Koti Blogi Sivu 383

Poliisin viime viikon valvonnassa paljastui erittäin huolestuttava ilmiö

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi valvoi viime viikon maanantaista perjantaihin 16. – 20.9.2024 koko maassa tehostetusti turvalaitteiden ja matkapuhelimen käyttöä. Valvonnassa paljastui erittäin huolestuttava ilmiö: Kännykkää näpytellään auton ratissa enemmän kuin aiemmin.

Poliisi totesi valvonnan aikana turvalaitteisiin liittyviä puutteita yhteensä 970 ja matkapuhelimen käyttöön liittyviä puutteita 714.

Suurimpaan osaan turvalaitepuutteista puututtiin liikennevirhemaksulla, mutta noin 30 tapausta käsiteltiin sakolla liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Sakko annettiin esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhempi oli jättänyt lapsen sijoittamatta turvalaitteeseen tai tämän turvavyön kiinnittämättä.

Matkapuhelimen käyttöön liittyvissä rikkomuksissa oli viime vuoden valvontaan verrattuna poliisitarkastaja Tuomo Katajiston mukaan silmiinpistävää se, että matkapuhelinta kädessään näpytelleiden osuus verrattuna puhelimeen puhuneisiin kasvoi huimasti.

Matkapuhelinrikkeiden määrä oli viime vuonna yhteensä lähes yhtä suuri kuin tänä vuonna eli 688 tapausta, mutta viime vuonna puhelinta näpytelleiden määrä oli vain 247, kun se tänä vuonna oli 360.

− Pidän kännykän näpyttelyä huomattavasti vaarallisempana kuin puhumista, koska näpytellessä katse saattaa olla irti edellä olevasta tiestä sekuntikaupalla, Katajisto toteaa.

Katajiston mukaan muilta osin tulokset eivät yllätä ja hieman viime vuodesta kohonnut todettujen rikkeiden määrä vastaa valvontaan käytetyn tuntimäärän hienoista kasvua.

Lue myös

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys erittäin huolissaan pimeistä takavaloista

Poliisi pyytää havaintoja Iissä tapahtuneesta moottoripyörän ja ambulanssin välisestä kolarista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

15-vuotias Vilho Aatola voittoon kartingkisassa Itävallassa, marraskuussa Indy-testeihin Houstoniin

Vilho Aatola. Kuva: CEE Rotax Max.

Turkulainen Vilho Aatola, 15, on ajanut voittoon Itävallan Bruckissa, Central-European Rotax Max -sarjan viimeisessä osakilpailussa. Aatola ajoi rookiekauden Senior Max -luokassa, sijoittuen koko sarjassa kolmanneksi kuudenkymmenen kuljettajan joukossa. Aatola edustaa paimiolaista South West Kartingia ja on ajanut CEE RMC -sarjan itävaltalaisessa KSB Racing Teamissä.

Central European Rotax Max -sarja sisälsi viisi osakilpailua, jotka ajettiin Italiassa, Slovakiassa, Tsekeissä ja Itävallassa. Aatola on ajanut tasaisen sekä nousujohteisen kauden, sijoittuen palkintokorokesijoille niin Tsekeissä kuin Itävallassa.

Aatola matkustaa Indy-testeihin Houstoniin marraskuussa

Vuonna 2023 Suomeen on perustettu Indy Junior Academy Suomi-USA -hanke, joka on etsinyt suomalaisia, lahjakkaita ja motivoituneita 13-16-vuotiaita kilpa-ajajia tavoitteena viitoittaa heille tie kohti amerikkalaista moottoriurheilumaailmaa.

Ensimmäinen hakukausi päättyi kesällä 2024 ja Aatola valittiin yli kymmenen hakijan joukosta legendaariseen kilpasarjaan nuorten luokkaan testikuljettajaksi. Aatola perheineen tapasi perustajäsen Tero Palmrothin kanssa ja sovittiin ensimmäisestä testimatkasta, joka tehdään vielä tämän vuoden marraskuussa Texasiin DEForce Racing tiimin kanssa.

– Kyseessä on monivuotinen hanke, jonka taustalla toimii kokeneita urheilun ja moottoriurheilun ammattilaisia Suomesta ja Yhdysvalloista. Aatola on lahjakas, nuori kuljettaja, jonka arvomaailma ja taustat ovat kunnossa. Tämä antaa hyvän pohjan hankkeen onnistumiselle ja jatkolle, summaa Palmroth. Hän on toistaiseksi ainoa suomalainen moottoriurheilija, joka on osallistunut Indy 500 -ajoon.

Indy Junior -akatemian tukijoihin kuuluu nimekkäitä henkilöitä, kuten autourheilumesenaatti Antti Aarnio-Wihuri, entinen Suomen suurlähettiläs Jukka Valtasaari ja HJK:n entinen toimitusjohtaja Kari Haapiainen sekä yrityksiä, kuten Pancho Villa ja Finlandia Group.

Lue myös

15-vuotias Martti Ritonen on Tero Palmrothin valinta Indy-ajoakatemian ensimmäiseksi testiajajaksi

Moottoriurheilulupaus Martti Ritosen yllätysratkaisu!

WRC: Sami Pajari pääsee taas Rally1-auton rattiin

Kuva: Rallypixels.

Sami Pajari ja Enni Mälkönen saivat Kreikan Akropolis-rallin jälkeen yllättävän, mutta mieluisan tiedon mahdollisuudestaan osallistua Chilen sekä Keski-Euroopan MM-ralleihin Toyota Gazoo Racingin Rally1-ajokilla.

Suomen MM-rallissa elokuussa suoritetun pääluokan debyytin lopputuloksena oli kilpailun neljäs tila. Nyt avautuneen mahdollisuuden myötä kokemusta Toyota GR Yaris Rally1 Hybridistä karttuu Chilen hieman erityyppiseltä soralta sekä sen jälkeen Keski-Euroopan haastavilta asfalttiteiltä.

Vuosina 2019 ja 2023 MM-sarjassa ajetun Chilen osakilpailun tiet eivät ole MM-sarjan kuljettajille kenties niin tuttuja kuin useiden pidempään sarjassa mukana olleiden kilpailujen tiestöt. Siitä huolimatta viime vuoteen verrattuna mukana on uusiakin osuuksia, mutta myös osittain tai täysin samoja kuin viime vuonna. Vaikka Pajarin autokunta verrattain myöhään sai tietää osallistumisestaan Chileen, ei se kuitenkaan valmistautumisen kannalta aiheuttanut ylimääräistä kiirettä.

– Ei ollut Chile meillä edes nuotitussuunitelmissa, joten sikäli yllättäen tämä tilaisuus tarjoutui. Kotoa käsin kilpailun seuraamisen sijasta tietenkin tartuimme innolla mahdollisuuteen. Kilpailu kerrallaan ennakkovideoita ja muuta materiaalia tulee tutkailtua, joten valmistautumisen kanssa ei sinällään tullut erityistä kiirettä.

– Viime vuonna osallistuimme WRC2-luokan puolella kisaan ja perjantain pätkät jäivät mukavina mieleen. Lauantaille ja sunnuntaille on nyt jonkin verran muutoksia tehty, uskon että hieno kisa on tänäkin vuonna tulossa, Pajari pohtii ennen kilpailun alkua.

Viime vuoden kilpailussa rengaskuluma aiheutti jonkin verran kiusaa kilpailijoille, sekä tiimeille. Tänä vuonna taktiikoiden osalta pystytään hyödyntämään viime vuoden kilpailudataa strategian luomisen apuna.

– Aika paljon putsaamistahan tässä kisassa on aiemmin ollut, eli keulassa lähtevillä on lakaisijan roolia tiedossa ja siitä kyllä kärsii paljon. Ensimmäisellä ajokierroksella rengaskuluman kanssa ei niinkään ole ongelmaa, mutta osa pätkistä on sellaisia, että rengas kuluu toisella ajokierroksella aika rajusti. Varmasti näitä asioita pohditaan uusienkin erikoiskokeiden kohdalla tarkasti. En minä sitä ongelmaksi edes laskisi, mutta asia pitää kuitenkin ottaa huomioon.

Chilen tiestöä on vertailtu jossain määrin Suomen tiestöön, mutta myös takavuosien Uusi-Seelanti tai Wales voisivat osua tiestöä kuvailemaan. Kreikan hitaammilta ja rajummilta sorapätkiltä siirrytään nyt totaalisesti erilaiselle tietyypille.

– Mukava lähteä, tykkäsin viime vuonna kisasta tosi paljon. Tämä ei ole selviytymistaistelua, tiet on vaihtelevia, mukana on syherömpiä osuuksia, mutta myös nopeaakin. Tiet on pääsääntöisesti tosi hyväkuntoisia ja jotenkin luonteeltaan kotoisia.

– Rallifaneja on paljon ja maakin on hyvin mielenkiintoinen, lisäksi onhan se aina elämys lähteä kotoa noinkin kauas. Hyvin kiitollisia olemme Toyotalle, että Rally1:llä pääsemme täällä ajamaan. Tulostavoitetta meillä ei ole, ajetaan kuten hyvältä tuntuu, eikä stressata sitä, mutta kyllähän me aina rallia yritämme ajaa kun kypärä päähän laitetaan, kiteyttää Pajari.

Rallin keskuspaikka vaihtunut

Tämän vuoden kilpailun keskuspaikka on vaihtunut sisämaasta Los Ángelesin kaupungista rannikolle Concepcióniin. Kilpailun aikataulu on hyvinkin perinteinen, torstai-aamuna paikallista aikaa ajetaan testierikoiskoe ja illalla on seremoniallinen lähtö.

Perjantaina kolme erikoiskoetta rallataan kahteen kertaan ja ajettavaa on vajaat 113 kilometriä. Perjantain reitti kulkee sisämaassa ns. keskilaakson maisemissa, lauantain ja sunnuntain reitti puolestaan kulkee rannikkovuoristossa, mutta korkeustasolla pysytään pääasiassa alle 600 metrin korkeudessa, kun esimerkiksi Kreikassa mentiin reippaasti yli kilometrissäkin.

Lauantain kolme kahdesti ajettavaa erikoiskoetta kerryttävät trippimittariin reilun 139 kilometrin verran ja mukana on myös kilpailun pisin 28,3-kilometrinen Maria las Cruses.

Sunnuntaina on jäljellä vielä 54,8 kilpailukilometriä, joka muodostuu kahdesta kahdesti ajettavasta erikoiskokeesta. Monesta muusta rallista poiketen, Chilessä perjantaina ja lauantaina on kunnollinen huolto päivälläkin, joten nyt ei olla pelkän rengashuollon varassa.

Eurooppalaisille rallikatsojille kilpailun aikataulu on iltapainotteinen, Chilessä kello on 6 tuntia Helsingin aikaa perässä, joten ajopäivät käynnistyvät pitkällä iltapäivässä, jatkuen myöhäiseen iltaan asti.

Katso tästä muita juttuja Chilen rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mobilian toimitusjohtaja vaihtuu

Mika Hautala. Kuva: Mobilia.

Mobilia säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Mika Hautala Hämeenlinnasta.

Mika Hautalalla on yli 25 vuoden kokemus Rautaruukin ja SSAB:n erilaisista asian-tuntija- ja johtotehtävistä. Mika on toiminut myös Parolan Panssarimuseosäätiön hallituksessa. Autoharrastus ja moottoriurheilu ovat lähellä Mikan sydäntä, joten tämänkin takia tieliikenteen kulttuuriperintötyön edistäminen Mobilian toiminnan myötä on hänestä erittäin kiinnostava tehtävä. Mika aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 1.11.2024.

Toimitusjohtajan päätehtäviin kuuluu valtakunnallisena vastuumuseona toimivan Auton ja tien museo Mobilian johtaminen ja kehittäminen sekä vastuu hallinnon ja talouden hoitamisesta säätiölain ja sääntöjen mukaisesti.Toimitusjohtajan tehtävä tuli auki, kun aiempi toimitusjohtaja Heidi Rytky valittiin Tampereen historiallisten museoiden johtajaksi 1.10.2024 alkaen.

Toimitusjohtajan tehtävä herätti mielenkiintoa, ja siihen saatiin yhteensä lähes 70 hakemusta.

Lue muita juttuja Mobiliasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys erittäin huolissaan pimeistä takavaloista

Matti Sulanto

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys on erittäin huolestunut siitä, että nykyisissä uudemmissa autoissa oleva päivävalokytkentä vaarantaa tienkäyttäjien turvallisuutta erityisesti silloin kun tiellä oleva sumu, sade tai tien pinnasta sateen jäljiltä nouseva vesi heikentää ajoneuvojen havaittavuutta.

Kaikissa näissä ajo-olosuhteissa tulisi autojen takavalojen palaa 100 %:sti, mutta näin ei tapahdu, sillä autojen päivävalotekniikka ei reagoi juuri lainkaan kyseisiin ajo-olosuhteisiin eikä auton ajovalotekniikka sytytä automaattisesti auton varsinaisia ajovaloja toimimaan, jolloin myös auton takavalot syttyisivät toimimaan asianmukaisesti. Kyseiset ” perä pimeänä ” ajavat autot ovat arkipäivää maamme tiestöllä ajo-olosuhteissa, jolloin tiellä tarvittaisiin kaikkien auton valojen moitteeton toiminta.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen tekemän selvityksen mukaan pääasiallinen peruste kyseiselle päivävalotekniikalle on ollut autojen ”vihreyden” lisääminen, sillä päivävalotekniikan pääasiallisena perusteena on ollut se, että auton takavalojen toimimattomuus vähentää autojen päästöjä.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys pitää kyseistä päätöstä esimerkkinä siitä, että vihreä ratkaisu on tehty liikenneturvallisuuden kustannuksella. Samalla voidaan kysyä sitä, ovatko päätöstä valmistelleet virkamiehet edes ajatelleet päivävalotekniikan vaikutusta liikenteen turvallisuuteen, vai onko niin, että vain liikenteen ”vihreys” on ollut ainoa syy päätökseen.

Näyttää myös siltä, että merkittävältä määrältä autojen kuljettajia puuttuu kyky ja taito reagoida muuttuneisiin ajo-olosuhteisiin, koska he eivät kytke ajoneuvojen varsinaisia ajovaloja päälle, vaikka tiellä on sumua, tiellä sataa tai sateen jäljiltä tiestä nouseva vesi estää tai haittaa merkittävästi auton havaittavuutta tai he ajavat tunneliin, missä ajovalojen käyttö on pakollista.

Käytännössä siis jokaisen päivävalotekniikalla varustetun auton kuljettajan tulisi orientoitua käyttämään auton ajovaloja muuttuneiden ajo-olosuhteiden ja lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen selvityksen mukaan on mahdollista, että autojen päivävalotekniikka muutetaan ohjelmoinnilla, jolloin auton perävalot toimivat aina myös päivävalojen kanssa.

Näyttää kuitenkin siltä, että kaikki automerkit eivät suostu tekemään kyseistä muutosta auton päivävalojen ohjelmointiin, vaikka Traficomilta saadun tiedon mukaan kyseinen uusi ajovalojen ohjelmointi on mahdollista tehdä lain ja asetusten puitteissa, koska auton päivävaloihin sovelletaan huomiovalosäännöstä, jonka mukaan takavalot voivat joko toimia tai ei toimia myös päivävalojen ollessa toiminnassa.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys kehottaa kaikkia päivävaloasennuksen omaavia autojen omistajia muuttamaan päivävalojen toiminnan ohjelmointia niin, että perävalot palavat aina riippumatta siitä, onko auton ajovalot päivävalo- vai oikea ajovaloasennossa.

Muutos kannattaa tehdä auton merkkihuollossa, jotta työ tehdään varmasti asianmukaisesti.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys muistuttaa kaikkia autoilijoita siitä, että tällä teknisellä toimenpiteellä lisätään merkittävästi muiden tienkäyttäjien ja samalla myös päivävaloilla ajavan autoilijan turvallisuutta tien päällä.

Katso tästä muita juttuja Liikkuvan poliisin perinneyhdistykseltä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisi pyytää havaintoja Iissä tapahtuneesta moottoripyörän ja ambulanssin välisestä kolarista

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää havaintoja Iissä tapahtuneesta kolarista, jossa moottoripyörä ja ambulanssi törmäsivät toisiinsa 12.7.2024 noin kello 15.

Kolarin nähneitä tai ennen onnettomuutta havaintoja tehneitä pyydetään ilmoittamaan havainnoistaan poliisille osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi tai poliisin vihjenumeroon 0295 416 194.

Lue myös

Tiedätkö, millä törmäysnopeudella 70-kiloinen ihminen painaa 2 800 kiloa?

Sähköpotkulautailu on selvästi vaarallisempaa kuin pyöräily!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ahvenanmaalainen kuljetusyritys Transmar kasvaa yritysoston kautta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Transmar Ab aikoo ostaa kuljetustoiminnot Ålands Budbilsservice Ab:lta. Transmar Ab:n ja Ålands Budbilsservice Ab:n hallitukset ovat hyväksyneet kaupan ja aiesopimus on solmittu.

Kauppa tarkoittaa, että Transmar Ab ottaa haltuunsa henkilöstön, autot, pakettien toimituksen, asiakaspalvelun ja kuljetusliiketoimintaan liittyvät sopimukset. Myös brändi Åland Budbilsservice (Budbil) siirtyy Transmar Ab:lle.

Kauppa ei vaikuta lentokenttäpalveluihin, alkolukon, satamapalveluihin ja arvokuljetukseen. Tarkkaa ajankohtaa kaupalle ei ole vielä päätetty, mutta tavoitteena on saada kauppa päätökseen vuoden 2024 aikana.

– Pitkällä aikavälillä näemme, että yhdistymisen myötä synergia- ja tehokkuusetuihin on hyvät mahdollisuudet. Tämä voi johtaa uusiin kehitys-, yhteistyö- ja parempiin työprosesseihin, joista on hyötyä sekä asiakkaille että henkilöstölle. Olemme vakuuttuneita, että tämä vahvistaa meitä yrityksenä, toteaa toimitusjohtaja Mats Clemes Transmar Groupista.

Ostettu kuljetusliiketoiminta sisältää 14 kevyen liikenteen ajoneuvoa. Autokanta sisältää myös lämpösäädeltyjä kuljetusyksiköitä. Transmar-konserniin siirtyvien työntekijöiden määrä on noin kymmenen henkilöä.

Transmar-konserniin kuuluu hankinnan jälkeen yhteensä noin 100 ajoneuvoa ja yli 250 kuormayksikköä, jotka suorittavat lämpösäädeltyjä sekä muita kuljetuksia Ahvenanmaalla sekä Ahvenanmaalle ja Ahvenanmaalta.

Konserniin kuuluu myös tytäryhtiö AX Transport, joka harjoittaa jakeluliikennettä Tukholman ja Mälardalenin alueella Ruotsissa noin 40 ajoneuvolla.

Yhtiöllä on terminaalitoimintaa Maarianhaminassa, Naantalissa mantereella sekä Tumbassa Ruotsissa. Konsernin toimintaan kuuluu myös raskaan kaluston korjaamotoimintoja Maarianhaminassa Teknikpartner-nimellä. Konsernin palveluksessa on yhteensä 171 henkilöä ja liikevaihto on 31,6 miljoonaa euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Juha Rytkönen hallitsi haastavat olosuhteet ja tykitti voittoon Ranskassa

Kuva: PGRX.

Juha Rytkösen kisakausi rallicrossin Ranskan mestaruussarjassa jatkui viikonloppuna voittoisasti Mayennen radalla Länsi-Ranskassa.

Suonenjokinen oli Hyundaillaan hyvässä vauhdissa jo alkueristä lähtien ja keräsi kolmanneksi korkeimman pistepotin vaihtelevassa kelissä.

– Kuivalla ei ihan ollut paras vauhti, mutta sitten märällä meni ihan hyvin. Alkuerissä muuttui yhdessä lähdössä keli aika rajusti ja eka ryhmä pääsi ajamaan kuivalla, niin siinä ei ajallisesti ihan pystynyt vastaamaan vauhtiin, mutta muuten kerättiin hyvät pisteet ja auto toimi, kertasi Rytkönen.

Semifinaaliin kakkosruudusta startannut Rytkönen joutui lähdön kolaroinnin seurauksena taipumaan ensimmäisellä kierroksella neljänneksi, mutta erinomainen ajo ja jokeritaktiikka nosti suomalaisen toisena ruutulipulle ja finaalin eturiviin.

– Semissä oli hyvä vauhti. Vähän siinä alussa tuli osumaa, mutta jokeritaktiikka oli hyvä ja pääsi puhtaasti ajamaan lopun.

Panokset oli ladattu erittäin vetisissä olosuhteissa ajettuun finaaliin ja startti onnistuikin täydellisesti. Ero kärjessä kasvoi kierrosten edetessä ja Rytkönen nappasi kauden avausvoittonsa näytöstyyliin.

– Vähän oli sellainen taktiikka aamulla, että koitettiin pelata tuohon finaalin tätä kisaa. Säästettiin rengasta ja rakennettiin päivä, että finaalissa päästään vetämään. Rata oli todella liukas, mutta auto oli tosi hyvä ajaa ja sain hemmetin hyvän startin. Seitsemän kierrosta kun pystyy tuossa kelissä ajamaan noin virheettömästi, niin on tosi hyvä, Rytkönen sanoo tyytyväisenä.

PGRX-tiimin väreissä ajava Rytkönen jatkaa sarjassa neljäntenä, mutta ero kärkeen kaventui. Mies oli syystäkin tyytyväinen suoritukseensa.

– Voitto tuntuu kyllä hyvältä, kun jonkunlaista rypemistäkin on välillä tässä kauden aikana ollut. Okei vasta nyt se tuli, mutta on se kuitenkin kiva päästä haasteiden jälkeen korkeimmalle korokkeelle, Rytkönen sanoo.

Sarjassa on ajamatta vielä kaksi osakilpailua, joista ensimmäinen on vuorossa kahden viikon päästä Essayn radalla.

Supercar-luokan pistetilanne 7/9 osakilpailun jälkeen (top5)
1. Steven Bossard 246p
2. Jonathan Pailler 204p
3. Samuel Peu 187p
4. Juha Rytkönen 182p
5. Davy Jeanney 148p

www.juharytkonen.com

Katso muita juttuja Juha Rytkösestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mazdalle uusi myymälä Helsinkiin

Kuva: Mazda.

Mazdan maahantuonnista Suomessa ja Baltian maissa vastaava Inchcape Motors Finland Oy avaa oman Mazda-jälleenmyyntipisteen Helsingin Herttoniemeen 30.9.

”Inchcape Motors Finland on toiminut Mazdan maahantuojana vuodesta 1992, joten meillä on talossa kokemusta Mazdasta jo neljältä vuosikymmeneltä. Uusi Helsingin myymälä on juuri sopiva täydennys olemassa olevaan Mazda-verkostoon”, kertoo Miia van Bolderen, Mazdan Suomen ja Baltian toimitusjohtaja.

Uuden myymälän avaamisen ajankohta tukee täydellisesti Suomen markkinassa haettua kasvua tulevien mallilanseerausten kautta, joista ensimmäinen on marraskuussa lanseerattava 7-paikkainen Mazda CX-80. Loppuvuoden aikana työsuhdeautoilijoita tavoitellaan vuonna 2022 markkinoille tuodun Mazda CX-60 lataushybridin uudella Business-mallistolla.

”Herttoniemen Mazda-myymälä on ensimmäinen askel Inchcapen paikallisessa kasvutrategiassa, jonka ytimessä on vahvistaa Inchcapen edustamien merkkien läsnäoloa pääkaupunkiseudun autokaupassa. Samalla voimme tarjota asiakkaille niitä hyötyjä, joita Inchcapen ja Mazdan pitkäaikainen kumppanuus sekä kokemus merkistä mahdollistavat”, sanoo Inchcape Motors Finlandin toimitusjohtaja Stefan Andström.

Herttoniemen Mazda-liikkeessä osoitteessa Laivalahdenkatu 8, palvellaan niin automyynnin kuin huollonkin asiakkaat.

Lue muita Mazda-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Cupran Tampereen myymälä avattu

Kuva: K-Auto.

Cupra on avannut oman Cupra Garage -myymälän Tampereelle Hatanpään valtatien varrelle.

Cupra Garage on perinteisestä automyymälästä poikkeava moderni automyymäläkonsepti, joka on suunniteltu heijastamaan Cupra-brändin ydintä ja DNA:ta: ainutlaatuisuutta, hienostuneisuutta ja suorituskykyä. Uuden konseptin perustana on Cupra-brändin identiteetti, joka keskittyy muotoiluun ja materiaaleihin. Betoni, puu, teräs ja kupari ovat tilan tärkeimpiä materiaaleja.

Odotukset uudelle myymälälle ovat korkealla, sillä Pirkanmaa on tärkeää markkina-aluetta niin Cupralle kuin koko K-Autolle.

”Tilastojen mukaan täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli alkuvuonna suurin mm. Pirkanmaalla, joten mahdollisuuksia ja kiinnostuneita alueella varmasti riittää. Cupra taas on brändinä nyt kovassa nosteessa”, sanoo K-Autolla Cupran liiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Kiuru.

Tampereen Cupra Garagen myyntipäällikön Marko Ahosen mukaan paikalla on käynyt jo uteliaita ihastelemassa myymälää, vaikka ovet on vasta hiljattain avattu. Esillä on laaja valikoima brändin malleja, kuten täyssähköiset mallit Cupra Tavascan ja Cupra Born sekä polttomoottorilla varustetut mallit Cupra Formentor, Cupra Leon ja Cupra Leon Sportstourer.

”Tyylikäs myymälä herättää selvästi kiinnostusta. Asiakkaita palvellaan kokonaisvaltaisesti, sillä myynnissä oleva valikoima ei rajaudu pelkästään paikan päällä oleviin autoihin, vaan ostettavissa on myös autoja koko K-Auton maanlaajuisesta, lähes 2 500 auton henkilö- ja hyötyautovalikoimasta”, hän muistuttaa. Myymälässä työskentelee Ahosen lisäksi kaksi automyyjää.

Koko K-Auton verkosto kasvaa nyt vauhdilla uusien ja käytettyjen autojen myymäläavauksilla valtakunnallisesti. Lokakuussa uudet Porsche- ja Cupra-myymälät avaavat ovensa Oulussa, ja seuraava käytettyjen autojen myymälä puolestaan nousee Jyväskylään keväällä 2025.

Lue tästä muita Cupra-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //