Tänä vuonna pääsee eri puolella Suomea kokeilemaan, miltä liikenne näyttää lapsen silmin.
Suomen parhaat Seat-huollot ovat Kuopiossa ja Jyväskylässä
Seatin kansainvälinen myynnin ja jälkimarkkinoinnin Top Seat People -kilpailu käydään tänä vuonna Barcelonassa maalis-huhtikuun vaihteessa.
Tiukkaa TM:n kesärengastestin kärjessä
Viime viikolla ilmestynyt Tekniikan Maailma oli testannut 18 kesärengsta. Kärkikolmikon ero oli vain 0,3 pistettä.
Kärkeen nousi tällä kertaa Nokian Hakka Blue 2 pistemäärällä 9,2. Toiseksi jäi Continental Contipremiumcontact5 pistemäärällä 9,1.
Kolmannelle sijalle jäänyt Michelin Primacy3 sai 8,9 pistettä.
Nokian osalta testaajat kehuivat renkaan märkäominaisuuksia ja vähäistä melua ja vierinvastusta.
Continental sai kehuja ominaisuuksista kuivalla kelillä ja vähäisen melun ja vierinvastuksen osalta.
Michelin oli testaajien mukaan rauhallinen ajettava ja kaikki ominaisuudet olivat tasaiset.
Sekä Continentalin että Michelinin osalta oli toivomisen varaa vesiliirron vastustuskyvyssä.
Kaikkein huonoin rengas sai vain 6,7 pistettä eikä lehden testaajat löytäneet mitään hyvää sanottavaa Duraturn Mozzo Sport -renkaasta. Renkaan pito ja ajettavuus oli huono kaikissa olosuhteissa. Lisäksi renkaalla oli iso vierinvastus.
Testi julkaistiin Tekniikan Maailmassa 5/2017.
Hondan konseptiauto tuottaa omistajalleen rahaa
Honda esittelee Geneven autonäyttelyssä sähköisen konseptiauton, joka voi toimia automaattisesti yhteiskäytössä.
Tällä viikolla poliisi tarkkailee erityisen tarkasti auton sisään
Poliisilla on taas tällä viikolle teemavalvonta koko EU:n alueella. Tällä kertaa katsotaan muun muassa, mitä touhutaan auton sisällä.
WRC: Jari-Matti Latvala putosi rallin MM-sarjan kakkoseksi
Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvala putosi Meksikon kisan jälkeen rallin MM-sarjassa kärkipaikalta kakkoseksi.
Poliisi varoittaa: Kumit ovat kuumaa tavaraa
Poliisi varoittaa ja muistuttaa jokakeväisestä vitsauksesta.
Rengasvarkaudet aiheuttavat autonomistajille murhetta etenkin renkaidenvaihtokaudella. Vuositasolla Suomessa poliisille ilmoitetaan yksittäisistä autonrengasvarkauksista noin 550 – 800 kertaa.
– Kuluvan vuoden alusta rengasvarkauksia on ilmoitettu poliisille noin 40 kertaa. Vaikka määrä ei ole koko omaisuusrikosten määrässä suuri, ilmiö on säännöllinen. Vaihtokauden lähestyessä luvut lähtevät nousuun, poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta sanoo.
Monet omistajista eivät ole edes vielä huomanneet mahdollisia renkaiden anastuksia. Karu totuus voi paljastua kun renkaita noudetaan niiden säilytystiloista – niitä ei löydy!
Renkaita varastetaan kellareista ja varastoista
Vuoden 2017 aikana ilmoitetuista rengasvarkauksista useammat ovat anastettu juuri niiden säilytystiloista eli kellareista ja varastoista. Osa on myös viety suoraan auton alta siten, että auto on varkaiden jäljiltä löydetty aamulla töihin lähdettäessä esim. tiiliskivien päältä.
– Rengasvarkaat ovat usein röyhkeitä. Varkaat ovat kantaneet renkaita ulos auto- ja rengasliikkeistä päivällä kuin työmiehet ikään! Kameravalvonta on todistanut tapaukset monesti jälkikäteen, mutta varastetun tavaran takaisin saaminen on haastavaa, koska renkaat ovat myyty eteenpäin.
Aho muistuttaa, että renkaita ei tulisi jättää vapaasti saataviksi liikkeisiin eikä kotien kulmille odottamaan toimenpiteitä. Suuret rengasmäärät kiinnostavat myös rajat ylittävää liikkuvaa rikollisuutta.
Renkaat ja vanteet, samoin kuin muu arvo-omaisuus, on hyvä valokuvata ihan siltä varalta, että tietoa anastetun omaisuuden merkistä, koosta ja mallista tarvitaan rikosilmoitusta varten poliisille sekä vahinkoilmoitusta varten vakuutusyhtiölle. Kuva auttaa muistamaan tarvittavat asiat ja edesauttaa niiden tunnistamista tutkinnan yhteydessä.
Älä osta varastettua tavaraa
Aho muistuttaa ostotilanteessa olemaan tarkkana.
– Älä osta kuumaa tavaraa vaan varmista myytävän tavaran alkuperä myyjältä, samoin kuin tämän henkilöllisyys. Rehellinen myyjä tuskin panee pahakseen, vaikka kaupankäynnistä valmistetaan kauppakirja, johon merkitään myyjän tiedot ja se, mistä asiakirjasta henkilöllisyys on tarkastettu. Myös maksu myyjän pankkitilille auttaa asian jälkikäteistä selvittämistä.
Aho muistuttaa, että suurin osa varkauksista jäisi toteutumatta, jos anastettua omaisuutta ei saataisi kaupattua eteenpäin. Varastettua tavaraa ei sitä paitsi kannata ostaa, sillä se takavarikoidaan pois uudelta omistajaltaan. Ostaja saattaa asettaa itsensä myös rikoksesta epäillyn asemaan, jos kaupankäynnin sisältö sen osoittaa.
Volkswagen on nyt hinnoitellut huhtikuussa Suomeen tulevan sähkö-Golfin
13.3.2017 09.15
Volkswagen Golfin uusi sähköversio tulee Suomeen huhtikuussa. Halvin versio maksaa runsaat 42 000 euroa.
Volkswagen e-Golf tarjoaa nyt muun maussa aikaisempaa pidemmän toimintamatkan.
Uuden Volkswagen e-Golfin toimintamatka on NEDC-syklin mukaisesti mitattuna 300 kilometriä. Uuden e-Golfin käytännön toimintamatka on nyt noin 200 kilomeriä tai enemmän – riippuen ulkoilmasta, ajotavasta ja ilmastoinnin käytöstä.
Volkswagen e-Golfin myötä markkinoille tulee myös uusi litiumioniakku, jonka energiakapasiteetti on 35,8 kWh.
Akku voidaan ladata tunnissa käyttäen CCS-pikalatauslaitetta (DC, 40 kW). Mikäli lataus tapahtuu kotilatauspistokkeesta (AC, 7,2 kW) akku latautuu täyteen 5 tunnissa ja 20 minuutissa.

Sähkömoottori kehittää 100 kW tehoa ja maksimivääntö on 290 Nm. NEDC-syklin mukaisesti mitattuna yhdistetty sähkönkulutus on nollapäästöisenä 12,7 kWh/100 km.
Uusi neliovinen e-Golf kiihtyy nyt 0–100 km/h 9,6 sekunnissa ja sen huippunopeus on 150 km/h.
Uusi 9,2 tuumainen radio- ja navigointijärjestelmä Discover Pro on vakiovaruste. Discover Pro -järjestelmää voidaan ohjata äänellä (englanti), kosketuksella tai sivusuuntaisella eleellä.
Järjestelmässä on ensimmäistä kertaa myös ”Home”-toiminto, jolla kuljettajan on helppo palata päävalikkoon vain yhtä nappia painamalla ja myös itse määritellä mitä toimintoja ”Home”-näytöllä näytetään.
Uuteen e-Golfiin on saatavilla myös 12,3 tuuman digitaalinen mittaristo Active Info Display.

Volkswagen e-Golfiin saa myös langattoman latauksen, jolloin älypuhelimen lataus onnistuu keskikonsolissa ilman johtoa (Qi-standardi).
Viimeisimmän sukupolven infotainment-järjestelmä sisältää myös Mirror Link, Apple Carplay ja Android Auto -älypuhelinliitännät.
Volkswagen e-Golfiin on saatavilla kattava valikoima kuljettajaa avustavia järjestelmiä. Vakiona ovat muun muassa mukautuva vakionopeudensäädin ja ympäristönvalvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla sisältäen jalankulkijatunnistuksen.
Täysin uusia lisävarusteena saatavia järjestelmiä ovat ruuhka-avustin ja hätätilanneavustin.
Muita lisävarusteita ovat muun muassa kaistanpitoavustin ja katvealueen varoitin, joka varoittaa kuolleessa kulmassa olevasta ajoneuvosta ja peruutettaessa risteävästä liikenteestä sekä pysäköintiavustin.
Uudessa e-Golfissa on sähköinen lämmitysyksikkö, joka lämmittää auton sisätiloja. Mikäli auto halutaan lämmittää sisältä samalla kun se on latauksessa, voidaan lämmitys ja ilmastointi aktivoida älypuhelimella.

Tällöin ei käytetä auton akkua vaan verkkovirtaa ja akun virta voidaan säästää ajamiseen. Toinen innovaatio on vakiovarusteena oleva ilmalämpöpumppu, joka parantaa hyötysuhdetta säästäen virtaa ajamiseen ja pidentäen toimintamatkaa.
Uusi Volkswagen e-Golf valmistetaan Dresdenissä.
Uuden Volkswagen e-Golfin hinta alkaa 42 281 eurosta (e-Golf 100 kW (136 hv) automaattivaihteisto).
Ensimmäiset uudet Volkswagen e-Golfit saapuvat Volkswagen-jälleenmyyjille huhtikuussa 2017.
Uuden Volkswagen e-Golfin hinnat ja lisävarusteet: http://bit.ly/VolkswageneGolfHinnat
WRC: Meeke voitti Meksikossa viimeisen erikoiskokeen ulosajostaan huolimatta
Citroënin Kris Meeke ajoi Meksikon MM-rallin voittoon ennen M-Sportin S´bastien Ogieria ja Hyundain Thierry Neuvillea.
Niki Tuuli ajoi kolmanneksi Supersportin MM-osakisassa
Kallio Racingin Yamaha-kuljettaja Niki Tuuli nosti tasoaan avauskilpailusta ja nousi World Supersport-luokan Thaimaan MM-osakilpailussa kolmannen sijan myötä palkintokorokkeelle.



