Ivecon syksyn kiertue starttaa Norjasta, ja päätyy Suomen ja Ruotsin kautta Tanskaan. Koko kiertue kattaa noin 7500 kilometrin matkan halki Pohjoismaiden. Kiertueella ovat mukana uudistetut Iveco Daily- ja S-Way-mallit, joita on mahdollista tutkia ja testata asiantuntijan läsnä ollessa.
Iveco uudistaa mallistoaan jatkuvasti, ja autoihin tulee runsaasti uudistuksia ja parannuksia, jotka eivät ole välttämättä aina näkyviä. Nyt lanseerattava vuoden 2024 mallisto on kaikin tavoin mittava uudistus niin ulkoisilta kuin sisäisiltäkin ominaisuuksiltaan.
Iveco uudistaa mallistoaan jatkuvasti, ja autoihin tulee runsaasti uudistuksia ja parannuksia. Nyt lanseerattava vuoden 2024 mallisto on kaikin tavoin mittava uudistus.
Asiantuntemusta liikkeellä
Yhdessä autojen kanssa kiertueelle osallistuvat myös Ivecon asiantuntijat.
Uuden malliston autot ovat täysin integroituneet uusien EU-standardien mukaisiin vaatimuksiin. Pohjoismaiset kuljettajat ja kaluston omistajat voivat olla varmoja siitä, että ajoneuvot täyttävät kaikki vaatimukset.
Iveco Daily -ajoneuvo on suunniteltu täyttämään uudet EU-vaatimukset (GSR), ja takaa optimaalisen suojan ja turvallisuuden tiellä olosuhteista huolimatta.
Uusi mallisto on optimoitu monilla alueilla
Iveco Daily -ajoneuvo on suunniteltu täyttämään uudet EU-vaatimukset (GSR), ja takaa optimaalisen suojan ja turvallisuuden tiellä olosuhteista huolimatta.
– Kuljettajat viettävät useita tunteja ratin takana, ja siksi Dailyn sisustus on tyylikäs, ergonominen ja – ennen kaikkea – toiminnallinen, ja tarjoaa miellyttävän ajokokemuksen. Modernin 10-tuumaisen mittariston ansiosta Daily tuottaa kuljettajalle intuitiivisen ajokokemuksen, jossa kaikki tärkeä tieto on helposti saatavilla, Ivecon Suomen toimintojen johtaja Tuomas Virén kertoo.
Raskaiden ajoneuvojen puolella myös Iveco S-Way on kokenut uuden suunnittelun myötä mittavia muutoksia. Uusi S-Way-malli voitti vuoden 2024 Red Dot-palkinnon suunnittelusta.
– Auto on täysin uudistunut sisältä, ja kuljettajan työympäristöön on nyt kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Kojetaulu on täysin uusi ja kuljettajan ajoasento huomattavista enemmän säädettävissä kuljettajan toiveiden mukaisesti. Ratin säädöt ovat nyt todella laajat. Ulkoisia uudistuksia on myös monia unohtamatta tietenkään Ivecon kattavaa moottori -ja käyttövoimavalikoimaa, Virén summaa.
Innovaatiot suunnittelun keskiössä
Uusi mallisto keskittyy myös digitaaliseen kehitykseen ja innovaatioihin.
– Kaikki mallit on nyt varustettu vakiona yhdistettävyyslaitteellamme, jonka teknologian avulla asiakkaat voivat olla jatkuvasti yhteydessä, ja seurata ajoneuvon suorituskykyä sekä huoltotarpeita. Tämän ominaisuuden ansiosta toiminta tehostuu ja käyttökatkosten mahdollisuudet minimoituvat, täydentää Henri Immonen, Iveco Suomen tuotepäällikkö.
– Biokaasu on meillä Suomessa tärkeässä kasvavassa roolissa tieliikenteen päästöjen vähentämisessä. Iveco on uudistanut mallisarjauudistuksen yhteydessä myös biokaasumoottoreiden valikoimansa ja nyt tarjolla on markkinoiden tehokkain, väkivahva 500-hevosvoimainen biokaasumoottori. Biokaasulla ajettaessa ei tarvitse murehtia talven pakkasista ja jäätyvistä AdBlue-järjestelmistä, Virén jatkaa.
Kiertueella mukana olevissa ajoneuvoissa on dieselmoottorit, mutta kaikkia uuden mallisto-ohjelman ajoneuvoja saa myös sähkö- ja biokaasukäyttöisillä moottoreilla.
Kiertue alkaa Oulusta ja päättyy Espooseen
Ivecon syyskiertue starttaa 10.9. Oulun suunnalta Tupoksesta, ja päättyy 18.9. Espooseen.
Oulun ja Espoon lisäksi kiertueen suomalaisia etappeja ovat Pirkkala, Lahti ja Kotka.
Volkswagen nostaa panoksia tuomalla markkinoille uuden, entistä urheilullisemman version ID.3 GTX:stä.
ID.3 GTX:n (210 kW / 286 hv) lisäksi myyntiin saapui myös uusi ID.3 GTX Performance, jonka teho on 240 kW (326 hv). Tämä tarkoittaa, että täyssähköinen kompakti urheiluauto on nyt varustettu Volkswagenin tehokkaimmalla sähkömoottorilla.
Molemmat GTX-versiot muuttavat tehonsa vaivattomasti pidoksi taka-akselilla. Korin ja alustan yhteistyö tarjoaa merkittäviä etuja: uuden 79 kWh:n akun (netto) ansiosta, joka sijaitsee lattian alla vaakasuorassa ja ihanteellisesti auton keskellä; tämä muotoilu tarjoaa urheilullisen matalan painopisteen ja ihanteellisen akselipainon jakautumisen ajodynamiikkaan ja auton käsittelyyn – luvassa on hauska ajokokemus.
Suorituskykyinen moottori, suuri akku ja korkea latauskapasiteetti. ID.3 GTX Performance on ensimmäinen malli, jossa on uudistettu versio Volkswagen Performance -voimalinjasta.
Kuva: Volkswagen.
Tehoa pystyttiin kasvattamaan 210 kW:sta (ID.3 GTX) 240 kW:iin (ID.3 GTX Performance). Sähkömoottori tuottaa 545 Nm:n maksimivääntömomentin molemmissa teholuokissa – ylittäen siten tehokkaimpien Volkswagenin V6-turboahdettujen moottoreiden tehon.
GTX Performance -versiossa ID.3 on täynnä energiaa ja se kiihtyy 0-100 km/h vain 5,7 sekunnissa. Huippunopeus on elektronisesti rajoitettu 200 km/h – ensimmäistä kertaa ID.-malliperheessä.
Energia tulee 79 kWh:n litiumioniakusta (netto), joka latautuu jopa 185 kW teholla DC-pikalatausasemilla innovatiivisen latauksen ja lämmönhallinnan ja akun esikäsittelyn ansiosta. Akku voidaan ladata 10-80 % noin 26 minuutissa. ID.3 GTX Performancen WLTP-toimintamatka voi olla jopa 589 km (Suomi-varustelu).
Kuva: Volkswagen.
Mukautuva alustansäätö Sport. ID.3 GTX Performance on varustettu hienostuneella mukautuvalla alustansäätöjärjestelmä Sport DCC:llä. Uudelleen kehitetty Vehicle Dynamics Manager -järjestelmä käyttää aiempaa enemmän anturisignaaleja. Tämän seurauksena järjestelmä pystyy paremmin havaitsemaan pyörien ja korin liikkeen ja ohjaamaan iskunvaimentimia vastaavasti hienostuneiden algoritmien avulla. Tämä takaa tarkan ajettavuuden ja täydellisen ajopidon – eikä vain urheilullisissa ajotilanteissa.
Sporttinen GTX-muotoilu. ID.3 GTX ja uusi ID.3 GTX Performance eroavat muista tuotesarjan malleista erityisillä muotoiluelementeillä. GTX-spesifisessä etupuskurissa on uusi itsenäinen musta ilmanottoaukko timanttityylisessä muodossa ja personoitu valokuvio. Lisävarusteena on saatavilla 20-tuumainen täysin musta Skagen GTX -vanne. Lukuisat GTX-spesifiset ominaisuudet muokkaavat myös auton sisustaa.
Kuva: Volkswagen.
Yksinkertainen ja intuitiivinen käyttöjärjestelmä. Uuden ID.3 GTX Performancen mukana tulee uusimman sukupolven ohjelmisto- ja infotainment-järjestelmä, jossa on 12,9 tuuman näyttö, parannettu lisätyn todellisuuden head up display -tuulilasinäyttö, uusittu Wellness-sovellus ja Harman Kardonin premium -äänijärjestelmä.
Vakiovarusteet. ID.3 GTX:ssä on vakiona laaja valikoima huippuluokan kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka takaavat mukavuuden ja turvallisuuden. Näitä ovat mm. mukautuva vakionopeudensäädin, ympäristön valvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden valvonnalla, kaistanpitoavustin, auton jarrutus kääntyessä ja dynaaminen liikennemerkkien näyttö, Car2X liikennevaaran varoitustoiminto sekä pysäköintiavustin. IQ.Light-led-matriisiajovalot lisäävät turvallisuutta vaihteleviin ajo-olosuhteisiin.
Kuva: Volkswagen.
Uusi ID.3 GTX Performance hinta alkaen 52 370 euroa. Volkswagen ID.3 GTX Performancen tämän hetken tuotantotilanteen mukainen toimitusaika on noin 3-4 kuukautta.
Uudet ID.3 GTX Performance -malliversiot saapuvat Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille loppuvuodesta 2024, jolloin myös asiakastoimitukset alkavat.
Volkswagen ID.3 GTX Performance hinnasto ja lisävarustehinnasto: Volkswagen ID.3 GTX Peformance hinnasto ja lisävarustehinnasto
Volvo Truck Center Porvoo siirtyy uusiin, nykyaikaisiin toimitiloihin loppuvuodesta 2025.
Volvo Truck Center Porvoon toimipisteessä on Volvo- ja Renault Trucks -kuorma-automyynti, huoltokorjaamon asiakaspalvelutilat, kattavat varaosapalvelut sekä huoltokorjaamo.
Uudet tilat Kuninkaanportin alueella
Uusi Volvo Truck Center Porvoon toimipiste tulee sijaitsemaan Kuninkaanportin alueella, osoitteessa Harabackankatu 12. Kuninkaanportin alue valikoitui sijainniksi erinomaisen saavutettavuutensa ansiosta, mikä parantaa entisestään asiakaspalvelun tasoa ja helpottaa raskaan liikenteen pääsyä huoltokorjaamoon.
Modernit tilat Porvooseen
Uusi huoltokorjaamo on pinta-alaltaan 2170 m² ja tontti käsittää yhteensä 1,3 hehtaaria. Rakennukseen tulee neljä 36 metriä pitkää läpiajettavaa huoltopaikkaa, diagnostiikkapaikka sekä pesuhalli, johon etsitään parhaillaan toimijaa. Tilat on suunniteltu vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin, kuten sähkö- ja kaasuajoneuvojen huoltoon ja ylläpitoon.
Rakennus on suunniteltu energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys edellä. Kiinteistö käyttää 100 % uusiutuvaa tuulisähköä ja vihreää kaukolämpöä. Lisäksi huoltokorjaamon lattialämmitys ja led-valaistus takaavat sekä mukavuuden että energiansäästön. Kaikki kiinteistössä syntyvät jätteet käsitellään asianmukaisesti kierrätyksen ja jätehuoltoyhtiöiden kanssa.
Projektin eteneminen
Rakennustyöt alkavat syyskuussa 2024. Rakennuslupa hankkeelle myönnettiin elokuussa 2024. Projektin rakennuttajana ja vuokranantajana toimii Baggerla Oy. Pitkäaikainen vuokrasopimus takaa Volvo Truck Center Porvoon sitoutumisen alueen talouskehitykseen ja asiakkaiden palvelemiseen entistä paremmin.
Seuraa hankkeen etenemistä verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
Porista lähtenyt kovavauhtinen seurantatilanne eteni kymmeniä kilometrejä aina Pirkanmaalle saakka. Pakeneva ajoneuvo pakkopysäytettiin lopulta piikkimatolla.
Poliisin partio pyrki pysäyttämään henkilöautoilijaa Porissa. Kuljettaja päätti paeta suurta nopeutta käyttäen ja muuta liikennettä vakavasti vaarantaen VT11 pitkin kohti Tamperetta.
Tehtävään liittyi useita Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisin partioita.
Pakenija ajoi lopulta poliisin Hämeenkyrön ja Nokian rajalle asettaman piikkimaton yli, ja jatkoi tämän jälkeen pakoaan jalan metsään.
Poliisia paennut kuljettaja otettiin lopulta kiinni noin tunnin mittaisten maastoetsintöjen jälkeen. Ajo-oikeudettoman 26-vuotiaan miehen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Epäilty toimitettiin päihdekokeiden jälkeen kiinniotettuna poliisivankilaan, epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä muista asiaan liittyvistä rikoksista.
Jos kohta saataville tuleviin Polestarin 3- ja 4-malleihin on uskominen, huhut yhtiön kuolemasta ovat ennenaikaisia. Tappiota on tullut ja miehistöä vaihdettu, mutta samalla valmiiksi on saatu kaksi uutta tehohirmua, joita kelpaa pyöritellä tässä ensikokeilussa Uudenmaan mutkaisilla maalaisteillä.
Otimme tuntumaa uusiin malleihin sekä päällystetyillä maanteillä, että pieniä pätkiä sora- ja moottoriteillä. Sen perusteella insinöörit ja kokemusmuotoilijat ovat palkkansa ansainneet.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Vaikka Polestarin isännät varoittelivat lopullisiin myyntiversioihin tulevan vielä ohjelmistopäivityksiä, nooteilta vältyttiin muutaman tunnin kokeilujen aikana.
Suuri askel Polestarille
Uusien mallien markkinoilletulo on iso asia kiinalaisen Geelyn omistamalle Polestarille. Yhden mallin (Polestar 2) ja suurien suunnitelmien varassa sinnitellyt yhtiö voi vähitellen ryhtyä lunastamaan lupauksia ja odotuksia. Nyt markkinoille tulevien 3- ja 4-mallien jälkeen ensi vuonna on vuorossa uusi lippulaivamalli 5 Grand Tourer.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Yhtiö sai elokuussa käyntiin 3-mallin valmistuksen Yhdysvalloissa Etelä-Karoliinassa Volvon kanssa samalla tehtaalla, josta tulevat myös kaikki Suomeen tuotavat mallit. Suomessa yhtiö on startannut kesän aikana Tampereen ja Oulun yksiköt, ja showroomit ovat tulossa myös Turkuun ja Kuopioon.
Ensi vuonna Polestar aikoo käynnistää 4-mallin tuotannon Etelä-Koreassa ja avata yhtiöt seitsemässä maassa: Ranskassa, Tsekissä, Slovakiassa, Unkarissa, Puolassa, Thaimaassa ja Brasiliassa.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Suomessa Polestar tavoittelee neljättä peräkkäistä kasvun vuotta hankalasta markkinatilanteesta huolimatta. Toimitusjohtaja Tommi Luopajärven mukaan yhtiö on edellä markkinakasvua. Syyskuun alussa voimaan tullut alv-korotus viedään suoraan hintoihin, mutta EU:n mahdollisten tuontitullien hintavaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Tämän vuoden loppuun saakka jatkuva Mobile Service -pilotti on Luopajärven mukaan saanut hyvän vastaanoton. Polestarin mekaanikot tekevät autonosturia vaatimattomia korjauksia, päivityksiä ja määräaikaishuoltoja pk-seudun yritysten tiloissa, eikä auton omistajan tarvitse viedä autoa aamuruuhkissa korjaamolle. Tulosten perusteella palvelua todennäköisesti jatketaan myös ensi vuonna.
Kuin telkkä pöntöstä
Polestar 4 ampaisee kuin telkkä pöntöstä 3,8 sekunnissa sadan kilometrin nopeuteen. Pölypilven nielaisemia ei kannata vilkuilla takaikkunasta, koska sitä ei autossa ole. Muita kateuden ilmentymiä voi sen sijaan seurata taakse osoittavan Gentexin 2,5 megapixelin hd-taustakameran ja digitaalisen taustapeilin avulla.
Ratkaisun luvataan olevan optimoitu kaikkiin valaistusolosuhteisiin. Ainakin keskipäivän kirkkaassa auringossa näkymä oli hyvä suuremmin tihrustamatta. Järjestelmä kuitenkin kehotti ”harkitsemaan kameran puhdistusta” jo noin 70 kilometrin ja lähes koko mitaltaan kuivalla asfaltilla suoritetun ajolenkin jälkeen.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Takaikkunattomuus ja taustapeilittömyys vaatii totuttelua, eikä ehkä koskaan sovi varttuneimmille. Autossa kyllä on taustapeili, mutta siitä voi seurata vain takapenkin tapahtumia. Toisessa asennossaan samainen peili näyttää kameran avulla auton peräpään takaisia tapahtumia.
Puuttuva takaikkuna mahdollistaa avarammat sisätilat niin, että coupe-tyyppisen auton takapenkillä on sedan-mallien tasoiset matkustamotilat. Pituutta 4-mallilla on 4,8 metriä eli se solahtaa D-segmentin keskikokoisten suv-sarjaan.
Polestar 4 -mallia vauhdittaa 544 hevosvoimaa, tai 400 kilowattia ja sen luvataan yltävän jopa 620 kilometrin toimintasäteeseen parhaissa oloissa. Lataus onnistuu 200 kilowatin teholla. Lämpöpumppu on autossa vakiona.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Yleisolemukseltaan auto on hyvin aerodynaaminen mataline keuloineen ja Teslan S-mallin kaltaisine mittoineen. Painopiste on matalalla ja kuljettajan ajoasento urheilullinen. Maantieoloissa kolmeen eri asentoon asetettava ohjaus tuntuu täsmälliseltä ja tien epätasaisuuksia pehmentävät aktiiviset iskunvaimentimet.
Sisältä 4-malli haluaa olla tinkimätöntä premiumia, johon on haettu vaikutteita muotimaailmasta. Penkkien verhoilu on nappanahkaa tai 3d-neulottua tekstiiliä. Myös takaistuimet kallistuvat sähköisesti tavoitellen lounge-kokemusta.
Sisätunnelmaksi voi valita keskikonsolin kosketusnäytöltä suosikkiplaneettansa: esimerkiksi töihin menomatkalla voi tunnelmoida liikkuvansa Jupiterissa ja paluumatkalla Saturnuksessa. Kuljettajan puuhia valvoo erityinen sisätutka ja valvontajärjestelmä, ja päätöksentekoa avustaa peräti 11 kameraa ja yksi eteenpäin suuntautuva tutka.
Polestar arvioi 4-mallin käyttäjistä noin 70 prosenttia olevan työsuhde- ja 30 prosenttia yksityiskäyttäjiä. Tällä hetkellä tilattujen autojen toimitus menee tammikuun 2025 tienoille, mutta suurpiirteisemmille asiakkaille auto saadaan toimitettua jo lokakuussa.
Se slimmimpi katumaasturi
Viisipaikkainen Polestar 3 asettuu katumaasturien premium E-segmenttiin eli samaan sarjaan saksalaisvalmistajien, sekä Volvon ja Teslan kanssa. Pituutta autolla on 4,9 ja akseliväliäkin 2,9 metriä – ja kun kattolinjaa on merkittävästi madallettu, on saatu aikaiseksi varsin omanlaisensa urheilullinen katumaasturi.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Versiosta riippuen puhtia löytyy 489, tai 517 hevosvoimaa ja kokeillulle launch editionille luvataan toimintamatkaa 626 kilometriä. Tämän paikkansa pitävyyttä ei päästy kokeilemaan, mutta kuivalla maantiellä ja lämpimällä säällä kruisaillessa akun varaus piti hyvin luvatulla tavalla.
Polestar 3:n suunnittelussa aerodynamiikka ja sen ansiosta toimintamatka on ollut keskiössä. Sen vuoksi autoon on mieluummin rakennettu leveyttä, kuin korkeutta. Painopiste on yhtä matalalla kuin Polestar 1 -urheilumallissa, minkä vuoksi myös ajoasento on urheiluautomainen. Sporttisuutta edustaa myös tuplamoottorisen version noin viiden sekunnin kiihtyvys ja performance packilla varustettuna vielä senkin alle. Yksimoottorinen versio pystyy 7,8 sekunnin kiihtyvyyteen.
Auto on kokoisekseen yllättävän kevyt ja ketterä käsiteltävä muun muassa tvdc-järjestelmän ansiosta. Samainen järjestelmä tasapainottaa autoa kaarteissa ja helpottaa kääntymistä. Autossa on myös mukautuva ilmajousitus aktiivisilla iskunvaimentimilla, sähköinen jousituksen säätö ja valittavissa on kolme ajokorkeutta.
Polestar 3 on varustettu 400 voltin litiumioniakulla ja 111 kilowattitunnin kapasiteetilla. Lataus tapahtuu 250 kilowatin teholla eli 80 prosentin tasoon lataus kestää puolisen tuntia. Autossa on tietenkin vakiona myös lämpöpumppu.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Auto perustuu Volvon kanssa yhteiseen spa2-alustaan, jota käyttää myös Volvon EX90-sähkömaasturi. Autot jakavat myös Volvo Carsin kehittämät turvajärjestelmät, kuten lisävarusteena tilattava Lidar- ja SmartEye-ratkaisut. SmartZone-järjestelmä koostuu viidestä tutkasta ja ulkoisesta kamerasta, sekä 12 ultraäänitutkasta.
Musiikillisesta viihtymisestä huolehtii Bowers & Wilkinsin Dolby Atmos -järjestelmä, sekä 25 kaiutinta ja 1610 watin vahvistin. Sekä auton säätöjä, että viihdetoimintoja ohjataan 14,5-tuumaisesta Android-pohjaisesta hyvin selkeästä keskinäytöstä.
Polestar 4. Kuva: Jukka Viitasaari.
Testiajossa yli kahden ja puolen tonnin auto liikehtii ketterästi ja pitää hyvin tuntuman tiehen. Ehkä hämmästyttävintä on tämän painoisen auton kiihtyvyys niin paikoiltaan, kuin vauhdista – missään vaiheessa ei tunnu, että rajusti kiihtyvä auto lähtisi käsistä.
Maahantuojan arvion mukaan noin 80 prosenttia Polestar 3:n alleen hankkivista ovat yksityishenkilöitä ja pienyrittäjiä, työsuhdeautojen osuus jäänee lähemmäksi 10 prosenttia. Yhdeksi hankinnan kannustimeksi autolle luvataan kolmen vuoden, tai 50 000 kilometrin veloitukseton huoltosopimus ja kolmen vuoden tiepalvelu. Muutamia autoja saadaan toimitukseen välittömästi, mutta itse räätälöimäänsä autoa joutuu odottelemaan viitisen kuukautta.
Autokannan uusiutuminen on hidastumassa selvästi, sillä uusien autojen tilaukset ovat jääneet kuluvana vuonna hieman yli kolmanneksen takamatkalle pitkän aikavälin keskiarvostaan.
Tänä vuonna henkilöautojen ensirekisteröintien määrän arvioidaan jäävän 75 000 autoon, joka on vähemmän kuin kertaakaan yli 30 vuoteen.
Uusien autojen ensirekisteröintien määrä vähentää myös valtion autoverotuloja. Valtiovarainministeriön arvion mukaan autoverotuloa arvioidaan tänä vuonna kertyvän uusista henkilö- ja pakettiautoista lähes 250 miljoonaa euroa.
Autoalan arvion mukaan määrä on jäämässä noin 10 prosenttia tätä alemmas, sillä uusien autojen ensirekisteröintien jää selvästi budjetissa arvioitua 82 000 henkilöauton lukemaa alemmas.
”Uusien autojen kysynnän elvytykseen nopein toimi on kierrätyspalkkiokampanja, josta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa vuosina 2015 ja 2018. Kierrätyspalkkio lisää valtion tuloja, sillä palkkion seurauksena kasvavat auto- ja arvonlisäverotulot lisäävät valtion tuloja enemmän kuin palkkioiden edellyttämä tuki”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Autoala esittääkin huomenna alkavaan budjettiriiheen automarkkinaa elvyttäväksi toimeksi kierrätyspalkkiota, joka on aiempien kokemusten perusteella toiminut hyvin kannusteena autokannan kierron nopeuttamisessa.
Autoalan arvion mukaan alle vuoden mittaisen kierrätyspalkkiokampanjan aikana hankittaisiin yhteensä lähes 11 000 uutta autoa. Myös Ruotsissa käynnistyi elokuussa valtion kierrätyspalkkiokampanja, josta toivotaan piristysruisketta hiipuneeseen uuden auton kauppaan.
Elokuussa rekisteröitiin 6 548 uutta henkilöautoa, mikä on 16,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Alkuvuoden aikana on rekisteröity 50 905 uutta henkilöautoa, mikä on noin 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-elokuussa. Rekisteröintien määrä on jäänyt lähes neljänneksen tammi-elokuun viiden vuoden keskiarvoa alemmas.
Elokuun rekisteröinnit eivät tuoneet suuria muutoksia käyttövoimien jakaumaan. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista hieman alle 27 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja noin 20 prosenttia ladattavia hybridejä. Bensiiniautojen osuus alkuvuoden ensirekisteröinneistä ollut noin 47 prosenttia ja dieselautojen noin 6 prosenttia. Bensiiniautojen osuus on hieman kasvanut viime vuoteen nähden ja täyssähköautojen vastaavasti pienentynyt.
Alkuvuoden aikana käytettyjä autoja on autoliikkeissä myyty noin 6 prosenttia viime vuotta enemmän. Käytettyjen henkilöautojen kauppa jatkoi autoliikkeissä kasvuaan elokuussa. Käytettyjä henkilöautoja myytiin autoliikkeistä noin 1,8 prosenttia viime vuoden elokuuta enemmän.
Elokuu oli hyvä kuukausi käytetyn auton kaupassa myös pitkän aikavälin tilastovertailussa – käytettyjen autojen kauppaa käytiin 4,4 prosenttia enemmän kuin viitenä viime elokuuna keskimäärin.
”Autoliikkeiden vaihtoautokaupan kasvusuunta alkoi jo vuoden 2023 alussa ja sen ennakoidaan jatkuvan myös syksyn ja talven ajan. Uuden auton kauppa reagoi hitaammin talouden muutoksiin kuin vaihtoautokauppa. Käytettyjen autojen kaupassa hinnat eivät kysynnän kasvusta huolimatta ole kääntyneet kasvuun. Kilpailu käytettyjen autojen markkinalla on kiristynyt selvästi kuluvan vuoden aikana”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Uusia pakettiautoja rekisteröitiin heinäkuussa 965, mikä on 0,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity tammi-elokuussa aikana 6 818, mikä on 7,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Pakettiautojen rekisteröinnit ovat alkuvuonna jääneet noin viidenneksen viiden viime vuoden keskiarvoa alemmas.
Uusia kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 2 437, mikä on noin 17 prosenttia viime vuoden tammi-elokuuta enemmän. Elokuussa ensirekisteröitiin 208 uutta kuorma-autoa, mikä oli noin viidenneksen pitkän aikavälin elokuun keskiarvoa vähemmän. Viime vuoden elokuussa ensirekisteröitiin yli kaksi kertaa normaalia enemmän kuorma-autoja. Syynä oli kuorma-autoille elokuussa 2023 voimaan astunut uusi digitaalista ajopiirturia koskeva vaatimus.
Piirturien saatavuusongelmien takia kuorma-autojen ensirekisteröintejä jouduttiin aikaistamaan, jolloin loppuvuoden 2023 rekisteröinnit painottuivat elokuulle. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 1 890, joka on 13,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja on alkuvuonna rekisteröity 100, joka on 27,0 prosenttia viime vuotta vähemmän. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on rekisteröity 447, joka on 27,7 prosenttia viime vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.
Uusia linja-autoja on tammi-elokuussa rekisteröity 445, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin tammi-elokuun rekisteröintimäärä viiden viime vuoden aikana keskimäärin. Alkuvuonna rekisteröidyistä linja-autoista noin 60 prosenttia on kaupunkiliikenteen sähköbusseja ja noin kolmannes pieniä dieselkäyttöisiä kokonaismassaltaan alle 8 tonnin linja-autoja.
ALD Automotive julkaisee tänään Suomessa uuden globaalin liikkumisratkaisujen brändin nimeltä Ayvens. Brändiuudistus on jatkumoa syyskuussa 2023 julkaistulle kolmivuotiselle strategiselle kehittämissuunnitelmalle.
Globaalisti Ayensin autokanta on 3,4 miljoonaa autoa ja Suomessa yhtiö on leasingautojen markkinajohtaja 24 000 auton autokannalla. Yhdistämällä maailmanlaajuisesti kahden merkittävän autoleasingtoimijan, ALD Automotiven ja LeasePlanin, vahvuudet ja asiantuntijuuden, yhtiöllä on mahdollisuus uudistaa innovatiivisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuuden liikkumista.
”Autoilun sähköistyminen jatkaa vahvassa myötätuulessa ja hyvä niin, sillä täyssähköautot ovat tehokkain keino vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Sähköistymistä tukevat vahvasti myös julkinen sääntely, päästötavoitteet, latausverkoston laajentuminen sekä sähköautovalikoiman laajentuminen eri segmentteihin. Meillä sähköautojen suosio on jatkanut tasaista kasvua. Tänä vuonna rekisteröimistämme henkilöautoista lähes puolet on sähköautoja”, toteaa Ayvensin Suomen toimitusjohtaja Anssi Rinne.
Suomessa ALD Automotive jatkaa aputoiminimellä Ayvens osana Ayvens Groupia. Toiminimi Axus Finland Oy ei muutu ja konserniin kuuluu jatkossakin Ayvensin lisäksi tytäryhtiö NF Fleet Oy. Autokauppa ALD Carmarket toimii jatkossa myös Ayvens-brändinimen alla. Uudet Ayvens-verkkosivut toimivat osoitteessa www.ayvens.fi.
Ayvens Group on yksi maailman johtavista kestävien liikkumisratkaisujen kumppaneista, joka tarjoaa täyden palvelun leasingia, joustavia tilauspalveluita, autokannan hallintapalveluita ja erilaisia liikkumisratkaisuja suuryrityksistä, pk-yrityksistä, ammattilaisista ja yksityishenkilöistä koostuvalle asiakaskunnalleen. Ayvens toimii maailmanlaajuisesti 42 maassa. Laajan kattavuutensa ansiosta se hyödyntää ainutlaatuista asemaansa johtaakseen tietä kohti hiilineutraaliutta ja muokatakseen edelleen alan digitaalista murrosta innovaatioiden ja teknologiapohjaisten palveluiden avulla, jotta kestävän liikkumisen laajamittainen käyttöönotto olisi mahdollista. www.ayvens.fi
Sunnuntai-iltana klo 22 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Tuomolankadulle, jossa kylmäasemalla mies nuokkuu auton ratissa. Henkilöauton kuljettajan paikalla istui noin 25-vuotias mies.
Mies oli unelias ja puhe epäselvää. Mies oli ajokiellossa ja hänellä oli aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä 5 kappaletta.
Miehen autosta löytyi huumaavia lääkeaineita.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausainerikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Volkswagenin urheilullisimmat Golf-mallit on nyt tilattavissa uudella ilmeellä ja lukuisilla lisäominaisuuksilla.
Asiakkaat voivat valita etuvetoisen Golf GTI Clubsportin ja kahden nelivetoversion välillä: klassinen Golf R ja tilava Golf R Variant. Kaikki kolme mallia tarjoavat täydellisen yhdistelmän äärimmäistä urheilullisuutta, mukavuutta ja jokapäiväistä käytettävyyttä.
Volkswagen Golf GTI Clubsport hinta alkaen 49 931 euroa ja Golf R hinta alkaen 63 139 euroa. Golf R Variant tulee myös myyntiin ja sen hinta alkaen 65 040 euroa.
Volkswagen Golf R. Kuva: Volkswagen.
Uudet mallit perustuvat Golfin kahdeksanteen sukupolveen, jota uudistettiin merkittävästi aikaisemmin tänä vuonna. Uusissa Performance-versioissa on särmikäs ja erottuva ulkomuoto (mukaan lukien valaistu Volkswagen-logo edessä) sekä uusittu sisustus. Ne tarjoavat lisäksi intuitiivisen käyttökonseptin, suorituskykyiset voimalinjat vaikuttavilla suoritusarvoilla ja huippuluokan urheilujousituksen.
Tehokkain GTI – etutasauspyörästön lukolla vakiona. Uusi Golf GTI Clubsport juhli maailmanensi-iltaansa osana legendaarista 24 tunnin kilpailua Nürburgringilla. Osoitus siitä, että tämä Volkswagen-malli on kotonaan myös kilparadalla.
Sen turboahdettu moottori tuottaa 400 Nm:n vääntömomentin ja 221 kW (300 hv) tehon, ja tämän tehon siirtää tielle vakiovarusteena oleva elektronisesti ohjattu etutasauspyörästön lukko.
Volkswagen Golf GTI Clubsport. Kuva: Volkswagen.
Tehokkaimman GTI:n huippunopeus on elektronisesti rajoitettu 250 km/h:iin. Iso kattospoileri takana takaa maksimaalisen downforcen. Lisäksi Golf GTI Clubsportissa on vakiona valittava Special-ajotila, joka varmistaa optimaalisen suorituskyvyn Nürburgringillä ja optimoi moottorin, vaihteiston ja jousituksen nopeille kierroksille Nordschleifellä.
Golf R -mallit R-Performance torque vectoring -järjestelmällä. Nelivetoiset Golf R ja Golf R Variant vakuuttavat optimoidulla ajodynamiikalla, eksklusiivisilla vakiovarusteilla ja 245 kW (333 hv) teholla. Tämä on 10 kW (14 hv) lisäys edeltäjiin verrattuna. Golf R -mallit on aina varustettu 4Motion-nelivedolla ja 7-vaihteisella dsg-automaattivaihteistolla. Klassisen sprintin ajat 0-100 km/h on siten lyhennetty 4,6 ja 4,8 sekuntiin (Variant).
Volkswagen Golf R Variant. Kuva: Volkswagen.
Dynaaminen alustanhallinta parantaa ajomukavuutta ja dynamiikkaa. Tehon ja täyteläisen äänen lisäksi Golf R -mallit tarjoavat maksimaalisen suorituskyvyn – ja välittävät myös aitoa moottoriurheilutunnelmaa. Vakiovarusteena oleva mukautuva alustansäätö (DCC) on tekniikka, joka reagoi jatkuvasti tienpintaan ja ajotilanteeseen ottaen huomioon erilaiset tekijät, kuten ohjaus-, jarrutus- ja kiihdytysliikkeet.
Siksi DCC tarjoaa aina korkeimman tason ajomukavuuden ja optimaalisen ajodynamiikan. Valittavana on jopa seitsemän ajoprofiilia. Special-ajoprofiilin ansiosta, joka on suunniteltu erityisesti Nürburgring Nordschleifellä ajamiseen, DCC on myös mukautettu tämän legendaarisen kilparadan olosuhteisiin. Kaikki ne, jotka haluavat nauttia ajamisesta suljetulla alueella, voivat aktivoida erityisen Drift-tilan.
Infotainment-järjestelmä. Järjestelmän laitteisto ja ohjelmisto on myös uudistettu ja niissä on suuri 12,9” näyttö. Toiminta on myös parantunut merkittävästi uuden grafiikan ja kosketusnäytön uuden valikkorakenteen ansiosta.
Volkswagen Golf R Variant. Kuva: Volkswagen.
Lisäksi kosketusohjauspyörän reagointikykyä on optimoitu. Golf R -malleissa on vakiona parannettu 10,25” Digital Cockpit Pro -värinäyttö. Muissa tuotesarjan malleissa saatavilla olevien klassisten näkymien lisäksi Golf R:n Digital Cockpit Pro tarjoaa parannellun Sport Skin -näkymän, jossa keskimmäinen on pyöreä kierroslukumittari, jossa on R-spesifinen muotoilu, sekä R-View vaakasuuntainen kierrosluvun näyttö.
Sisustus omaa luokkaansa. Golf R -mallien sisustus on ergonomisesti räätälöity kuljettajalle ja se on viimeistelty yksinomaan ”R”-tyyliin. Kuljettaja ja etumatkustaja istuvat huippuluokan urheiluistuimilla, joissa on integroidut pääntuet. Valinnaisena on jälleen musta nappanahkainen sisustus, jossa on hiilikuituisia elementtejä, joissa on siniset tikkaukset sivuilla ja ”R-logo” istuimen selkänojassa. Nämä varusteet korostavat, kuinka laadukkaaksi uuden Golf R:n eksklusiivinen kokonaiskonsepti on suunniteltu.
Saatavana myös Golf R ja Golf R Variant -malleihin: valinnainen Akrapovičin titaaninen pakoputkisto, joka varmistaa entistä yksilöllisemmän äänen.
Ensimmäiset Volkswagen Golf GTI Clubsport-, Golf R- ja Golf R Variant -mallit saapuvat Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille loppuvuodesta 2024.