Koti Blogi Sivu 1985

Mäkiautot palaavat Helsingin Tähtitorninmäelle — nyt on hyvää aikaa päästää luova hulluus valloilleen!

Team Flying Moomin 2017. Kuva: Victor Engström / Red Bull Content Poo.l

Red Bull Mäkiauto GP on kansainvälinen jokamiesluokan kilpailu, jossa lasketaan mäkeä kotikutoisilla mäkiautoilla.

Tämä uniikki, moottoriton ajotapahtuma haastaa sekä kokeneet kuljettajat, että halukkaat harrastelijat tekemään villeimmistäkin ideoista todellisuutta ja kisaamaan kelloa vastaan alamäkiajossa.

Suomeen tapahtuma saapuu nyt viidettä kertaa. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuosina 2002, 2005, 2012 ja viimeksi 2017.

Vuonna 2017 paikalle saapui sateisesta säästä huolimatta lähes 10 000 henkeä todistamaan mitä uskomattomimpien mäkiautojen kisaa Tähtitorninmäeltä alas.

Tapahtumaan haki yli 500 tiimiä, joista reilu 60 valittiin mukaan rakentamaan autoa ja kisaamaan tapahtumapäivänä. Kisatiimien kotikunnat kattoivat lähes koko Suomen maan, Helsingistä Lappiin asti.

Red Bull on järjestänyt mäkiautokilpailuja ympäri maailmaa, Australiasta Etelä-Afrikkaan.

Luova hulluus pääsee valloilleen

Ensimmäinen Red Bull Mäkiauto GP järjestettiin Brysselissä vuonna 2000 ja vuonna 2015 järjestettiin jo sadas tapahtuma Jordanian Ammanissa. Vuoden 2013 Lontoon Red Bull Soapbox Racessa yksi tiimi saavutti jopa yli 50 km/h nopeuden.

Vuosien varrella ajoneuvot ovat vaihdelleet realistisista ralliautojen jäljennöksistä kaikkeen mitä ihmismieli voi keksiä.

Aiemmat luomukset ovat sisältäneet esimerkiksi Paavin lasikuvussaan, pilkkikopin, mustamakkararatikan, paljun, lentävän maton, Robin Crusoen saaren, pallogrillin, leivänpaahtimen ja hampurilaisen.

Luovan hulluuden rajat ovat olleet ilahduttavan olemattomia.

Jokaisella tee-se-itse miehellä tai -naisella on mahdollisuus kasata tiimi, suunnitella unelmiensa ajopeli ja pyrkiä mukaan Red Bull Mäkiauto GP-tapahtumaan.

Moottorin rakentaminen tähän kilpa-ajokkiin on kielletty, mutta luovuus ja hyvä tiimihenki edesauttavat lunastamaan paikan lähtöruudusta.

Tiimissä saa olla maksimissaan kuusi jäsentä, joista yksi tai kaksi toimii kuljettajana. Osallistuminen on maksutonta.

Tuomariston arvosteluperusteina itse tapahtumassa, ovat vauhdin lisäksi menopelin rakentamisessa käytetty luovuus sekä se, kuinka tiimi ottaa yleisönsä.

Viime tapahtuman tuomaristossa nähtiin mm. Hjallis Harkimo, Blokess-sketsiryhmä ja lumilautailija Heikki Sorsa.

Red Bull Mäkiauto GP järjestetään Helsingin Tähtitorninmäellä 17.8.2019.

Haku vuoden 2019 tapahtumaan on nyt auki ja päättyy 31.5.2019.

Lisätiedot ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta: www.redbullmakiautogp.fi

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mika Häkkinen muistelee: ”Olin tulla hulluksi — päätin että perkele mä vielä näytän niille!”

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen muistelee uudessa videohaastattelussa paluutaan radalle Adelaiden vakavan onnettomuuden jälkeen.

Pitkään sairaalassa maanneen McLaren-kuskin paluupäätös syntyi kotitalon terassilla tallin kovasti painostaessa: ”Olin yhä hengissä, joten päätin että perkele mä vielä näytän niille!”

Unibetin F1-asiantuntija Häkkinen ei muistele lämmöllä Australian GP:ssä 1995 sattuneen rajun onnettomuutensa jälkeisiä viikkoja.

– Se oli järkyttävää, kun aloin viimein itse tajuta kuinka huonossa kunnossa silloin olin. Peiliin katsoessa näin vain luurangon. En kuullut kunnolla, naamavammojen vuoksi puhuminen oli vaikeaa ja nukkumaan mennessä toinen silmäni piti teipata kiinni. Jos en olisi saanut läheisiltäni niin vahvaa henkistä tukea, mä olisin tullut hulluksi.

Häkkinen sai huomata myös nopeasti F1-sarjan raadollisuuden, kun McLaren alkoi painostaa sairaalassa yhä makaavaa kuljettajaansa päättämään nopeasti uransa jatkosta.

– Piti päättää, haluanko ajaa vielä kilpaa. Vaikka silmä ei toimi kunnolla, et kuule hyvin ja kallo on ollut halki. Ihan mukavia päätöksiä tehdä siinä hetkessä, Häkkinen muistelee Unibetin videolla.

Vaikea päätös paluusta syntyi lopulta juuri sairaalasta päässeen Häkkisen istuessa kotitalonsa terassilla.

– Ajattelin vielä siinä istuessani, että ei jumankauta: nyt ei ole kyllä kaikki hyvin. Eikä sitä tuntunut oikein kukaan ulkopuolinen ymmärtävän.

Päätös oli silti tehtävä, McLaren vaati.

– Laskelmoin siinä kaiken, mitä elämässäni oli tapahtunut: mä olin ajanut kuusivuotiaasta kilpaa, ja nyt olin viimein päässyt urallani huipputalliin F1:ssä. Että enhän mä nyt voi tähän terassillekaan jäädä vain istumaan.

Niinpä vain viikkoja aiemmin lähes henkensä vieneessä onnettomuudessa ollut Häkkinen kertoi tallilleen halustaan palata takaisin F1-auton rattiin.

– Olin yhä hengissä, joten päätin että perkele mä vielä näytän niille!

Ensimmäinen testiajo onnettomuuden jälkeen on jäänyt myös elävästi Häkkisen mieleen.

– McLaren oli hoitanut kaiken viimeisen päälle, mutta minä näytin vieläkin aivan hirveältä. Auton penkki oli väljä, kun olin laihtunut niin paljon. Talli siinä vähän tsiigasi, että tuleekohan tästä yhtään mitään.

Moottorin käynnistyessä Häkkisen vahva kilpa-ajovietti palasi kuitenkin samantien.

– Mä nautin heti jokaisesta kierroksesta ja ajoin vain kovempaa ja kovempaa. Testin jälkeen talli näytti peukkua, ja totesin itselleni, että kyllä tämä on edelleen se mun juttu.

Katso tästä muut Mika Häkkinen -jutut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1-veneiden MM-avaus peruttu — kausi alkaa nyt vasta Portugalissa

Sami Seliö. Kuva: Marko Mäkinen.

F1-veneiden kauden ensimmäinen MM-osakilpailu Saudi-Arabian Dammamissa on peruttu kokonaan. Syynä on huono sää.

MM-avauksen peruutus oli ikävä takaisku osakilpailun järjestäjämaalle Saudi-Arabialle, jolle korvaavaa osakilpailua ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.

Sää Persianlahdella on koko viikon ollut tuulinen.

Tänään lauantaiaamuna F1-veneet laskettiin ensimmäisen kerran veteen, mutta lähes välittömästi kävi ilmi, että ajaminen rata-alueen aallokossa oli mahdotonta.

Kilpailun jury teki aamupäivällä kovimman mahdollisen päätöksen ja perui MM-avauksen.

F1-veneiden MM-sarjan avaus siirtyy nyt toukokuulle. Seuraavan kerran MM-pisteistä ajetaan toukokuun 17.-19. päivä Portugalin Portimaossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tänak nousi kisan johtoon — Ogier ohitti Sunisen

Ott Tänak. Kuva: TGR.

Korsikan MM-rallin aamupäivän kolme erikoiskoetta on ajettu ja autot ovat suunnanneet päivähuoltoon.

Toyotan Ott Tänak onnistui aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella nousemaan M-Sportin Elfyn Evansin ohi kisan kärkeen.

Tänak johtaa nyt kisaa 2,3 sekunnilla.

Kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville on 17,2 sekuntia kärjestä.

Citroënin Sébastien Ogier nousi M-Sportin Teemu Sunisen ohi viidenneksi.

Suninen on nyt 24,0 sekuntia Ogierista.

Citroënin Esapekka Lappi on Sunisen perässä 34 sekuntia.

Toyotan Jari-Matti Latvala nousi takaisin kymmenenneksi. Kärkeen Latvalalla on yli neljä minuuttia.

Tänään ajetaan vielä aamupäivän kolme erikoiskoetta toistamiseen.

WRC2 Pro -luokan kärjessä ajanut Škodan Kalle Rovanperä ajoi ulos erikoiskokeella ja keskeytti.

Korsikan MM-rallin tilanne erikoiskoe 9 jälkeen

1. O. TÄNAK           2:03:16.3 Ero kärk.
2. E. EVANS                   +2.3 +2.3
3. T. NEUVILLE             +14.9 +17.2
4. D. SORDO                +16.1 +33.3
5. S. OGIER                 +16.4 +49.7
6. T. SUNINEN              +24.0 +1:13.7
7. E. LAPPI                   +34.0 +1:47.7
8. S. LOEB                +1:24.8 +3:12.5
9. K. MEEKE                 +49.8 +4:02.3
10. J. LATVALA               +8.5 +4:10.8

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Evansin ja Tänakin ero vain 0,2 sekuntia

Ott Tänak. Kuva: TGR.

Korsikan rallin kärkipaikasta taistellaan vimmatusti. Toyotan Ott Tänak otti päivän toisella erikoiskokeella taas hieman kiinni kärjessä ajavaa M-Sportin Elfyn Evansia.

Miesten välinen ero on nyt vain 0,2 sekuntia.

Kolmantena ajava Hyundain Thierry Neuville on kärjestä 10,7 sekuntia.

M-Sportin Teemu Suninen ajaa vielä viidentenä ja onnistui kasvattamaan hieman lisää eroa Citroënin Sébastien Ogieriin.

Citroënin Esapekka Lappi on seitsemäntenä ja Toyotan Jari-Matti Latvala sijalla 11.

Tallikaveri Kris Meeke onnistui nousemaan Latvalan ohi.

Korsikan MM-rallin tilanne erikoiskoe 8 jälkeen

1. E. EVANS         1:33:30.3 Ero kärk.
2. O. TÄNAK                +0.2 +0.2
3. T. NEUVILLE           +10.5 +10.7
4. D. SORDO              +23.6 +34.3
5. T. SUNINEN            +10.6 +44.9
6. S. OGIER                 +4.4 +49.3
7. E. LAPPI                 +11.1 +1:00.4
8. S. LOEB               +1:32.4 +2:32.8
9. E. CAMILLI          +1:15.0 +3:47.8
10. K. MEEKE               +0.4 +3:48.2
11. J. LATVALA             +2.3 +3:50.5

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Motouutiset: Hurja video — peräkärryn pohjalevy irtoaa moottoritiellä ja osuu motoristiin!

Motouutiset on julkaissut videon moottoripyöräilijä Mika Kauppilan onnettomuudesta pari vuotta sitten.

Videolla peräkärryn pohjalevy irtoaa moottoritiellä kovassa nopeudessa ja osuu suoraan perässä tulleeseen Kauppilaan.

Kauppila selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä ja sai vielä peräkärryä vetäneen autoilijan kiinni ja kuvattua peräkärryn. Kuva löytyy täältä.

Jutun mukaan Kauppila haluaa videolla varoittaa sekä muita tiellä liikkujia että peräkärryä vetäviä autoilijoita.

Katso koko juttu tästä.

Lue muita moottoripyöräjuttuja tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Laajassa taksiratsiassa paljastui runsaasti rikkeitä — yksi kuljettaja ajoi 1,7 promillen humalassa

Kuva: CvB.

Taksiliikennettä koskeva sääntely muuttui kesällä 2018. Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Verohallinto ovat aloittaneet yhteisvalvonnat taksiliikenteen sääntöjen valvomiseksi.

Ensimmäinen yhteisvalvonta Itä-Uudenmaan poliisin ja Länsi-Uudenmaan poliisin toiminta-alueilla toteutettiin perjantaina 29.3. Valvonnan kohteena olivat asiakkaita kuljettavat taksit.

Valvontaa suoritettiin Itä-Uudellamaalla erityisesti Vantaalla lentoaseman läheisyydessä sekä Tikkurilan ja Keravan keskusta-alueilla.

Länsi-Uudellamaalla valvonta painottui Espoon kaupungin alueelle. Valvontaa tehtiin Leppävaaran, Matinkylän, Espoon keskuksen ja Tapiolan taksiasemilla.

Ensimmäiseen valvontaan osallistui kymmenen poliisia Itä-Uudenmaan ja kuusi Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten liikennepoliisisektoreilta, sekä viisi Verohallinnon verotarkastajaa, ja Traficomin edustajat.

Lähes puolessa tarkastetuista takseista eivät luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot olleet näkyvillä

– Poliisin näkökulmasta keskeiset liikenneturvallisuuteen vaikuttavat asiat, kuten ajo-oikeus ja ajoneuvon kunto olivat enimmäkseen kunnossa. Myös taksinkuljettajan ajolupa löytyi lähes kaikilta, ja kaikkien taksien taustalta löytyi asianmukainen taksiliikennelupa, kertoo ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksesta.

Hyvin monessa taksissa havaittiin kuitenkin, että luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot tai kuljettajan nimi eivät olleet matkustajan nähtävillä. Näistä puutteista annettiin ylivoimaisesti eniten suullisia huomautuksia.

Valvonnassa tarkastettiin 106 ajoneuvoa, joista 43:ssa ei ollut mitään huomautettavaa. Havaittuihin rikkeisiin ja puutteisiin puututtiin sekä poliisin että Traficomin toimivaltuuksin.

  • Ajoneuvoa ei ollut merkitty luvanvaraiseen käyttöön 2 kpl
  • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 51 kpl
  • Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa taksinkuljettajan ajolupaa 2 kpl
  • Kuljettajalla ei ollut ajopäiväkirjaa 5 kpl
  • Ajoneuvossa ei ollut taksamittaria 3 kpl
  • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 22 kpl
  • Hintatiedot eivät olleet helposti matkustajan havaittavissa 17 kpl
  • Kulkuneuvon kuljettamiseen oikeuttava lupa puuttui 2 kpl
  • Ylinopeus 1 kpl
  • Epäilty törkeä rattijuopumus 1 kpl
  • Etsintäkuulutus 2 kpl

– Tarkastettujen ajoneuvojen määrään suhteutettuna liikennerikosten sekä valvonnassa vastaan tulleiden etsintäkuulutettujen määrä oli yllättävän korkea. Länsi-Uudenmaan poliisin haaviin jäi lisäksi yksi 1,7 promillea alkometriin puhaltanut kuljettaja, jolloin törkeän rattijuopumuksen raja ylittyi, toteaa ylikomisario Leppälä.

– Liikennepalvelulain voimantulon jälkeen Traficomiin on tullut jonkin verran ilmoituksia erityisesti siitä, että takseina käytetään ajoneuvoja joita ei ole rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen. Nyt toteutettu valvonta vahvisti, että tällaisia ajoneuvoja on liikenteessä ja asiaan pitää kiinnittää huomiota sekä osoitti, että ilmiö ei ole kovin merkittävä, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Yhteisvalvonnoista pysyvä toimintamalli

Taksivalvonnassa viranomaiset valvovat omaan vastuualueeseensa kuuluvia asioita, ja tehokkainta on tehdä yhteisvalvontaa.

– Viranomaisten yhteistyössä tekemä valvonta osoittautui hyväksi tavaksi toimia. Yhdellä pysäytyksellä pystyimme tekemään kattavan valvonnan, kun jokainen mukana oleva taho tarkasti samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvat asiat. Tarkoituksemme on tehdä yhteisvalvonnoista pysyvä käytäntö, sanoo Hautalahti.

1.7.2018 voimaan tulleen liikennepalvelulain mukaan taksilupien myöntäminen ja valvonta kuuluu liikenne- ja viestintävirasto Traficomille.

– Laissa edellytetään muun muassa, että taksina käytettävä ajoneuvo on rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen, taksiliikennettä harjoittavalla yrityksellä tulee olla voimassa oleva lupa sekä taksinkuljettajalla voimassa oleva ajolupa. Näihin asioihin kiinnitimme valvonnassa huomiomme, jatkaa Hautalahti.

Poliisin näkökulmasta valvonnassa korostuu liikenneturvallisuus.

– Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ajokuntoa ja ajoneuvon riittävää kuntoa, kertoo ylikomisario Leppälä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorilta.

– Verohallinto keräsi haastatteluilla vertailutietoa ja vertaa tätä Verohallinnolla jo olemassa olevaan tietoon. Seuraamme myös toimialan ilmoituskäyttäytymistä ja erityisesti valvonnassa nousseita tapauksia. Tulorekisteritietojen avulla pystytään valvomaan palkkojen ilmoittamista reaaliaikaisemmin. Myös kuitin oikeellisuuteen kiinnitettiin huomiota, harmaan talouden valvontapäällikkö Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo. Valsi muistuttaa, että kuluttajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella.

Katso tästä muita taksijuttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies ajoi kolmatta sataa Liperissä

Kuva: CvB.

Poliisi epäilee joensuulaisen 41-vuotiaan miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen henkilöautolla Korpijärven kohdalla, Varkaudentiellä Liperissä, perjantaina kello 17.15.

Poliisi oli mitannut tutkalla miehen ajamalle autolle nopeutta 207 km/h kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella.

Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon.

Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi matkustajia.

Poliisin mukaan tapahtumapaikka on suora tieosuus ja miehen kuljettaman auton edessä ajoi yksi henkilöauto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tiukkaa taistoa Korsikan rallin kärkipaikasta — Latvala nousi jo kympin sakkiin

Elfyn Evans. Kuva: Red Bull Content Pool / Jaanus Ree.

Toyotan Ott Tänak oli nopein Korsikan MM-rallin aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Kokonaiskisassa kärjessä ajava M-Sportin Elfyn Evans hävisi vain 0,6 sekuntia ja johtaa edelleen kisaa 3,9 sekunnilla.

Kolmantena kokonaiskisassa on Hyundain Thierry Neuville, 8,5 sekuntia kärjestä.

Neuvillen jälkeen on pieni kaula neljäntenä olevaan Hyundain Dani Sordoon. Hän on jäänyt Neuvillestä jo 22,1 sekuntia.

Sordon jälkeen tulee paras suomalainen, M-Sportin Teemu Suninen. Hän on Sordon perässä 9,3 sekuntia.

Sunisen paikka on tosin uhattuna, kun Citroënin Sébastien Ogier tulee vain 2,1 sekunnin päässä.

Ogierin perässä tulee tallikaveri Esapekka Lappi, 12,7 sekunnin päässä.

Toyotan Jari-Matti Latvala onnistui aamun avauksessa nousemaan sijalle 10.

Korsikan MM-rallin tilanne erikoiskoe 7 jälkeen

1. E. EVANS       1:25:30.8     Ero kärk.
2. O. TÄNAK              +3.9     +3.9
3. T. NEUVILLE           +8.5   +12.4
4. D. SORDO            +22.1   +34.5
5. T. SUNINEN            +9.3   +43.8
6. S. OGIER               +2.1   +45.9
7. E. LAPPI              +12.7    +58.6
8. S. LOEB            +1:31.4 +2:30.0
9. E. CAMILLI        +1:00.1 +3:30.1
10. J. LATVALA         +16.5 +3:46.6
11. K. MEEKE             +2.1 +3:48.7

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tänään on juhlapäivä Wolfsburgissa — Volkswagen aloitti Euroopan menestyneimmän auton valmistuksen 29.3.1974

VW Golf 1974. Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Golf täytti tänään 45 vuotta. Maaliskuun 29. päivä, vuonna 1974 Volkswagenin tehtaalla Wolfsburgissa, alkoi tämän myyntimenestyksen virallinen tuotanto.

Silloin ennen, kenelläkään Volkswagenilla ei ollut aavistusta siitä, että tämä Volkswagen Kuplan seuraaja tulisi myymään yli 35 miljoonaa kappaletta ympäri maailman – ja sitä myydään edelleen.

Puhtaasti matemaattisin termein, uusi Golf tilataan jossain päin maailmaa joka 41 sekunti, joka päivä, ilman keskeytystä, siitä hetkestä lähtien kun valmistus alkoi 45 vuotta sitten. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 780 000 Golfia joka vuosi.

– Vuonna 1974 työntekijämme kohtasivat haasteen, kun Kuplan tuotannosta siirryttiin Golfiin. Sen jälkeen, olemme johdonmukaisesti kehittäneet päätehdastamme, ja tänään Golfin lisäksi valmistamme e-Gofia, Golf GTE:tä ja Golf Sportsvania sekä kolmea muuta mallia Wolfsburgissa, sanoo Wolfsburgin tehtaanjohtaja Stefan Loth.

Katso myös tämä: Kuvakatsaus autoradioiden historiaan: Tältä näytti autoradio vuonna 1974

Golf on yksi kompakteista automalleista maailmassa – luokkansa mittapuu, johon usein muita verrataan – ja se tulee edelleen olemaan yksi avaintuote Volkswagenin mallistossa. Volkswagen Golfin ajo-ominaisuudet ja kuljettajaa avustavat järjestelmät sekä infotainment-järjestelmät ovat tulevaisuudessakin edelläkävijöitä.

Kuva: Volkswagen.

Tietoa Golfin ensimmäisestä sukupolvesta:

29.3.1974: Ensimmäinen Golf rullaa ulos tuotantolinjalta – sarjatuotanto alkaa
8.7.1974: Golf saapui Volkswagen-jälleenmyyjille
5.8.1974: Ensimmäisten uusien Golfien toimitukset asiakkaille alkavat

Golf I 1974

Muotoilu: 2-ovinen ja 4-ovinen henkilöauto tavaratilan kannella

Sisusta: Viisipaikkainen, 300 litran tavaratila, taitettava takaistuin

Moottorit:
1,1-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori, 37 kW (50 hv)
1,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori, 51 kW (70 hv)

Voimalinja: Etuvetoinen, nelivaihteinen manuaalivaihteisto sekä kolmivaihteinen automaattivaihteisto lisävarusteena

Maksiminopeus:
140 km/h (50 hv, manuaalivaihteisto)
160 km/h (70 hv, manuaalivaihteisto)

Mallit:
Golf ja Golf L (molemmat 50 hv)
Golf S ja Golf LS (molemmat 70 hv)

Katso myös tämä: Päivän museoauto: Tämä malli oli inspiraationa VW Golfin kehittelyssä