Koti Blogi Sivu 263

Viranomaisten raskaan liikenteen ja ammattiliikenteen valvontaiskussa takavarikoitiin nuuskaa!

Kuva: Poliisi.

Oulun poliisilaitos valvoi 26-27.3. yhteistyössä Tullin, Rajavartiolaitoksen ja aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen kanssa liikennettä.

Valvonnassa pyrittiin paljastamaan muun muassa laitonta maahantuloa ja maahantulon rajoitusten kiertämistä, kauppaan ja logistiikkaan kytkeytyvää rikollisuutta, salakuljetuksia, huumausainerikoksia, lääkerikoksia, ihmiskauppaa sekä työsuojeluun liittyviä rikkomuksia.

PTR-valvonnalla (poliisi, tulli, raja) mahdollistetaan turvallisuusviranomaisten vaikuttava, tehokas ja taloudellinen yhteistoiminta, jonka tärkeimpänä tavoitteena on Suomen turvallisuuden varmistaminen. Tällä kertaa valvontaa kohdistettiin rajat ylittävään rikollisuuteen painopisteenä raskas liikenne ja ammattiliikenne.

Valvonnan aikana rajan ylittäneitä henkilö-, paketti- ja kuorma-autoja perävaunuineen tarkastettiin yhteensä 72 kappaletta, joista Nuijamaan tullin liikkuva läpivalaisuyksikkö suoritti läpivalaisun 40 ajoneuvoon. Ulkomaalaistarkastuksia tehtiin 30 kappaletta.

Valvonnassa takavarikoitiin nuuskaa ja annettiin sanktioita liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista

Valvonnassa takavarikotiin nuuskaa 6672 grammaa, josta seurauksena oli lievä salakuljetus. Lisäksi kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, tavattiin kolme etsintäkuulutettua henkilöä ja yksi kuorma-autonkuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Liikenneturvallisuuteen liittyviä sanktioita esimerkiksi ylinopeuksista, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta, ylikuormista ja varmistamattomista kuormista kirjattiin yhteensä kymmenkunta.

Aluehallintoviraston työsuojelu paljasti puutteita kahden kuljettajan ja ajoneuvon lakisääteisissä velvoitteissa, jotka menivät aluehallintovirastoon jatkoselvittelyyn. Lisäksi työsuojelun vastuualue totesi kahden ajoneuvon kuormausnosturin määräaikaistarkastuksen voimassaolon umpeutuneen, jolloin ne olivat käyttökiellossa.

Katso muita juttuja PTR-yhteistyöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Näin monta moottoripyöräilijä kuolee vuosittain liikenteessä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Vuosina 2014–2023 moottoripyöräonnettomuuksissa kuoli kaikkiaan 192 moottoripyöräilijää. Onnettomuuden aiheuttaneista moottoripyöräilijöistä runsas kolmasosa oli vähintään yhden päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Yli puolet ajoi ylinopeutta.

Tutkijalautakunta-aineistosta tehdyn koosteraportin mukaan vuosina 2014–2023 tapahtui 189 kuolemaan johtanutta moottoripyöräonnettomuutta, joissa oli osallisena 195 moottoripyörää. Onnettomuuksissa menehtyneistä 192 moottoripyöräilijästä 183 oli kuljettajia ja 9 matkustajia.

– 35 prosenttia onnettomuuden aiheuttaneista moottoripyöräilijöistä oli päihtyneitä. Päihteiden myötä arviointivirheet ja moottoripyörän hallinnan virheet lisääntyvät. Lisäksi harkintakyky heikkenee, OTIn liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola kertoo.

Tieltä suistuminen yleisin onnettomuustyyppi

Tieltä suistuminen oli yleisin onnettomuustyyppi moottoripyöräilijöiden aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Tyypillisin onnettomuus oli kovassa nopeudessa tieltä suistuminen, jota edelsi ajoneuvon käsittelyvirhe, kuten liian äkillinen ja voimakas ohjausliike tai virheellinen ajolinja.

Onnettomuuden aiheuttaneista moottoripyöräilijöistä yli puolet ajoi ylinopeutta. Heistä 43 prosenttia ajoi vähintään 30 km/h ylinopeutta.

– Korkea ajonopeus heikentää pyörän hallintamahdollisuuksia ja kykyä havainnoida. Se myös vähentää käytettävissä olevaa toiminta-aikaa. Kovassa törmäysnopeudessa seuraukset ovat usein vakavat, Sihvola summaa.

Puolet yhteenajoja

Kuolemaan johtaneista moottoripyöräonnettomuuksista yli puolet, 51 %, oli yhteenajoja. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan yhteenajoista 62 % oli moottoripyöräilijöiden aiheuttamia. Lähes puolet, 49 %, oli yksittäisonnettomuuksia, joissa ei ollut muita osallisia. Onnettomuuksista 14 oli eläinonnettomuuksia.

Toisten ajoneuvojen kuljettajat aiheuttivat kymmenvuotisajanjaksolla kaikkiaan 38 kuolemaan johtanutta yhteenajo-onnettomuutta, tyypillisesti kääntymällä vastakkaisesta tai risteävästä suunnasta lähestyneen moottoripyöräilijän eteen. Onnettomuudet olivat usein seurausta siitä, että ajoneuvon kuljettaja ei havainnut moottoripyöräilijää.

Vuosina 2014–2023 liikennevakuutuksesta korvattiin vuosittain keskimäärin 1 530 liikennevahinkoa, jossa vähintään yhtenä osallisena oli moottoripyörä. Liikennevahingoista 80 % oli henkilövahinkoja. Korvatuissa henkilövahingoissa vammautui tai kuoli vuosittain keskimäärin 1250 moottoripyöräilijää. Suurin osa henkilövahinkokorvauksia saaneista vammautui lievästi.

Moottoripyöräonnettomuudet vuosina 2014 – 2023

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Salon Toyota-jälleenmyyjä on Euroopan parhaimmistoa

Salon Passeliauton henkilökunta. Ensimmäisenä vasemmalla Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja Heikki Freund. Kuva: Toyota.

Ichiban 2025 -palkinnon saaneet eurooppalaiset Toyotan jälleenmyyjät palkittiin erinomaisesta asiakaspalvelutyöstä sekä odotusten ylittämisestä. Suomen Toyota-jälleenmyyjistä palkittiin Salossa toimiva Passeliauto Oy.

“Ichiban” tarkoittaa japaniksi “ensimmäistä”. Tämä on myös Toyota Motor Europe NV/SA:n (TME) vuosittain myöntämän jälleenmyyjäpalkinnon nimi. Joka vuosi yli 2 500 Toyota-jälleenmyyjää kilpailevat Euroopassa keskinäisestä paremmuudestaan, ja parhaista parhaat palkitaan.

Nämä jälleenmyyjät ovat äärimmäisiä esimerkkejä sekä uniikista tavasta palvella asiakkaita että sitoumuksestaan olla “Best Retailer in Town”, alueensa parhaita jälleenmyyjiä. Suomen parhaana Toyota-jälleenmyyjänä palkittiin Salon Passeliauto Oy.

Toyota palkitsee suurella ilolla Euroopan parhaat jälleenmyyjät, ei pelkästään myyntitulosten tai erinomaisten asiakaskokemusten perusteella, vaan myös itsensä ylittämisellä. Palkitut jälleenmyyjät ovat ylittäneet odotukset mitä moninaisimmilla osa-alueilla, kuten kestävässä kehityksessä, liikkuvuuspalveluiden tarjoamisessa ja tarjoamalla aitoa lisäarvoa omalle yhteisölleen.

Toyota Auto Finland Oy onnittelee voittajaa ja kiittää yhtiötä jatkuvista panostuksista niin henkilöstön tyytyväisyyteen, taloudellisiin tunnuslukuihin kuin ennen kaikkea upeaan asiakastyytyväisyyteen.

Katso tästä muita voittajia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Autoklinikalle yrityskaupan myötä kolme uutta toimipistettä Pohjois-Pohjanmalle

Kuva: Autoklinikka.

Autoklinikka-yhtiöt Oy ostaa Limingan Automaalaamo Oy:n liiketoiminnan. Yrityskaupan myötä Autoklinikka laajenee entisestään Pohjois-Pohjanmaalla ja saa verkostoonsa kolme uutta toimipistettä Limingasta, Oulusta ja Raahesta. Kauppaan kuuluvalla Oulun korjaamolla on myös Tesla-auktorisointi.

LAM Vauriokorjaamo (Limingan Automaalaamo Oy) on tunnettu korkeasta asiakastyytyväisyydestään ja laadukkaasta vauriokorjaamisesta. Yrityskaupan myötä sen liiketoiminta siirtyy osaksi Autoklinikkaa ja toimipisteet muuttuvat Autoklinikka-korjaamoiksi. LAM Vauriokorjaamo on työllistänyt yhteensä noin 20 henkilöä, ja henkilöstö siirtyy Autoklinikan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

– Oulun talousalue on kehittyvä ja vireä, ja Autoklinikalle strategisesti tärkeä alue. LAM Vauriokorjaamo on alueella merkittävä ja hyvin tunnettu toimija. Sen liiketoimintamalli ja palvelun laatu ovat hyvin linjassa Autoklinikan toimintatavan kanssa. Yrityskauppa vahvistaa asemaamme alueella, jossa olemme nähneet selvää tarvetta toimintamme laajentamiselle, Autoklinikan toimitusjohtaja Antti Huhtala toteaa.

Autoklinikalla on aiemmin ollut yksi vauriokorjaamo Oulussa, ja jatkossa LAM Vauriokorjaamon Oulun Ruskon toimipiste tuo vahvistusta alueen vauriokorjauskapasiteettiin.

– Olemme olleet kasvuyritys ja halunneet kehittää toimintaamme vastaamaan entistä paremmin sidosryhmiemme tarpeita. Kun Autoklinikka lähestyi meitä, näimme tämän strategisena jatkumona kasvullemme ja mahdollisuutena liittyä osaksi valtakunnallista, laadustaan tunnettua verkostoa, kertoo LAM Vauriokorjaamon yrittäjä Matti Riekki.

– Osana valtakunnallista ketjua saamme kattavat tukitoiminnot ja voimme tarjota henkilöstömme lisää ura- ja koulutusmahdollisuuksia. Ennen kaikkea liiketoimintakauppa mahdollistaa keskittymisen ydintoimintaamme eli vauriokorjaukseen ja asiakaspalveluun, Riekki toteaa.

Yrittäjät Matti Riekki ja Markku Piira siirtyvät yrityskaupan myötä Autoklinikan palvelukseen.

Yrityskauppa on osa Autoklinikan strategista kasvua. Viime vuosina Autoklinikka on avannut seitsemän uutta korjaamoa ja suunnittelee laajentavansa verkostoaan edelleen vuonna 2025.

Autoklinikan uudet korjaamot Limingassa, Oulussa ja Raahessa jatkavat toimintaansa nykyisissä osoitteissaan.

Lue muita juttuja Autoklinikasta.

Green Truck 2025 -palkinnon voittaja on ratkennut!

Kuva: Volvo Trucks.

Volvon polttoainetehokkain kuorma-auto – Volvo FH Aero – on vuoden 2025 Green Truck -palkinnon voittaja. Volvo FH Aeron tarjoama hyvä aerodynamiikka ja tehokas voimalinja johti polttoaine- ja CO2-säästöihin riippumattoman testin mukaan.

Vuosittainen Green Truck -testi on kattava ja riippumaton vertailutesti, jonka tarkoituksena on selvittää polttoainetehokkain pitkän matkan kuorma-auto. Sen järjestävät saksalaiset ammattilehdet Trucker ja Verkehrs-Rundschau.

”Olen niin ylpeä nähdessäni ulkoisen testin vahvistavan, että Volvo FH Aero todella tarjoaa erinomaisen polttoainetehokkuuden, säästäen CO2-päästöjä ja käyttökustannuksia asiakkaillemme joka päivä”, sanoo Jan Hjelmgren, Volvo Trucksin tuotehallintajohtaja.

”Jatkamme innovointia ja polttoainetehokkuuden parantamista, mikä hyödyttää sekä ilmastoa että kuljetusyritysten tuottavuutta. Polttoaineenkulutus muodostaa merkittävän osan asiakkaidemme toimintakustannuksista, joten tiedämme, että ponnisteluillamme on todella vaikutusta.”

Tämän vuoden voittaja on Volvo FH Aero 420 hv:n D13-moottorilla ja Volvon I-Save-paketilla sekä yrityksen uudella peilikamerajärjestelmällä, joka säästää polttoainetta positiivisen aerodynamiikkavaikutuksen ansiosta. Volvon kuorma-auton polttoaineen keskikulutus oli 21,20 litraa/100 km järjestäjän määrittämällä testireitillä.

Volvo FH Aero esiteltiin alkuvuonna 2024 ja sen aerodynaamisesti muotoiltu ohjaamo säästää jopa 5 prosenttia polttoainetta ja hiilidioksidipäästöjä verrattuna Volvo FH -vakiomalliin. Testattu malli on varustettu Volvon luotettavalla ja tehokkaalla D13-dieselmoottorilla, jossa on I-Save, joka on polttoaineen säästöön tähtäävien voimalinja- ja ohjelmistotoimintojen paketti.

Uuden Volvo FH Aeron mallisarja on saatavana neljänä versiona – FH Aero, FH Aero Electric, kaasukäyttöinen FH Aero ja FH16 Aero. Diesel- ja kaasukäyttöisiä Volvo FH:n ja FH Aeron versioita voidaan käyttää uusiutuvilla polttoaineilla, kuten biokaasulla, biodieselillä ja HVO:lla, mikä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.

Green Truck 2025 -testin tiedot

  • Osallistuvien kuorma-autojen tekniset tiedot: kokonaispaino 32 tonnia, korkeakattoinen ohjaamo, dieselvoimansiirto 390hv +/- 50hv, uudet renkaat ja 3-akselinen 24 tonnin perävaunu
  • Testi suoritettiin Etelä-Saksassa 343 kilometrin mittaisella reitillä, joka sisälsi moottoriteitä ja valtateitä
  • Volvon kuorma-auton keskinopeus testireitillä oli 80,14 km/h

Lue tästä muita juttuja Green Truck -valinnasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Rinta-Joupin Autoliike kasvattaa autovalikoimaansa isolla ostokampanjalla!

Arkistokuva. Kuva: Rinta-Joupin Autoliike.

Rinta-Joupin Autoliike aikoo kasvattaa varastoaan hankkimalla 1 000 autoa lisää. Tavoitteena on laajentaa asiakkaille tarjottavaa valikoimaa ja vahvistaa asemaa Suomen käytettyjen autojen markkinoilla. Varaston laajennus nostaa myynnissä olevien ajoneuvojen kokonaismäärän yli 5 000:een.

– Haemme ja teemme kasvua Suomen käytettyjen henkilö- ja pakettiautojen markkinoilla. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme Suomen suurin ja monipuolisin käytetyistä ja uusista ajoneuvoista koostuva valikoima, kertoo Rinta-Joupin Autoliikkeen myynnin ja oston johtaja Jukka Myntti.

Myös yksityishenkilöiltä ostetaan aktiivisesti

Rinta-Joupin Autoliike etsii erityisesti hyväkuntoisia, huoltohistorian omaavia autoja, joiden käyttöönottovuosi on 2010–2025 ja mittarilukema alle 200 000 kilometriä. Myntin mukaan yritys ostaa autoja monipuolisesti, eikä tiukkoja rajoitteita ole.

– Olemme kiinnostuneita kaikenlaisista autoista, kunhan ne täyttävät peruskriteerit. Meille voi tarjota henkilö- ja pakettiautojen lisäksi myös matkailuautoja, matkailuvaunuja, moottoripyöriä ja traktoreita. Kunto ja historia ratkaisevat, Myntti toteaa.

Helppo ja nopea myyntiprosessi

Autoa myyvä asiakas voi ottaa yhteyttä suoraan Rinta-Joupin Autoliikkeen myyjiin ja ostajiin puhelimitse tai esimerkiksi täyttämällä lomakkeen yrityksen verkkosivuilla. Ostoprosessi on tehty mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi.

– Riittää, että asiakas ilmoittaa meille millä tahansa tavalla, että hänellä olisi ajoneuvo myynnissä. Me hoidamme siitä eteenpäin kaiken – vaivattomasti, nopeasti ja luotettavasti. Tarvittaessa noudamme auton vaikka asiakkaan kotipihasta, lupaa Myntti.

Rinta-Joupin Autoliikkeen varaston laajennus on osa yhtiön kasvustrategiaa ja vastaus markkinoiden kysyntään. Yritys panostaa vahvasti asiakaspalveluun ja haluaa tehdä auton ostosta ja myynnistä sujuvaa kaikille osapuolille.

Rinta-Joupin Autoliike on yksi Suomen johtavista autokauppaketjuista, joka on tehnyt autokauppaa jo vuodesta 1953 lähtien. Yrityksellä on 26 toimipistettä ympäri Suomen ja ammattitaitoinen huolto palvelee 8 toimipisteessä. Yli 4 000 ajoneuvon valikoimaan voi tutustua osoitteessa rinta-jouppi.com.

Lue muita juttuja Rinta-Joupin autoliikkeestä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Yksi henkilö menehtyi nokkakolarissa Kouvolassa

Kuva: CvB.

Onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja kuorma-auto. Onnettomuudessa menehtynyt henkilö oli henkilöauton kuljettaja.

Onnettomuus tapahtui aamuseitsemän jälkeen Kouvolan Heinolantiellä Harjun kohdalla. Henkilöauton kuljettaja ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaan ajaneeseen kuorma-autoon.

Henkilöautoa kuljettanut aikuinen henkilö menehtyi törmäyksessä. Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui.

Kummassakaan ajoneuvossa ei ollut kuljettajien lisäksi muita matkustajia.
Poliisi ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla aamun ajan. Nyt liikenne paikalla kulkee normaalisti.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia ei tule etenemään syyteharkintaan, koska epäilty on menehtynyt.

Kuoleman osalta poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn tutkintana. Asiasta ei tiedoteta enempää.

Lue myös

Yksi henkilö menehtyi Kangasalan liikenneonnettomuudessa

Kuljettaja menehtyi henkilöauton ulosajossa järveen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sata museoautoa kauppakeskuksessa Kreikassa

1928 Packard 443:ssa on suora kahdeksikko. Auton huippunopeus on 105 km/h. Kuva: Marko Mannila.

Keskellä Ateenaa sijaitsevan Hellenic Motor Museumin sijainti on erikoinen, sillä autot on asetettu esille vanhan kauppakeskuksen kolmeen yläkerrokseen. Museon kokoelmissa on kaikkiaan kolmesataa autoa, joista näytteillä on kerrallaan reilut sata.

Museon kolme kerrosta on jaoteltu siten, että alimmassa on punaisia urheiluautoja kuten Ferrareita, Maserateja, Jaguar E avomalli sekä muita sulavalinjaisia menopelejä.

Keskikerroksessa, joka on kauppakeskuksen 4. kerros, on museon vanhimmat autot, kuten Humber Ten vuodelta 1919. Kaksi- ja kolmekymmenluvun autoja on näyttelyssä useita, esimerkiksi Willys Whippet 6 vuodelta 1929.

Yläkerroksesta löytyy autoja 30-luvun loppupuolelta aina 60-luvulle. Mukana on kaksi amerikkalaista, 1957 Lincoln Premier ja 1959 Chrysler Imperial. Monet autoista on hankittu huutokaupoista Britanniasta.

Oikeastaan kokoelman vanhin ajoneuvo on kivikaudelta: Retu Kivisen täysikokoinen menopeli on näytteillä aulassa.

Museon perusti pari vuotta sitten edesmennyt, kiinteistösijoittajana rikastunut Theodore Charagionis. Nykyään kokolemaa hallitsee säätiö.

Teksti ja kuvat: Marko Mannila

Carlo Abarthin suunnittelema 1959 Abarth 750 Zagato perustuu Fiat 600:n, mutta moottori on 750-kuutioinen. Kuva: Marko Mannila.
1935 Adler Trumpf Juniorissa on 30-hevosvoimaaa ja huippunopeus 110 km/h. Tämä yksilö entisöitiin 1994 Eskilstunassa. Kuva: Marko Mannila.
BMW 328 CA.MO. Coupea on rakennettu vain kolme kappaletta. Autossa on Carrozzeria Motton rakentama kevyt alumiinikori. Kuva: Marko Mannila.
BMW Isettaa valmistettiin 161 000 kappaletta vuosina 1955-1962. Yksisylinterinen moottori kulutti 2,5 litraa sadalla. Kuva: Marko Mannila.
1959 Chrysler Imperialin omisti aikoinaan Led Zeppelinin Robert Plant. Takana 1957 Lincoln Premier. Kuva: Marko Mannila.
Daimler valmisti 20-hevosvoimaista TT Doctor’s coupea vain vuonna 1922. Malli sai nimensä siitä, että lääkärit käyttivät usein kaksipaikkaisia Coupe-malleja virassaan. Kuva: Marko Mannila.
Italialainen Diatto 4DA myytiin uutena Australiaan vuonna 1919. Kuva: Marko Mannila.
Kaikkein vanhin auto on Retu Kivisen ajopeli kivikaudelta. Kuva: Marko Mannila.
Humber Ten vuodelta 1919 saattaa olla ainoa säilynyt vuosimallinsa edustaja. Kuva: Marko Mannila.
1974 oli Jaguar E:n viimeinen vuosimalli. Konepellin alla on V12-moottori. Kua: Marko Mannila.
1963 Lancia Flaminia GT 3C:ssa on 2,5- litrainen V6. Autoa valmistettiin 685 kappaletta. Kuva: Marko Mannila.
Harvinainen Lincoln Sport Roadster L 151 vuodelta 1927 löytyi Ateenasta puoliksi maahan haudattuna 70-luvulla ja restauroitiin Kreikassa. Kuva: Marko Mannila.
1969 Maserati Ghibliä sanotaan usein 60-luvun kauneimmaksi autoksi. Ghiblin huippunopeus oli 275 km/h ja auto oli nopeampi kuin Ferrari Daytona. Kuva: Marko Mannila.
Mercedes-Benz 230 SL ”Pagoda” vuodelta 1966 on erittäin haluttu urheiluauto. Kuva: Marko Mannila.
Minin Pick-up -versiota valmistettiin kaikkiaan 58 000 kappaletta. Kuva: Marko Mannila.
1955 Porsche 356 A:ssa on alumiinirunko. Kaikki mekaaniset osat ovat käsityötä. Kuva: Marko Mannila.
1926 Rolls-Royce 20 Hp:ssä on takana anopinistuin. Kuva: Marko Mannila.
Rolls-Royce Wraithin oli ostanut uutena näyttelijä Laurence Olivier vuonna 1939. Kuva: Marko Mannila.
1929 Willys Whippetiä valmistettiin vain 80 kappaletta. Kuva: Marko Mannila.

Katso muita juttuja museoautoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi henkilö menehtyi Kangasalan liikenneonnettomuudessa

Kuva: CvB.

Poliisi on jatkanut Kangasalan Lahdentiellä eilen tapahtuneen liikenneonnettomuuden tutkintaa.

Poliisi epäilee, että henkilöauto törmäsi kuorma-auton keulaan Pälkäneen Kirpun ja Kangasalan Raikun välillä. Onnettomuudessa osallisena ollut kuorma-auto oli säiliöperävaunullinen ja se kuljetti onnettomuushetkellä suolahappoa. Molemmat ajoneuvot syttyivät tuleen törmäyksen johdosta.

Kummassakin ajoneuvossa oli tapahtumahetkellä vain ajoneuvojen kuljettajat. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, eikä asia siten etene syyteharkintaan. Kuorma-auton kuljettajalle ei aiheutunut onnettomuudessa fyysisiä vammoja.

Kuoleman osalta poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn tutkintana. Asiasta ei ole enempää tiedotettavaa.

Lue myös

Kuljettaja menehtyi henkilöauton ulosajossa järveen

Lapsi raahautui noin 200 metriä liikkuvan auton alla Kemissä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Nykyauto voi yllättää — kuljettaja silti vastuussa!

Hätäjarruavustin. Kuva: Daimler.

Uusissa autoissa on yhä enemmän ajoa avustavia järjestelmiä, mutta vastuu ajamisesta on aina kuljettajalla. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on saanut viime kuukausina ilmoituksia yllättävistä tilanteista, joissa ajoneuvojen järjestelmät ovat toimineet odottamattomasti – esimerkiksi auto on alkanut yllättäen hidastaa nopeutta kesken ajon.

”Teknologia kehittyy, mutta kuljettaja on edelleen täysin vastuussa ajamisesta. Järjestelmät voivat reagoida odottamattomasti, jos esimerkiksi navigoinnin paikkatietoon tulee häiriöitä tai olosuhteet ovat haastavat”, muistuttaa Traficomin tarkastaja Lassi Varis.

Auton itsenäiset toiminnot voivat yllättää – kuljettajan vastuu säilyy

Traficomille on tullut ilmoituksia niin älykkäiden nopeusavustimien, automaattisten hätäjarrutusjärjestelmien kuin kaistallapitoavustimien toimintahäiriöistä. Esimerkiksi älykkäät nopeusavustimet voivat hyödyntää navigoinnin paikkatietoa nopeusrajoitusten tunnistamisessa. Paikkatietoon voi kuitenkin tulla häiriöitä, jotka vaikuttavat järjestelmän toimintaan ja voivat saada auton alentamaan nopeutta itsestään.

Vastaavia tilanteita on raportoitu myös muissa maissa. Traficom seuraa ja osallistuu EU:n järjestelmien kautta tapahtuvaan jäsenmaiden väliseen tiedonvaihtoon.

Mahdollisia ovat myös vikatilanteet, joiden seurauksena ajoneuvon avustinjärjestelmä lakkaa yllättäen toimimasta. Ajoneuvon tulee ilmoittaa toimimattomasta järjestelmästä kuljettajalle. Näissä tilanteissa kuljettajan tulee huomioida vikatilanteen aiheuttama este ajoneuvon turvalliselle käytölle.

Avustavat järjestelmät eivät tee autosta itse ajavaa

Ajoa avustavat järjestelmät luokitellaan kuuteen tasoon (0–5). Suomessa käytössä olevat järjestelmät ovat korkeintaan tasoa 2, mikä tarkoittaa, että auto voi tukea kuljettajaa esimerkiksi ohjauksessa ja nopeuden säädössä, mutta kuljettaja on aina vastuussa ajamisesta.

”Tällä hetkellä Suomessa ei ole liikenteessä autoja, jotka voisivat ajaa itsenäisesti ilman kuljettajan valvontaa. Vaikka teknologia kehittyy nopeasti, kuljettajan täytyy pysyä tilanteen tasalla ja olla valmis toimimaan”, Varis painottaa.

Tieto lisää turvallisuutta – jälleenmyyjillä ja maahantuojilla tärkeä rooli

Traficom muistuttaa, että autojen maahantuojien ja jälleenmyyjien tulisi tarjota kuluttajille selkeä ja realistinen kuva ajoneuvojen avustinjärjestelmistä.

”Markkinoinnissa korostetaan usein uusia teknologisia ominaisuuksia, mutta järjestelmien toimintarajoitteet ja kuljettajan vastuu eivät aina saa yhtä paljon huomiota. Autoilijoiden on tärkeää ymmärtää mitä järjestelmät tekevät ja mitä ne eivät tee”, Varis kertoo.

Traficom kehottaa sekä autoilijoita että jälleenmyyjiä varmistamaan, että järjestelmien toimintaperiaatteet ja rajoitukset ovat hyvin ymmärrettyjä. Ajoa avustavat järjestelmät parantavat turvallisuutta, mutta ne eivät poista kuljettajan vastuuta.

Lisätietoja: ADAS – näkymätön apukuski

Lue muita juttuja Traficomista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //