Koti Blogi Sivu 1970

HS: Moni suomalainen ajaa tietämättään varastetulla autolla

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Helsingin Sanomat kertoi tänään erikoisesta ongelmasta Suomessa.

Jutun mukaan Suomessa on rekisterissä runsaasti ulkomailla varastettuja autoja.

Hesarin mukaan ulkomailla varastetun auton pystyy useissa tapauksissa rekisteröimään Suomeen.

Jutussa haastatellaan Bexor Oy:n toimitusjohtaja Ari Huhtista, joka muun muassa etsii ja palauttaa anastettua omaisuutta Suomessa ja ulkomailla.

Huhtisen mukaan katsastuskonttorin ei tarvitse tarkistaa, kuka rekisteröitävän auton omistaa.

Huhtisen mukaan auton voi rekisteröidä, kunhan mukana on rekisteriote, maksaa verot ja auto on teknisesti kunnossa.

Huhtisen mukaan kyse on piilevästä ongelmasta Suomessa.

Hän veikkaa, että rikoksella vietyjä autoja olisi Suomessa rekisterissä vähintään satoja.

Jutun mukaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkaa vielä tässä kuussa oikeudenkäynti tapauksessa, jossa tamperelaisen autokaupan epäillään myyneen kuusi Espanjassa varastettua ja Suomeen rekisteröityä uudehkoa autoa. Niiden yhteisarvo oli lähes 250 000 euroa.

Jutun mukaan Huhtinen ottaisi Suomeen oppia Ruotsista, jossa paperit pitää toimittaa etukäteen rekisteröintiviranomaiselle, jolloin sillä on aikaa tutkia, onko kaikki kunnossa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa asia tunnetaan, mutta sieltä myös kerrotaan, että asiaan ollaan jo puuttumassa.

– Suomi on parhaillaan liittymässä Eucaris-sopimukseen, jossa rekisteröinnin yhteydessä katsotaan, että onko järjestelmässä osumaa esimerkiksi anastusilmoituksesta. Kohtapuoliin tämä ovi on suljettu, ja kovasti tehdään töitä sen eteen, asiantuntija Reijo Jälkö Traficomista kertoo.

Katso koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuskinvaihto ”lennossa” ei jäänyt poliisilta huomaamatta

Kuva: CvB.

Sunnuntaina puolen yön jälkeen poliisipartion huomio kiinnittyi ajokaistalla puolelta toiselle seilanneeseen henkilöautoon Törnäväntiellä Seinäjoella.

Poliisin lähdettyä seuraamaan autoa siirtyi autoa kuljettanut ulkomaalainen mies auton takapenkille auton ollessa liikkeessä, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin tiedotteen mukaan kuljettajan vieressä istunut nainen siirtyi kuljettajan paikalle auton ollessa edelleen liikkeellä.

Pysäytyksen jälkeen kuljettajan puhalluskoe antoi aiheen epäillä rattijuopumusta ja autossa olleita epäillään myös liikennerikoksista.

Poliisin mukaan ulkomaalaisen miehen ajokorttiasiat olivat niinikään epäselvät.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa tummanvihreää 3-sarjan BMW:tä — auto revitteli Mikkelin Raviradantiellä

Kuva: CvB.

Tummanvihreä 3-sarjan BMW revitteli Mikkelin Raviradantiellä sillä seurauksella, että se osui pysäköitynä olleeseen henkilöautoon ammattikoulun parkkipaikalla.

Poliisin tiedotteen mukaan auto poistui törmäyksen jälkeen Siekkilän suuntaan jäämättä selvittämään aiheuttamaansa vahinkoa.

BMW:ssä oli tapahtumahetkellä ainakin kaksi henkilöä.

Neliovisen BMW:n takaikkunat on tummennettu ja törmäyksessä sen takavalo vaurioitui.

Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Bottas hävisi kärkipaikan lähdössä

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Valtteri Bottas lähti Kiinan GP -kilpailuun paalupaikasta, mutta lähtökiihdytyksessä hän putosi tallikaverinsa Lewis Hamiltonin taakse.

Tämän jälkeen Hamilton ajoi kärjessä maaliin asti ja Bottas hänen perässään.

Kolmanneksi ajoi Ferrarin Sebastian Vettel.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi yhdeksänneksi.

Kisan lähtö onnistui hyvin ja Hamiltonin lisäksi Ferrarin Charles Leclerc onnistui hyvin ja ohitti tallikaverinsa Vettelin.

Noin kymmenen kierroksen kuluttua Leclercille tuli käsky päästää Vettelin ohi.

Red Bullin Max Verstappen oli ensimmäinen kärkiryhmästä joka tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 18.

Seuraavalla kierroksella Vettel tuli renkaiden vaihtoon ja kierroksella 20 Versttappen yritti ohittaa Vettelin onnistumatta siinä.

Kierroksella 22 Bottas tuli renkaiden vaihtoon ja Leclerc nousi kakkoseksi.

Seuraavalla kierroksella Hamilton ja Leclerc laittoivat uudet renkaat alle.

Räikkönen tuli kierroksella 26 renkaiden vaihtoon ja oli ulostulokierroksella sijalla 10.

Verstappen tuli toistamiseen renkaiden vaihtoon kierroksella 35 ja Vettel kierrokksella 36.

Seuraavalla kierroksella Hamilton ja Bottas tulivat peräkkäin renkaiden vaihtoon.

Tässä vaiheessa Leclerc nousi kakkoseksi, mutta Bottas ohitti hänet kierroksella 39.

Vettel onnistui ohittamaan Leclercin kierroksella 43 ja heti sen jälkeen Leclerc tuli renkaiden vaihtoon.

Kiinan GP:n lopputulos

1 Lewis Hamilton Mercedes
2 Valtteri Bottas Mercedes       +6.552
3 Sebastian Vettel Ferrari      +13.744
4 Max Verstappen Red Bull    +27.627
5 Charles Leclerc Ferrari       +31.276
6 Pierre Gasly Red Bull      +1.29.307
7 Daniel Ricciardo Renaul     t +1 kier.
8 Sergio Perez Racing Point    +1 kier.
9 Kimi Raikkonen Alfa Romeo +1 kier.
10 Alexander Albon Toro Rosso +1 kier.
11 Romain Grosjean Haas        +1 kier.
12 Lance Stroll Racing Point     +1 kier.
13 Kevin Magnussen Haas       +1 kier.
14 Carlos Sainz Jr. McLaren     +1 kier.
15 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo +1 kier.
16 George Russell Williams          +2 kier.
17 Robert Kubica Williams            +2 kier.
18 Lando Norris McLaren Kesk.
– Daniil Kvyat Toro Rosso Kesk.
– Nico Hulkenberg Renault Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Mittaamme, tarkastamme ja testaamme autostasi 36 kohdetta”

Kuva: CvB.

Vuonna 1983 oli sellainen järjestö kuin AKTA ry, joka tarjosi Autojen kuntotestauksia.

Palvelupisteitä oli reilusti toista kymmentä eri puolella Suomea. Pääkaupunkiseudulla ei kuitenkaan ollut yhtään testiasemaa.

Mainoksen mukaan kuntotestiasemat olivat puolueettomia autojen asiantuntijoita.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 10/1983.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Viime vuonna Kiinan GP:ssä tuli yllätysvoittaja

Kuva: Red Bull Content Pool / Getty Images.

Viime vuonna Shanghain F1-kisa alkoi ilman suurempia yllätyksiä, mutta loppuosa oli tapahtumia täynnä.

Lähdössä paalupaikalta lähtenyt Ferrarin Sebastian Vettel onnistui pitämään paikkansa, mutta tallikaveri Kimi Räikkönen putosi ensimmäisen kierroksen aikana neljänneksi.

Ohi nousivat Mercedeksen Valtteri Bottas ja Red Bullin Max Verstappen.

Red Bullin kuljettajat aloittivat renkaiden vaihdot kierroksella 18 ja seuraavalla kierroksella Mercedeksen Lewis Hamilton vaihtoi renkaat ja seuraavalla kierroksella Bottas.

Vettel vaihtoi kierroksella 21 ja tullessaan ulos radalle Bottas oli ehtinyt edelle.

Tämän jälkeen Räikkönen pidettiin radalla kisan kärjessä, kunnes kierroksella 27 Bottas ja Vettel ajoivat hänet kiinni ja ohi.

Tämän jälkeen Räikkönen tuli renkaiden vaihtoon ja palasi radalle sijalla 6.

Seuraavaksi Toro Rosson autot kolaroivat ja hiilikuitua tuli radalle ja tuomaristo otti turva-auton radalle.

Red Bullin autot pääsivät vaihtamaan renkaita ja Räikkönen nousi Daniel Ricciardon ohi viidenneksi.

Turva-auto poistui radalta kierroksella 35 ja Bottas sai hyvän uusintalähdön.

Ricciardo ohitti Räikkösen kierroksella 38 ja kierroksella 40 Verstappen yritti ohittaa Hamiltonin, mutta ajautui ulos ja putosi viidenneksi.

Kierroksella 41 Ricciardo nousi Hamiltonin ohi.

Kierroksella 42 Verstappen ohitti Hamiltonin ja nousi neljänneksi

Kierroksella 43 Ricciardo ohitti Vettelin.

Kierroksella 44 Verstappen ajoi Vettelin päälle ja molemmat pyörähtivät. Kimi nousi kolmanneksi ja Hamilton neljänneksi.

Kierroksella 45 Ricciardo ohitti Bottaksen ja ajoi hurjasti karkuun ja kisan voittoon.

Viimeisillä kierroksilla Kimi nousi ahdistamaan Bottasta, mutta ei päässyt ohi.

Maaliin ajettiin järjestyksessä Ricciardo, Bottas, Räikkönen, Verstappen, mutta Verstappen sai 10 sekunnin aikasakon törmäilystään Vetteliin.

Shanghain F1-kisan lopputulokset 2018

1 Daniel Ricciardo Red Bull 1:35:36.380
2 Valtteri Bottas Mercedes +8.894s
3 Kimi Räikkönen Ferrari +9.637s
4 Lewis Hamilton Mercedes +16.985s
5 Max Verstappen Red Bull +20.436s
6 Nico Hulkenberg Renault +21.052s
7 Fernando Alonso McLaren +30.639s
8 Sebastian Vettel Ferrari +35.286s
9 Carlos Sainz Renault +35.763s
10 Kevin Magnussen Haas +39.594s
11 Esteban Ocon Force India +44.050s
12 Sergio Perez Force India +44.725s
13 Stoffel Vandoorne McLaren +49.373s
14 Lance Stroll Williams +55.490s
15 Sergey Sirotkin Williams +58.241s
16 Marcus Ericsson Sauber +62.604s
17 Romain Grosjean Haas +65.296s
18 Pierre Gasly Toro Rosso +66.330s
19 Charles Leclerc Sauber +82.575s
20 Brendon Hartley Toro Rosso DNF

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Selkeä unisex-vessan merkki

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Automaahantuoja Bassadone Automotive Nordic muutti äskettäin uusiin tiloin Vantaan Petikkoon.

Uuden tilan tupaantuliaisissa sattui silmään yhden WC:n oven merkintä.

Selkeä merkki kertoo, että kyseistä vessaa saavat käyttää sekä miehet että naiset.

Bassadone on seuraavien merkkien maahantuoja: Citroën, Dacia, DS, Hyundai, Isuzu, Peugeot, Renault, Suzuki, Ssangyong ja Lotus.

Katso tästä muut Päivän kuvat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kysely: Polttomoottoriautojen käytölle ei pidä asettaa takarajaa

Kuva: Antti Järveläinen.

Sivustollamme on kysely, jossa kysytään lukijoiltamme mielipidettä polttomoottoriautojen käyttökiellosta.

Lukijoidemme mukaan polttomoottoriautojen käytölle ei missään nimessä pidä asettaa minkäänlaista takarajaa.

Kun vastauksia on tullut hieman toista sataa, on näkemys aivan selvä.

Lukijoista 88 prosenttia on sitä mieltä, että takarajaa ei tulisi asettaa.

Yhdeksän prosenttia haluaisi takarajan ja kolme prosenttia ei pysty päättämään.

Katso kysely tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän museoauto: Saksan suurlähettiläälle valmistettu Benz

Kuva: CvB

Kuvan Benz 21/50 valmistui vuonna 1914 prinssi Karl Max von Lichnowskyn käyttöön.

Hän toimi silloin Saksan suurlähettiläänä Isossa-Britanniassa.

Auto säilyi Isossa-Britanniassa vielä toisen maailmansodankin jälkeen ja palautui Saksaan vasta vuonna 1981.

Autossa oli erikoinen kuusisylinterinen moottori, joka oli jaettu kolmeen kahden sylinterin osiin. Näin säästettiin painoa.

Moottorin teho oli 50 hevosvoimaa ja koko 5,34 litraa.

Autossa on nelivaihteinen vaihdelaatikko.

Huippunopeus oli 80 – 90 km/h ja polttoaineen kulutus noin 25 l/100 km.

Auto on kuvattu Berliinin teknisessä museossa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

Katso tästä muut Päivän museoautot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

F1: Bottas ajoi huikean paalupaikan Kiinan GP:ssä

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Valtteri Bottas oli nopein Kiinan GP:n aika-ajossa. Hän oli kärjessä jo ennen viimeistä yritystä ja paransi vielä aikaansa viimeisellä vedolla.

Toiseksi jäi tallikaveri Lewis Hamilton ja kolmanneksi Ferrarin Sebastian Vettel.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei päässyt kolmanteen jaksoon ja jäi ruutuun 13.

Kiinan GP:n aika-ajot

1 Valtteri Bottas Mercedes     1.31.547s –
2 Lewis Hamilton Mercedes    1.31.570 +0.023
3 Sebastian Vettel Ferrari       1.31.848 +0.301
4 Charles Leclerc Ferrari        1.31.865 +0.318
5 Max Verstappen Red Bull     1.32.089 +0.542
6 Pierre Gasly Red Bull          1.32.930 +1.383
7 Daniel Ricciardo Renault      1.32.958 +1.411
8 Nico Hülkenberg Renault     1.32.962 +1.415
9 Kevin Magnussen Haas – –
10 Romain Grosjean Haas – –
11 Daniil Kvyat Toro Rosso       1.33.236 –
12 Sergio Perez Racing Point    1.33.299 –
13 Kimi Räikkönen Alfa Romeo 1.33.419 –
14 Carlos Sainz Jr. McLaren      1.33.523 –
15 Lando Norris McLaren          1.33.967 –
16 Lance Stroll Racing Point      1.34.292 –
17 George Russell Williams       1.35.253 –
18 Robert Kubica Williams        1.35.281 –
19 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo – –
20 Alexander Albon Toro Rosso – –

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //