Koti Blogi Sivu 2085

Suomalainen energiaosuuskunta tarjoaa 5 000 – 10 000 euron stipendeja urheilijoille

Kuva: Matti Sulanto.

Suomalainen Energiaosuuskunta, SEO, haluaa auttaa suomalaisia urheilijoita kohti tavoitteitaan ja perustaa SEO:n Energiaa-tiimiin.

Kaikki tiimiin valitut urheilijat saavat merkittävää taloudellista tukea harjoittelunsa ja kilpailemisensa tueksi. Tiimiin valitaan urheilijoita, jotka jakavat SEO:n arvomaailman ja ovat valmiita tekemään kaikkensa menestyksensä eteen.

Minuutin videolla mukaan hakuun

Energiaa-tiimiin 2019 valitaan yhteensä 3–4 urheilijaa, joista 1–3 avoimella haulla. Hakuaikaa on 10.2.2019 asti, ja valitut urheilijat julkaistaan helmikuun aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tiimiin voi hakea noin 60 sekunnin mittaisella esittelyvideolla, jossa hakija voi kertoa perustelut, miksi juuri hän olisi sopiva urheilija Energiaa-tiimiin. Hakemusvideolinkin ja lisäksi vapaamuotoisen cv:n voi lähettää osoitteeseen: energiaa@seo.fi.

Energiaa-tiimiin valittu urheilija saa SEO:lta 5 000 – 10 000 euron stipendin, joka on tarkoitettu urheilijan laadukkaamman arjen mahdollistamiseen vuoden 2019 aikana.

Urheilijat raportoivat säännöllisesti harjoittelustaan, kilpailemisestaan, tavoitteistaan ja ajatuksistaan vuoden varrella.

www.seo.fi/energiaa

Näissä kunnissa on kaikkein eniten täyssähköautoja — koko Suomessa melkein 2 300

Kuva: Clas von Bell

Sähköautojen määrä ylitti vuoden 2018 lopussa 15 000 auton rajan, kun lasketaan täyssähköautot ja ladattavat hybridiautot.

Liikennekäyttöön rekisteröityjen täyssähköautojen määrä Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 2 273 autoa. Ladattavia hybridiautoja oli rekisteröity liikenteeseen 12 744.

Lisäksi ei-ladattavia hybrideja oli rekisteröity liikenteeseen 36 770. Sähköautojen määrä on karkeasti kaksinkertaistunut Suomessa viime vuosina, todetaan LähiTapiolan tiedotteessa.

Nopeasta kasvusta huolimatta sähköautojen määrä on kuitenkin pieni verrattuna liikennekäytössä olevaan yhteensä noin 3 miljoonaan autoon.

– Odotamme sähköautojen määrän kaksinkertaistuvan edelleen tänä vuonna. Kysyntään vaikuttavat merkittävästi autojen hinta ja latausverkoston kattavuus. Sähköautoilun yleistymisen kannalta tällä hetkellä isoin kysymysmerkki on tuleva hallitusohjelma, koska verotuksella ja kannustimilla on merkittävä vaikutus sähköautojen kauppaan, kuten Norjan esimerkki osoittaa, kertoo LähiTapiolan autoilun palveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Sähköautojen yleistymistä seurataan vakuutusyhtiöissä tarkasti. Esimerkiksi sähköautoille sattuneista vahingoista ja niiden korjauskuluista on vasta vähän pidemmän aikavälin tilastoitua tietoa.

– Sähköautojen akut ovat kalliita ja niiden vikaantumisesta sekä korjauskuluista on vasta melko vähän dataa. Tiedon kertyessä myös vakuutusyhtiöt pystyvät hinnoittelemaan vakuutuksensa paremmin riskivastaaviksi, Alaviiri toteaa.

Sähköautot keskittyvät suuriin kaupunkeihin

Sähköautot ovat niin täyssähköautojen kuin ladattavien hybridienkin osalta keskittyneet Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja eteläisen Suomen kuntiin, joissa latausverkostot ovat kattavimmat.

– Sähköautojen määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla nopeiten, mutta ilmastotalkoita ajatellen ollaan vasta alussa, Alaviiri toteaa.

Pääkaupunkiseudulla on 43,6 prosenttia kaikista Suomen ladattavista hybrideistä ja täyssähköautoista 42,2 prosentin osuus.

Suomessa on yhteensä 44 kuntaa, joissa on 10 tai useampi täyssähköauto. Ladattavia hybridejä on 10 tai useampi 119 Suomen kunnassa.

Täyssähköautot kunnittain TOP10

  1. Helsinki        424
  2. Espoo          323
  3. Vantaa        190
  4. Tampere      103
  5. Turku            75
  6. Oulu              52
  7. Kirkkonummi 48
  8. Tuusula         36
  9. Lahti             33
  10. Jyväskylä      32

Ladattavat bensiini- ja dieselhybridit kunnittain TOP20

  1. Helsinki          2974
  2. Espoo             1614
  3. Vantaa             866
  4. Tampere           581
  5. Turku               450
  6. Oulu                366
  7. Jyväskylä         241
  8. Lahti               184
  9. Kuopio            183
  10. Kirkkonummi  158
  11. Vaasa             143
  12. Lappeenranta  130
  13. Tuusula           127
  14. Kaarina           124
  15. Nurmijärvi      123
  16. Porvoo            123
  17. Hyvinkää        117
  18. Kouvola         112
  19. Järvenpää     109
  20. Seinäjoki       106

Artikkelin luvut ovat liikennekäyttöön vuoden 2018 lopussa rekisteröityjä henkilöautoja.

WRC: Janne Tuohino oman tiiminsä WRC-autolla Ruotsin MM-ralliin

Kuva: Jani Kekoni.

Vuonna 1996 Rallin MM-sarjassa debytoinut ja pitkän uransa aikana yhteensä 48 MM-osakilpailua ajanut, oululainen Janne Tuohino, 43, tekee paluun MM-sarjaan kun hän helmikuun puolivälissä kilpailee Ruotsin MM-rallissa.

Tuohinon autona on Ford Fiesta RS WRC.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaiskaksikko kilpailee Tuohinon uuden JanPro Racing tiimin väreissä, joka tekee tiivistä yhteistyötä englantilaisen M-Sport tehdastiimin kanssa.

Tuohinon ajatus omasta WRC-tiimistä syntyi jo vuosi sitten Ruotsin MM-rallin yhteydessä kun hän pohti oman R5-tiimin perustamista, mutta kuitenkin vuoden aikana pidetyt palaverit M-Sportin kanssa johtivat lopulta uuden WRC-auton hankintaan.

Tuohino itse kilpailee vain Ruotsin MM-rallissa, jonka jälkeen auto on vuokrattavana niin MM-, SM- kuin mihin tahansa maailman rallikilpailuihin.

Oman tiimin toteuttaminen ei Tuohinolle ole uusi juttu, koska aikaisemmin kilpailukausina 2010 ja 2011 hän pyöritti JanPro tiimiä, joka kilpaili MM-sarjassa sen Super2000 luokassa.

Lisäksi Tuohinolla on valtava kokemus Rallin MM-tiimien toiminnasta, onhan hän vuonna 2004 ollut niin Fordin kuin vuonna 2005 Skodan tehdastiimin kuljettaja.

– Ajatus omasta tiimistä on pyörinyt koko aktiiviurani jälkeen ja nyt kun sellainen tilaisuus avautui niin päätin tarttua tilaisuuteen ja näin JanPro Racing on ensimmäinen yksityinen tiimi maailmassa, joka vuokraa modernia WRC-autoa. Tammikuun lopulla M-Sportin ralliautotehtaalta valmistuva Ford Fiesta RS WRC on Ruotsin MM-rallin jälkeen vuokrattavissa kuljettajan toiveiden mukaisella paketilla hänen omat tavoitteensa huomioiden. JanPro Racing tekee tiivistä yhteistyötä M-Sportin kanssa ollen MM-ralleissa tehdastiimin huoltoalueella, Tuohino toteaa.

Tuohinon kartanlukijana toimii Mikko Markkula, joka kolmena edellisenä kilpailukautena toimi Teemu Sunisen kartanlukijana.

Tuohino ja Markkula ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä vuosina 2003, 2005 ja 2006 kun Janne nousi niin Fordin kuin Skodan tehdastiimin kuljettajaksi.

Ruotsin MM-ralli ajetaan 14.-17.2.2019.

Janne Tuohino

  • Syntymäaika: 22.5.1975
  • Asuinpaikka: Dubai / Oulu
  • Perhesuhteet: Vaimo, kaksi lasta
  • Ensimmäinen ralli: 1993 Kiiminki Rallisprint
  • Ensimmäinen MM-ralli: 1996 Suomen MM-ralli
  • MM-startteja: 48kpl

Uran kohokohdat

  • 2001 Rallin Suomen Mestari (Group-A, Toyota Corolla WRC)
  • 2002 3. Junioreiden MM-sarjassa (Citroën Saxo)
  • 2004 4. Ruotsin MM-rallissa Fordin tehdastiimin kuljettajana (Ford Focus RS WRC)
  • 2004 Paras yksityiskuljettaja MM-sarjassa (Ford Focus RS WRC)
  • 2005 Škodan tehdaskuljettaja
  • 2010 2. Ruotsin MM-rallin S2000 luokassa (Ford Fiesta S2000)

Uusien kaasuautojen määrä melkein kaksinkertaistui viime vuonna — käytettyjäkin tuotiin merkittävä määrä

Arkistokuva. Kaasuauton tankkaus. Kuva: Seat.

Vuosi 2018 merkitsi jatkoa kaasuautoilun kasvulle. Traficomin mukaan Suomen teillä alkoi kulkea viime vuonna 2 439 uutta kaasukäyttöistä henkilöautoa, joista 1 161 oli ensirekisteröintejä, todetaan Gasumin tiedotteessa.

Kasvu oli huimaa, sillä kaasukäyttöisten henkilöautojen rekisteröinnit lähes kaksinkertaistuivat verrattuna vuoteen 2017.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suosituimmat ensirekisteröidyt henkilöautomerkit olivat Škoda (555 kpl), Seat (298 kpl) ja Audi (150 kpl).

Suosituimmat kaasukäyttöiset henkilöautomallit olivat Škoda Octavia (536 kpl), Seat Leon (150 kpl) ja Seat Ibiza (104 kpl).

Viimeisimpien arvioiden mukaan Suomessa on yhteensä noin 6 700 kaasukäyttöistä ajoneuvoa.

Enemmän autoja käytettyinä

Vuonna 2018 huomattava määrä kaasukäyttöisistä henkilöautoista tuotiin Suomeen käytettyinä.

Maahantuotujen henkilöautojen osalta suosituimmat automerkit olivat Volkswagen (664 kpl), Volvo (316 kpl) ja Mercedes-Benz (94 kpl).

Niitä tuotiin eniten Ruotsista (1 216 kpl), sitten Saksasta (34 kpl) ja Tsekistä (16 kpl).

Myös ammattiliikenteessä

Kaasu nähdään puhtaana polttoainevaihtoehtona myös raskaalle maantieliikenteelle. Viime vuoden aikana Suomessa ensirekisteröitiin ennätysmäärä uusia raskaan kaluston ajoneuvoja.

Markkinan kehittymiseen vaikuttivat muun muassa uusien ajoneuvomallien lanseeraukset Ivecolta, Scanialta ja Volvolta.

Gasum kehittää Pohjoismaista raskaan liikenteen kaasutankkausasemaverkostoa investoimalla noin 50 aseman rakentamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 2020-luvun alkuun mennessä.

Kaasuajoneuvojen käyttö on yrityksille keino pienentää hiilijalanjälkeä

Monet yritykset toimivat hiilijalanjälkensä pienentämiseksi kuluneena vuonna. Kaasukäyttöisten ajoneuvojen käyttöön ottaminen logistiikassa oli monille tehokas tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Esimerkiksi Vantti otti käyttöönsä neljä biokaasulla kulkevaa pakettiautoa osana Vantaan kaupungin kunnianhimoisen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista.

Lidl ja Valio aloittivat tavarankuljetusten toimittamisen biokaasulla kulkevilla rekoilla ja osallistuivat biokaasun tuotantoon toimittamalla jätteet biokaasulaitoksille. Postilla taas on käytössä jo 40 kaasukäyttöistä ajoneuvoa.

Kaasuajoneuvojen määrän kasvu myös vuonna 2018 osoittaa, että sekä yksityishenkilöt että yritykset valitsevat kaasuajoneuvon käyttöönsä entistä useammin.

Vuonna 2018 kaasun käytön yleistymisen takana vaikutti Gasumin mukaan useita tekijöitä, kuten tahto vähentää liikenteestä syntyviä hiilidioksidipäästöjä sekä biokaasun kiinteähintainen tankkauskampanja.

Myös viime vuoden alusta käyttöön tulleet romutus- ja muuntopalkkiot ovat osaltaan edistäneet kaasukäyttöisten henkilöautojen lisääntymistä liikenteessä.

Suosituimmat kaasuautomerkit (ensirekisteröinnit 2018)

  1. Škoda 555 kpl
  2. Seat   298
  3. Audi   150

Suosituimmat kaasuautomallit (ensirekisteröinnit 2018)

  1. Škoda Octavia 536 kpl
  2. Seat Leon       150
  3. Seat Ibiza      104

Suosituimmat käytettynä maahan tuodut kaasuautot 2018

  1. Volkswagen     664 kpl
  2. Volvo              316
  3. Mercedes-Benz 94

Suosituimmat tuontimaat 2018

  1. Ruotsi 1 216 kpl
  2. Saksa     34
  3. Tsekki     16

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Auton ostaminen on nyt edullisempaa kuin koskaan”

Kuva: Matti Sulanto.

Tasan kymmenen vuotta sitten todettiin autojen olevan hyvin edullisia. Edellisenä vuotena olikin myyty ennätysmäärä uusia autoja, melkein 140 000 autoa.

Auton ostaminen on nyt edullisempaa kuin koskaan

Uusien autojen hinta on pysynyt usean vuoden samalla tasolla, lukuun ottamatta vuosina 2003 ja 2008 tapahtuneita autoveron alennuksia, jolloin niiden hinta laski. Samanaikaisesti varustelutaso ja tekniikka ovat kuitenkin kehittyneet selvästi, jolloin kuluttaja saa enemmän vastinetta rahalleen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Epävarmoista talousnäkymistä huolimatta autokauppiaat uskovat sekä uusien että käytettyjen autojen kaupan sujuvan kohtuullisen hyvin, sillä palkankorotukset, tuloveron kevennykset ja matala korkotaso ovat nostaneet kuluttajien ostovoiman ennätystasolle. Lisäksi polttoaineiden hintojen lasku antaa oman sysäyksensä autokaupalle.

Kuluvan vuoden ennustaminen vaikeaa

Ennustaminen on vaikeaa, sillä ostovoiman kasvusta huolimatta kuluttajien varovaisuus hidastaa kuluttajien ostopäätöksiä. Uusien ja käytettyjen autojen kauppaa onkin vauhditettu vuoden alussa erilaisilla tarjouskampanjoilla, jotka ovat saaneet kuluttajat liikkeelle.

Autoalan ennusteryhmä on tarkistanut myyntiennustettaan tällä viikolla. Autoalan ennusteryhmään kuuluu edustajia autoalan järjestöistä ja toimijoista, tutkimuslaitoksista sekä korkeakoulusta. Uusi myyntiennuste kuluvalle vuodelle on 92 000 uutta henkilöautoa.

Hiilidioksidipäästöt laskivat, moottorikoot pienenivät ja dieselien osuus kasvoi

Viime vuonna ensirekisteröitiin 139 647 uutta henkilöautoa. Määrä oli yhdeksänneksi paras kautta aikain.

Vuoden alusta autoverotus muuttui hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi, minkä johdosta vähän kuluttavien autojen suosio kasvoi viime vuonna.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Tullin tilastojen mukaan viime vuonna verotettujen uusien henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö oli 161 g/km, kun ne vuonna 2007 olivat 177 g/km.

Myös moottorien keskimääräiset koot pienenivät viime vuonna selvästi. Dieselien osuus kasvoi 49,6 prosenttiin, kun se vielä vuonna 2007 oli 28,5 prosenttia.

Juttu oli Autotodayssa 16.1.2009.

Autoliitto hakee allekirjoituksia vetoomukseen vapaan liikkumisen puolesta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuonna Autoliitto kerää nimiä vetoomukseen liikkumisen vapauden puolesta. Ihmisillä tulee jatkossakin olla mahdollisuus valita vapaasti itselleen parhaiten soveltuva liikkumismuoto.

Autoliiton edeltäjäjärjestön, Autoklubin, perustamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta marraskuussa 2019. Vaikka sataan vuoteen mahtuu paljon muutosta, on Autoliiton ydintehtävä eli autoilijoiden etujen valvominen pysynyt samana. Auto ei ole enää harvojen luksustuote, vaan tavallisten ihmisten arjen mahdollistaja.

Autoliitto keräsi viime syksynä suomalaisilta tarinoita siitä, mihin he tarvitsevat autoa. Kyselyn suosio yllätti, sillä tarinoita kertyi lähes kolme tuhatta.

Ylivoimaisesti suurin osa kertoi tarvitsevansa autoa työssäkäyntimatkoihin ja muuhun välttämättömään asiointiin, kuten lasten hakemiseen ajoissa päiväkodista, kauppamatkoihin ja omien ikääntyneiden vanhempien asioiden hoitamiseen.

– Autoa käyttävät aivan tavalliset työssäkäyvät ihmiset arjen asioihin, joiden hoitaminen ei käytännössä ilman autoa onnistu. Silmiinpistävää oli myös se, että auton käyttötarve ei rajoitu maaseudulle, kuten monesti annetaan ymmärtää. Auto on ylivoimainen kulkuneuvo pääkaupunkiseutua myöten varsinkin asiointimatkoja yhdisteltäessä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Viime aikoina eri tahoilta on tullut esityksiä, joiden mukaan autoilua pitäisi hankaloittaa ja tehdä siitä kalliimpaa, jotta ihmiset siirtyisivät käyttämään muita kulkumuotoja. Autoliiton mielestä tämä on väärä lähestymistapa.

– Ihmiset valitsevat aina itselleen parhaiten sopivan kulkumuodon. Valintaan vaikuttaa kustannusten lisäksi, saatavuus, joustavuus, matka-aika, turvallisuus ja moni muu asia. Henkilöautoilua ei pidä keinotekoisesti hankaloittaa, jotta ihmiset siirtyisivät käyttämään itselleen huonommin soveltuvaa kulkumuotoa. Meidän ei pidä tahallaan kurjistaa Suomessa asumista, työskentelemistä ja yrittämistä, Nieminen painottaa.

Autoliitto kerää juhlavuotensa aikana nimiä vetoomukseen, jonka allekirjoittaneet edellyttävät, että kansalaisilla olisi jatkossakin mahdollisuus valita vapaasti parhaiten sopiva liikkumismuotoa, jotta autoilun kustannuksia ei kohtuuttomasti nosteta, ja että autoilun sujuvuutta ei heikennetä ja matka-aikoja pidennetä tarkoitushakuisesti.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa osoitteessa www.autoliitto.fi/vetoomus sekä juhlavuoden tapahtumissa, joissa Autoliitto on mukana.

Ensimmäisenä tapahtumana on Matka 2019 -messut Helsingissä.

Päivän automainos: ”Kun avaat etuoven, katsot keskipalkkia ja oven vahvuutta, voit todeta, mitä turvallisuutesi hyväksi on tehty.”

Tällä kertaa Päivän automainoksen teemana on jenkkiauton turvallisuus.

Autojen alttius ruostumiselle lisääntyi 1970-luvulla tiesuolauksen vuoksi. Ohuet pellit menivät puhki muutamassa vuodessa.

Pahinta oli ruosteen leviäminen kantaviin rakenteisiin. Se oli vakava ongelma turvallisuuden kannalta.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Amerikoissa autojen turvallisuustekijät olivat nousseet esille. Onnettomuuksia pyrittiin välttämään monin keinoin.

Kaikkialla maailmassa henkilöautot rakennettiin perinteisesti vankan rungon varaan. Amerikkalaiset autot tunnettiin paksuista koripelleistään.

Dodge Aspen oli uusi malli. Sen markkinoinnissa pyrittiin valtaamaan osuutta isojen autojen luokassa. Se edellytti sitä, että tuote pystyi kilpailemaan suvereenisti muita vastaan.

Uutuutena Aspenin oli todistettava korin vankkuus. Uutuusmallissa oli otettu käyttöön itsekantava, englantilaisittain Unibody. Monien muiden argumenttien ohella tämä pyrittiin todistamaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Turvallista tukevaa terästä haluttiin tuoda esiin jokaisen nähtäväksi.

Mainoksessa näkyvä ovi oli paksuudeltaan kaksinkertainen verrattuna moniin muualta maailmasta tulleisiin autojen oviin.

Vuonna 1976 Dodge Aspen maksoi 66 700 markkaa.

Teksti: Usko Sipilä

Mainos oli Seura-lehdessä 49/1976.

Ralli: Jari Ketomaa tekee paluun SM-sarjaan M-Sportin Fiestalla

Kuva: Havuja photography/TK

Kolminkertainen rallin Suomen mestari Jari Ketomaa ei ole 10 vuoteen ajanut täyttä sarjaa kotimaan rallipoluilla. Tänä aikana mikkeliläinen on kilpaillut MM-sarjan ralleissa sekä Aasiassa ja Euroopassa.

Nyt aika oli kypsä paluulle tuttuihin maisemiin. Kausi alkaa viikon kuluttua Rovaniemen Arctic Lapland Rallilla, jota kilpailua Ketomaa odottaakin innolla.

– Kovin montaa tuttua kilpakumppania ei enää sarjassa ole. Vastaavasti uusia nimiä on noussut sarjan kärkiryhmään. Tosi kova taso on kotimaassa nykyään, joten kukaan ei saa mitään ilmaiseksi, Ketomaa tiedostaa.

Tammikuussa Suomeen ja Ketomaa Racingille rantautui Fordin kansainvälistä rallitoimintaa pyörittävän M-Sportin rakentama Fiesta R5 -auto. Kyseinen automalli on Ketomaalle tuttu menneiltä vuosilta 15:stä MM-rallista, joista hän saavutti 11 podiumsijaa WRC2-luokasta.

– Ennakkotestit pääsen ajamaan juuri ennen Rovaniemelle lähtöä. Aikataulu on ollut kiireinen, mutta ennakkovalmistelut on tehty tehokkaasti oman tiimin kesken.

– Meillä on nyt alkamassa hieno projekti, joka tähtää tuleville vuosille ja vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen. Tällä kaudella tiimi kilpailee SM-sarjan kahdessa kovatasoisimmassa luokassa, Ketomaa selvittää.

Perjantaina sinetöidään kevytautojen tulo Suomeen

Kuva: CvB.

Suomessa otetaan käyttöön uusi ajoneuvoryhmä, kevytauto, jonka nopeus on rajoitettu 60 kilometriin tunnissa.

Kevytautojen käyttöönoton tavoitteena on tarjota nuorille uusi turvallisempi liikkumisen muoto, todetaan Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Kevytauton kuljettaminen edellyttää 15-vuoden ikää ja vähintään mopoautokorttia (AM/121). Myös ajokortin suorittamista koskevat teoria- ja ajokoevaatimukset ovat samat kuin mopoautoille.

Kevytauton saa muuttaa henkilöautosta, joka on otettu käyttöön vuoden 2014 jälkeen ja on korkeintaan 10 vuoden ikäinen. Tällä varmistetaan, että kevytautoina on käytössä uudehkoja ja mahdollisimman turvallisia ajoneuvoja.

Perusteena on muun muassa se, että vuoden 2014 jälkeen henkilöautoihin on tullut pakolliseksi useita turvallisuusominaisuuksia joita ei ole mahdollista jälkiasentaa asianmukaisesti vanhempiin autoihin.

Kevytauton suurin sallittu omamassa saa olla 1 500 kg ja 1 800 kg, jos kysymyksessä on sähköauto.

Henkilöauton muutos kevytautoksi edellyttää muutoskatsastusta. Kevytautoja verotetaan kuten henkilöautoja.

Lain hyväksynnän yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus seuraa kevytautojen käytön turvallisuutta ja sääntelyn vaikutuksia erittäin tiiviisti ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin tarpeen vaatiessa.

Eduskunta myös edellytti, että hallitus raportoi tilanteesta liikenne- ja viestintävaliokunnalle viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä.

Hallitus esitti kevytautot mahdollistavan ajoneuvolain ja ajokorttilain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muutosten vahvistamista 17. tammikuuta 2019.

Mitä seuraavaksi?

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 18. tammikuuta 2019.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan lainmuutoksiin liittyviä valtioneuvoston asetuksia, kuten eduskunnan vastauksessaan velvoittama velvollisuus käyttää kevytautossa hitaan ajoneuvon kilpeä. Lausuntokierros asetusluonnoksista järjestetään erikseen.

Lakimuutosten ja valtioneuvoston asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1. marraskuuta 2019.

Nuori nainen menehtyi kolarissa Asikkalassa

Kuva: CvB.

Torstaina iltapäivällä Asikkalan Urajärvellä Vierumäeltä Vääksyyn johtavalla tiellä lähti noin 20-vuotiaan naisen ajama henkilöauto heittelehtimään.

Naisen auto törmäsi oikea kylki edellä vastaan tulleeseen henkilöautoon, jota ajoi noin 40-vuotias mies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies ei loukkaantunut vakavasti törmäyksessä, mutta hänet vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkittavaksi.

20-vuotias nainen menehtyi onnettomuudessa.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat tapausta.