Koti Blogi Sivu 343

Kuljettaja kuoli auton törmättyä puuhun

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Lappeenrannassa tapahtunut tänään vakava liikenneonnettomuus.

Kivisaarentiellä tapahtui henkilöauton ulosajo kello 09.30. Autonkuljettaja menehtyi auton törmättyä puuhun. Autossa ei ollut matkustajia.

Onnettomuuden tutkinta on kesken, eikä poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Lue tästä muista liikennekuolemista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuopiossa parkkipaikalla luistatelleen kortti poliisille!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisipartio havaitsi 19.11.-20.11. välisenä yönä puolen yön aikaan Kuopion Pitkälahden ABC:n pihassa henkilöauton, joka ajoi parkkipaikalla noin 50 metrin matkan nelipyöräluisussa.

Tapahtuma-aikaan pihassa oli muita ajoneuvoja ja niiden luona liikkui ihmisiä.

Partiolle selvisi että kuljettaja oli parikymppinen paikkakuntalainen mies. Partio määräsi miehen ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi.

Tapahtumassa ei aiheutunut vahinkoja, eivätkä sivulliset joutuneet välittömään vaaraan.

Katso tästä muita juttuja luistattelusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Näistä kuudesta autosta yksi on Vuoden Auto Suomessa 2025!

Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Kia EV3, Renault Scenic, Škoda Superb ja Suzuki Swift. Kuva: Jari Kohonen.

Vuoden Auto Suomessa 2025 -valinnan ensimmäinen valintakierros on päättynyt. Ennätyksellisestä 45 ehdokkaan joukosta kuuden auton finaaliin ylsivät aakkosjärjestyksessä Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Kia EV3, Renault Scenic, Škoda Superb ja Suzuki Swift.

Finalisteista näkee hyvin sen, että Vuoden Auto Suomessa -valinnassa tärkeimpänä ominaisuutena pidetään rahalle saatavaa vastinetta: puolet finalisteista sijoittuu lähtöhinnaltaan 20–25 000 euron luokkaan, ja loppujen kolmen finalistin lähtöhinta on 40 000 euron tuntumassa.

Kolme eniten ääniä saanutta autoa erottuivat selvästi omaksi joukokseen, ja ne saivat ääniä noin 75 prosentilta tuomareista. Kuudes ja seitsemäs sija sen sijaan ratkesi yhdellä äänellä. 45 ehdokkaasta viisi ei saanut tuomareilta yhtään ääntä.

Vuoden Auto Suomessa -valinnan nyt jo 11. kerran tekevän Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry:n yli 110 jäsenestä tämänkertaiseen valintaan osallistuu 63 henkilöautojen testaukseen keskittyvää toimittajaa. Ensimmäisellä kierroksella kukin tuomari nimesi 45 ehdokkaan joukosta kuusi finalistiehdokasta. Ennen finalistiehdokkaiden nimeämistä tuomareilla oli mahdollisuus koeajaa kaikkia ehdokkaita Järvenpään Aino Areenalla järjestetyssä suuressa koeajotilaisuudessa.

Tuomareiden työn helpottamiseksi Järvenpäässä järjestetään 27.11. finalistien koeajotilaisuus. Sen jälkeen tuomariston jäsenet päättävät, miten he jakavat toisella kierroksella käytettävissään olevat 15 ääntä. Kaikille ehdokkaille ääniä ei tarvitse antaa, mutta yksi ehdokas on nostettava omassa pistejaossa voittajaksi.

Vuoden Auto Suomessa 2025 julkistetaan torstaina 12.12. Helsingin Koskenrannassa järjestettävässä Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa 2025 finalistit

Katso tästä muita juttuja Vuoden Auto Suomessa -valinnasta.

Euro NCAP arvioi ensimmäistä kertaa kuorma-autojen turvallisuutta — viisi tähteä vain yhdelle merkille!

Volvo FH Aero. Kuva: Volvo Trucks.

Eurooppalainen kuluttajatestijärjestö Euro NCAP on ensimmäistä kertaa arvioinut raskaiden kuorma-autojen turvallisuuden. Volvo FH ja Volvo FM saavuttivat testissä täydet viisi tähteä. Volvo FM sai myös koko testin parhaat pisteet.

Kuorma-autotestin laajuus oli seuraava:

  • Turvallinen ajotapa: Matkustajien seuranta, näkyvyys (sekä suora että epäsuora) ja ajoneuvon avustustoiminnot (esim. nopeusavustin)
  • Kolarien välttäminen: Etutörmäykset (auto, jalankulkija ja pyöräilijä), alhaisella nopeudella tapahtuvat törmäykset ja kaistanvaihtotilanteessa tapahtuvat kolarit
  • Onnettomuuden jälkeen: Pelastustiedot

Jokaiselle turvajärjestelmälle annettiin pisteet, jotka laskettiin yhteen kunkin alueen osalta. Näitä pisteitä käytettiin sitten laskettaessa koko ajoneuvon tähtiluokitus yhdestä viiteen tähteä.

Arviossa ei tehty kolaritestejä, kuten henkilöautojen Euro NCAP -testissä.

Arviossa oli mukana kaikkiaan yhdeksän kuorma-autoa. Viisi tähteä saivat vain Volvon autot. Neljä tähteä tuli Renault Trucks T -mallille ja Scanian G-sarjalle. Kolme tähteä saivat Mercedes-Benz Actros L, MAN TGX, Scanian R-sarja ja DAF XF.

Vain yhden tähden sai Iveco S-Way, mutta arviossa ei ollut mukana uusin versio, vaan vuoden 2022 malli *. Muiden merkkien autot olivat vuosimallia 2025. Ivecosta puuttui muun muassa monia turvallisuusjärjestelmiä.

*Päivitetty 2.12.: Ivecon S-Way malli oli vuosimallia 2022, eikä vuosimallia 2024 kuten ensin luki jutussa.

Kuorma-autojen Euro NCAP 2024

Volvo FH                    *****
Volvo FM                    *****
Renault Trucks T           ****
Scania G-sarja              ****
Mercedes-Benz Actros L   ***
MAN TGX                        ***
Scania R-sarja                 ***
DAF XF                            ***
Iveco S-Way                        * (Vuosimalli 2022)

Tietoa Euro NCAP:sta

Belgiassa sijaitseva European New Car Assessment Program (Euro NCAP) perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996, ja siitä tuli nopeasti eurooppalainen alan standardi henkilöautojen turvallisuuden arvioinnissa. Sitä tukevat useat Euroopan hallitukset, mukaan lukien Euroopan unioni.

Euro NCAP:n tavoitteena on asteittain laajentaa testialuetta kattamaan myöhemmässä vaiheessa myös törmäyssuoja sekä kuorma-autojen testaus eri kuljetussegmenteissä.

Katso tästä englanninkielinen katsaus tuloksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Harley-Davidsonin koko historia esillä museossa

Kuva: Marko Mannila.

Suuren museokompleksin pihalla Milwaukeessa, Wisconsinissa, on tuhat parkkipaikkaa nimenomaan moottoripyörille, autoille vain muutama sata. Kaksipyöräisille varattujen paikkojen suuri määrä selittyy sillä, että alue kuuluu ehkä maailman tunnetuimman moottoripyörävalmistajan, Harley-Davidsonin, tehdasmuseolle.

Aulassa Harley-Davidson-museon työntekijä ottaa vastaan 24 dollarin sisäänpääsymaksun ja muistuttaa, ettei esineisiin saa koskea, mutta valokuvata saa mielin määrin.

H-D valmisti ensimmäisen 2-sylinterisensä vuonna 1909. Tämä yksilö on ainoa säilynyt. Kuva: Marko Mannila.

Esite kertoo, että museokompleksissa on kaikkiaan kolme rakennusta, yhteensä 12 000 neliötä. Yhdessä rakennuksista on varsinainen näyttely, muissa on ravintola-, myymälä- ja näyttelytiloja. Harley-Davidsoneja on alueella satoja, monilta eri vuosikymmeniltä, onhan tehdas perustettu vuonna 1903.

Näyttely alkaa toisesta kerroksesta, jossa vetonaulana on kolmisenkymmentä hienosti entisöityä pyörää. Vanhin niistä on vuodelta 1909. Tehdas valmisti ensimmäistä kaksisylinteristä mallia parikymmentä kappaletta, joista museon yksilö on ainoa säilynyt. Se ei kuitenkaan ole museon vanhin, sillä kokoelmissa on myös ”Malli numero 1” vuodelta 1903.

Vuoden 1918 J-malliin sai lisävarusteena Rogers-sivuvaunun. Kuva: Marko Mannila.

Vuonna 1918 yhtiö esitteli J-mallin, johon sai lisävarusteena sivuvaunun. C-malli vuodelta 1934 oli kevyt, edullinen ja taloudellinen, ja tarkoitettu työssäkävijöille, nuorille ja naisille. Vuoden 1939 ULH sivuventtiilisellä V2:llä esitteli vain uusia värejä ja muotoilua, sillä suuren laman aikana ei ollut varaa tekniseen kehitystyöhön.

G-mallin kolmipyöräinen Servi-Car vuodelta 1947 oli valmistettu poliisia varten. Pyörä oli käytössä etenkin pysäköinninvalvonnassa, jolloin sen pieni koko auttoi puikkelehtimaan ahtaissa tiloissa. Varusteina oli muun muassa liitua, joilla sai merkittyä pysäköityjen autojen renkaita. Lisäksi poliisimies sai kantapäällään aktivoitua sireenin, ja sytytystulpat oli suojattu radiohäiriöiden estämiseksi.

JDCA-malli valmistui kilpailemaan yleistyvien autojen kanssa. Kuva: Marko Mannila.

Toisessa kerroksessa on myös osasto, jossa esitellään moottoripyöriä erilaisina historiallisina jaksoina. Mukana on muun muassa sota-ajan moottoripyöriä varusteineen. Mielenkiintoinen ja tyylikäs on pitkä seinä, jossa on satakunta samanmuotoista, mutta eriväristä bensatankkia. Tankit esittävät, mitkä värit ja tyylit olivat kunakin vuonna muodissa. Yksi alue on pyhitetty moottorien esittelylle, jossa on muun muassa purettu osiin kuuluisa Knucklehead-moottori.

Pyöräparaati jatkuu alakerrassa. Pitkässä, kaiteiden erottamassa näyttelyosassa on reilut kuusikymmentä pyörää 1950-luvulta tähän päivään. Joukossa on vaikkapa vuoden 1958 FL Duo Glide tai 1968 FLHFB Electra Glide, jolla Harley-Davidson pyrki samaan osuutta kasvavista matkapyörämarkkinoista. Pikateiden kuninkaaksi kutsuttu pyörä on varustettu lasikuituisilla sivulaukuilla sekä moottorin suojalevyillä. Näyttelystä löytyy myös vaikkapa FLST Heritage Softail vuodelta 1986.

C-malli ei ollut menestys huolimatta keveydestään ja taloudellisuudestaan. Kuva: Marko Mannila.

Kustomointiosastolla on nähtävänä lukuisia uniikkeja pyöriä, muun muassa tarkat kopiot menopeleistä, joilla Dennis Hopper ja Peter Fonda ajoivat vuoden 1969 klassikkoelokuvassa Easy Rider. King Kong on neljämetrinen, kahdella moottorilla varustettu kustomoitu jättiläinen. Yksi osa näyttelystä on pyhitetty kilpapyörille.

Museossa on esillä myös paljon oheistavaraa, ajoasuja ja -laseja, kypäröitä, julisteita, uutisvideoita yhtiön historiasta ja vaikkapa työkaluja. Yhdellä seinällä näkyy erikoisia Harley-Davidsonin vuosien varrella valmistamia tuotteita: Vespa, moottorikelkka ja jopa pieni vene.

Teksti: Marko Mannila

Poliisi käytti Servi-Caria etenkin pysäköinninvalvontaan. Kuva: Marko Mannila.
MC-65 vuodelta 1972 oli tehokas minipyörä, jonka mainostettiin mahtuvan farmariautoon. Kuva: Marko Mannila.
Satavuotiaan yhtiön juhlapyörä Electra Glide lähetettiin osina ympäri maailmaa ja siihen kerättiin yli 6000 nimikirjoitusta. Kuva: Marko Mannila.
Duo Gliden valkovihreä väritys oli erikoistilaus eräälle järjestölle. Kuva: Marko Mannila.
1968 Electra Gliden mainonta kohdistettiin niille, jotka etsivät pyörää pitkille matkoille. Kuva: Marko Mannila.
V-Rodissa oli kokonaan uusi moottori, voimansiirto ja runko. Kuva: Marko Mannila.
FX Super Glide täytti 35 vuotta vuonna 2006. Kuva: Marko Mannila.
Museossa on näyttävä Custom-osasto. Kuva: Marko Mannila.
Moottori-osastolta löytyy muun muassa kuuluisa Knucklehead. Kuva: Marko Mannila.
Bensatankit esittelevät eri vuosina suosittuja väriyhdistelmiä. Kuva: Marko Mannila.
Museon seinillä on paljon vanhoja julisteita. Kuva: Marko Mannila.

Uusi menetelmä mullistaa sähköautojen akkujen kierrätyksen

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Uuden teknologian avulla käytetyt litiumakut voidaan kierrättää turvallisesti ja ympäristöystävällisesti, ja esimerkiksi litiumin talteenottoaste voidaan nostaa muutamista prosenteista jopa yli 70 prosenttiin.

Energiatutkijat ovat kehittäneet uudenlaisia ratkaisuja, joiden he uskovat mullistavan täysin sähköautoissa käytettyjen akkujen kierrätyksen kuljetuksesta ja varastoinnista aina litiumin talteenottoon.

Sähköautoissa käytetyt litiumakut ovat haastavia kierrättää ja käsitellä, sillä ne aiheuttavat palovaaran kuljetuksen, varastoinnin ja kierrätysprosessin aikana. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän avulla akkujen varaus voidaan purkaa automaattisesti jo varhaisessa vaiheessa, jopa ennen kuljetusta kierrätyslaitokselle tai heti kierrätyslaitokselle saavuttaessa.

”Ratkaisumme perustuu sähkövarauksen purkuun langattomasti eli sähkönsiirtoon. Sen avulla käytettyjä akkuja on mahdollista käsitellä turvallisesti ja tehokkaasti”, sanoo apulaisprofessori Annukka Santasalo-Aarnio Aalto-yliopistosta.

Toinen sähköautojen akkuihin liittyvä haaste on kierrätysprosessien tehottomuus ja niistä aiheutuvat ympäristöhaitat. Nykyiset kierrätysmenetelmät perustuvat korkeisiin lämpötiloihin ja vahvojen kemikaalien käyttöön, ja litiumin talteenottoaste on vain muutamia prosentteja. Kiristyvien EU-säädösten myötä myös käytettyjen akkujen materiaalit tulisi kuitenkin hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin.

”Kehitimme kierrätysmenetelmän, jossa akuista syntyvän mustan massan erottelussa hyödynnetään vettä ja ilmakuplia – ilman kemikaaleja. Ratkaisu on tehokas ja sen avulla akkujen litiumin talteenottoaste voidaan nostaa jopa 72 prosenttiin. Tutkimme lisäksi mahdollisuutta hyödyntää menetelmää muidenkin aktiivisten materiaalien talteenotossa tulevaisuudessa”, Santasalo-Aarnio sanoo.

Menetelmille on haettu patenttisuojaa ja ne on testattu toimiviksi Aalto-yliopistossa. Seuraavaksi tiimi hakee kumppania ratkaisun testaamiseksi käytännössä kaupallisessa mittakaavassa. Tutkimusprojektin ympärille on perustettu kansainvälinen tiimi tukemaan tulosten kaupallistamista.

”Sähköautojen akkujen kierrätys on nopeasti kasvava ala ja tarvitsee tehostamista. Tavoittelemme maailmanlaajuisia markkinoita alueilla, joilla sähköautoilu ja akkujen kierrätys on jo edistyksellistä ja kasvaa nopeasti. Käytännössä se tarkoittaa akkujen kierrättäjiä sekä -valmistajia Kiinassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa”, sanoo hankkeen kaupallistaja Juha Suojanen Aalto-yliopistosta.

Aalto-yliopisto esittelee Slushissa 12 maailmaa muuttavaa innovaatiota. Discharge Innovations -tiimi on tavattavissa Aallon osastolla torstaina 21. marraskuuta, kello 10–14.

Nämä ominaisuudet helpottavat talviautoilua

Kuva: CvB.

Talven lähestyessä on hyvä harkita auton päivittämistä uuteen, etenkin jos ajokilometrejä kertyy runsaasti läpi talven. Kylmän ja pimeän Pohjolan talvet tuovat joka vuosi omat haasteensa autoiluun, mutta modernit autot tarjoavat monia arkea helpottavia ominaisuuksia. Tero Mänty Kamuxilta kertoo, mitkä ominaisuudet ovat parhaita talviautoiluun ajomukavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta.

”Käytettyä autoa hankkiessa on etuna se, että monet näistä ominaisuuksista voivat olla jo valmiiksi asennettuina. Tämä puolestaan voi säästää merkittävästi kustannuksia verrattuna uuden auton lisävarustetilauksiin”, Mänty huomauttaa.

1. Lisälämmitin nopeuttaa liikkeellelähtöä pakkasaamuina

Lisälämmitin on talviautoilun helmi, joka helpottaa ja nopeuttaa liikkeellelähtöä pakkasaamuina. Se mahdollistaa auton lämmittämisen ja ikkunoiden huurteenpoiston ennen liikkeellelähtöä, mikä säästää aikaa ja parantaa näkyvyyttä. Lisälämmitin onkin yksi tehokkaimmista tavoista tehdä talviautoilusta miellyttävämpää.

Sähköautoissa lisälämmitin on nopea ja tehokas ominaisuus. Sähköauto kannattaa esilämmittää sen ollessa vielä latauksessa, jolloin lämmittäminen ei kuluta auton oman akun varausta. Tämä puolestaan lisää auton kantamaa, kun akkua ei kulu auton lämmittämiseen.

Monissa käytetyissä autoissa lisälämmitin on jo valmiiksi asennettuna, mutta sen voi tarvittaessa asentaa myös jälkikäteen. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin on hankittavissa autoon lisävarusteena, mutta myös säteily-, lohko- ja vesiletkuun asennettavat lämmittimet ovat mahdollisia automallin mukaan.

”Etäohjauksella toimiva lisälämmitin lisää arkeen luksuksen tuntua, kun lämmitintä voi ohjata kodin lämmöstä käsin”, Tero Mänty vinkkaa.

2. Lämmitettävä tuulilasi estää huurtumista ja vähentää naarmuja

Lämmitettävä tuulilasi sulattaa lasin pintaan muodostuneen jään sekä huurteen nopeasti ja tehokkaasti. Se myös vähentää tarvetta käyttää jääraappaa tai muuta vastaavaa, mikä säästää aikaa ja pitää tuulilasin paremmassa kunnossa sekä vähemmillä naarmuilla.

Lämmityselementit koostuvat yleensä ohuista, lähes näkymättömistä metallilangoista, jotka on upotettu lasin laminaattikerrosten väliin. Tuulilasin lämmityksen avulla saat lisää mukavuutta ja turvallisuutta syksyn- ja talven autoiluun.

3. Neliveto lisää varmuutta liukkailla teillä

Talven kylmät aamut ja liukkaat tiet voivat tehdä työmatkoista haasteellisia ja jopa vaarallisia. Talviolosuhteissa neliveto on yksi turvallisuutta ja ajomukavuutta parantavista ominaisuuksista, jonka tarvetta kannattaa harkita autoa hankkiessa.

Neliveto jakaa moottorin voiman tasaisesti kaikille neljälle pyörälle, mikä lisää pitoa ja vähentää renkaiden luistamisen riskiä. Se parantaa liikkeellelähtöä ja on erityisen hyödyllinen jäisillä ja lumisilla teillä, joissa perinteiset taka- tai etuvetoiset autot saattavat kärsiä pidon puutteesta. Lisäksi neliveto lisää ajoturvallisuutta vähentämällä riskiä ajoneuvon hallinnan menettämisestä. Erityisen hyödylliseksi tämä ominaisuus tulee alueille, joissa talvet ovat ankaria ja tiet usein huonosti, jos lainkaan aurattuja.

4. Led-ajovalot parantavat näkyvyyttä

”Pimeässä ajaminen on talvella arkipäivää, kun suurin osa vuorokaudesta on pimeää. Siksi hyvät ajovalot ovat olennainen turvallisuustekijä”, Tero Mänty huomauttaa.

Laadukkaat led-ajovalot takaavat kirkkaan, laajan ja tasaisen valaistuksen, mikä parantaa näkyvyyttä niin ajajan kuin vastaantulevien autojen kannalta ja auttaa havaitsemaan tiellä olevat esteet, kuten jäiset kohdat, lumen peittämät tiemerkinnät tai eläimet. Uudemmissa hyvin varustelluissa käytetyissä autoissa on myös kehittyneitä ominaisuuksia, kuten automaattiset kaukovalot, jotka vaihtavat valotilaa tarpeen mukaan, varmistaen optimaalisen näkyvyyden häikäisemättä muita liikenteessä kulkijoita.

5. Luistonestojärjestelmä tuo turvaa

Talviajoon suunniteltu luistonestojärjestelmä on keskeinen ominaisuus, kun halutaan varmistaa turvallinen ajokokemus, erityisesti Suomen liukkailla talviteillä. Luistonestojärjestelmä (TRC, Traction Control System) estää pyörien luistamista ja parantaa ajoneuvon hallintaa ja ohjattavuutta liukkaissa olosuhteissa. Järjestelmä tunnistaa luistamisen renkaiden nopeusantureiden avulla ja vähentää renkaan pyörimisnopeutta palauttaakseen ajoneuvon pitoa tiehen. Luistonesto on erityisen hyödyllinen etenkin mutkaisilla teillä, jäisissä risteyksissä sekä liukkaalla pinnalla kiihdytettäessä.

”Sähköautot ovat ottaneet suuria harppauksia myös talviautoilun osalta. Niiden luistonestojärjestelmät ovat erityisen tarkkoja, myös kaksivetoisissa malleissa, mikä tekee liukkaan kelin ajosta helpompaa ja turvallisempaa”, Mänty vinkkaa.

6. Penkin- ja ratinlämmitin lisäävät ajomukavuutta

Tehokkaat penkinlämmittimet ja ratinlämmitin ovat talviautoilijan unelma, jotka tekevät matkasta mukavamman jo heti ensimetreillä. Nämä ominaisuudet ovat yleisiä uusissa autoissa, ja niitä löytyy myös monista käytetyistä malleista. Ne lisäävät matkustusmukavuutta merkittävästi, erityisesti kun pakkaset kiristyvät.

Etenkin pidempää työmatkaa ajettaessa ajomukavuuden ja -turvallisuuden tärkeys korostuvat. Syksy onkin oivallista aikaa päivittää auto paremmin talviolosuhteisiin sopivaan malliin. Neliveto, tehokas lämmitys, hyvät valot ja modernit luistonestojärjestelmät varmistavat selviytymisen talven haasteista mukavasti ja turvallisesti. Lisävarusteet, kuten lisälämmitin ja ratinlämmitin taas tekevät kylmistä aamuista hieman siedettävämpiä – ellei jopa nautinnollisia.

Lue tästä muita juttuja talvesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yhä useampi autoilija uskoo ajavansa sähköautolla lähitulevaisuudessa

Kuva: K-Lataus.

Liikenteen sähköistymiseen ylipäänsä suhtaudutaan Suomessa varsin myönteisesti, ja Helsingissä ja Uudellamaalla jopa erittäin myönteisesti, ilmenee K-Auton kolmatta vuotta perättäin teettämästä ja koko Suomea tilastollisesti kattavasti edustavasta Autoilun suunta -tutkimuksesta.

Lähes kolmannes (32 %) suomalaisista autoilijoista uskoo ajavansa lähitulevaisuudessa sähköautolla, paljastaa K-Auton kolmatta kertaa teettämä Autoilun suunta -tutkimus, jossa selvitettiin autoilijoiden näkemyksiä autoiluun ja liikenteeseen liittyen. Viime vuoden tutkimuksessa vastaava luku oli 30 prosenttia, kun vuonna 2022 jäätiin 26 prosenttiin.

Oman autovalinnan rinnalla tutkimuksessa selvitettiin autoilijoiden yleistä suhtautumista liikenteen sähköistymiseen. Tulokset ovat vielä omaa autovalintaa voimakkaammin sähköistymisen kannalla, sillä 54 prosenttia vastaajista kertoi suhtautuvansa sähköistymiseen myönteisesti.

Tutkimuksen mukaan muita vastaajia myönteisemmin aiheeseen suhtautuvat mm. 18–24-vuotiaat, (68 %), 25–34-vuotiaat (64 %) sekä Helsingin ja Uudenmaan alueella asuvat (61 %) autoilijat.

Vastauksista ilmenee, että ekologisuus ja edulliset käyttökustannukset ovat selvästi suurimmat syyt myönteisen suhtautumisen taustalla. Avoimissa vastauksissa mainittiin myös mm. ajokokemus sähköautolla.

Kielteisesti sähköistymiseen suhtautuviakin on edelleen. Suomalaisissa epävarmuutta aiheuttavat vastausten perusteella mm. autojen hinta ja pitkät etäisyydet Suomessa. Alueellisesti tarkasteltuna sähköistymiseen epäilevästi suhtautuvia on eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Keskon autokaupan toimialajohtaja Johanna Ali suhtautuu suomalaisten asenteiden muutokseen kiinnostuksella.

”Täyssähköauton hankinnasta kiinnostuneiden osuus kasvoi, mikä tukee arjen havaintojamme asiakkaiden kanssa käydyistä keskusteluista. Sähköistymisen eräänlainen hype-vaihe alkaa olla ohitettu, ja olemme siirtyneet tasaisen kasvun vaiheeseen. Omia käyttökokemuksia on yhä useammalla suomalaisella. Autoilu sähköistyy ja kuulopuheet vaihtuvat omakohtaisiin myönteisiin kokemuksiin”, Ali sanoo.

Mikä sähköautoissa kiinnostaa, mikä mietityttää?

Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitkä asiat lisäsivät autoilijoiden kiinnostusta täyssähköauton hankintaa kohtaan. Tärkeimmiksi nousivat niin autojen hintojen aleneminen, autojen pidemmät toimintamatkat kuin latausinfran kehitys.

Samat teemat myös laskevat kiinnostusta täyssähköauton hankintaan. Merkittävimmiksi asioiksi mainittiin autojen hinnat, liian lyhyiksi koetut toimintamatkat sekä riittävän latausinfran puute.

”Epäröinti on luonnollista ja meille autokaupan arkea. Sähköautojen mallivalikoima on laajentunut muutamassa vuodessa paljon ja toimintamatkat sekä latausnopeudet kasvaneet. Myös käytettyjen autojen valikoimassa sähköistä tarjontaa riittää. Sanoisin siis, että moni yllättääkin itsensä koeajolla sekä toimintamatkan että hinnan suhteen,” Ali sanoo.

Tutkimuksen mukaan sähköautoilun omaksumisessa ja kiinnostuksessa näkyy alueellisesti eroja. Keskimääräistä kiinnostuneempia täyssähköauton hankinnasta ovat alle 45-vuotiaat sekä Helsingin ja Uudenmaan alueella asuvat miespuoliset autoilijat.

Mikä olisi autoilijan ensisijainen valinta?

Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisen auton vastaaja ensisijaisesti hankkisi, jos huomioidaan vastaajan käytössä oleva budjetti ja senhetkinen tarve. 35 prosenttia vastaajista valitsisi täyssähköauton tai lataushybridin, ja jos mukaan lasketaan hybridit ilman latausmahdollisuutta, sähköllä toimivien autojen osuus nousee 48 prosenttiin. Aikaisemmilla tutkimuskierroksilla vastaava luku on ollut 43 prosenttia.

Mikäli auton hinnasta ei tarvitsisi välittää, jopa 68 prosenttia vastaajista valitsisi täyssähköauton, lataushybridin tai hybridin. Viime vuonna vastaavaan aikaan luku oli 67 prosenttia, ja vuonna 2022 myöskin 68 prosenttia.

Tutkimuksesta

K-Auton teettämä Autoilun suunta -tutkimus kertoo nyt kolmatta kertaa, miltä näyttää autoilun maailma, kun äänen saavat suomalaiset autoilijat.

Tässä uusimman tutkimuksen ensimmäisessä tiedotteessa ja raportissa syvennytään sähköautoiluun ja siihen liittyviin näkemyksiin, odotuksiin ja toiveisiin. Tulevat tiedotteet ja raportit taas käsittelevät mm. auton hankintaa ja vastuullisuutta.

Autoilun suunta -tutkimus toteutettiin K-Auton toimeksiannosta Norstatin internet-paneelissa syyskuussa 2024. Kohderyhmänä olivat 18–74-vuotiaat suomalaiset autoilijat. Tutkimuksen vastaajamäärä oli 1002 ja se edustaa kohderyhmää sukupuolen, iän ja asuinpaikan osalta.

Autoilijat määriteltiin seuraavasti:

  • vastaaja ajaa itse autoa vähintään kerran kuukaudessa ja
  • taloudessa on auto vastaajan käytettävissä

Lue muita juttuja Autoilun suunta -tutkimuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Sami Pajari tavoittelee WRC2-luokan mestaruutta kauden päätöskisassa Japanissa

Sami Pajari. Kuva: Rallypixels.

Sami Pajari ja Enni Mälkönen suuntaavat MM-rallikauden päättävään Japanin osakilpailuun isoin panoksin. Kaksikko on kauden aikana ajanut WRC2-luokassa vahvoilla suorituksilla itsensä mestariehdokkaaksi Toyota GR Yaris Rally2:lla. Voittaakseen mestaruuden olisi suomalaisparin sijoituttava omassa luokassaan kahden parhaan joukkoon.

Tammikuussa Monte Carlossa käynnistynyt rallikausi on ollut Pajarin autokunnalle kaikkiaan onnistunut ja kokemusta on kauden aikana kertynyt myös kolme kilpailua Toyotan Rally1-autolla, mistä varmasti muistorikkaimpana debyytti kotikilpailussa Suomessa elokuussa.

Rally2-kalustolla startteja on kaudelta kertynyt kahdeksan kappaletta, joissa Pajari on ajanut kolme voittoa ja kaikkiaan kuusi palkintopallisijoitusta.

Japanin MM-ralliin autokunta starttaa WRC2-luokan pisteissä kolmantena. Eroa kärkipaikalla olevaan Ruotsin Oliver Solbergiin on 15 pistettä ja edelle mahtuu myös Ranskan Yohan Rossel kolmen pisteen erolla. Heistä kumpikaan ei ole Japanissa pisteitä keräämässä. Sarjassa voi ajaa pisteitä kauden aikana seitsemässä kilpailussa, joista kuusi parasta tulosta huomioidaan. Solberg ja Rossel ovat jo pisteitä kerryttävät kilpailunsa ajaneet.

Päätöskilpailu ei tule päästämään suomalaiskaksikkoa helpolla: kilpakumppanit ja mutkaiset haastavat asfalttitiet pitävät siitä huolen. Mikäli Pajari jää Japanissa kolmanneksi kääntyy tasapisteissä etu Solbergin eduksi, joten kakkostila vaaditaan mestaruuteen.

Pajarin ohella myös Bulgariaa edustavalla Nikolay Gryazinilla on kisassa merkittäviä panoksia. Hän voi onnistuessaan nousta sarjan neljänneltä tilalta jopa hopealle asti. Gryazinia vastaan Pajarilla on myös taistelu WRC2 Challenger -luokan voitosta. Siitä voivat kilpailla kuljettajat, joilla ei ole WRC2-tasoista mestaruutta aiemmin tai jotka eivät ole urallaan ajaneet WRC1-tiimissä tallipisteistä.

Edelliset kokemukset Japanista suomalaiskaksikolla on kauden 2022 päätöskisasta, jolloin olosuhteet vaihtelivat jopa kaatosateeseen asti. Erityisiä paineita ei Pajari mestaruuskamppailusta harteillaan tunnista.

– Se oli mielenkiintoinen kilpailu silloin ja tykkäsin kyllä erikoiskokeista. Olosuhteet voivat tähän aikaan vuodesta vaihdella. Normaalisti siellä ei kauheasti leikata mutkissa, eli suhteellisen puhdasta asfalttia siinä mielessä. Mutkaisia, mutta mieluisia teitä.

– Paineita en sinällään kisasta tunne, joku aiempi kisa olisi saattanut mennä huonommin ja mestaruusmahdollisuus mennä jo silloin. Otetaan ilolla vastaan että ollaan tässä tilanteessa ja pyritään ottamaan tämä yhtenä kilpailuna muiden joukossa. Tehdään parhaamme ja katsotaan lopuksi sitten mikä tulos sen jälkeen on, pyörittelee kuljettaja ajatuksiaan.

Koko kautta Pajari summaa uuden ajokin ratissa menestyksekkääksi ja monilta on saattanut jo hieman unohtuakin, että Toyotan Rally2-auto kilpailee MM-sarjassa vasta ensimmäistä kauttaan.

– Joka osa-alueella on tullut oppia ja kehitystä. Olemme olleet läpi kauden tasaisesti hyvässä vauhdissa, podiumilla erilaisissa kilpailuissa. Tuntuu, että tämäkin vuosi on mennyt jotenkin tosi nopeasti, kun enää yksi kisa on kaudesta jäljellä. Voitot Sardiniassa, Puolassa ja Kreikassa ovat olleet tietenkin kauden kohokohtia ja kokemukset Rally1-auton ratissa, ne nousevat kaudesta päällimmäisinä mieleen.

Suurin osa erikoiskokeista ajetaan Suomen aikaa yöllä

Japanin MM-ralli käynnistyy torstaina 21.11.2024, jolloin ajetaan aamusta kilpailun shakedown sekä myöhemmin illalla parin kilometrin mittainen avauserikoiskoe Toyota Stadiumilla, jonka alueella myös kilpailun huollot sijaitsevat.

Perjantaina ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta, joille mittaa kertyy 126 kilometriä. Lauantaina ajetaan seitsemän erikoiskoetta, pituudeltaan yhteensä 103,87 kilometriä. Sunnuntaille on jäljellä vielä viisi erikoiskoetta ja niillä pituutta 70,57 kilometriä.

Hieman muista MM-ralleista poiketen päivähuoltoja ei kilpailussa juurikaan ole, vaan päivällä on vain renkaanvaihtohuolto. Varsinaiset huollot ovat aamulla ennen erikoiskokeille lähtöä, sekä illalla niiden jälkeen. Sunnuntaina kuitenkin ennen kahta viimeistä erikoiskoetta on lyhyt päivähuolto.

Kilpailupäivät alkavat paikallista aikaa hyvin aikaisin, kun aurinko nousee 6.30 jälkeen ja laskee jo 16.40 aikoihin eikä pimeydessä ajeta varsinaisia metsäpätkiä ollenkaan. Euroopassa rallifanit saavat koetella kykyjään yövalvomisessa poikkeuksellisessa laajuudessa, kun esimerkiksi Helsinki on seitsemän tuntia jäljessä Japaniin verraten.

Kilpailun viimeinen erikoiskoe starttaa sunnuntaina paikallista aikaa klo 14 jälkeen, joten kilpailun menestyjät ovat tiedossa aikaisin sunnuntaina Suomen aikaa.

Pajarin lisäksi rallissa on mukana vain yksi suomalainen kuljettaja, Heikki Kovalainen. Hän ajaa Toyotalla WRC2-luokassa. Lisäksi Marko Salminen ja Topi Luhtinen ovat kartanlukijoina japanilaiskuljettajille.

Lue muita juttuja Pajarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Great Place to Work -sertifiointi käytettyjen autojen kaupalle

Kuva: Bilar99.

Bilar99-yritykselle on myönnetty Great Place to Work -sertifiointi, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan peräti 90 % henkilöstöstä pitää Bilar99 loistavana työpaikkana.

Great Place To Work –sertifiointi on tunnustus hyvästä työntekijäkokemuksesta, joka ansaitaan henkilöstötutkimuksen perusteella.

“Haluan kiittää koko henkilöstöämme tästä upeasta ja kansainvälisesti arvostetusta tunnustuksesta! Intohimonne, välittämisenne ja sitoutumisenne ovat tehneet Bilar99:stä sen, mitä se tänä päivänä on. Olemme tällä tuloksella mukana Suomen paras työpaikka kilpailussa ja lähellä Euroopan paras työpaikka kilpailua, mikä tietysti lämmittää sydäntä vaikka henkilöstön itse kertomat tuntemukset ja kommentit lämmittävät tietysti eniten”, kommentoi toimitusjohtaja Mikko Jokelainen.

Bilar99 on vahvasti kasvava käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Suomalainen autoliike. Bilar ostaa, myy ja vaihtaa käytettyjä autoja. Vuonna 2023 Bilar99e Oy:n liikevaihto oli n. 138 miljoonaa euroa.

Bilar on perustettu vuonna 2015 Pirkkalassa, ja nykyään Bilar autoliikkeitä löytyy Helsingistä, Espoosta, Keravalta, Turusta, Lahdesta, Lempäälästä, Tampereelta ja Kuopiosta.

Lue muita juttuja Great Place to Work -sertifioinnista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //