Koti Blogi Sivu 2642

Uusi Suzuki Swift on nyt hinnoiteltu

Suzuki Swift esitellään maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä. Kolmas sukupolvi on täysin uusi niin perusrakenteeltaan kuin ulkonäöltään.

Suomen BMW:n pomo siirtyy rallimaailmaan

Varatuomari Mia Miettinen (44) on nimitetty Tommi Mäkinen Racing Oy:n varatoimitusjohtajaksi 15.3.2017 alkaen.

Yllätyskauppa: PSA on ostamassa Opelin GM:ltä

Automotive News Europen mukaan PSA-yhtymä on tänään vahvistanut, että yhtymä keskustelee GM:n kanssa Opelin ostamisesta.

Reuters on jo aikaisemmin kertonut, että mahdollinen kauppa voidaan vahvistaa jo muutaman päivän sisällä.

PSA:lla ja GM:llä on jo yhteistyötä esimerkiksi katumaasturien valmistuksessa.

PSA yhdessä Opelin kanssa muodostaisi Euroopan toiseksi suurimman autovalmistajan Volkswagen perään. PS-Opelin markkinaosuus olisi 16,3 prosenttia, kun VW:n on 24,1 prosenttia.

Autotoday testasi: Seat Ateca 2.0 TDI 4Drive DSG Xcellence – Seatin ensimmäinen katumaasturi

Kuva: CvB
14.2.2017 13.59

Pohjois-Espanjassa sijaitsevan pienen kahden tuhannen asukkaan kylän mukaan nimetty Ateca on tullut markkinoille vahvalla otteella ja on saanut paljon positiivista palautetta eri arvosteluissa.

Otimme testiin malliston tehokkaimman, kahden litran dieselillä ja nelivedolla varustellun version.

Ulkonäöltään eri merkit ja mallit alkavat hyvin paljon muistuttamaan toisiaan eikä Ateca ole poikkeus tämän suhteen. Linjat ovat muiden uusien Seattien tapaan hyvin teräväkulmaisia ja suoraviivaisia. Ulkonäöltään Ateca on hyvin lähellä samaan konserniin kuuluvaa selvästi kalliimpaa VW Tiguania.

Lähimpiä Atecan kanssa kilpailevia malleja ovatkin Tiguan, Q3 ja Suomessa valtavan suosion saamaa Qashqaita. Uusina tulokkaina on Kia Niro ja Toyota C-HR.

Ateca-malliston lähtöhinta on 24 027 euroa.

Kuva: Antti Järveläinen

Ohjaamon ergonomia hyvä

Mittaristo on selkeä ja sporttisuutta lisää punavalkoinen värimaailma. Viisarit lähtevät nollasta mittariston alaosasta lisäten sporttista olemusta.

Mitä tulee ajettavuuteen, Ateca suoriutui viikon mittaisesta testiajosta mallikkaasti. Ajodynamiikka on erittäin hyvä eikä pahemmin häpeä kalliimpien mallien rinnalla. Ohjaus on tunnokas ja ohjaamon ergonomia on hyvä.

Koeajoauton kaksilitrainen 190hv/400Nm tuottava moottori toimi seitsemän vaihteisen automaatin kanssa erittäin nätisti. Yhdistettynä nelivetoon paketti on todella mukava Suomen talvikeleillä.

Tehoa on riittävästi joka tilanteessa, ja auton ajodynamiikka ajovakautuslaitteineen pitää auton nätisti tiellä.

Huolimatta siitä että matka-ajoa oli melko paljon koeajon aikana, kulutus nousi seitsemän litran tuntumaan ilmoitetun 5,3 l/100km sijaan.

Pienempi 150 hevosvoimainen 1,4-litrainen turbobensa olisi varmasti erittäin järkevä vaihtoehto. Auton hinnalle tulee myös tiputusta kahdesta kuuteen tuhatta euroa riippuen varustepaketista, nelivedosta ja mahdollisesta DSG-automaattivaihteistosta.

Alkaen mallissa moottori on yksilitrainen kolmesylinterinen ja 115 hevosvoimainen bensiini.

Kuva: Antti Järveläinen

Istuimissa parantamisen varaa

Atecan erittäin hyvää ja tunnokasta ajonautintoa kuitenkin laskee auton alcantara-/keinonahkaverhoillut urheiluistuimet, jotka tulevat Xcellence-varustelun mukana. 

Urheiluistuimen nimestään huolimatta, istuimien antama tuki joka suuntaan on pettymys, ja paikkojen puutuminen saattaa yllättää nopeasti.

Mukavuuden tuntua laski myös hieman se, että auton sisätilojen lämpeneminen jo nollakeleilläkin kesti poikkeuksellisen kauan.

Kääntösäde sen sijaan yllätti positiivisesti ja nelivedosta huolimatta oli mukava huomata auton ketteryys parkkipaikoilla.

Kuva: Antti Järveläinen

Hyvin toimiva kaistanpitoavustin

Vakiovarustelista ei päätä huimaa, mutta onneksi lisävarustelistan valinnoilla voi korjata asian. Koeajoauto oli Xcellence-varusteltu, jolloin autoon tulee muun muassa led-ajovalot (lähi- ja kaukovalot), vakionopeudensäädin, avaimeton keskuslukitus ja käynnistys sekä peruutuskamera.

Lisävarustelistalta yksi lähes välttämätön valinta on Advanced Comfort & Driving Pack Plus, jonka verollinen hinta on hieman reilut 1100 euroa.

Hinta saattaa kuulostaa korkealta, mutta antaa paljon vastinetta rahalle. Mukana tulee paljon mukavuutta ja turvallisuutta lisääviä varusteita kuten kaistanpitoavustimen, mukautuva vakionopeudensäädin, kaukovaloavustin ja liikennemerkkien tunnistus.

Erityisesti kaistanpitoavustin yllätti positiivisesti toiminnallaan. Se auttaa kuljettajaa pitämään auton kaistalla ohjaamalla autoa itse. Laite tunnisti hyvin kaistaviivat lumen seasta ja teki aktiivisesti tarvittavia korjausliikkeitä.

Kaistanpitoavustimen vihreä kaistasymboli mittariston keskellä alareunassa oli hyvin näkökentässä ja ilmaisee laitteen aktiivisesta toiminnassa.

Kuva: CvB

Suuren auton tuntua

Kokonaisuudessaan Atecaa ei ole suotta kehuttu. Vaikka Ateca ei ole mitoiltaan suuri, autossa on selvästi suuren auton tuntua ja sisätilat ovat jakautuneet tasaisesti. Ajettavuudessa ei ole moittimisen varaa ja lisävarusteilla autoon saa lisättyä hieman premiumia.

Koeajossa olleen Ateca 2.0 TDI 4Drive DSG Xcellence lähtöhinta on reilut 42 000 euroa ja lisävarusteet nostavat hinnan jo vajaaseen 47 000 euroon.

Plussat

  • ajodynamiikka
  • muotoilu (ei erotu muista niinkään mutta simppeliä nykyajan muotoilua)
  • kaistavahti toimi hyvin vaikka lumiset ja pimeät tiet, selkeä vihreä merkki keskellä mittaristoa

Miinukset

  • kulutus
  • auton lämpeneminen talviolosuhteissa
  • istuinmukavuus

Ensimmäinen siirrettävä katsastusasema on aloittanut toimintansa

Vuoden 2014 toimilupalain muutos helpotti uusien toimijoiden mukaantulo alalle, sillä lupaa voi hakea vain kevyiden ajoneuvojen katsastuksiin, jolloin laitevaatimukset ovat kevyemmät ja toiminnan aloituskustannukset alhaisemmat.

Vaasan kaupungin hiilijalanjälki pienemmäksi biokaasubussien avulla

Scania Suomi Oy on luovuttanut Vaasan kaupungille 12 uutta kaasubussia. Poikkeuksellisen ympäristöystävälliset autot tulevat käyttämään polttoaineenaan paikallisesti tuotettua biokaasua.

Humalainen mies vaati 13-vuotiasta ajamaan hänet baariin

Hätäkeskus sai perjantaina sivullisen ilmoituksen, jonka mukaan selkeästi alaikäinen poika oli tuonut, henkilöautolla ajaen, voimakkaasti päihtyneen keski-ikäisen miehen Ristolassa sijaitsevalle huoltamon baarille.

Lapsen kuolemaan johtaneen Vihdin Olkkalantien onnettomuuden esitutkinta valmis

10.10.2016 kello 7.13 Hätäkeskukseen tuli ilmoitus tieliikenneonnettomuudesta, jossa lapsi oli joutunut kuorma-auton töytäisemäksi.

Ralli: Veli-Matti Havelin hallitsee BMW-sarjaa

Havelin vankisti johtoa BMW Xtreme Rally -sarjassa – Joni Keskinen ajoi hienon kisan

Nyt poliisi pysäyttää ensisijaisesti raskaan liikenteen kuljettajia

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 13. – 19.2.2017.