Valtimon Koppelontiellä, tien numero 5850, tapahtui 21.2.2017 n. klo 09.29 liikenneonnettomuus, jossa menehtyi rekan keulaan törmänneen henkilöauton kuljettaja.
Autoveron tuotto on pienempi kuin tupakkaveron tuotto
Tulli kantoi vuonna 2016 veroja ja maksuja yhteensä noin 10,8 miljardia euroa. Määrä oli noin 400 miljoonaa euroa ja noin 4 prosenttia edellistä vuotta suurempi.
EU:lle kantopalkkion 39 miljoonaa euroa vähentämisen jälkeen 124 miljoonaa euroa. Tullien kokonaiskanto oli 163 miljoonaa euroa.
Tullin verojäämät laskivat vuonna 2016 yli 35 prosenttia. Verojäämät olivat noin 9 miljoonaa euroa ja verojäämäprosentti oli 0,08 prosenttia. Edellisen vuoden osalta vastaavat luvut olivat 14 miljoonaa euroa ja 0,13 prosenttia. Määrällisesti eniten verojäämiä oli valmisteveroissa 5,8 miljoonaa euroa ja vähiten väylämaksuissa, joissa verojäämiä ei jäänyt euroakaan.
Suurimmat verotuotot 2016 ja 2015
2016 2015
Nestemäisten polttoaineiden valmistevero 3,13 mrd. € 2,91 mrd. € ↑
Maahantuonnin arvonlisävero 2,37 mrd. € 2,35 mrd. € ↑
Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmistevero 1,46 mrd. € 1,40 mrd. € ↑
Alkoholijuomavero 1,35 mrd. € 1,36 mrd. € ↓
Tupakkavero 975 milj. € 881 milj. € ↑
Autovero 960 milj. € 877 milj. € ↑
Makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomavero 255 milj. € 250 milj. € ↑
Tullit ja tullin luonteiset maksut 163 milj. € 165 milj. € ↓
Väylämaksut 46 milj. € 45 milj. € ↑
Huoltovarmuusmaksu 44 milj. € 43 milj. € ↑
Helsinki on Pohjoismaiden kolmanneksi ruuhkaisin kaupunki
TomTom on julkaissut uuden, lähes sadalla kaupungilla laajentuneen TomTom Traffic Index -ruuhkaraportin.
Hyundai mukaan rata-autoiluun
Hyundai Motorsportin ensimmäinen rata-autoprojekti on uuden sukupolven i30-malliin perustuva TCR-auto.
Poliisi: Raskaan liikenteen ratsiassa suunta huonompaan suuntaan
Poliisi järjesti viime viikolla raskaan liikenteen tehoratsian. Ratsia paljasti aikaisempaa enemmän puutteita.
Video: Näin käy, kun kytkee peruutusvaihteen kesken ajon
Oheisella videolla kaveri kokeilee, mitä tapahtuu, kun kytkee automaattilaatikon peruutusvaihteen kesken ajon.
Toto Wolff ja Niki Lauda jatkavat Mercedes GP -tiimissä
Toto Wolff ja Niki Lauda ovat tehneet jatkosopimuksen Mercedes GP -tiimin kanssa aina vuoteen 2020 asti.
Parikymppinen mies hyppi autojen päällä Helsingissä
Nuori mies hölmöili viime yönä Helsingisn Kalliossa.
Sastamalan traagista nokkakolaria edelsi perheriita – tila-auton kuljettaja yritti surmata itsensä
Sisä-Suomen poliisi on tiedottanut lisää lauantain Sastamalan traagisesta nokkakolarista.
Poliisi: "Tupaöljyn" käyttö traktoreiden viikonloppuajeluissa voi tulla kalliiksi
Poliisin ja tullin valvontapartiot tarkastivat Satakunnassa viikonlopun aikana yhteensä lähes 70 mopoautoa ja traktoria.

