Koti Blogi Sivu 384

Katso tästä ohjeet, miten toimia sähköpotkulautaonnettomuudessa!

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Vuokrattavat sähköpotkulaudat tulivat liikennevakuuttamisvelvollisuuden piiriin kesäkuun alussa. Vakuutus takaa täysimääräiset korvaukset sivullisille, ja se korvaa myös lautailijan omat sairaanhoitokulut. Vahinkotilanteiden varalta on hyvä tietää, miten vahinkopaikalla toimitaan, ja mihin korvauksiin on oikeutettu.

Kaikki vuokrasähköpotkulaudat on vakuutettava lakisääteisellä liikennevakuutuksella. Jos vuokratulla sähköpotkulaudalla aiheutuu vahinkoa ulkopuolisille, heidän henkilö- ja omaisuusvahinkonsa korvataan liikennevakuutuksesta. Korvaukset ovat kattavuudeltaan huippuluokkaa: henkilövahingot korvataan täysimääräisesti, eli ansionmenetyksiä, hoitokuluja, kuntoutusta ja eläkkeitä maksetaan ilman ylärajaa.

– Vahingon kärsineen on hyvä tietää omat oikeutensa. Liikennevakuutuksesta maksettavat korvaukset ovat kattavammat kuin esimerkiksi vapaaehtoisissa tapaturmavakuutuksissa, joissa yleensä on henkilövahingon korvauksille maksimimäärä, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu muistuttaa.

Sähköpotkulaudalla tapahtuvat vahingot ovat usein yksittäisonnettomuuksia, joissa laudan kuljettajan lisäksi ei ole muita osapuolia. Vuokratulla sähköpotkulaudalla ajava kuljettaja on omien vahinkojensa osalta rajoitetun vakuutusturvan piirissä.

– Vahingon sattuessa vakuutus korvaa vuokralaudan kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvia ansionmenetyksiä tai kuntoutusta ei sen sijaan korvata liikennevakuutuksesta, Tuulensuu selventää.

Miten korvausta haetaan?

Vahingon aiheuttajan tulisi itse ilmoittaa vahingosta, mutta vahinkoilmoituksen voi tehdä myös vahingon kärsinyt sivullinen osapuoli. Koska korvaukset maksetaan vahingon aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutuksesta, on tärkeää tunnistaa, minkä yrityksen sähköpotkulaudasta on kyse.

Vahingon sattuessa toimitaan samoin kuin missä tahansa liikennevahingossa: Tapahtunut tilanne dokumentoidaan mahdollisimman hyvin esimerkiksi valokuvin, ja jo tapahtumapaikalla selvitetään, minkä yrityksen vuokraamasta sähköpotkulaudasta on kyse. Vuokrasähköpotkulaudat on merkitty selkeästi yrityksen logolla, joten ne on helppo erottaa toisistaan. Potkulautayrityksistä saa lisätietoa siitä, miten ja minne vahinkoilmoitus tulee tehdä.

– Koska liikennevakuutuksen korvaukset ovat etenkin sivullisille sattuvien vahinkojen osalta hyvin kattavat, kannattaa ensin selvittää oikeus korvaukseen lakisääteisestä liikennevakuutuksesta, vaikka vahingon varalle olisi muutakin vakuutusturvaa, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa.

Vahingot yksityisomistuksessa olevilla liikkumisvälineillä

Myös osa yksityiskäytössä olevista potkulaudoista tulee liikennevakuuttaa. Jos ajoneuvo painaa yli 25 kg tai kulkee lujempaa kuin 25 km/h, sillä pitää olla liikennevakuutus. Kuluttajan on hyvä huomioida, että yli 25 km/h kulkevilla sähköpotkulaudoilla ei saa ajaa tieliikenteessä, ja ne tulee liikennevakuuttaa riippumatta siitä, missä niitä käytetään. Vahinkotilanteessa on hyvä jo onnettomuuspaikalla selvittää, onko ajoneuvolla liikennevakuutus.

Jos lakisääteinen liikennevakuutus puuttuu, vaikka sellainen olisi pitänyt olla, korvaa Liikennevakuutuskeskus sivullisille aiheutuneet vahingot. Kuljettajan omia vahinkoja sen sijaan ei korvata. Valtaosa yksityisessä omistuksessa olevista sähköpotkulaudoista ei kuulu liikennevakuutettaviin, mutta potkulaudan käyttäjä on kuitenkin vahingonkorvauslain mukaan korvausvastuussa vahingoista, joita hän on huolimattomuudellaan aiheuttanut muille. Vahinkoa kärsinyt voi näissä tilanteissa esittää korvausvaatimuksen vahingon aiheuttajalle.

Toimi sähköpotkulautaonnettomuudessa näin

  1. Soita tarvittaessa hätäkeskukseen (112) ja anna loukkaantuneille ensiapua.
  2. Kirjaa muistiin vahinkoon osallisten henkilöiden ja ajoneuvojen tiedot, vuokrasähköpotkulaudan osalta ainakin vuokralautayrityksen nimi. Se on selkeästi näkyvissä logoteippauksessa.
  3. Jos mahdollista, ota muutama valokuva vahinkopaikasta, vahinkoon osallisista ajoneuvoista ja omista vahingoistasi. Älä kuvaa loukkaantuneita ulkopuolisia ilman lupaa.
  4. Kirjoita muistiin lyhyt kuvaus siitä, miten vahinko tapahtui. Kannattaa selvittää myös mahdollisten silminnäkijöiden yhteystiedot.
  5. Selvitä sähköpotkulaudan vuokranneen yrityksen kautta ajoneuvon vakuutusyhtiö ja tee sinne vahinkoilmoitus. Jos kyseessä on yksityiskäytössä oleva laite, selvitä onko sillä liikennevakuutus tai kuuluuko se vakuuttamisvelvollisuuden piiriin.

Tietoa lakiuudistuksesta

Uudistettu liikennevakuutuslaki tuli voimaan 1.6.2024. Lakiuudistus pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Lain mukaan vakuutettavia ovat moottoriajoneuvot, joiden paino on enemmän kuin 25 kg tai rakenteellinen nopeus ylittää 25 km/h, sekä kaikki vuokrattavat sähköpotkulaudat.

Vakuuttamisvelvollisuus ei koske sähköavusteisia pyöriä, jotka edellyttävät liikkuakseen myös polkemista, joissa moottorin avustus kytkeytyy pois, kun ajonopeus saavuttaa 25 km/h, ja moottorin suurin sallittu teho on 250 W. Oman ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuuden voi selvittää Liikennevakuutuskeskuksen verkkosivuilla olevan testilomakkeen avulla osoitteessa https://www.lvk.fi/hurinatesti/

Katso tästä muita juttuja sähköpotkulaudoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tiedätkö, millä törmäysnopeudella 70-kiloinen ihminen painaa 2 800 kiloa?

Kuljettaja voi päättää, ettei auto lähde liikkeelle, ennen kuin kaikilla on turvavyöt kiinnitettyinä. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva.

Turvavyön kiinnittäminen on nopea ja helppo tapa turvata itseään ja kanssamatkustajiaan. Liikenneturvan kyselyiden mukaan turvavyön koetaan turvaavan enemmän kovissa nopeuksissa kuin taajamanopeuksissa. Todellisuus on päinvastainen.

Liikenneturvan kyselyn mukaan 96 % suomalaisista on sitä mieltä, että autoilu ilman turvavyötä sadan kilometrin tuntivauhdissa tuntuisi todella vaaralliselta.* Hieman harvempi (88 %) kokee ilman turvavyötä ajamisen todella vaarallisen tuntuiseksi, jos nopeutta olisikin 50 km/h.

”Maantienopeuksissa turvavyön käyttö ei välttämättä yksin pelasta, vaan siinä punnitaan auton koko turvavarustusta. Erityisesti taajamanopeuksissa turvavyön käyttö vähentää merkittävästi riskiä menehtyä tai loukkaantua onnettomuuden sattuessa”, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä.

Turvavyötä käyttämätön vaarantaa muut autossa istuvat

Kyselyyn vastanneista 94 % kertoi vaativansa, että heidän kanssaan henkilöautossa olevat käyttävät turvavyötä. Kuljettaja voi päättää, ettei auto lähde liikkeelle, ennen kuin kaikilla on turvavyöt kiinnitettyinä.

Turvavyön käyttö on tärkeää sekä etu- että takapenkillä. Takapenkillä ilman turvavyötä matkustava on vaaraksi itsensä lisäksi edessään istuvalle.

”Ilman turvavyötä takapenkillä matkustava voi aiheuttaa viisinkertaisen kuolemanriskin turvavyötä käyttävälle etumatkustajalle”, Kivilä muistuttaa.

Kiinnitetty turvavyö varmistaa, että myös auton muusta turvatekniikasta on hyötyä: se ei toimi suunnitellusti, jos matkustaja ei pysy törmäyshetkellä penkissä.

Turvavyö pelastaa alhaisissakin nopeuksissa

Joskus kuulee sanottavan, että turvavyö on turha, koska törmäystilanteessa voi tukea itseään kädellä esimerkiksi kojelautaan. Jos nopeutta on enintään 7 kilometriä tunnissa, niin törmäyksessä aikuinen saattaa kyetä käsillään estämään iskeytymisen auton rakenteisiin. Siksi tärkeintä on laittaa turvavyö aina kiinni huolimatta ajettavasta nopeudesta tai matkan pituudesta.

Kun törmäysnopeus kaksinkertaistuu, niin törmäysenergia nelinkertaistuu. Viidenkymmenen kilometrin tuntivauhdissa törmäyspaino on oma paino kertaa 40 ja satasen nopeudella vielä neljä kertaa suurempi.

”Äkkipysähdyksessä 70 kg painavan ihmisen törmäyspaino on siis viidenkympin nopeudessa 2800 kg ja satasen nopeudessa jo 11200 kg”, Kivilä laskee.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten näkemyksiä turvavyön käytöstä. Norstat Finland Oy:n huhtikuussa 2024 toteuttamaan tutkimukseen vastasi 2015 henkilöä.

Lue muita juttuja turvavyöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: McLaren sai taas kaksi autoa palkintopallille

Lando Norris. Kuva: McLaren.

McLarenin Lando Norris ajoi Singaporen GP:n selvään voittoon. Hän oli kärjessä lähdöstä maaliin ja voitti toiseksi tulleen Red Bullin Max Verstappenin 20 sekunnilla.

Kolmanneksi ajoi Norrisin tallikaveri Oscar Piastri ja neljänneksi Mercedeksen George Russell.

Viidenneksi tuli Ferrarin Charles Leclerc ja kuudenneksi Mercedeksen Lewis Hamilton.

Kick Sauberin Valtteri Bottas oli kuudestoista.

Singaporen GP 2024

1 Lando Norris McLaren
2 Max Verstappen Red Bull Racing +20.945
3 Oscar Piastri McLaren                 +41.823
4 George Russell Mercedes            +61.040
5 Charles Leclerc Ferrari                +62.430
6 Lewis Hamilton Mercedes           +85.248
7 Carlos Sainz Ferrari                   +96.039
8 Fernando Alonso Aston Martin     +1 kier.
9 Nico Hulkenberg Haas F1 Team    +1 kier.
10 Sergio Perez Red Bull Racing      +1 kier.
11 Franco Colapinto Williams         +1 kier.
12 Yuki Tsunoda RB                       +1 kier.
13 Esteban Ocon Alpine                 +1 kier.
14 Lance Stroll Aston Martin         +1 kier.
15 Zhou Guanyu Kick Sauber       +1 kier.
16 Valtteri Bottas Kick Sauber     +1 kier.
17 Pierre Gasly Alpine                  +1 kier.
18 Daniel Ricciardo RB                 +1 kier.
19 Kevin Magnussen Haas F1 Team    Kesk.
20 Alexander Albon Williams              Kesk.

Katso tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

FlixBus laajentaa verkostoaan Suomessa

Kuva: Flixbus.

FlixBus on hiljattain lanseerannut kaksi uutta reittiä Suomesta Eurooppaan, ja kolmas maata pitkin -yhteys mantereelle avautuu heti, kun viimeisetkin luvat myönnetään.

Jatkuvasti reittiverkostoaan laajentava yhtiö tarjoaa maailmanlaajuisesti edullisen ja vastuullisen matkailun vaihtoehtoja. FlixBus suunnittelee avaavansa lisää reittejä Suomesta Eurooppaan myös tulevaisuudessa.

Aiemman ilmoituksen mukaisesti kaksi uusista Suomen-reiteistä, Tampere–Vilna ja Joensuu–Hampuri, ajetaan nyt päivittäin. Rovaniemi–Krakova-reitti odottaa vielä viranomaisten viimeistä hyväksyntää, ja sen odotetaan tulevan syyskuun loppuun mennessä. Kun yhtiö suunnittelee kansainvälistä reittiä usean maan läpi, sen täytyy saada sille luvat kaikista näistä maista.

Michal Leman, FlixBusin Itä-Euroopan toiminnoista vastaava johtaja, ei näe mitään syytä, miksi puuttuvaa lupaa ei myönnettäisi.

”Meillä oli kunnianhimoinen suunnitelma laajentaa verkostoamme kolmella uudella reitillä yhtä aikaa. Kun viimeinenkin saadaan pian käyntiin, se tarkoittaa, että voimme tarjota suomalaisille lisää mahdollisuuksia matkustaa maata pitkin Eurooppaan. Tämä on linjassa Flixin jatkuvan kasvun tavoitteen kanssa. Tavoitteemme on laajentaa reittiverkostoamme Suomessa ja vahvistaa toimintojamme ympäri Eurooppaa”, Leman sanoo.

FlixBus suunnittelee avaavansa edelleen uusia reittejä myös Suomessa. Näistä ensimmäiset on määrä lanseerata ensi vuonna.

”Näkemyksemme mukaan verkostomme yhteydet voisivat jopa nelinkertaistua nykyisestä”, Leman toteaa.

Yhtiö on toiminut Suomessa nyt hieman yli vuoden ajan Vaasasta Varsovaan kulkevalla reitillä. Kun mukaan lasketaan viimeisimmät lisäykset verkostoon, niin FlixBus tarjoaa suorat yhteydet Suomesta jo viiteen eri maahan ja operoi yhteensä 22 suomalaiskaupungissa.

Kaikkien Suomeen tulevien reittien yhteenlaskettu pituus on noin 7175 kilometriä.

”Olemme erityisen ylpeitä yhteyksistä Helsinki-Vantaan lentokentälle, koska se tarjoaa ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon lyhyille yhteyslennoille Suomen sisällä. Tämä integraatio yhdistää useita matkustusmuotoja ja tuo lisää vaihtoehtoja”, Leman kertoo.

Helsinki–Varsova on yksi matkustetuimmista etapeista

Tällä hetkellä eniten matkustajia kulkee Helsinki–Turku-, Helsinki–Varsova- ja Helsinki–Salo-osuuksilla. Matkustajat kulkevat erityisesti Suomen sisällä, mutta he valitsevat myös pidempiä matkoja kuljettavaksi bussilla.

”Lähes jokainen Vaasa–Varsova lähtö kuljettaa matkustajia päästä päähän. Samaan aikaan uudet Joensuu–Hampuri- ja Tampere–Vilna-reitit kasvattavat suosiotaan. Koska ne ovat uusia yhteyksiä, odotamme matkustajamäärien näillä reiteillä kasvavan erityisesti loma-aikoina”, Leman ennustaa.

Lähes kolmasosa matkustajista on matkalla tapaamaan sukulaisia tai ystäviä ja 42 prosenttia valitsi FlixBusin matkustusmuodoksi vapaa-ajan matkalleen. Jopa 17 prosenttia kyselyyn vastanneista oli hypännyt FlixBusin kyytiin työmatkalla.

”Ilahduin kuullessani, että 83 prosenttia matkustajista arvioi täsmällisyytemme olevan vähintään hyvällä tasolla. Linja-autojamme piti hyvinä 84 prosenttia matkustajista”, Leman sanoo.

Maata pitkin matkailu Eurooppaan yhä useamman suomalaisen ulottuvilla

”Olemme iloisia, kun voimme tehdä pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville suomalaisille maata pitkin Eurooppaan matkustamisen helpommaksi. Tarjoamme mielellämme vastuullisen tavan matkustaa jopa sellaisiin kohteisiin, joihin on kilometreissä mitattuna pitkä matka, sillä vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä. Kiinnostus matkustusta kohtaan ei ole laskenut, mutta ihmiset ovat entistä halukkaampia näkemään vaivaa vähentääkseen matkustamisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeään”, Leman kertoo.

Vireänä akateemisena keskuksena Joensuu oli luonteva valinta FlixBusin laajennukselle. Uusi reitti parantaa opiskelijoiden ja pohjoiskarjalaisten yhteyksiä tarjoamalla vastuullisia matkustustapoja avainkaupunkeihin Baltiassa, Puolassa ja vielä pidemmällä Euroopassa.

Samalla tavalla Tampere teollisena ja taloudellisena keskuksena vahvistaa alueellista liikkuvuutta.

”Joulukaupunkina Rovaniemi houkuttelee matkustajia Euroopasta, mutta uskomme, että tämä reitti tarjoaa loistavia mahdollisuuksia pohjoissuomalaisille matkustaa myös kotimaassa ympäri vuoden. Kaikki uudet reitit pysähtyvät Helsinki–Vantaan lentokentällä, mikä tekee kansainvälisestä matkustamisesta entistä miellyttävämpää”, Leman sanoo.

FlixBusilla on mahdollista varata lauttamatkan sisältävä matka vielä kolme tuntia ennen lähtöä, mikä on lyhyempi varoaika kuin muilla yhtiöillä. Flix-verkosto koostuu linja-auto- ja junayhteyksistä, jotka kattavat suurimman osan Euroopasta, mikä mahdollistaa matkustamisen helposti ja ympäristöystävällisesti.

Lue tästä muita Flixbus-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Velvoite sähköautojen latauspisteistä ei koske mikroyrityksiä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Siirtymäaika rakennusten varustamiseksi sähköautojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla on umpeutumassa vuoden lopulla.

Suomen nykyinen laki rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä (733/2020) ja EU:n energiatehokkuusdirektiivi eli EPBD edellyttävät, että yli 20 pysäköintipaikkaa sisältäviin muihin kuin asuinrakennuksiin on asennettu vähintään yksi sähköautojen latauspiste viimeistään 31. päivänä joulukuuta 2024.

Edellä mainittu vaatimus ei vaadi latauspisteiden asentamista mikroyritysten tai pienten ja keskisuurten yritysten omistuksessa ja käytössä olevien rakennusten yhteyteen. Mikroyrityksellä tarkoitetaan yritystä, jossa on alle kymmenen työntekijää ja taseen tai vuotuisen liikevaihdon määrä enintään kaksi miljoonaa euroa.

Latauspisteiden on oltava teknisiltä ominaisuuksiltaan normaalitehoisia tai suuritehoisia latauspisteitä. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään 1 x 16 ampeerin tai sitä tehokkaampaa latauspistettä. Normaalitehoinen pistorasia on varustettava tyypin 2 eli ns. Mennekes-liittimellä.

”Paikallinen urakoitsijasi auttaa arvioimaan kiinteistön asennustarvetta”, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n järjestöpäällikkö Toivo Lötjönen neuvoo.

Lue tästä muita juttuja aiheesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vuoden Autoalan koulutuksen järjestäjä julkistettiin AKL Tech Dayssä

Jouko Sohlberg luovuttaa palkinnon Teemu Mäenpäälle. Kuva: Pasi Perhoniemi .

Autoalan jälkimarkkinoinnin osaajatapahtumassa AKL Tech Dayssä Helsingissä paneuduttiin alan palveluliiketoiminnan käytännön haasteisiin, kehityskohtiin ja tulevaisuuden näkymiin teemalla ”Tulevaisuuden jälkimarkkinat ja osaavat tekijät”.

Ohjelmassa oli mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. tekoälystä sekä raskasajoneuvojen etäseurannasta yrityksissä sekä käytännönläheisiä tietoiskuja ja työnäytöksiä. Tilaisuudessa julkistettiin myös vuoden Autoalan koulutuksen järjestäjä -kilpailun voittaja, Vamia Vaasasta.

Autoalan Keskusliiton omistama säätiö palkitsee vuosittain autoalan toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjän, joka on esimerkillisesti kehittänyt alan koulutustoimintaa oppimisen, toimintaympäristön muutosten ja teknologian kehittymisen näkökulmasta. Voittaja palkitaan opettajien koulutukseen tarkoitetutulla rahapalkinnolla ja pokaalilla.

”Kilpailu nuorista ja alanvaihtajista ja tarve työurien pidentämiselle kasvaa. Iso kysymys on, miten turvaamme alan työvoimatarpeen ja osaavien tekijöiden pysyvyyden alalla. Tarvitaan pitkäjänteistä yritys-oppilaitosyhteistyötä eri kouluasteiden kesken. Vamian toiminnassa korostuu innostava opiskelupaikan kehittäminen opiskelijapalaute huomioiden, monipuolisten tutkintojen tarjoaminen sekä esimerkillinen yritys-oppilaitosyhteistyö huomioiden alueen yritysten osaamisen kehittämisen tarve, sanoo säätiön asiamies, Autoalan Keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg.

”Olemme erittäin otettuja siitä, että Vamia valittiin Vuoden autoalan koulutuksen järjestäjäksi. Meillä on tehty useampi vuosi johdonmukaista työtä Vaasan alueen autoalan ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Lisäksi koulutus-yritysyhteistyötä on kasvatettu merkittävästi osaavan ja kiinnostuneen työvoiman saamiseksi alalle. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa on tämän kilpailun kriteeristö toiminut hyvänä ohjenuorana ja tulos on meillä näkynyt suoraan ensisijaisten hakijoiden määrän kasvulla”, Vamian auto-osaston tiimivastaava ja lehtori Teemu Mäenpää toteaa.

Autoala käynnisti viime vuonna monivuotisen Kaikki on liikkeessä -viestintäohjelman tavoitteena esitellä autoalan monipuolisia ammatteja ja uudistaa mielikuvia työtehtävistä, jotka muuttuvat teknologian nopean kehityksen myötä.

Lue tästä muita juttuja Autoalan keskusliitosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Helsingin MP 25 -messut on Pohjois-Euroopan suurin moottoripyörätapahtuma

Kuva: Messukeskus.

MP-messujen jalansija sekä Messukeskuksen että motoristien kalenterissa on vahva. Vuosittain MP-messuilla vierailee yli 50 000 motoristia kolmen päivän aikana ja messulauantai on yksi Messukeskuksen vilkkaimmista messupäivistä.

MP-messut on motoristien kohtaamispaikka ja kiinnostaa entistä enemmän myös nuoria.
MP 24 -messuilla kävi 51 959 motoristia.

Nuorten moottoripyöräharrastuksen esille tuominen MP Jonnelassa sai paljon kiitosta. Viime kerralla ensimmäistä kertaa järjestetty MP Jonnela toi Messukeskukseen nuorten tuunaamia kaksipyöräisiä – mopoja ja moottoripyöriä.

Alueen suosio kertoo siitä, että moottoripyöräily kiinnostaa todellakin myös nuoria. Esittelyssä oli noin 100 menopeliä. Ensi helmikuulle on suunniteltu entistä laajempi MP Jonnela -alue.

Uusista suunnitelmista kerrotaan loppuvuodesta lisää ja ilmoittauminen sekä MP Jonnelaan että Petrol Circus Custom Bike Show’hun alkaa 1.10.2024. MP Motoballia pelataan myös ensi helmikuussa ja siihen ilmoittautuminen alkaa 1.11.2024.

MP-messujen kävijät ovat kautta aikojen olleet erittäin tyytyväisiä ja sitoutuneita tapahtumaan. Viime vuonna kyselyyn vastanneista kävijöistä 97 % oli tyytyväisiä tapahtumaan ja mukana olleista yrityksistä 96 % kertoi tyytyväisyydestään.

Vuonna 2024 MP-messuihin osallistui 155 yritystä ja 51 959 kävijää.

”MP-messut on vahva heimotapahtuma, jonne halutaan tulla joka vuosi. Kiinnostus moottoripyöräilyä kohtaan pitää pintansa ja ensi helmikuussa MP-messuille Helsinkiin tulee taas iso joukko motoristeja Ruotsista ja Virosta”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola Messukeskuksesta.

”MP-messut esittelee taas ensi vuonna moottoripyöräuutuudet ainoana suurena moottoripyörätapahtumana Pohjoismaissa ja mukana ovat myös sähköpolkupyörät.”

Pohjois-Euroopan suurimmat moottoripyörämessut MP 25 järjestetään perjantaista sunnuntaihin 31.1.–2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Messukeskus järjestää MP-messut vuosittain Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta. Petrol Circus Custom Bike Show on osa MP-messuja.

Lue tästä muita juttuja MP-messuista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisi pyytää havaintoja liittyen Pyhäjärven kauhakuormaaja-rikoksiin

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää havaintoja Pyhäjärvellä 13.-19.9.2024 välisenä aikana kauhakuormaajiin kohdistuneisiin rikoksiin liittyen.

Oulun poliisilaitoksella on tutkittavana Pyhäjärven alueella kauhakuormaajiin kohdistunut juttukokonaisuus, missä on anastettu eri maa-aineksien ottoalueilla olleista kauhakuormaajista polttoainetta ja akkuja.

Poliisin tietojen mukaan Hiidenkyläntien ja Ouluntien maa-aineksien ottoalueilla olleista kauhakuormaajista on anastettu polttoainetta ja akkuja 13.-15.9.2024 välisenä aikana sekä Oravalantien maa-aineksien ottoalueelta olevasta kauhakuormaajasta polttoainetta ja akut 18.-19.9.2024 välisenä aikana.

Poliisi pyytää asiasta tietäviä ilmoittamaan tietonsa vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostitse vihjeet.oulu@poliisi.fi.

Lue muita juttuja kauhakuormaajista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköpotkulautailu on selvästi vaarallisempaa kuin pyöräily!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Sähköpotkulautailijoille sattuu vakavampia ja kalliimpia onnettomuuksia kuin polkupyöräilijöille. Vakuutusyhtiö väläyttää ratkaisuksi kypäräpakkoa ja useamman matkustajan samanaikaisen kyydin estämistä.

Sähköpotkulauta rinnastetaan tieliikennelaissa polkupyörään. Pohjola Vakuutuksen tilastot kuitenkin osoittavat, että riskien näkökulmasta kulkupeleissä on merkittävä ero: sähköpotkulaudalla sattuu usein selvästi vakavampia ja kalliimpia henkilövahinkoja.

Polkupyöräilijöille sattuvien vahinkojen keskikorvaus on noin 740 euroa, kun taas sähköpotkulautaonnettomuuksien keskikorvaus on yli 20 prosenttia korkeampi: noin 900 euroa. Leikkaus puolestaan maksaa keskimäärin jo yli 3 000 euroa. Euromäärät kertovat, että sähköpotkulaudalla sattuu keskimäärin vakavampia onnettomuuksia kuin polkupyörällä.

– Summat ovat pysäyttäviä, etenkin kun suurin osa onnettomuuksista ja loukkaantumisista olisi vältettävissä. Sen lisäksi, että loukkaantuminen on valitettavaa yksilön kannalta, vahingot kuormittavat myös julkista terveydenhuoltoa ja tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, Pohjola Vakuutuksen henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo sanoo.

Kaikki Suomessa vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kattavasti liikennevakuutettuja. Jos potkulaudalla sattuu onnettomuus, kannattaa siis olla ensisijaisesti yhteydessä potkulautaoperaattorin vakuuttajaan.

Sähköpotkulautailija loukkaa usein raajan tai pään

Yleisimpiä sähköpotkulautoihin liittyviä onnettomuuksia ovat Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella kaatumiset. Vammoissa korostuvat käsi, polvi ja nilkka. Myös päänalueen vammat näkyvät tilastoissa hammasvaurioista aina vakaviin aivovammoihin asti.

– Sähköpotkulauta on oikein käytettynä kätevä kulkuväline, mutta vahinkokehitys näyttää huolestuttavalta. Maailmalla on tehty radikaalejakin päätöksiä ongelman ratkaisemiseksi: esimerkiksi Pariisi ja Melbourne ovat kieltäneet vuokrattavat sähköpotkulaudat kokonaan, Erkamo sanoo.

Vahinkotilastojen perusteella myös Suomessa tarvitaan toimenpiteitä sähköpotkulautailijoiden vahinkojen määrän ja vakavuuden pienentämiseksi.

Mallia Pohjoismaista: kypäräpakko ja uutta teknologiaa

Tällä hetkellä Suomen tieliikennelaki ei edellytä sähköpotkulautailijalta kypärän käyttämistä, mutta syytä voisi olla.

– Esimerkiksi Kööpenhaminassa käytössä oleva kypäräpakko voisi estää ainakin osan potkulautailijoille aiheutuneista kallon sisäisistä vammoista myös meillä Suomessa, Erkamo sanoo.

Vaaratilanteita aiheuttaa myös se, että usein saman potkulaudan kyydissä on vastoin ohjeistuksia useampi matkustaja, mikä voi vaikuttaa tasapainoon ja jopa laudan jarrujen toimintaan.

– Muun muassa Norjassa sähköpotkulaudoissa on käytetty teknologiaa, joka estää useamman ihmisen matkustamisen samalla potkulaudalla yhtä aikaa. Tällainen ratkaisu olisi ehdottomasti tarpeen myös Suomessa.

Erkamo pitää hyvänä, että kaupungit ovat yhdessä sähköpotkulautaoperaattorien kanssa rajoittaneet sähköpotkulautojen maksiminopeutta kaupunkialueella ja yöaikaan.

– Myös henkilökohtaisten potkulautojen nopeutta liikenteessä on tärkeää valvoa, sillä suuri tilannenopeus lisää vakavien vahinkojen riskiä.

Potkulautailija voi syyllistyä tankojuoppouteen

Myös alkoholilla on osuutta moneen sähköpotkulautaturmaan. Päihtynyt potkulautailija ei välttämättä ota kaatuessa käsillä vastaan, vaan saattaa kaatua suoraan kasvoilleen, mikä altistaa muun muassa aivovammoille ja hampaiden murtumille.

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan promillerajaa sähköpotkulautojen käyttöön. Tällä hetkellä rajaksi olisi tulossa 0,5 promillea alkoholia.

– Promilleraja sähköpotkulautailuun lisäisi liikenneturvallisuutta. Moni ei tiedä, että sähköpotkulautailija voi jo nyt syyllistyä tankojuoppouteen ja olla onnettomuuden sattuessa korvausvelvollinen. Päihtymyksen aiheuttama törkeä huolimattomuus voi myös johtaa vakuutuskorvausten vähentämiseen tai jopa epäämiseen, Erkamo kertoo.

 

K-Auton myymäläavaus saanut porilaiset ostamaan käytettyjä autoja

K-Auto Pori. Kuva: K-Auto.

K-Auton uusien ja käytettyjen autojen myymäläverkosto kasvaa nyt vauhdilla valtakunnallisesti. Yksi uusimmista avauksista on Porin käytettyjen autojen myymälä, joka sijaitsee Herralahden autokauppakeskittymässä keskustan tuntumassa.

Myymälä avautui virallisesti syyskuun alkupuolella, mutta paikalla on käyty kauppaa aktiivisesti jo elokuusta lähtien.

”Olemme olleet aloitukseen erittäin tyytyväisiä. Myymälässä käy kuhina päivittäin, ja kauppoja on jo tehty oikein mukavasti”, iloitsee myyntipäällikkö Vesa Hietikko Porin K-Autolta.

Pori lähiseutuineen on K-Autolle tärkeää markkina-aluetta.

”Pori on Suomen 10. suurin kaupunki ja Satakunnan maakuntakeskus, jossa meillä on hienoja mahdollisuuksia kasvaa. Tavoitteenamme onkin kiriä Satakunnan käytettyjen autojen myyjien kärkijoukkoon jo vuonna 2025”, sanoo K-Autolla käytettyjen autojen liiketoiminnasta vastaava Ilkka Virtanen.

Porin myymälän maksimikapasiteetti on noin 250 autoa. Sisätiloihin mahtuu 50 autoa, ja loput noin 200 autoa on nähtävillä ulkona. Myynnissä oleva valikoima ei kuitenkaan rajaudu pelkästään paikan päällä myytäviin autoihin, vaan ostettavissa on myös autoja koko K-Auton maanlaajuisesta, lähes 2 500 auton henkilö- ja hyötyautovalikoimasta.

”Haluamme kannustaa kaikkia alueella asuvia tai liikkuvia piipahtamaan paikan päällä”, sanoo myyntipäällikkö Hietikko.

Markkinaa nopeampaa kasvua

K-Autolla panostus käytettyihin autoihin on näkynyt tänä vuonna vahvana kasvuna. Viime vuonna Turkuun avattiin 300 käytetyn auton myymälä, ja samanlainen löytyy esimerkiksi Oulustakin. Myös Lempäälän Ideaparkiin avattu käytettyjen autojen myymälä on ollut menestys.

”Käytetyissä autoissa olemme onnistuneet kasvamaan merkittävästi markkinaa nopeammin. Vauhti kiihtyy entisestään tästä eteenpäin”, Virtanen sanoo.

Seuraava käytettyjen autojen myymälä nousee Jyväskylän Seppälään keväällä 2025. Sitä ennen avataan uusien autojen myymälöitä muun muassa Ouluun, kun uudet Porsche- ja CUPRA-myymälät avaavat pian ovensa. Uudet myymäläavaukset ovat osa K-Auton pitkän aikavälin strategian toteuttamista matkalla Suomen kiinnostavimmaksi autoalan yhtiöksi.

Porin myymälän avajaisia vietetään lauantaina 28. syyskuuta.

Lue muita juttuja K-Autosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //