike pois yhden sovelluksen malleista.

Saksassa kattojärjestöt tarjoavat valmiit sopimus- ja datamallit. Hollannissa valtio pitää käsissään pysäköinnin kansallista rekisteriä. Britanniassa rakennetaan avoimia data-alustoja, joissa reaaliaikainen tieto liikkuu kuin veri valtimoissa.

Helsinki liittyy tähän joukkoon, mutta tekee sen suomalaisella twistillä: kaikki toimijat mukaan, samat säännöt kaikille.

Data – kaupunkisuunnittelijan uusi lempilelu

Kun pysäköintidata ei ole enää sirpaleina eri järjestelmissä, kaupunki näkee kokonaisuuden: missä autot seisovat, missä paikat ovat tyhjillään, missä liikenne puuroutuu.

Tämä ei ole pelkkää Excel-romantiikkaa. Se vaikuttaa siihen, miten katuja suunnitellaan, mihin rakennetaan viheralueita ja missä tarvitaan lisää latauspisteitä.
Ja kyllä, myös pysäköinninvalvonta helpottuu. Parkkipirkko tarvitsee jatkossa vain yhden laitteen, joka kysyy suoraan kaupungin tietokannasta: maksettu vai ei?

Kilpailu tuo herkkuja: tekoälyä, latausta ja muuta kivaa

Kun markkina avautuu, sovellukset alkavat kilpailla muullakin kuin logon värillä.
Tulossa on muun muassa:

  • tekoälypohjainen vapaan paikan etsintä
  • sähköautojen latausintegraatiot
  • dynaamiset hinnat
  • autoihin sisäänrakennetut maksujärjestelmät

Toisin sanoen pysäköinti alkaa muistuttaa lentolippujen ostamista: vaihtoehtoja riittää, mutta järjestelmä toimii taustalla yhtenäisesti.

Mutta yksi asia ei muutu: pysäköinti maksaa – kaikkialla

Vaikka sovellukset yhtenäistyvät, yksi kehityssuunta on selvä kuin pysäköintikieltomerkki: ilmainen pysäköinti on katoava luonnonvara.

Kaupungeille pysäköinti on:

  • kustannus, joka halutaan kattaa
  • tulonlähde, jota halutaan kasvattaa
  • työkalu, jolla ohjataan liikennettä

Yhden kadunvarsipaikan hinnaksi pääkaupunkiseudulla arvioidaan yli tuhat euroa vuodessa. Se on pala kaupunkitilaa, jolla on vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia.

Mitä tilalle? Terasseja, puita, vai sähköä

Kun auto väistyy, tilalle voi tulla muutakin kuin uusi parkkiruutu.

Helsingin Esplanadin kokeilut ovat näyttäneet, että kadunvarsipaikasta voi syntyä viherkaistale, tai kesäterassi. Toisaalta sähköautojen yleistyessä paine kasvaa rakentaa latauspisteitä.

Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin töpselin vetäminen seinästä:

  • vanhat sähköverkot eivät aina kestä kuormaa
  • maan alla kulkee putkia ja kaapeleita kuin spagettia
  • investoinnit ovat kalliita
  • byrokratia etenee rauhallisella, lähes meditatiivisella tahdilla

Vähemmän säätöä, enemmän valinnanvapautta

Helsingin uusi malli ei ehkä vielä tuo yhtä näkymätöntä ratkaisua, jossa kaikki toimii ilman sovelluksia. Mutta se vie suuntaan, jossa pysäköinti ei ole enää digitaalinen esterata.
Autoilijalle tämä tarkoittaa todennäköisesti ennen kaikkea yhtä tärkeää asiaa: vähemmän säätöä.

Ja suomalaisessa arjessa se on jo melkein luksusta.

Lue myös

Audin Euroopan autoihin pysäköintimaksusovellus

Auton tuulilasi on muuttunut kuljettajan suojasta merkittäväksi turvarakenteeksi

Porin keskustassa maanantaina auton alle jäänyt jalankulkija kuoli

Poikkeuksellisen lämmin maaliskuu on lisännyt tuulilasivahinkoja

Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //