Koti Blogi Sivu 2618

Tälläisen tehokkaan menopelin Hyundai tuo vielä tänä vuonna

Hyundai kehittää ensimmäistä korkean suorituskyvyn malliaan. Uutuus esitellään Euroopassa vuoden 2017 toisella puoliskolla.

Fordilla 600 miljoonan tehdasinvestointi Saksaan

Ford investoi 600 miljoonaa euroa Saksan Saarlouisissa sijaitsevaan kokoonpanotehtaaseensa seuraavan sukupolven Ford Focusin tuotantoa varten.

Investointi on mahdollista Saarlouisissa saavutettujen kustannustehokkuus- ja tuottavuusparannusten ansiosta. Ne noudattavat kesäkuussa 2014 allekirjoitettua German Works Council -sopimusta, jonka tuloksena Köln on ainoa paikka Euroopassa, jossa valmistetaan uuden sukupolven Fiestoja. Uuden sukupolven Fiestan tuotanto alkaa myöhemmin tänä vuonna.

Saarlouisissa panostetaan huippuluokan tuotantolaitteistoon, logistiikkatukeen ja energiantuotantoprojekteihin. Tehtaalle tulee kaksi uutta puristusjärjestelmää, joiden avulla voidaan kuumastanssata erikoisvahvaa booriterästä. Tämän uuden teknologian ansiosta terästä voidaan suoraan muotoilla korin osia, jolloin korista saadaan kevyempi.

Osa investoinnista ohjataan tehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän energiantuotannon aikaan saamiseen.

Ford ottaa yhteistyössä STEAG New Energies -yhtiön kanssa käyttöön viisi yhteistuotantoyksikköä tehtaan sähkö- ja lämpötuotantoa varten, mikä vähentää CO2-päästöjä 20 prosentilla.

Uusi sarja tuo kansainvälistä väriä Suomen rata-autoiluun

FTCC eli Finnish Touring Cars Championship on kaudella 2017 starttaava uusi rata-autoilun sarja, joka on syntynyt halusta tuoda kansainvälistä maustetta suomalaiseen rata-autoiluun.

Nyt E-Mersulla pääsee myös huonoja teitä pitkin

Mercedes-Benz on aloittanut E-malliston All-Terrain-version myynnin.

”Puhkeamaton” rengas sopii melkein kaikkiin uusiin autoihin, ajomatka tyhjänä 80 km

Kuva: Bridgestone.
16.3.2017 13.40

Bridgestone on tuonut markkinoille uuden renkaan, jolla voi ajaa 80 kilometriä, vaikka se olisi aivan tyhjä.

Bridgestone Driveguard voidaan asentaa kaikkiin henkilöautoihin valmistajasta ja mallista riippumatta.

Rengas ei ole rajoitettu tiettyjen automerkkien tai -mallien ensiasennusrenkaaksi vaan se voidaan asentaa useimpiin rengaspaineen valvontajärjestelmällä (TPMS)[1] varustettuihin autoihin.

Järjestelmä on ollut pakollinen uusissa autoissa Euroopassa marraskuusta 2014 lähtien. Driveguard-renkaille sopivia autoja on siten vuoden 2016 tietojen mukaan 32 miljoonaa kappaletta.

Rengas toimii lähes kaikissa rengasrikoissa (mm. renkaan kyljen ja kulutuspinnan vauriot).

Uuden ajan Driveguard-teknologia perustuu Bridgestonen jäähdytysripoihin ja vahvistettuihin renkaan kylkiin, minkä ansiosta auto pysyy hallinnassa rengasrikosta huolimatta, joten ajamista voidaan jatkaa turvallisesti ja mukavasti noin 80 kilometrin matka maksiminopeudella 80 km/h paikkaan, jossa renkaan voi turvallisesti korjata tai vaihtaa.[2] 

Renkaalla on EU:n rengasmerkintäasetuksen[3] mukaiset luokitukset (märkäpitoluokka A ja polttoainetaloudellisuusluokka C).

Kuljettajista 60 % prosenttia on kokenut rengasrikon neljän viime vuoden sisällä. Rengasrikko aiheuttaa avuttomuuden ja turvattomuuden tunnetta, ja jopa 3 tunnin ajan menetyksen[4].

Miten Driveguard toimii?

Bridgestone Driveguardin sisältämä tekniikka mahdollistaa Bridgestonen mukaan matkan jatkumisen rengaspaineen laskiessa. 

  • Optimoitu ja vahvistettu renkaan kylki kantaa auton painon rengaspaineen laskiessa äkillisesti. Bridgestonen mukaan hallittavuus säilyy ja renkaalla voi ajaa noin 80 km:n matkan maksiminopeudella 80 km/h
  • Runkokudoksen polyesterikerros pienentää lämmönmuodostusta ja parantaa renkaan kestävyyttä.
  • Nano Pro-Tech -kumiseos vähentää hiilimolekyylien välistä kitkaa ja siten lämmönmuodostusta renkaan kyljissä ja auttaa rengasta säilyttämään muotonsa.
  • Renkaan kylkien jäähdytysrivat ohjaavat muodostuneen lämmön kohti vannetta ja auttavat siten myös rengasta säilyttämään muotonsa parantaen turvallisuutta ja kestävyyttä.

Bridgestone Driveguard-renkaita on saatavana 19 kesärengaskokoa.

[1] Rengaspaineen valvontajärjestelmä (TPMS) valvoo jokaisen renkaan ilmanpainetta. Järjestelmä lähettää signaalin auton vastaanottimeen, ja jos paine alittaa tietyn raja-arvon, auton kojelaudassa syttyy merkkivalo.

[2] Matka, jonka tyhjentyneellä renkaalla voi ajaa, voi vaihdella riippuen auton kuormasta ja ulkolämpötilasta sekä siitä, missä vaiheessa varoitus rengaspaineen laskusta on tullut.

[3] EU:n rengasmerkintäasetuksen mukaan kaikissa henkilö-, paketti- ja kuorma-auton renkaissa tulee olla merkintä, josta ilmenee renkaan polttoainetaloudellisuus, märkäpito ja vierintämelu. 

[4] Bridgestonen vuonna 2015 Profactsilla teettämä tutkimus

Skoda Octavian huima tahti jatkuu

Ilmatieteen laitoksen mukaan katupölykausi on ilmoitellut tulostaan jo päivien ajan Etelä-Suomen kaupungeissa.

Skoda Octavian huima tahti jatkuu

Škoda Octavia oli jo tammikuun suosituin henkilöauto, eikä tahti laatunut helmikuussakaan.

Katupölyvitsaus alkaa taas

Ilmatieteen laitoksen mukaan katupölykausi on ilmoitellut tulostaan jo päivien ajan Etelä-Suomen kaupungeissa.

Iskikö prätkäkuume? Lue ensin tämä!

Prätkäkuumen iskettyä kannattaa malttaa mielensä ja edetä rauhallisesti ja harkiten. Oheisten vinkkien avulla voi välttää prätkäkaupan pahimmat karikot.

ETN: Sormenjälkitunnistus tulossa myös autoihin

ETN-uutispalvelun mukaan kännyköistä tuttu sormenjälkitunnistus on tulossa myös autoihin.