Koti Blogi Sivu 1966

Kaahari ehti olla Suomessa vain 1,5 tuntia, ennen kuin poliisi käännytti hänet takaisin kotimaahansa

Kuva: Autotoday.

Poliisipartio tapasi Sodankylän pohjoispuolella Nelostiellä perjantaina iltapäivällä kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan.

Poliisi mittasi autolle 163 km/h alueella missä nopeusrajoitus on 100 km/h.

Auton kuljettajaksi osoittautui ulkomaalainen mies joka oli tullut suomeen vain 1,5 tuntia aiemmin.

Miehen ylinopeus oli sen verran kova, että poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sen lisäksi, että mies vastaa tekosistaan aikanaan käräjäoikeudessa poliisi käännytti miehen samantien takaisin kotimaahansa. Lisäksi poliisi määräsi miehelle kaksi vuotta maahantulokieltoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Kuljetuslama pahempi kuin 90-luvun alussa”

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kymmenen vuotta sitten kuljetusala kärsi merkittävästä taantumasta.

Kuljetuslama pahempi kuin 90-luvun alussa

Taantuma on romahduttanut maanteiden tavaraliikenteen. Taantuma on alalla pahempi kuin 90-luvun alun lama, jolloin lamasta kärsittiin pääasiassa kotimaassa.

Vantaalla 18.4. pidetyssä Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:n, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n, Suomen Säiliöautoliitto ry:n ja Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL ry:n yhteisessä vuosikokouksessa käsiteltiin erityisesti taantuman vaikutuksia kotimaiseen kuljetuselinkeinoon ja ulkomaalaisen kabotaasiliikenteen aiheuttamaa kuljetusmäärien vähentymistä.

Taantuma on alalla pahempi kuin 90-luvun alun lama, jolloin lamasta kärsittiin pääasiassa kotimaassa. Nyt ulkomaan viennin romahdettua kolmanneksella, ei tuontikuljetuksiakaan hoideta kotimaisten kuljetusyrittäjien voimin.

Tuontia hoitavat ulkomaalaiset kuljettajat, erityisesti uusista itäisistä EU:n jäsenvaltioista saapuvat, jäävät lisäksi kabotaasisäännöksen nojalla maahamme suorittamaan myös kotimaan kuljetuksia. Enimmillään jopa joka kolmannen Vuosaaren satamassa asioivan rekan on laskettu olevan ulkomaalainen.

Erityisen pahasti lama koettelee metsäalaa sekä ulkomaan ja teollisuuden sopimusliikennettä. Metsäalan kuljetuksissa ajoneuvoja joudutaan seisottamaan keskimäärin 2 kuukautta tulevalla kesäkaudella ja 5 000:sta ulkomaanliikenteen ajoneuvosta seisoo nyt viidennes.

Myös säiliöautokuljetusten määrä on romahtanut, kun taas elintarvikealan kuljetusten määrä pysyy suhteellisen vakaana suhdanteista riippumatta.

Juttu oli Autotodayssa 20.4.2009.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vaahtopesu on nopea ja hellävarainen tapa puhdistaa auto

Kuva: Kaha.

Kevät- ja kesäkautena autoilijat kiinnittävät merkittävästi enemmän huomiota ajokkinsa puhtauteen ja kaunis, aurinkoinen keli houkuttelee autonpesuhommiin.

Yksi tämän hetken kuumimmista autonpesutrendeistä on vaahtopesu, jossa vaahtoava pesuaine levitetään auton pintaan painepesuriin liitettävän vaahdottimen avulla. Puhdasta tulee, jopa täysin autoon koskematta!

Hellävarainen vaahtopesu

Vaahtopesun ideana on irrottaa lika tehokkaasti ja hellävaraisesti hitaasti valuvan vaahdon mukana, ilman kosketusta autoon. Vaahto toimii erinomaisesti etenkin auton esipesussa, sillä lika liukenee ja valuu vaahdon mukana pois.

Perinteiseen, pelkällä vedellä suoritettuun huuhteluun verrattuna vaahtopesu on huomattavasti tehokkaampaa, sillä nopea huuhtelu irrottaa vain osan liasta. Vaahdottamisen pesuteho perustuu nimenomaan vaikutusaikaan; kuohkea vaahto vaikuttaa pidempään maalipinnalla ja irrottaa likaa tehokkaasti, mutta hellävaraisesti.

Kunnollinen esipesu on erittäin tärkeä osa autonhoitoa, sillä se huuhtoo suuren osan liasta pois ja siten minimoi auton naarmuuntumisen käsinpesuvaiheessa. Selkeästi likaista maalipintaa ei tulisi missään nimessä hangata pesukintaalla tai sienellä, sillä pesuvälineen ja maalipinnan väliin jäävä hiekka ja muu lika aiheuttaa takuuvarmasti naarmuuntumista.

Kun vaahtopesu toteutetaan laadukkaalla pesuaineella tarpeeksi usein, riittää se yksinään myös auton ylläpitopesuksi. Vaahdottaminen on erittäin nopeaa, vaivatonta ja siistiä – ja ennen kaikkea hauskaa hommaa, mikä madaltaa merkittävästi kynnystä autonpesuun ryhtymiseen.

Näin suoritat auton vaahtopesun

  1. Täytä vesi vaahdottimen pulloon ja annostele vaahtoshampoota ohjeen mukaan. Kiinnitä pullo vaahdotinlaitteeseen.
  2. Kiinnitä vaahdotin painepesurin suihkuputken tilalle.
  3. Säädä vaahdon paksuus sopivaksi; mitä takertuvampi vaahto, sen parempi. Liian laiha tai paksu vaahto valuu maahan liian nopeasti.
  4. Levitä vaahto tasaisesti. Aloita auton alaosista. Useamman vaahtokerroksen lisääminen ei paranna pesutehoa, sillä liika vaahto nopeuttaa vaahdon valumista.
  5. Anna vaikuttaa mahdollisimman pitkään. Älä anna vaahdon kuitenkaan kuivua maalipintaan.
  6. Huuhtele auto huolellisesti painepesurilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Useimmat autoilijat haluavat vetokoukun autoonsa

Kuva: CvB.

Monet auton vaihtoa tai hankintaa miettivät katsastavat autovalikoimaa myös vetokoukun näkökulmasta.

Viime vuoden Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen vastaajista jopa kuusi kymmenestä piti vetokoukkua tärkeänä lisävarusteena.

Pelkkä vetokoukku ei tee autosta sopivaa vetoautoa, vaan on hyvä miettiä, millaisessa käytössä auto toimisi vetoautona ja kuinka raskasta kuormaa sillä vedettäisiin, todetaan Kamuxin tiedotteessa.

‒ Autoa hankittaessa kannattaa tarkistaa sen rekisteriotteesta suurin sallittu kytkentämassa, johon lasketaan peräkärryn paino sekä kuorman paino. Henkilöautoissa tämä sallittu kytkentämassa on jarruttomille peräkärryille tavallisesti alle 750 kiloa. Lisäksi auton rekisteriotteessa on mainittu peräkärryn aisapaino, joka kohdistuu vetokoukkuun, toteaa Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Jarruttoman peräkärryn oman ja kuorman painon on alitettava 750 kiloa, joten lastauksessa kannattaa olla tarkkana, ettei lastaa ylikuormaa. Usein kevytperäkärryt painavat noin 300 kilon luokkaa, joten kuormalle jää painoa korkeintaan noin 400 kiloa. Kevyemmän auton kytkentämassa taas on usein alle 750 kiloa.

‒ Monien voi olla vaikea arvioida, paljonko he voivat lastata kuormaa jarruttomaan kevytperäkärryyn, jotta se pysyy myös auton rekisteriotteen kytkentämassan alapuolella. Tähän auttaa tieto peräkärryn painosta sekä arvio kuorman painosta, vaikka lastattavia kappaleita yhteen laskien, Iiskonmäki vinkkaa.

Ajokorttiluokalla on väliä

‒ Siinä missä auton rekisteriote määrittää perässä vedettävän kokonaismassan, oma ajokorttiluokka määrittää sekä auton että sen perässä vedettävän kuorman yhteenlasketun kokonaismassan. Esimerkiksi B-kortin omaava voi vetää jarrullista peräkärryä noin 1500-2000 kiloon saakka, mutta silloin auton ja vedettävän kuorman kokonaismassa ei saa ylittää 3500 kiloa. B96-ajokortin omaavalla tämä kokonaismassa on 4250 kiloon saakka, Iiskonmäki toteaa.

Katse tehoon, käyttövoimaan ja vaihteistoon

‒ Vetoautossa on oltava myös riittävästi tehoa vetämiseen. Katumaasturi ja tila-auto sopivat vetoautoksi painavammalle kuormalle, kuten asunto- tai eläinkuljetusvaunulle. Käyttövoimista taas dieselpelit ovat suosittuja vetoautoina, koska niissä on enemmän vääntöä eli auton hevosvoimat saadaan käyttöön jo pienemmillä kierroksilla, myyntipäällikkö Mika Kautto Kamux Jämsästä toteaa.

Hänen mukaansa myös dieselin suhteellinen polttoaineenkulutus on pienempi kuin bensiiniautoilla, ja siksi ne sopivat isompimoottorisimpiin autoihin.

Kauton mukaan myös auton vetotavalla ja vaihteistoilla on merkitystä. Monet suosivat nelivetoautoja, jos kuorma on painava ja sitä vedetään ajoittain hankalissa olosuhteissa.

Lisäpotkua liikkumiseen ja liikkeelle lähtöön tuovat nelivedon alennusvaihteet ja pyörälukot. Automaattivaihteisissa autoissa voi olla manuaalisesti vaihdettavia vaihteita, joista saa tarvittaessa lisää tehoa vetämiseen.

Henkilöautojen B-ajokorttiluokissa on eroja

Peräkärryä voi vetää B-luokan (vetoauto: henkilöauto, jonka kokonaismassa on enintään 3 500 kg) ajokortilla tietyin painorajoituksin:

  • B-luokan ajoneuvoon voidaan kytkeä perävaunu, jonka kokonaismassa on enintään 750 kg.
  • B-luokan ajoneuvoon voidaan kytkeä myös perävaunu, jonka kokonaismassa on yli 750 kg. Tällöin yhdistelmän kokonaismassa voi kuitenkin olla korkeintaan 3 500 kg.
  • B/96-yhdistelmän ajokortilla saa kuljettaa sellaista ajoneuvoyhdistelmää, jossa on B-luokan vetoauto ja perävaunun kokonaismassa ylittää 750 kg ja ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa ylittää 3 500 kg mutta ei 4 250 kg. B96-yhdistelmän saamiseen tarvitaan ajokorttilupa.
  • BE-luokan ajokortilla saa kuljettaa ajoneuvoyhdistelmiä, joissa on B-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa on enintään 3 500 kg. Tällöin yhdistelmän kokonaismassa voi olla korkeintaan 3 500 + 3 500 = 7 000 kg

Lähde: Trafi. Lisätietoa muita ajokorttiluokista trafi.fi

Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus on tehty Kamuxin toimeksiannosta Bilendi Oy:llä 22.‒27.3.2018. Online-tutkimukseen M3 Paneelissa vastasi 1 023 kotitaloudessa auton hankintaan osallistuvaa henkilöä, jotka ovat iältään 18‒70-vuotiaita. Otos edustaa suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Katso myös tämä: Suurin osa Autotodayn lukijoista haluaa autoonsa vetokoukun

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen on ensi vuonna Suomeen tuleva Toyotan uusi pikkupaku

Kuva: Toyota.

Toyota tuo uuden pienemmän pakettiauton markkinoille nimeltään Toyota Proace City.

Pakettiauton ensiesittely tapahtuu vuoden 2019 Commercial Vehicle Show –hyötyajoneuvonäyttelyssä Birminghamissa, Isossa-Britanniassa 30.4.2019 alkaen.

Yhteistyössä PSA:n kanssa kehitetty malli saapuu Toyotan mallistoon Proacen sekä Hiluxin rinnalle merkiten malliston erittäin hyvää kattavuutta sekä osallistumista Euroopan isoimman hyötyajoneuvosegmentin jakamiseen. Segmentin odotetaan saavuttavan noin 900 000 uuden auton myynnin vuoteen 2021 mennessä.

Kuva: Toyota.

Kaksi koripituutta

Proace Cityn kompakti pakettiautoversio on saatavilla kahdella eri koripituudella lyhyemmän ollessa ulkopituudeltaan 4,4 metriä ja pidemmän 4,7 metriä.

Pakettiautoversioissa on aina 1+2 –istuimet edessä ja takapariovissa sekä liukuovissa, joita on mallista riippuen joko oikealla tai kummallakin puolella, on ikkunointi.

Henkilöautoversiossa, Proace City Versossa on edessä kaksi istuinta ja mallista riippuen kokonaispaikkamäärä on viisi tai seitsemän. Henkilöautoversioissa on aina takaluukku.

Lyhyen korimallin tavaratilan tilavuus on 3,8 m3 ja pitkän korimallin 4,3 m3. Tavaratilan lattian mitat mahdollistavat kahden Euro-lavan mahtumisen kyytiin.

Smart Cargo –ominaisuus mahdollistaa lisäksi luokkansa parhaan lastauspituuden pitkille tavaroille. Esimerkiksi putkia tai listoja mahtuu lyhyen korimallin kyytiin 3,1 metrin ja pitkään korimalliin 3,4 metrin edestä. Vetomassat vaihtelevat moottorin mukaan jopa 1 500 kg vetomassan ollessa mahdollinen.

Moottoreina on tarjolla 1,2-litrainen, 110 hevosvoiman tehoinen bensiinimoottori sekä 1,5-litrainen dieselmoottori 100- tai 130-hevosvoimaisena versiona. Vaihteistovalikoima sisältää viisi- ja kuusivaihteiset käsikäyttöiset vaihteistot sekä kahdeksanvaihteisen automaattivaihteiston.

Verso-mallin ophjaamo. Kuva: Toyota.

Henkilöautoversio 5- tai 7-paikkaisena

Ohjaamossa on useita harkitusti sijoitettuja säilytystiloja. Omat tilansa löytyy niin kolikoille kuin kahvikupeille, ja muille tavaroille löytyy runsaasti niin avointa kuin katseilta suojassa olevaa säilytystilaa.

Lisäksi keskimmäisen istuinpaikan selkänoja taittuu tarvittaessa käteväksi pöytätasoksi ja istuimen alaosassa on säilytyslokero.

Proace City Verso –malli on saatavilla sekä viisi- että seitsemänpaikkaisena version. Malliversiosta riippuen toinen istuinrivi on varustettu erillisistuimin ja pitkässä korimallissa seitsemänpaikkaisessa versiossa kolmannen istuinrivin istuimet ovat liikuteltavissa liukukiskoilla.

Kaikki matkustajien istuimet taittuvat tarvittaessa tasaiseksi lattiaksi maksimoiden tavaratilan ja käyttömukavuuden. Varustetasosta riippuen takaluukun lasi on avattavissa erikseen helpottaen asiointia tavaratilassa ahtaissa paikoissa.

Pakettiautoversion ohjaamo. Kuva: Toyota.

Uusimmat turvajärjestelmät

Proace CITY:n laaja mallisto on varustettu myös laajalla varustelulla tarjoten niin uusimpia turvajärjestelmiä, erinomaista ajomukavuutta sekä käytännöllistä muunneltavuutta – sekä paketti- että henkilöautoversioissa.

Aktiivisia turvallisuusvarusteita on mallista riippuen saatavilla laaja kirjo lähtien Pre-Collision –järjestelmästä, liikennemerkkien tunnistuksesta, kaistavahdista ja kuljettajan vireystilan valvonnasta automaattisiin kaukovaloihin ja kaistallapitoavustimeen.

Lisäksi saatavilla on mukautuva vakionopeuden säädin sekä kuolleen kulman varoitin. Kaikissa malleissa on vakiona eCall-toiminto, joka mahdollistaa vakavien onnettomuuksien yhteydessä automaattisen yhteyden alueelliseen hätäkeskukseen.

Proace City –mallistoon on saatavilla myös kosketusnäytöllinen mediakeskus, joka mahdollistaa niin MirrorLink-, Apple CarPlay- ja Android Auto –toiminnot. Lisäksi mediakeskuksen yhteyteen on saatavilla karttanavigointi, bluetooth-liitettävyys sekä puheohjaus.

Turvallisuutta ja helppoutta tarjoaa esimerkiksi saatavilla oleva peruutuskamera 180 asteen näkymällä sekä luokassaan ainutlaatuinen sähkökäyttöinen seisontajarru.

Proace City –mallisto saapuu Eurooppaan ja siten myös Suomeen alkuvuodesta 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.

Moottoripyöräilijä menehtyi peräänajossa moottoritiellä

Kuva: CvB.

Hätäkeskus antoi poliisille torstaina 18.4.2019 noin kello 14.40 tehtävän liikenneonnettomuudesta Sipoossa Lahdenväylällä.

Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että paikalla oli tapahtunut peräänajo, jossa moottoripyörä oli törmännyt silminnäkijöiden mukaan kovalla nopeudella henkilöauton perään.

Poliisin mukaan moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti törmäyksen johdosta ja menehtyi onnettomuuspaikalle elvytystoimenpiteistä huolimatta.

Menehtynyt oli vuonna 1988 syntynyt mies.

Ambulanssin henkilökunta tarkasti auton kuljettajan,

Onnettomuustutkintalautakunta selvittää yhdessä poliisin kanssa onnettomuusolosuhteita ja tapausta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmet Automotive tarvitsee taas lisää tekijöitä — tarve jopa 1000 henkilölä

Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotiven rekrytointitarve on Suomessa tänä vuonna noin tuhat henkilöä. Määrä muodostuu Salon akkutehtaan ja Uudenkaupungin autotehtaan henkilöstötarpeista.

Pääosa henkilöistä rekrytoidaan tuotantotehtäviin, mutta toimihenkilötarve kasvaa merkittävästi aiemmista vuosista.

Vuoden 2019 aikana Valmet Automotive rekrytoi jälleen huomattavan määrän henkilöstöä, mutta nyt rekrytointeja tehdään sekä autojen että akkujen tuotantoon.

Rekrytoinneissa tullaan hyödyntämään useita kanavia, mutta kampanjointi toteutetaan alueellisesti ja toimenpiteitä keskitetään Valmet Automotiven toimipaikkojen työssäkäyntialueille.

Valmet Automotive käynnistää akkujen kokoonpanon Salossa tämän vuoden aikana. Akkutehtaan toimihenkilörekrytointi on jo käynnistetty, ja tuotantohenkilöiden rekrytointi käynnistyy toukokuussa.

Kevään aikana IoT Campuksella järjestetään useita rekrytointitilaisuuksia, joissa työnhakijoille esitellään akkutehtaan toimintaa ja sen työpaikkoja.

Salon akkutehdasprojekti etenee nopeasti. Neuvotteluissa Salon IoT Campuksen kanssa Valmet Automotive on päässyt ratkaisuun, jonka myötä aiemmin Nokian matkapuhelinten valmistukseen käytetyissä tiloissa on jo aloitettu muutostyöt akkupakettien suursarjatuotannon tarpeita varten.

– Valmet Automotive kasvaa tänä vuonna merkittävästi Salon akkutehtaan myötä. Samalla myös Uudenkaupungin autonvalmistukseen tarvitaan jatkuvasti lisää henkilöstöä. Autoala kiinnostaa työnhakijoita Suomessa, ja hakijamäärät akkutehtaan toimihenkilötehtäviin ovat ylittäneet odotuksemme, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.

Lisätietoa työpaikoista löytyy rekrytointisivustolta www.autotehtaansankarit.fi sekä Valmet Automotiven kotisivun ja sosiaalisen median sivuilta.’

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Markkinoille uusi edullinen valkosivurengas

Kuva: Kontio Renkaat.

Kontio Renkaiden suunnittelema Kontio WhitePaw Classic -valkosivurengas on tullut markkinoille.

Kontio Renkaiden tiedotteen mukaan rengas maksaa vain puolet siitä, mitä vastaavat muut amerikkalaiset valkosivurenkaat.

Kontio WhitePaw Classic on suunniteltu erityisesti klassikkoautoihin ja niiden harrastajille. Renkaassa on klassikkoautojen vaatimaa luksuksen henkeä. Aikaisemmin leveällä valkosivulla olevia renkaita kutsuttiin miljonäärirenkaiksi.

– Valkosivurenkaiden kulta-aika oli 50-luvulla, jolloin valkosivut edustivat ylellisyyttä ja eräällä tavalla amerikkalaista unelmaa. Tähän asti valkosivut ovat olleet vain amerikkalaisten valmistamia, erittäin kalliita valkosivurenkaita. Haemme tälle renkaalle laajempia markkinoita ulkomailta. Olemme esimerkiksi esillä kevään aikana muun muassa Saksassa Bodenseen klassikkoautomessuilla legendaarisen Zeppelinin kotikentällä sekä Italiassa Bolognassa Euroopan suurimmilla rengasmessuilla. Uskomme Ruotsin olevan yksi suurimmista markkinoista Kontio WhitePaw Classicille, joten olemme pääsiäisenä Helsingin American Car Show’n lisäksi myös Ruotsissa Bilsport Performance och Custom Motor Show -messuilla ja syksyllä Oslossa, toteaa Kontio Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Esimerkkihinnat ja -koot:

-205/75R14 98R 2 1⁄2″ (64 mm) valkosivu 149,95 €
-225/75R14 102R 2 3⁄4″ (70 mm) valkosivu 169,95 €
-165/80R15 87R 2 1⁄2″ (64 mm) valkosivu 139,95 €
-205/75R15 97R 2 1⁄2″ (64 mm) valkosivu 159,95 €
-225/75R15 102R 3″ (76 mm) valkosivu 179,95 €
-235/75R15 108R 3 1⁄4″ (83 mm) valkosivu 199,95 €

+ jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut.

-225/75R15 saatavissa touko/kesäkuussa 2019, muut koot vuoden 2019 aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Porokello mukaan Lapin matkalle

Kuva: Porokello.

Lapin liikenteeseen pääsiäisenä suuntaavan kannattaa ladata Porokello-sovellus kännykkäänsä.

Sovellus varoittaa tiellä havaituista poroista ja sen taustalla on vuosien pitkäjänteinen kehitystyö, jonka liikenneturvallisuusvaikutuksia on arvioitu juuri valmistuneessa selvityksessä.

Selvityksessä tarkasteltiin Porokello-varoitusjärjestelmän vaikutuksia liikenneturvallisuuteen ja porokolareiden määrään.

Porokello-varoitusjärjestelmää on kehitetty vuodesta 2011 ja selvityksen mukaan sillä on ollut vaikutusta porokolarien määrän vähentymiseen. Sovelluksen käyttäjät kertoivat, että varoituksilla on ollut vaikutusta heidän ajotapaansa ja varautumiseensa, erityisesti ajonopeuden valintaan ja havainnointiin.

– Tällä hetkellä ammattiautoilijat ja työnsä puolesta paljon liikkuvat eri ammattiryhmät ilmoittavat sovelluksen avulla tiellä havaitsemistaan poroista ja tieto välittyy sovelluksen käyttäjille. Selvityksen mukaan palvelusta saataisiin vieläkin kattavampi, jos erityisesti ilta- ja viikonloppuaikaan mukaan saataisiin lisää autoilijoita. Myös jotkut tieosuudet kaipaavat vielä lisää varoittajia, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Porokolareita on viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut vuosittain noin 4000 kpl. Porokolarien vuosittaisen määrään vaikuttavat niin porojen liikkuminen, sääolot kuin porojen ravintotilannekin. Eniten kolareita tapahtuu loppukesästä ja loppusyksystä.

Porokello-sovelluksen voi ladata sovelluskaupoista, lisätietoja Porokellon nettisivuilta.

www.porokello.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mopoilija menehtyi risteyskolarissa

Kuva: CvB.

Poliisin tiedotteen mukaan 17-vuotias poika menehtyi tänään mopon ja henkilöauton risteysonnettomuudessa Lepsämäntiellä Nurmijärven Klaukkalassa.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii onnettomuutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //