Koti Blogi Sivu 257

Katso tästä perusteita maksulliseen pysäköintiin

Alueella, jossa Maksullinen pysäköinti -liikennemerkki sijaitsee, pysäköinti on maksullista. Kuva: SPATY.

Vaalien alla Suomessa käydään vilkasta keskustelua pysäköinnin maksullisuudesta. Vastakkain ovat mielikuva ilmaisesta pysäköinnistä ”jokaisenoikeutena” ja todellisuus, jossa autojen määrä ylittää parkkipaikkojen määrän.

Maksullinen pysäköinti vähentää ruuhkia, päästöjä ja parkkipaikan etsimiseen liittyvää stressiä, Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry muistuttaa. Pysäköinnin maksullisuus voi myös olla osaratkaisu hyvinvointialueiden talouskriisiin.

Suomessa on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua pysäköinnin maksullisuudesta. Monen autoilijan mielestä ilmainen pysäköinti on ”jokaisenoikeus”, vaikka todellisuudessa kaupungeissa autoja on jo enemmän kuin parkkipaikkoja.

”Pysäköinnistä keskusteltaessa kannattaisi pohtia, mitä tapahtuisi, jos parkkitila olisi kaikkialla ilmaista. Tutkimusten mukaan silloin ainakin ruuhkat ja ympäristöhaitat lisääntyisivät”, Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta huomauttaa.

Maksullisuus varmistaa, että parkkipaikkoja jää potilaille

Tulevat aluevaltuutetut tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat hyvinvointialueilla liikenteen sujuvuuteen. He voivat vaikuttaa esimerkiksi sairaaloiden ja terveyskeskusten pysäköintiratkaisuihin. Yksityiset pysäköinninvalvojat valvojat jo nykyään monia tällaisia julkisiksi miellettyjä alueita.

Metsäranta muistuttaa, että maksullinen pysäköinti voisi tuoda lisätuloja talousvaikeuksissa kamppaileville hyvinvointialueille. Sen avulla myös voidaan varmistaa, että parkkipaikat ovat niitä tarvitsevien potilaiden käytössä.

“Parhaimmillaan maksullisen pysäköinnin avulla hyvinvointialue voi ansaita usean hoitajan vuosipalkan. Lisäksi kun esimerkiksi sairaala-alueella pysäköinti on maksullista, potilaat eivät jää todennäköisemmin ilman parkkipaikkaa. Valvomattomilla alueilla parkkipaikat voivat olla ulkopuolisten autojen käytössä pitkiäkin aikoja.”

Metsärannan mukaan maksullinen pysäköinti lisää myös parkkialueen turvallisuutta ja käytettävyyttä.

“Valvotulla alueella ilkivaltaa esiintyy vähemmän, ja pysäköinnistä saatavat tuotot on mahdollista käyttää myös pysäköintialueen kunnossapitoon.”

Ilmaisen parkkipaikan metsästys syö aikaa, polttoainetta ja hermoja

Kansainvälisten tutkimusten mukaan merkittävä osa keskusta-alueiden liikenteestä voi koostua pysäköintipaikkaa etsivistä autoilijoista.

”Jos kaikki pysäköinti olisi ilmaista, parkkipaikoista käytäisiin jatkuvaa kilpailua. Ilmainen hyödyke kun ylikulutetaan aina. Seurauksena olisi enemmän päästöjä, huonompi ilmanlaatu ja stressaantuneempia autoilijoita”, Metsäranta selittää.

Tutkimuksissa tätä ilmiötä kutsutaan ”cruising for parking” -ongelmaksi. Autoilijat kiertävät kortteleita etsiessään ilmaista pysäköintipaikkaa, mikä lisää liikenneruuhkia ja polttoaineenkulutusta.

Maksullisilla alueilla sen sijaan parkkipaikka on helpompaa löytää ja paikat ovat tehokkaammassa käytössä.

“Maksullisella alueella parkkipaikkoja riittää useammalle, kun paikat ovat käytössä vain lyhyen ajan, eivätkä samat autot tuki paikkoja päivästä tai viikosta toiseen.”

Parkkipaikka ei ole ilmainen – miksi sen pitäisi olla maksuton?

Tulevilla aluevaltuutetuilla on nyt tuhannen taalan paikka suunnitella vastuullaan olevien alueiden pysäköintiratkaisut huolella. Kun alueilla otetaan käyttöön maksulliset pysäköintipaikat alusta alkaen, voidaan niille rakentaa juuri oikea määrä parkkipaikkoja.

Metsäranta korostaa, että Suomessa tulisi uudistaa pysäköintiajattelua ja ottaa oppia maailman edistyksellisimmistä kaupungeista, joissa maksullinen pysäköinti on itsestään selvä ratkaisu.

”Suomen suurimmissa kaupungeissa on jo tultu tilanteeseen, jossa pysäköintiä ei voida enää ajatella ’ilmaisena’ palveluna. Parkkipaikat ovat rajallinen resurssi, joiden ylläpito tuottaa aina kustannuksia pysäköintitilan omistajalle.”

Lue muita juttuja pysäköinnistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mercedes-Benzin työpaikkatakuu voimassa vuoden 2034 loppuun Saksassa

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz ja sen työntekijöitä edustava yritysneuvosto sopivat maaliskuussa laajasta henkilöstökulujen leikkauksiin ja työvoiman käytön joustavuuteen tähtäävästä ohjelmasta Saksassa, todetaan Mercedes-Benzin tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan tavoite on vahvistaa yhtiön kilpailukykyä ja turvata autoalan työpaikat pitkällä tähtäimellä. Yhtiön työpaikkatakuuta jatkettiin samassa yhteydessä vuoden 2034 loppuun saakka. Osana ohjelmaa sovittiin irtisanomisista, jotka koskevat alihankkija- ja tukitöitä Saksassa.

Ohjelma toteutetaan tiedotteen mukaan oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti. Samaan aikaan yhtiö jatkaa panostuksiaan työntekijöidensä tulevaisuusvalmiuksien ja pätevyyden kehittämiseen sekä motivoivaan työympäristöön.

Mercedes-Benz on edelleen sitoutunut luomaan turvallisen, viihtyisän ja osallistavan työympäristön kaikille työntekijöilleen.

Lue muita juttuja Mercedes-Benzistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Yritysauton voi nyt tilata suoraan verkosta

Kuva: Toyota.

Toyotan suosituimmat yritysautot ovat nyt yritysasiakkaiden tilattavissa suoraan verkosta. Toyota.fi -sivuston yritysauto-osiosta löytyy yritysautojen verkkokauppa, josta yritysasiakkaat voivat tilata käyttöönsä henkilö- ja hyötyajoneuvoja kahdella eri hankintatavalla ja yleisimmillä sopimuspituuksilla ja sopimuksen sisältämillä kilometrimäärillä.

Toyotan yritysautojen hankintaan on auennut uusi kanava, jonka kautta yritysasiakkaiden on mahdollista tilata käyttöönsä autoja suoraan verkosta. Alkuvaiheessa on mahdollista hankkia Proace, Proace City EV & Proace EV -hyötyajoneuvomalleja.

Lisäksi henkilöautoista löytyy aluksi Toyota Yaris. Malleihin on huomioitu valmiiksi yleisimmät lisävarusteet ja lisäksi on mahdollista mallikohtaisesti lisätä joitain lisävarusteita, kuten metalliväri tai vetokoukku.

Auton hankinta verkosta on nopeaa ja kätevää. Valitaan vain sopivan yritysautomallin, mahdolliset lisävarusteet ja liikkeen, mistä haluaa auton noutaa. Tilauksen vahvistamisen jälkeen saa arvion auton toimitusajasta.

Kinto One -leasingsopimuksen pääsee tekemään sähköisesti. Easy Osamaksun sopimus allekirjoitetaan Toyota-jälleenmyyjän kanssa.

Kinto One -huoltoleasing on joustava tapa hankkia auto pitkäaikaisvuokrauksella. Kätevän taulukkohinnoittelun avulla on mahdollista aikaistaa auton palautusta, muuttaa kilometrimäärää tai jatkaa sopimusta – täysin ilman lisäkuluja.

Jos verkkokaupassa ei ole sopivaa kilometrimäärä- / pitoaikasopimusmallia, voi tarjousta pyytää suoraan verkkokaupan tarjouspyyntölomakkeella. Auton ollessa alv-vähennyskelpoisessa käytössä on huoltoleasingin kk-vuokran alv luonnollisesti vähennyskelpoinen. Sopimuskauden lopussa auto palautetaan rahoitusyhtiölle ja halutessasi voit tilata uuden auton.

Easy Osamaksu on puolestaan joustava tapa yrityksille rahoittaa auton hankinta. Easy Osamaksussa autolle muodostuu taattu hyvityshinta.

Asiakas maksaa sopimuskaudella hankintahinnan ja taatun hyvityshinnan väliä, eli auton käyttöajan todellista kustannusta. Rahoitukseen on lisätty mukaan huoltosopimus, joten myös huolto-ohjelman mukaiset huollot jakautuvat kuukausitasolle tuottaen asiakkaalle helpompaa kulujen ennustettavuutta.

Auton ollessa alv-vähennyskelpoisessa käytössä, voi auton alv:n vähentää kerralla verotuksessa. Vanhan auton voi antaa vaihdossa ja sillä esim. kuitata käsirahan osuuden kokonaan tai osittain.

Sopimuskauden lopussa auto voidaan vaihtaa uuteen vastaavaan tai palauttaa auto Toyota jälleenmyyjälle. Sopimuksen lopussa vaihtoarvon ollessa taattua hyvityshintaa alhaisempi vastaa jäännösarvoriskistä rahoitusyhtiö. Vaihtoarvon ollessa taasen taattua hyvityshintaa suurempi, on erotus asiakkaan käytettävissä esim. seuraavan auton käsirahaksi.

Toyota yritysautojen verkkokauppaan voi tutustua täältä

Lue tästä muita Toyota-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Helsinkiläiset rynnivät autokaupoille!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

Netwheelsin datan mukaan käytettyjen autojen kauppa on ollut alkuvuodesta isossa nousussa Uudellamaalla ja Helsingissä. Helsingissä on ostettu tänä vuonna 42 % enemmän käytettyjä autoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Se on merkittävästi enemmän kuin valtakunnallinen kasvu, joka on ollut alkuvuonna 7,5 % viime vuoteen verrattuna.

Käytettyjä autoja on myyty alkuvuodesta viime vuotta enemmän kaikissa maakunnissa Keski-Suomea ja Kymenlaaksoa lukuun ottamatta. Keski-Suomessa myynti on samalla tasolla kuin viime vuonna, ja Kymenlaaksossa se on laskenut 3 prosenttia. Uudellamaalla myynti on kasvanut maakunnista kaikkien eniten (15 %).

”Heti, kun korot laskivat alle kolmen prosentin, käytettyjen autojen kauppa lähti nousuun Helsingissä. Korkojen vaikutus omaan talouteen on erityisesti helsinkiläisille asunnon omistajille iso, sillä asunnot ovat siellä kalliimpia kuin muualla Suomessa ja sitä myöten myös lainat ja korot ovat isompia. Nyt, kun korot ovat laskeneet, ihmiset uskaltava taas osaa autoja”, toteaa 02 Rekkarin Business Lead Janni Päivärinta.

Helsingissä on enemmän sähköautoja ja hybridiautoja kuin muualla Suomessa

Käyttövoimia katsoessa kaikkein eniten alkuvuodesta on kasvanut käytettyjen sähköautojen myynti. Niitä on myyty 92 % enemmän kuin viime vuonna. Helsingissä käytettyjä sähköautoja myytiin jopa 107 % enemmän kuin viime vuonna.

Helsinkiläiset ostavat valtakunnalliseen tasoon verrattuna enemmän sähköautoja ja bensahybridiautoja. Helsingissä 43 % alkuvuodesta myydyistä autoista on bensiiniautoja, 32 % dieselautoja, 16 % bensiinihybridejä ja 7,3 % sähköautoja.

Vastaavasti valtakunnallisesti katsottuna käytettyinä myydyistä autoista 48 % on bensiiniautoja, 37 % dieselautoja, 10 % bensiinihybridejä ja 4,6 % sähköautoja.

Valtakunnallisesti alkuvuoden suosituimmat automallit kappalemäärän mukaan

  1. Volkswagen Golf,             5368 kpl
  2. Škoda Octavia,                4386 kpl
  3. Mercedes-Benz C-Sarja,   4166 kpl
  4. Toyota Corolla,                4097 kpl
  5. BMW 3-sarja,                   3818 kpl
  6. Volkswagen Passat,           3518 kpl
  7. Mercedes-Benz E-sarja,     3433 kpl
  8. BMW 5-Sarja,                   3167 kpl
  9. Ford Focus,                      3158 kpl
  10. Toyota Yaris,                    2797 kpl

Valtakunnallisesti alkuvuoden suosituimmat sähköautot kappalemäärän mukaan

  1. Tesla Model 3,           603 kpl

2. Polestar 2,               489 kpl

3. Škoda Enyaq,         457 kpl

3. Volkswagen Id.4,    457 kpl

5. Tesla Model Y,         385 kpl

6. Volkswagen Id.3,     233 kpl

7. Nissan Leaf,              215 kpl

8. Mercedes-Benz E-sarja, 213 kpl

9. Volvo XC40,               194 kpl

10. BMW 14,                  193 kpl

Lähde: Netwheels

Lue muita juttuja 02 Rekkarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi: Nurmijärven onnettomuuden syynä todennäköisesti liian kova tilannenopeus

Kuva: CvB.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 4.4.2025. perjantai-iltana Nurmijärvellä Nummelantiellä tapahtunutta vakavaa liikenneonnettomuutta.

Onnettomuudessa menehtyi kaksi vuonna 2008 syntynyttä tyttöä. Samassa autossa matkustajana ollut kolmas samanikäinen tyttö sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Tässä vaiheessa tutkintaa vaikuttaa siltä, että onnettomuuden syynä on ollut liian kova tilannenopeus.

– Onnettomuus on koskettanut monia ja pyydämme nyt omaisille rauhaa, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio.

Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.

Kuljettajan pinna paloi!

Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja Torniosta

Poliisia paennut auto oli törmätä koiranulkoiluttajiin Vantaalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nuori mopokuski törmäsi pakomatkansa aikana poliisiautoon

Kuva: CvB.

Hämeen poliisilla oli 602 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on normaali keväisenä viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla.

Lahden Uudenmaankadulla kaksi henkilöauton kuljettajaa mittautti poliisin tutkaan reilut ylinopeudet. Samaan aikaan tutkaan 123 km/h ajaneiden miehen ja naisen epäillään ajaneen kilpaa kuudenkympin rajoitusalueella.

Poliisi epäilee molempia kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Ajo-oikeudeton kuljettaja pakeni henkilöautolla poliisia Lahdessa. Ajoneuvo saatiin pysäytettyä muutaman kilometrin paon jälkeen Karjalankadulla. Kiinniotettu kuljettaja oli rauhallinen, mutta kyydissä ollut mies laittoi painiksi poliisipartion kanssa. Painija joutui poliisin säilöön käyttäytymisensä takia.

14-vuotias poika pakeni poliisia mopollaan Lahdessa. Kuljettaja törmäsi mopolla poliisiauton oveen, ja kuljettaja saatiin lyhyen juoksumatkan jälkeen kiinni. Mopoa oli viritetty monella tapaa. Nuori toimitettiin sosiaalipäivystyksen huomaan.

Helsingistä vuokrattu ja palauttamatta jäänyt pakettiauto tavattiin valtatiellä kolme. Pakettiauton kuljettaja yritti paeta poliisipartiota, mutta auto saatiin pysäytettyä hetken kuluttua piikkimatolla. Pakettiauton nopeus oli kovimmillaan 140 km/h.

Kuljettaja ja kyydissä olleet henkilöt otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta (huumausaineen vaikutuksen alaisena), kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös

Kuljettajan pinna paloi!

Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja Torniosta

Poliisia paennut auto oli törmätä koiranulkoiluttajiin Vantaalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Kuljettajan pinna paloi!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lauantaina illansuussa Rovaniemellä nuori oli seurannut koppimönkijällä henkilöautoa niin pitkään, että henkilöauton kuljettaja oli hermostunut.

Henkilöauton kuljettaja oli noussut ulos autosta ja käynyt ottamassa mönkijänkuljettajan pipon päästä. Tilanteessa mönkijänkuljettajalla oli irronnut myös hiuksia.

Auton kuljettajalle poliisi kirjoitti tapahtuneesta sakon.

Lue myös

Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja Torniosta

Poliisia paennut auto oli törmätä koiranulkoiluttajiin Vantaalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mercedes-Benz vähentää merkittävästi CO2-päästöjään

Kuva: CvB

Mercedes-Benzin oman tuotannon aiheuttamat hiilipäästöt putosivat 75 prosenttia vuoden 2024 aikana. Jo puolet yhtiön omien tuotantolaitosten energiatarpeesta katetaan uusiutuvalla tuuli-, vesi- ja aurinkoenergialla.

Vuonna 2024 yhtiö onnistui vähentämään päästöjä vain 1 tonniin valmistuvaa ajoneuvoa kohti. Kaikkiaan energiaa säästyi tuotannossa vuoden 2024 aikana yli 300 GWh.

Mercedes-Benzin oman logistiikkaketjun tavoitteena on vähentää CO2-päästöjä jopa 60 prosenttia vuoteen 2039 mennessä. Vertailutasona on vuoden 2021 päästötaso.

Samalla pyritään vähentämään fossiilisten polttoaineiden osuutta sekä saapuvassa että tehtailta lähtevässä logistiikassa. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa jopa 50 prosentin vähennys CO2-päästöissä koko tuotannon arvoketjussa 2030-luvun aikana.

Lue myös 

Mercedes-Benz määritti kestävän toiminnan painopistealueet

Mercedes-Benz tehostaa materiaalien kierrätystä ja kiertotalousstrategiaansa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

F1: Japanin GP:n kärkikolmikko omassa luokassaan

Max Verstappen. Kuva: Getty Images Red Bull Content Pool.

Red Bullin Max Verstappen ajoi käytännössä Japanin GP:n kärjessä lähdöstä maaliin. Hän voitti toiseksi ajaneen McLarenin Lando Norrisin 1,4 sekunnilla.

Kolmanneksi ajoi Norrisein tallikaveri Oscar Piastri, hieman yli 2 sekuntia Verstappenista.

Muut tulivat sitten selvästi kärkikolmikkoa perässä. Seuraavina tulivat Ferrarin Charles Leclerc, Mercedeksen George Russell, Mercedeksen Kimi Antonelli ja Ferrarin Lewis Hamilton.

Japanin GP 2025

1Max Verstappen Red Bull Racing 
2Lando Norris McLaren+1.423
3Oscar Piastri McLaren+2.129
4Charles Leclerc Ferrari+16.097
5George Russell Mercedes+17.362
6Kimi Antonelli Mercedes+18.671
7Lewis Hamilton Ferrari+29.182
8Isack Hadjar Racing Bulls+37.134
9Alexander Albon Williams+40.367
10Oliver Bearman Haas F1 Team+54.529
11Fernando Alonso Aston Martin+57.333
12Yuki Tsunoda Red Bull Racing+58.401
13Pierre Gasly Alpine+62.122
14Carlos Sainz Williams+74.129
15Jack Doohan Alpine+81.314
16Nico Hulkenberg Kick Sauber+81.957
17Liam Lawson Racing Bulls+82.734
18Esteban Ocon Haas F1 Team+83.438
19Gabriel Bortoleto Kick Sauber+83.897
20Lance Stroll Aston Martin+1 kier.

Hyundai Motor Group panostaa uuden sukupolven ajoneuvo-ohjelmistoon

Kuva: Hyundai.

Hyundai Motor Group on esitellyt uuden sukupolven Pleos-ohjelmistoalustansa, joka tulee olemaan merkittävässä roolissa yhtiön ajoneuvojen ohjelmistoarkkitehtuurissa. Esimerkiksi ajoneuvojen infotainment-järjestelmä ”Pleos Connect” otetaan käyttöön vuoden 2026 toisella neljänneksellä, ja sitä tullaan soveltamaan yli 20 miljoonaan ajoneuvoon vuoteen 2030 mennessä.

Hyundai Motor Group (jäljempänä ”konserni”) on esitellyt Soulissa pidetyssä Pleos 25 -konferenssissa uuden Pleos-ohjelmistoalustansa. Lisäksi konferenssissa kerrottiin konsernin ohjelmistomääriteltyjen ajoneuvojen (SDV) kehitystilanteesta ja paljastettiin suunnitelmat ajoneuvosovellusmarkkinoiden ja -ekosysteemin luomiseksi seuraavan sukupolven infotainment-järjestelmään perustuen. Konserni kertoi myös tekevänsä yhteistyötä Googlen, Uberin, Samsungin, Naverin, SOCARin ja Unityn kanssa ajoneuvojen sovellusekosysteemien parantamiseksi.

”Nopeasti muuttuvassa autoteollisuudessa Hyundai Motor Group on omistautunut SDV-kehitykselle jo vuodesta 2023 lähtien. Tänään, olemme muuttumassa ohjelmistokeskeisiä liikkumiskokemuksia tarjoavaksi yritykseksi. Perimmäinen tavoitteemme on saavuttaa liikkuvuus, jossa kaikki liikkumisen muodot ovat yhteydessä toisiinsa pilvipalvelussa olevien ohjelmistojen avulla ja kehittyvät jatkuvasti ajan myötä. Pleos palvelee yhdistetyn liikkuvuuskokemuksen luomista, joka laajenee yksittäisestä ajoneuvosta suuriin ajoneuvokalustoihin, laitteistosta ohjelmistoihin ja lopulta koko liikkuvuusinfrastruktuuriin ja kaupunkeihin”, kertoi Hyundai Motorin ja Kian Advanced Vehicle Platform (AVP) -divisioonan toimitusjohtaja ja johtaja Chang Song puheessaan.

Pleos on yhdyssana, jossa yhdistyvät kreikankieliset sanat ”Pleo”, joka tarkoittaa ”enemmän”, ja ”OS”, joka tarkoittaa ”käyttöjärjestelmää”. Pleos on ohjelmistoalusta, joka tukee kaikkia liikkeessä olevia laitteita liikkumaan itsenäisesti ja hallitsemaan niitä älykkäästi. Pleos integroi esimerkiksi suorituskykyiset sirut ja ohjaimet, ajoneuvon käyttöjärjestelmän, infotainment-järjestelmän (Pleos Connect), pilvipalveluinfrastruktuurin, ajokaluston hallinnan sekä liikkuvuuden ja logistiikan optimointiratkaisut.

Tämä ohjelmistokokonaisuus mahdollistaa useita älykkään liikkuvuuden toimintoja – kuten autonomisen ajamisen, ajoneuvojen yhdistettävyyden, reaaliaikaisen data-analyysin ja optimoidun reittisuunnittelun – ja tarjoaa perustan käyttäjäkokemuksen parantamiselle ja kaupunkiliikenteen toimintojen tehokkuuden maksimoimiselle.

Saavuttaakseen ohjelmistokeskeisen liikkumisympäristön konserni etenee kohti SDV-ajoneuvoja sähkö- ja elektroniikka-arkkitehtuurin innovaatioiden avulla sekä kehittämällä Hyundai Motor Groupin omaa ajoneuvojen käyttöjärjestelmää ja Pleos Connectia. Nämä edistysaskeleet mahdollistavat sen, että ajoneuvot toimivat tehokkaina ja joustavina ohjelmistoalustoina, jotka vahvistavat yhteyksiä ajoneuvojen ja erilaisen infrastruktuurin välillä.

Mitkä ovat Hyundai Motor Groupin ajoneuvojen käyttöjärjestelmän tärkeimmät ominaisuudet?

  • Hyundai Motor Groupin itse kehittämä ajoneuvonohjausjärjestelmä, joka on suunniteltu ohjelmistokohtaiseen toimintaan.
  • Hyödyntää E&E-arkkitehtuuria, jossa yhdistyvät suorituskykyinen ajoneuvotietokone (HPVC) ja vyöhykekohtaiset ohjaimet.
  • Parantaa järjestelmän suorituskykyä ja vakautta modulaarisen, standardoidun arkkitehtuurin avulla.
  • Mahdollistaa jatkuvat päivitykset ja toimintojen laajentamisen irrottamalla laitteiston ja ohjelmiston kehityksen toisistaan.

Mikä on Pleos Connect?

  • Android Automotive OS -käyttöjärjestelmään perustuva seuraavan sukupolven infotainment-järjestelmä, jossa on ainutlaatuisia, mukautettavia ja käyttäjäystävällisiä ominaisuuksia.
  • Mahdollistaa Android-kehitysekosysteemin maksimaalisen avoimuuden ja skaalautuvuuden.
  • Parantaa yhteensopivuutta mobiilisovellusten kanssa tutun käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.
  • Sisältää älypuhelimen kaltaisen käyttöliittymän, jossa on jaettu näkymä, moni-ikkunatoiminnot ja ”Gleo AI” -äänentunnistukseen perustuva tekoäly ajoneuvon älykkääseen ohjaukseen.
  • Tarjoaa yksilöllisen palveluympäristön, joka perustuu Pleos ID:hen, eli yhteen yhdistettyyn käyttäjäprofiiliin, jota voi käyttää missä tahansa Pleos Connect -pohjaisessa ajoneuvossa.
  • Pleos Connect on tarkoitus ottaa käyttöön ajoneuvoissa vuoden 2026 toisella neljänneksellä, ja sen käyttö laajenee yli 20 miljoonaan ajoneuvoon vuoteen 2030 mennessä.

Mikä on Pleos Playground?

  • Avoin kehitysalusta, jonka avulla kolmannen osapuolen mobiilisovelluskehittäjät voivat vapaasti käyttää autoteollisuuden ohjelmistopäätteitä, eli ajoneuvoja, pilvipalveluja, analytiikkaa ja lisävarusteita.
  • Tarjoaa Android Auto OS -ohjelmistokehityspaketin (SDK) ja perustyökalut sekä Pleos Connectin tarjoamat laajennetut SDK:t, suunnitteluoppaat, sovellusohjelmointirajapinnat (API), esimerkkikoodit ja kehitystukityökalut.
  • Kehittäjät voivat levittää sovelluksiaan App Marketin kautta, josta käyttäjät voivat ladata ja päivittää sovelluksia helposti kuten mobiiliympäristössä.
  • Tukee ”Plug & Play (PnP)” -toimintoa, joka mahdollistaa ulkoisen laitteiston suoran liittämisen ajoneuvoon ilman lisäasetuksia, mikä edistää ajoneuvojen lisävarusteiden kehittämistä.

Tämä avoin kehitysalusta voi osaltaan monipuolistaa ajoneuvosovellusten ekosysteemiä poistamalla esteet, jotka estävät ohjelmistokehittäjiä osallistumasta ajoneuvosovellusten kehittämiseen. Ottamalla käyttöön tämän avoimen lähestymistavan konserni voi houkutella luovia ideoita kehittäjiltä ympäri maailmaa, vastata tehokkaammin asiakkaiden tarpeisiin ja edistää SDV-ajoneuvojen innovaatioiden seuraavaa aaltoa.

Mikä on Next Urban Mobility Alliance?

Konserni esitteli Pleos 25 -konferenssissa myös Next Urban Mobility Alliance (NUMA) -hankkeen, jonka tavoitteena on toteuttaa pilvipohjainen liikkuvuusvisio luomalla julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuspuitteet liikkumisen yhdistämiseksi ja optimoimiseksi autonomisessa liikenneympäristössä. Yhteistyön kautta NUMA käsittelee yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten liikkumisoikeuksia, alueellista väestökatoa ja ilmastokriisiä, ja pyrkii parantamaan liikkumisen vapautta.

Tiekartta tason 2+ autonomiseen ajamiseen

Konserni ilmoitti myös suunnitelmistaan toteuttaa tason 2+ (L2+) autonominen ajaminen vuoden 2027 loppuun mennessä. Tason 2+ järjestelmä tunnistaa ajoneuvon ympäristön kameroiden ja tutkien avulla ja tekee monimutkaisempia päätöksiä tekoälynsä (AI) syväoppivien päätöksentekorakenteiden perusteella.

Konserni aikoo jatkuvasti optimoida tekoälymallien tehokkuutta keventämällä ja parantaa samalla koulutuksen tehokkuutta ja suorituskykyä hyödyntämällä ajoneuvoihin optimoituja neuraalisia prosessoriyksiköitä (NPU) ja laajamittaista koulutusinfrastruktuuria. Näiden toimien avulla konserni aikoo kehittää ajoneuvoistaan itseoppivia ja jatkuvasti kehittyviä ”oppivia koneita”.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //