Koti Blogi Sivu 150

Reilusti yli puolet suomalaisista pitää autoa tärkeänä kriisivarana

Kuva: Matti Sulanto.

Oma auto on tärkeä kriisin tai yhteiskunnallisen häiriön aikana – näin vastasi 65 % suomalaisista Mekon tekemässä Mobility barometer -tutkimuksessa. Pohjoismaista norjalaiset kirivät suomalaisten eteen, heistä 69 % katsoo oman auton olevan tärkeä tai erittäin tärkeä. Ruotsalaisista 62 prosenttia pitää omaa autoa tärkeänä kriisivarana, ja Tanskassa vastaava luku on 58 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan pohjoiseurooppalaisista peräti 63 prosenttia sanoo, että oman auton käyttömahdollisuus on tärkeää kriisin tai yhteiskunnallisen häiriön aikana. MEKOn tekemä pohjoismaiden suurin liikkumisen tutkimus, Mobility barometer, tehtiin nyt neljättä vuotta peräkkäin.

Muutokset turvallisuustilanteessa ja sota Euroopassa ovat tehneet kriisivalmiudesta ajankohtaisen aiheen, jossa korostetaan sekä kestävää infrastruktuuria että joustavia liikkumisratkaisuja. Kansalaisten näkökulmasta auto nähdään keskeisenä voimavarana, kun yhteiskunta joutuu koetukselle.

“Tuloksista näkee, että auto on enemmän kuin pelkkä kulkuväline – se on turvallisuuden ja toimintakyvyn symboli kriisiaikoina. Ei ole yllättävää, että 65 prosenttia suomalaisista pitää sitä tärkeänä kriisivarana. Meillä on täällä pitkät välimatkat ja pitkä raja itäisen naapurimme kanssa,” sanoo Meko Finland Oy:n toimitusjohtaja Sanna Reunanen.

Vähemmistö, 15 prosenttia, katsoo, ettei oman auton käyttömahdollisuus ole tärkeää kriisitilanteessa, ja saman verran on epävarmoja.

Raportti osoittaa myös, että auto on edelleen ylivoimaisesti käytetyin kulkumuoto. 78 prosenttia kaikista pohjoiseurooppalaisista käyttää autoa vähintään kerran viikossa – sama osuus kuin viime vuonna. Lähes neljä kymmenestä, 39 prosenttia, käyttää polkupyörää (40), ja 36 prosenttia kulkee joukkoliikenteellä (34).

Auton varustaminen odottamattomiin tilanteisiin tarkoittaa sen varustamista välttämättömillä tarvikkeilla, perustietojen hallintaa auton huollosta sekä toimintamallien tuntemista erilaisissa kriiseissä.

”Vuosien varrella, jolloin olemme toteuttaneet Mobility barometer -tutkimus, olemme nähneet, että henkilöauto on keskeisessä asemassa ihmisten arjessa ja kiistatta ensisijainen kulkuväline. Huomiota herättävää on kuitenkin se, kuinka moni pitää autoa tärkeänä kriisin tai yhteiskunnallisen häiriön sattuessa. Auto on heti saatavilla, ja jos muut järjestelmät pettävät, se voi olla juuri se voimavara, joka ratkaisee tilanteen”, sanoo Anders Oxelström, Mekon viestintäjohtaja.

Tietoa Mobility Barometerista

Tutkimus toteutettiin 3.–13.7.2025, ja siihen vastasi 4 006 henkilöä. Mobility barometer -tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin syksyllä.

Mobility Barometer on kattava ja ainutlaatuinen raportti, joka tarjoaa syvällisen ymmärryksen liikkumisen trendeistä ja mieltymyksistä Pohjoismaissa. Yli 4 000 vastaajan näkemyksiin perustuen Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta raportti antaa selkeän ja kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten ihmiset liikkuvat tänä päivänä, mitkä tekijät vaikuttavat heidän valintoihinsa sekä millaisia odotuksia heillä on liikkumisen tulevaisuudesta alueella. Kyselyn toteuttaa Demoskop Mekon toimeksiannosta.

Lue muita juttuja Mekosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tällainen on BMW:n ensimmäinen Neue Klasse -malli

Kuva: BMW.

Uuden sukupolven BMW iX3 on täysin sähköinen Sports Activity Vehicle (SAV) ja ensimmäinen sarjatuotantoon tuleva Neue Klasse -malli. Kuudennen sukupolven BMW eDrive -teknologia, jopa 805 kilometrin toimintamatka ja 400 kW:n huippulatausteho nostavat tehokkuuden ja pitkän matkan suorituskyvyn uudelle tasolle.

BMW iX3 on ensimmäinen Neue Klasse -malli, joka etenee sarjatuotantoon. Neue Klasse vie BMW Groupia tulevaisuuteen ja merkitsee valtavaa harppausta eteenpäin tekniikassa, ajokokemuksessa ja muotoilussa.

Uuteen elektroniikka- ja ohjelmistoarkkitehtuuriin sisältyy neljä superaivo-tietokonetta, jotka tekevät autosta älykkäämmän ja valmiimman tulevaisuuteen kuin koskaan. Voimansiirtoa ja ajodynamiikkaa ohjaava Heart of Joy -keskustietokone tuo auton käsittelyyn ennenkokematonta dynaamisuutta ja tarkkuutta. Uusimmat automaattisen ajamisen järjestelmät parantavat taas kuljettajan ja auton välistä vuorovaikutusta.

Kuva: BMW.

Ensimmäinen Neue Klasse -malli rakennetaan uudessa BMW Groupin tehtaassa Debrecenissä, Unkarissa. Syksystä 2025 alkaen tuotantolinjalta rullaa ensimmäisenä BMW iX3 50 xDrive (yhdistetty sähkönkulutus: 15,1–17,9 kWh/100 km; CO₂-luokka A; toimintamatka: 678–805 km WLTP:n mukaan). Mallin teho on 345 kW/469 hv, ja siinä on sähköinen neliveto. Myöhemmin tulee lisää täysin sähköisiä versioita.

Uusi BMW iX3 on suuri askel eteenpäin edeltäjästään — niin suuri, että yksi kokonainen mallisukupolvi tuntuu jääneen väliin. Uutuus on BMW Groupille myös tärkeä sähköistymisen, digitalisaation ja kiertotalouden virstanpylväs. Ensimmäinen Neue Klasse -malli toimii keihäänkärkenä, jonka design ja tekniset innovaatiot vaikuttavat BMW:n kaikkiin tuleviin malleihin. Neue Klasse -tekniikat otetaan käyttöön kaikkiaan 40 uudessa mallissa ja mallipäivityksessä vuoteen 2027 mennessä.

Kuudennen sukupolven BMW eDrive: lisää tehoa, toimintamatkaa ja latausnopeutta

Neue Klasse -malleihin kehitetty kuudennen sukupolven BMW eDrive sisältää erittäin tehokkaat sähkömoottorit, uudet korkeajänniteakut ja niiden sylinterimäiset akkukennot ja 800V-teknologian. Kaksi sähkömoottoria tuottaa yhteensä 345 kW/469 hv) ja 645 Nm vääntöä. BMW iX3 50 xDrive kiihtyy nollasta sataan 4,9 sekunnissa, ja sen huippunopeus on 210 km/h.

Kuva: BMW.

Sähköinen neliveto koostuu taka-akselin tehokkaasta synkronisähkömoottorista (EESM) ja etuakselin uudesta kustannustehokkaasta asynkronisesta ASM-moottorista. Neue Klasseen kehitetty teknologia vähentää energiahukkaa 40 prosenttia verrattuna viidennen sukupolven BMW eDriveen.

Neue Klassen uusi korkeajänniteakku lisää kennojen energiatiheyttä 20 prosenttia kuin viidennen sukupolven eDrivessa ja mahdollistaa 30 prosenttia nopeamman latauksen. Akku on integroitu suoraan auton rakenteisiin painon vähentämiseksi. Akun käyttökapasiteetti on 108,7 kWh, mikä mahdollistaa jopa 805 kilometrin WLTP-toimintamatkan.

BMW Charging: lataus nopeutuu, kaksisuuntainen lataus ensiesittelyssä

400 kW:n latausteho ja 800V-pikalatausasema mahdollistavat sen, että BMW iX3:n akkuun saa virtaa 372 kilometrin toimintamatkalle vain kymmenessä minuutissa. Akku latautuu 10 prosentista 80 prosenttiin 21 minuutissa. BMW Groupin kehittämän akunhallintatekniikan ansiosta autoa voi myös ladata 400V-asemilla.

Kuva: BMW.

Myös kaksisuuntaisen latauksen ominaisuudet tulevat autoon vuonna 2026, jolloin sitä voi käyttää energialähteenä. V2L-toiminnon avulla autosta saa sähköä laitteisiin ajon aikana. BMW iX3 on myös valmiina V2G-sovellukseen, jolla auton voi tulevaisuudessa liittää sähkömarkkinoihin.

Latauskokemusta kuvaa hyvin BMW iX3:n älykäs latausluukku, joka käyttää tekoälyä huomatakseen ajajan latausaikeet ja avaa tai sulkee automaattisesti luukun.

Kuudennen sukupolven BMW eDrive mahdollistaa latausnopeuden ja -tilanteen seuraamisen My BMW -sovelluksessa.

Täysin uusi elektroniikka- ja ohjelmistoarkkitehtuuri luo pohjan ohjelmisto-ohjatulle autolle

Kaikkiin BMW Groupin voimansiirto- ja mallimuunnoksiin kehitetty täysin uusi digitaalinen hermosto esitellään ensimmäisen kerran BMW iX3:ssa.

  • Neljällä ajodynamiikkaa, automaattiajoa, infotainmentiä sekä perus- ja mukavuustoimintoja ohjaavalla superaivo-tietokoneella on yli 20 kertaa enemmän laskentatehoa kuin ajoneuvojen nykysukupolvella.
  • Kaapelointi alueittain merkitsee merkittäviä vähennyksiä auton painossa ja käytetyissä materiaaleissa. Älykkäät e-sulakkeet parantavat ajoneuvon tehokkuutta.
  • Uusi elektroniikka-arkkitehtuuri muodostaa perustan BMW Groupin uudelle ohjelmistoarkkitehtuurille. Nyt ajoneuvon ja ohjelmiston kehittäminen voidaan erottaa toisistaan, mikä vie kehitystä kohti ohjelmisto-ohjattua ajoneuvoa. Arkkitehtuuri otetaan vaiheittain käyttöön kaikissa BMW-autoissa.

BMW iX3 on valmiina tulevaisuuteen: sitä voidaan päivittää jatkuvasti ja ottaa uusia toimintoja käyttöön tekoälyominaisuudet mukaan lukien.

Heart of Joy: ajamisen nautinto nousee uudelle tasolle

Yksi neljästä Heart of Joy -superaivosta hallitsee voimansiirtoa ja ajodynamiikkaa, jarruja, energian talteenottoa ja ohjausta. Se käsittelee tietoja kymmenen kertaa nopeammin kuin perinteiset ohjainyksiköt, mikä auttaa tekemään ajamisesta ketterää, vakaata ja tehokasta.

Kuva: BMW.

Yhdessä BMW:n kehittämän BMW Dynamic Performance Control -software stackin kanssa Heart of Joy laskee kaikki ajoparametrit ennennäkemättömän nopeasti ja tarkasti. Jokainen kaasupolkimen, jarrupolkimen ja ohjauksen liike toteutetaan välittömästi ja täsmällisesti. Lisäksi BMW iX3:n tehokkuutta optimoidaan voimansiirron, jarrujärjestelmän ja energian talteenoton integroidulla hallinnalla. Arkiajossa 98 prosenttia jarrutuksista toteutetaan pelkästään talteenotetulla energialla eli ilman kitkajarrujen käyttöä.

Toinen tietokone tuo yhteen kaikki BMW iX3:n automaattisen ajamisen ja pysäköinnin toiminnot.

Uusi muotoilu: pelkistettyä, luonteikasta ja ajatonta

Teknologinen edistys antaa aina mahdollisuuden uudistaa myös muotoilua. Uusi BMW iX3 esittelee BMW:n uuden muotokielen, joka otetaan ajan mittaan käyttöön koko mallistossa. Muotokielen uudistus tarjoaa modernin tulkinnan BMW:n alkuperäisestä perusideasta. Muotoilu on ajatonta mutta nykyhetkeen sopivaa.

Kuva: BMW.

Ensimmäinen uuden sukupolven BMW X -malli painottaa sisätiloja ja elämäntapaa. Uusi BMW iX3 on 4 782 millimetriä pitkä (2 897 mm akseliväli), 1 895 millimetriä leveä ja 1 635 millimetriä korkea – tyypillinen SAV.

Tavaratilan tilavuutta voidaan kasvattaa 520 litrasta 1 750 litraan kaatamalla takaistuimen selkänojat alas. Lisäksi konepellin alta löytyy 58 litran lisäsäilytystila. Lisätilaa tarvitsevat voivat valita autoon sähköisesti sisään- ja uloskääntyvän vetokoukun lisävarusteena. Uuden BMW iX3 50 xDrive -mallin suurin sallittu perävaunupaino on 2 000 kiloa.

Sisätilat: mukavuutta matkustajille

Sisätiloissa selkeä, pelkistetty muotoilu on ihanteellinen ympäristö digikokemuksille.

Auton arkkitehtuurin ansiosta sisällä on reilusti tilaa kaikilla viidellä paikalla. ”Leijuvan” kojelaudan linjat sulautuvat suoraan suuriin ovipaneeleihin.

Kangaspintainen ja takavalaistu kojelauta auttaa luomaan lämmintä sisätunnelmaa, johon suuret ikkunat ja lisävarusteena saatava suuri kattoluukku tuovat lisää valoa. Sisätilojen tunnelmaan vaikuttavat myös uudet äänitehosteet ja ajoäänet.

BMW Panoramic iDrive: kuljettaja keskiössä

BMW iX3 on ensimmäinen sarjatuotantomalli, jossa BMW Panoramic iDrive määrittelee käyttäjäkokemuksen uudelleen. Digitaalisten toimintojen ja fyysisten elementtien tasapainoinen yhdistelmä nostaa intuitiivisen käytettävyyden uudelle tasolle kuljettajakeskeisesti.

Järjestelmän kehitystyössä on hyödynnetty yksittäisten asiakkaiden palautetta, yli 10 miljoonan ajoneuvon dataa sekä käytettävyystutkimuksia, joihin osallistui yli 3 000 asiakasta.

Fyysiset hallintalaitteet ovat käden ulottuvilla kätevästi esimerkiksi tuulilasinpyyhkimille, vilkuille, äänenvoimakkuuden säädölle, seisontajarrulle sekä takalasin lämmitykselle ja huurteenpoistolle. Muut toiminnot on optimoitu käytettäväksi kosketusnäytön, äänikomentojen tai monitoimiohjauspyörän kautta.

BMW Panoramic iDrive yhdistää neljä keskeistä elementtiä ainutlaatuiseksi näyttö- ja hallintajärjestelmäksi. BMW Panoramic Vision heijastaa tietoa koko tuulilasin leveydelle.

Keskellä ja etumatkustajan puolella näytettävä sisältö voidaan mukauttaa omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Keskeiset ajoon liittyvät tiedot näkyvät kuljettajan näkökentässä.

BMW Panoramic Visionin yläpuolella sijaitseva BMW 3D Head-Up -näyttö (valittavissa lisävarusteena) voi nyt myös esittää integroituja navigointi- ja automaattiajon näkymiä, joissa on kolmiulotteinen syvyysvaikutelma.

Uusi monitoimiohjauspyörä toimii ensisijaisena fyysisenä hallintapisteenä. Sen painikepaneelit auttavat kuljettajaa ja ajoneuvoa toimimaan saumattomasti yhteen valaistusten, kohokuvioitujen pintojen ja haptisen palautteen avulla.

BMW Panoramic iDriven perustana on BMW:n uusi käyttöjärjestelmä X, jonka ansiosta auton toimintoja on helppo muokata omiin mieltymyksiin sopiviksi.

Varustelu ja räätälöinti lisäävät ajonautintoa, mukavuutta ja monipuolisuutta

Asiakkaat voivat räätälöidä matkustamon muotoilun oman tyylinsä mukaiseksi Essential-, Contemporary-, M Sport- ja BMW Individual -sisustusten avulla. Kuljettajan ja etumatkustajan istuimet ovat lämmitettävät ja sähkösäädettävät. Autoon on saatavana lisävarusteena M Sport -istuimet ja monitoimi-istuimet. Vaihtoehtoihin kuuluvat myös urheiluohjauspyörä ja M Sport -ohjauspyörä.

Uuden BMW iX3 50 xDrive:n hinnat alkavat 69 390 eurosta. Auto on tilattavissa 5. syyskuuta alkaen. Euroopan markkinoille uusi BMW iX3 saapuu keväällä 2026.

Hintoja eri varustetasoilla:

  • iX3 50 xDrive, 69 390 euroa
  • M Sport Edition, 72 390 euroa
  • Fully Charged Edition, 74 390 euroa
  • Fully Charged M Sport Edition, 77 390 euroa
  • Supercharged Edition, 79 390 euroa

Katso tästä muita BMW iX3 -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uusi Kia- ja Mitsubishi-myymälä Keravalle

Hedin Automotive Kerava. Kuva: Hedin.

Suomen suurin Kia-jälleenmyyjä, Hedin Automotive, avaa uuden Kia-myymälän Keravalle, Sarviniitynkadulle. Samalla Kian ja Mitsubishin maahantuoja Astara Auto Finland Oy tiivistää yhteistyötään kanssa ja aloittaa samassa osoitteessa myös Mitsubishi -jälleenmyynnin. Uuden liikkeen avajaisia vietetään lauantaina 6.9.2025.

Astara Auto Finland Oy:n maahantuoma Kia on vakiinnuttanut asemansa Suomen teillä sekä autokaupassa yli 8 % markkinaosuudellaan. Laaja mallisto tarjoaa perinteisiä polttomoottoriautoja sekä moderneja, suorituskykyisiä sähköautoja, kuten Vuoden Auto Suomessa Kia EV3.

Lähitulevaisuudessa Kian mallisto laajenee kattamaan aiempaa laajemmin erityisesti sähköautomarkkinoita muun muassa Kia EV4:n sekä Kian ensimmäisen täyssähköisen hyötyajoneuvon, Kia PV5:n, lanseerauksen myötä. Keravan uusi toimipiste vahvistaa merkin edustusta niin myynnin kuin jälkimarkkinoinnin puolella. Hedin Automotiven Keravan myymälän myötä Kia-myyntipisteitä on jo 40 kautta maan.

Hedin Keravalla on avattu myös Mitsubishin myynti- ja huoltotoiminnot. Ensi vuonna 50-vuotista taivaltaan Suomessa juhliva japanilaismerkki on kääntänyt uuden sivun Outlander PHEV -mallin myötä, jonka aiemmat kolme sukupolvea vakiinnuttivat Outlanderin suomalaisten sydämissä.

Vahva kanta sekä asiakkaiden tarpeisiin vastaavat uutuusmallit vahvistavat merkin tulevaisuutta, johon kuuluvat olennaisesti sähköistetyt voimalinjat sekä japanilainen luotettavuus jopa 8 vuoden takuulla. Keravan myymälä on yhteensä 39. Mitsubishi-myymälä Suomessa.

”Erityisesti Kia-myynnin kasvaessa brändin mukaiset ja keskeisellä sijainnilla olevat myymälät ovat avainasemassa laajentaessamme jakeluamme. Keravan sijainti on avainasemassa Uudenmaan alueella. On hienoa jatkaa sekä syventää pitkään jatkunutta ja hedelmällistä yhteistyötä Hedin Automotiven kanssa”, sanoo Astara Auto Finland Oy:n kaupallinen johtaja Klaus Pohjala.

”Yhteistyö Astara Auto Finland Oy:n kanssa jatkuu vahvana, ja nyt meillä on ilo laajentaa Kia- ja Mitsubishi-verkostoa myös Keravalle. Uudenmaan jälleenmyyntialue on tärkeä Kialle ja Mitsubishille sekä merkittävä osa valtakunnallista verkostoamme. Uuden Kia myymälä-ID:n mukainen liike Keravalla vastaa entistä paremmin Kia-asiakkaidemme kasvaviin odotuksiin ja tarpeisiin. Olemme vahvasti sitoutuneita näihin merkkeihin ja haluamme palvella asiakkaitamme valtakunnallisesti niin myynnin kuin huollonkin osalta”, kertoo Hedin Automotiven automyynnin liiketoimintajohtaja Teemu Hakala.

Keravan uuden Kia -myymälän myötä Hedin Automotive palvelee Kia -asiakkaita 10 paikkakunnalla ja Mitsubishi asiakkaita 11 paikkakunnalla. Samaan aikaan myös Hedin Automotiven Hämeenlinnan toimipiste viettää uudistuneen Kia-myymälän avajaisia. Kaikkien toimipisteiden yhteydessä asiakkaita palvelevat myös valtuutetut Kia- ja Mitsubishi-merkkihuollot.

Lue muita juttuja Hedinistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uusi Škoda-jälleenmyyjä Joensuuhun

Kuva: Skoda.

Wetteri laajentaa yhteistyötään Škodan maahantuojan Helkama-Auton kanssa aloittamalla Škoda-jälleenmyynnin Joensuun toimipisteessään. Škoda-liiketoiminta alkaa Joensuussa loppuvuoden 2025 aikana kattaen Škodan myynti-, huolto- ja varaosapalvelut.

”On hienoa päästä palvelemaan Škoda-asiakkaita meille tärkeällä Pohjois-Karjalan markkina-alueella. Meillä on pitkä yhteinen historia Škodan kanssa: merkki on kuulunut Wetterin valikoimaan jo 10 vuoden ajan. Škoda on viime vuosien aikana ollut poikkeuksetta Suomen ensirekisteröintitilastojen kärjessä, mikä kertoo merkin vakiintuneesta suosiosta. Erityisesti Škodan houkuttelevat sähköautomallit, kuten uusi Elroq ja uudistunut Enyaq, kiinnostavat nyt asiakkaitamme. Odotamme jo innolla myynnin käynnistymistä ja toivotamme paikalliset Škoda-asiakkaat tervetulleiksi”, Wetterin toimitusjohtaja Pietu Parikka sanoo.

”Pohjois-Karjalan alue on Škodalle merkityksellinen paikka, joten on hienoa päästä syventämään laajalla alueella toimivaa yhteistyötämme Wetterin kanssa nyt myös täällä. Haluamme palvella uusia asiakkaitamme sekä vaalia pitkiä asiakassuhteitamme kokonaisvaltaisella palvelupaletilla kaikkia autoilijoita ajatellen. Mallistostamme löytyy jokaiselle autoilijalle ja yritykselle sopivia vaihtoehtoja erilaisten liikkumistarpeiden täyttämiseen”, Škodaa maahantuovan Helkama-Auto Oy:n toimitusjohtaja Maija Koskela kertoo.

Jatkossa täyden palvelun Škoda-edustus löytyy seitsemästä Wetterin toimipisteestä: Oulusta, Ylivieskasta, Kemistä, Rovaniemeltä, Mikkelistä, Savonlinnasta ja Joensuusta.

Lue muita juttuja Wetteristä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Laitilan kesäkuisen louhosturman esitutkinta valmis

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi on esitutkinnan aikana saanut kattavan käsityksen Laitilassa kesäkuun alkupuolella tapahtuneesta onnettomuudesta, missä auto putosi louhokseen ja kaksi nuorta menehtyi. Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

Kuljettajaksi epäilty henkilö on 17-vuotias poikkeusluvan omannut mies, joka oli saanut ajoluvan aiemmin samana päivänä. Hän on myöntänyt kuljettaneensa ajoneuvoa tapahtumahetkellä ja on selvittänyt tapahtumien kulkua.

Esitutkinnassa ei ole ollut muita henkilöitä rikoksesta epäiltynä.

Tapahtumapaikka oli nuorille entuudestaan tuttu. Esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella turmaa ennen nuoret ajelivat autolla louhoksen viereisellä hiekka-alueella.

Käytetyt nopeudet eivät ole olleet suuria, mutta henkilöauto kuitenkin riistäytyi kuljettajan hallinnasta ja ajautui louhokseen. Käytetty auto oli tieliikennekelpoinen.
Rikosnimikkeet tarkentuivat

Esitutkinnan päätyttyä asia siirtyy syyteharkintaan kahtena epäiltynä törkeänä kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

17-vuotiasta kuljettajaa ei epäillä vahingonteosta, sillä asianomistajilla ei ollut vaatimuksia.

– Myös rikosepäily törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen osalta päätettiin, koska alue ei ole tieliikennelain soveltamisalan mukainen tie, sanoo tutkinnanjohtaja, komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Lue myös

Poliisilla nyt selvyys Laitilan louhosturman tapahtumista

Poliisi on edistynyt Laitilan louhosturman tutkinnassa

Kuljettaja selvisi hengissä Laitilan ulosajossa

Nuorten auto ajautui veteen Laitilassa — kaksi henkilöä kuoli

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tiukka kisa sähköhenkilöautojen rekisteröintien kärkipaikasta!

Volkswagen ID.4. Kuva: Volkswagen.

Elokuun loppuun mennessä on Suomessa rekisteröity kaikkiaan yli 16 600 sähköautoa. Heinäkuun lopussa kärkipaikkaa piti Skoda Enyaq mutta elokuun lopussa kärkipaikka vaihtui Volkswagen ID.4 -malliin vain kolmen kappaleen erolla.

ID.4-mallia oli rekisteröity 1 147 autoa ja Enyaqia 1 144 autoa.

Kolmannella sijalla oli VW ID.7 lukemalla 927 autoa.

Seuraavina tulivat Skoda Elroq (898 autoa), Tesla Model Y (822), Kia EV3 (673), Audi Q4 E-tron (561), Volvo EX40 (561), Polestar 4 (502) ja Volvo EX30 (412).

Alkuvuonna on rekisteröity kaikkiaan yli 140 sähköautoamallia.

Sähköhenkilöautojen rekisteröinnit 1-8/2025

1VOLKSWAGENID.41 147
2SKODAENYAQ1 144
3VOLKSWAGENID.7927
4SKODAELROQ898
5TESLAMODEL Y822
6KIAEV3673
7AUDIQ4 E-TRON561
8VOLVOEX40561
9POLESTAR4502
10VOLVOEX30412
11BMWI4411
12TOYOTABZ4X398
13AUDIQ6397
14TESLAMODEL 3392
15POLESTAR2378
16FORDEXPLORER308
17MERCEDES-BENZEQA-SARJA296
18BMWIX1288
19HYUNDAIIONIQ5276
20KIAEV6269
21VOLVOEX90263
22VOLVOEC40261
23MERCEDES-BENZEQB-SARJA258
24NISSANARIYA234
25FORDCAPRI215
26PORSCHEMACAN203
27HYUNDAIINSTER197
28AUDIA6182
29MG4178
30VOLKSWAGENID.3150
31BMWIX138
32RENAULT5138
33CITROENE-C3134
34KIANIRO127
35VOLKSWAGENID. BUZZ127
36CUPRATAVASCAN123
37BMWI5119
38RENAULTSCENIC119
39BMWIX2116
40MERCEDES-BENZEQE-SARJA116
41HYUNDAIIONIQ6102
42POLESTAR394
43SUBARUSOLTERRA89
44KIAEV988
45BYDSEALION86
46SMART386
47CUPRABORN85
48HYUNDAIKONA77
49FORDPUMA72
50FORDMUSTANG MACH-E70
51PEUGEOT300864
52BYDSEAL60
53MINIHATCHBACK59
54PEUGEOT500857
55MINICOUNTRYMAN50
56SMART147
57MINIACEMAN44
58XPENGG644
59AUDISQ639
60PEUGEOT30838
61MINICOOPER36
62SMART#536
63CITROENE-C433
64PEUGEOTE-200831
65MGS530
66BYDATTO29
67MERCEDES-BENZG-SARJA27
68OPELGRANDLAND27
69AUDIS625
70BYDSEAL U25
71JEEPAVENGER22
72KG MOBILITYTORRES22
73VOLVOC4020
74XPENGG920
75MERCEDES-BENZEQS-SARJA19
76BYDDOLPHIN18
77FIAT60018
78MERCEDES-BENZSPRINTER18
79BYDTANG17
80FIAT50017
81PORSCHETAYCAN17
82VOLVOXC4017
83LEXUSRZ300E16
84OPELASTRA16
85ALFA ROMEOJUNIOR14
86BMWIX313
87LEXUSRZ450E13
88RENAULTMEGANE13
89FORDTRANSIT12
90OPELCORSA-E11
91FORDTOURNEO COURIER10
92MERCEDES-BENZCLA-SARJA10
93VOLKSWAGENID.510
94KIASOUL9
95MGCYBERSTER9
96TOYOTAPROACE9
97VOYAHFREE9
98AUDIQ8 E-TRON7
99PEUGEOTE-RIFTER7
100BMWI76
101CITROENE-BERLINGO6
102FORDTOURNEO CUSTOM6
103SERES36
104SERES56
105TESLAMODEL X6
106TOYOTAPROACE CITY VERSO6
107JACE30X5
108MAXUSEUNIQ5
109MERCEDES-BENZVITO5
110BYDHAN4
111MERCEDES-BENZMAYBACH4
112OPELMOKKA4
113PEUGEOTTRAVELLER4
114TESLAMODEL S4
115DONGFENGBOX3
116PEUGEOTEXPERT3
117SKYWELLBE113
118CITROENBERLINGO2
119JAGUARI-PACE2
120MASERATIGRANCABRIO2
121MERCEDES-BENZAMG-SARJA2
122MINIJCW2
123PEUGEOTE-2082
124AUDIE-TRON GT1
125AUDIRS1
126AUDIS1
127CITROENSPACETOURER1
128DS31
129DS3 CROSSBACK1
130Ei tiedossaEi tiedossa1
131FORDTRANSIT CUSTOM1
132HONDAE:NY11
133LUCIDAIR1
134MASERATIGRECALE1
135MERCEDES-BENZEQV1
136MERCEDES-BENZEVITO1
137MERCEDES-BENZV-KLASSE1
138OPELZAFIRA1
139RENAULTMASTER1
140ROLLS-ROYCESPECTRE1
141SKYWELLSKYWORTH1
142VOLKSWAGENTRANSPORTER1
Yhteensä 16 638

 

 

 

15-vuotiasta poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Kuva: CvB.

Poliisipartio valvoin eilen 3.9. iltapäivällä ajonopeuksia Lapinlahden Asematiellä. Poliisipartiota vastaan tuli mopoilija, jolle tutka näytti reilua 60 km/h nopeutta 40 km/h nopeusrajoitusalueella.

Poliisi kääntyi mopoilijan perään aikomuksenaan pysäyttää hänet. Asematiellä mopoilija ohitti edellään ajaneen henkilöauton ja kääntyi sitten Tunnelitielle, jossa poliisi näytti hänelle punaista pysäytysvaloa. Mopoilija ei piitannut pysäytysvalosta vaan jatkoi ajoaan ja ohitti Tunnelitiellä toisen auton.

Tunnelitien ja Kivistöntien risteyksessä mopoilija ajoi risteyksen yli kovalla vauhdilla piittaamatta risteyksessä olleesta STOP-merkistä. Tästä takaa-ajo jatkui Peltoniemen asuinalueelle, jossa mopoilija jatkoi pakoaan kovalla nopeudella ajaen hiekkapohjaisilla kevyenliikenteen väylillä. Poliisi kadotti näkyvyyden mopoilijaan Muikkukujalla, jossa mopoilija ajoi kapealle lenkkipolulle.

Poliisi tapasi mopoa ajaneen 15-vuotiaan pojan vähän myöhemmin lähimetsästä ja hänellä oli hallussaan mopon virtalukon ja rattilukon avaimet.

Myös mopo löydettiin samasta metsiköstä ja siinä todettiin olevan 124 kuutiosenttimetrin moottori, joten pojan ajo-oikeus ei riitä kuljettamaan tällaista ajoneuvoa.

Poikaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.

Pakoon ajava ottaa tietoisesti isoja riskejä

Poliisi muistuttaa pakoon ajamisen riskeistä, sillä pakoon ajaja vaarantaa oman henkensä ja terveytensä lisäksi myös muiden tienkäyttäjien henkeä ja terveyttä. Onneksi tässä kyseissä tapauksessa mopoilija ei loukkaantunut, eikä kukaan jäänyt mopon alle. Aineksia tällaiseen onnettomuuteen takaa-ajon aikana oli, sillä tapahtuma-aikaan Lapinlahdella oli kohtalaisesti muun muassa koululaisliikennettä.

Lue myös

Poliisi: ”Tämä on selkeää tahallisuutta, kun ajoneuvoa ei korjata liikenteeseen vaan yritetään estää vian vaikutus ajamiseen!”

Autoilija kääntyi moottoripyöräpoliisiin eteen Turussa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lappeenrantaan uusi Renault- ja Dacia-jälleenmyyjä

Renault e-tech -mallisto 2025. Kuva: Renault.

Renaultin ja Dacian henkilö- ja pakettiautojen myynti- ja huoltopalvelut uudistuvat Lappeenrannan alueella, kun Nelipyörä Oy aloittaa virallisesti jälleenmyyjänä 1. lokakuuta 2025.

Uusi toimija tarjoaa asiakkaille kattavat palvelut molempien merkkien osalta – aina koeajoista huoltoon ja varaosiin.

Nelipyörä Oy:n toimipiste sijaitsee keskeisellä paikalla Lappeenrannassa, ja sen tavoitteena on tuoda asiakaslähtöinen, luotettava ja ystävällinen palvelu lähelle alueen autoilijoita.

Dacia-mallisto 2025. Kuva: Dacia.

”Molempien merkkiemme markkinaosuudet ovat olleet kasvussa tänä vuonna ja mallistomme on mitä parhaimmassa kunnossa. Uskon, että Nelipyörän vahvan tekemisen ja asiakaslähtöisen palveluasenteen avulla saamme toteutettua kasvustrategiamme Lappeenrannan talousalueella,” sanoo maahantuonnin toimitusjohtaja Heikki Vuorinen.

”Renault ja Dacia -brändit sopivat mainiosti Nelipyörän arvoihin – neljään pyörään: luotettavuuteen, rehellisyyteen, vastuullisuuteen ja ystävällisyyteen. Odotamme innolla toiminnan käynnistämistä ja asiakaskohtaamisia Lappeenrannassa,” kertoo Nelipyörä Oy:n toimitusjohtaja Johan Lillbroända.

Lue muita juttuja Nelipyörästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tuusulaan uusi raskaan kaluston korjaamokeskus

Kuva: Raskone.

Raskone rakentaa Tuusulaan uuden raskaan kaluston korjaamokeskuksen, joka valmistuu keväällä 2026. Sulankaareen nouseva keskus kokoaa saman katon alle yhtiön Airport- ja Trailer-toiminnot sekä 80 alan ammattilaista.

Keväällä 2026 Tuusulan Sulankaareen nousee Suomen moderneimpiin kuuluva raskaan kaluston korjaamokeskus – paikka, jossa huipputeknologia, osaaminen ja asiakaslähtöinen palvelu kohtaavat. Uusi keskus kokoaa saman katon alle Raskoneen Airport- ja Trailer-toiminnot sekä 80 alan ammattilaista, ja tuo asiakkaille entistä sujuvammat ja keskitetymmät palvelut.

”Uudet tilat ovat meille merkittävä askel eteenpäin. Suunnittelussa on huomioitu asiakkaiden ja henkilöstön tarpeet sekä tulevaisuuden huolto- ja korjausratkaisut. Uudet ajoneuvot vaativat erikoisosaamista ja oikeat tilat huollon ja korjausten toteuttamiseen – siksi olemme varmistaneet, että uusi Tuusulan keskus on valmis vastaamaan myös sähköistyvän kaluston ja muiden kehittyvien teknologiaratkaisujen tarpeisiin”, kertoo Raskoneen toimitusjohtaja Jan Popov.

Sijainti logistiikan ytimessä

Uusi korjaamokeskus sijoittuu logistisesti erinomaiselle paikalle Tuusulaan. Lahden- ja Tuusulanväylältä matkaa kertyy vain noin viisi minuuttia, Kehä III:lta kymmenen ja tulevalta Kehä IV -yhteydeltä reilusti alle kymmenen.

Kaksi leveää liittymää ja avara, selkeästi suunniteltu piha tekevät asioinnista vaivatonta raskaallakin kalustolla. Sijainti ja helppo saavutettavuus vähentävät seisonta-aikoja ja nopeuttavat huoltoasiointia.

Tuusulan merkitys logistiikan ja teollisuuden keskuksena on kasvanut nopeasti, kun monet alan toimijat ovat siirtäneet toimintaansa Vantaalta Tuusulan ja Keravan alueille. Kehä IV:n valmistuminen vahvistaa tätä kehitystä entisestään ja tekee alueesta entistä saavutettavamman raskaalle liikenteelle.

”Olemme erittäin iloisia Raskoneen päätöksestä rakentaa uudet modernit korjaamotilansa Sulankaareen. Tämä tukee mainiosti kuntastrategiaan ja pormestariohjelmaan kirjattuja elinvoimaan liittyviä tavoitteitamme, lisää työpaikkavarantoa ja jatkaa pääkaupunkiseudun logistiikan keskittymistä alueellemme. Toivotamme Raskoneen lämpimästi tervetulleeksi Tuusulaan!” kommentoi Tuusulan pormestari Janne Mellin.

Moderni keskus – kaikki palvelut saman katon alta

Sulankaaren uudessa korjaamokeskuksessa on 30 nykyaikaista korjauspaikkaa, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista ja monipuolisimmista huolto- ja korjaamopisteistä.

Tilat ja laitteisto on suunniteltu niin, että niissä onnistuvat tehokkaasti päivittäiset huollot sekä vaativammat korjaustyöt. Moderni korjaamoinfra takaa, että kaluston kunnossapito sujuu luotettavasti, ilman turhia seisonta-aikoja.

Samalla Airportin ja Trailerin palvelut yhdistyvät, mikä tuo asiakkaille selvän edun: kaikki tarvittavat palvelut löytyvät jatkossa yhdestä paikasta.

Korjaamokeskus kattaa koko hyötyajoneuvokaluston kunnossapidon – alustat, päällirakenteet, vauriokorjaukset sekä moottori- ja vaihteistotyöt. Tavoite on yksinkertainen: pitää asiakkaiden kalusto liikkeellä tehokkaasti, turvallisesti ja kustannustehokkaasti.

Investointi asiakkaisiin, henkilöstöön ja alueeseen

Uusi korjaamokeskus on strateginen investointi, joka tukee asiakkaiden toimintaa ja tarjoaa henkilöstölle entistä paremmat työolosuhteet. Valoisat, tilavat ja modernit työtilat on suunniteltu yhdessä henkilöstön kanssa, jotta ne tukevat sujuvaa, turvallista ja tehokasta työskentelyä.

”Sulankaaren sijainti on meille ja asiakkaillemme ihanteellinen – saavutettavuus on erinomainen ja samalla vältymme suurimmilta ruuhkilta. Tämä hanke tukee pitkäjänteistä kehitystämme ja vahvistaa asemaamme asiakkaidemme ensisijaisena kumppanina”, Popov sanoo.

​Lue muita juttuja Raskoneesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kuulutko tähän ryhmään? 43 prosentilla on väärät tiedot liikennevakuutuksesta!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikennevakuutus on ollut lakisääteinen Suomessa jo sata vuotta, ja se on pakollinen valtaosalle moottoriajoneuvoista. Suomessa on noin viisi miljoonaa liikennevakuutettua ajoneuvoa, mutta suomalaisten tiedot vakuuttamisvelvollisuudesta ovat silti osin hataria, selviää Liikennevakuutuskeskuksen teettämästä kyselystä.

Suomalaisilla on aukkopaikkoja tiedoissa, milloin ajoneuvolla tulee olla liikennevakuutus. Etenkin miehet olettavat, että vakuutusta ei tarvita yleisten teiden ulkopuolella ajettaessa. Vakuutus tulee kuitenkin olla voimassa, koska myös tieverkon ulkopuolella voi tapahtua vahinkoja joko itselle tai muille.

Kyselytutkimukseen vastanneista miehistä 43 % oletti, että ilman vakuutusta voi ajaa suljetulla alueella, kuten pihalla tai ajoradalla, ja yli kolmannes luuli, että vakuutusta ei tarvita yksityisellä metsätiellä tai pellolla. Naisista virheellisessä käsityksessä molemmissa tapauksissa oli joka neljäs.

– Yleisin harhakuvitelma liikennevakuutuksen osalta tuntuu olevan se, että vakuutus tarvitaan vain yleisillä teillä ajettaessa. Vakuutus on kuitenkin sitä varten, että se korvaa vahingot, tapahtuivatpa ne missä tahansa. Siksi vakuutuksen tulee olla voimassa aina, riippumatta siitä missä ajetaan, Liikennevakuutuskeskuksen vakuutuspäällikkö Lauri Linna muistuttaa.

Lähes kolmannes suomalaisista luulee, että vakuutusta ei tarvitse, jos rekisteröityä, rikkinäistä ajoneuvoa ei käytetä. Vakuutuksen voi kuitenkin lakkauttaa vain silloin, jos ajoneuvolle tehdään myös liikennekäytöstä poisto.

– Laki on tässä kohden yksiselitteinen. Rekisteröidyllä ajoneuvolla tulee olla vakuutus, vaikka sitä ei käyttäisi, sillä viranomainen ei voi tietää, onko ajoneuvo käyttämättä vai käytössä. Jos ajoneuvoa ei käytä, sille kannattaa tehdä liikennekäytöstä poisto, joka katkaisee maksuvelvoitteet, Linna kertoo.

Rekisteröimättömien ajoneuvojen kohdalla tilanne on toinen – vakuutus tulee olla silloin voimassa, kun ajoneuvoa käytetään. Vain vajaa puolet suomalaisista tiesi tämän. Yli puolet luuli, että rekisteröimätön maastomönkijä tulee vakuuttaa myös silloin, jos se odottelee talven ajan autotallissa.

Liikennevakuutus lyhyesti

  • Liikennevakuutus varmistaa, että onnettomuuden sattuessa kukaan ei jää ilman lainmukaisia korvauksia.
  • Vahingon kärsinyt voi hakea korvausta suoraan vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöstä.
  • Koska vakuutuksen sisältö on määritelty laissa, liikennevakuutus on samanlainen kaikissa vakuutusyhtiöissä. Liikennevakuutuksen voi ostaa mistä tahansa niitä myyvästä vakuutusyhtiöstä.

Lakisääteinen liikennevakuutus Suomessa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Liikennevastuulaki tuli voimaan 1.9.1925 säätäen liikennevakuutuksen pakolliseksi.

Lue lisää liikennevakuuttamisen historiasta, tulevaisuudennäkymistä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Perustiedot liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuskeskuksen teettämässä kyselytutkimuksessa kysyttiin vastaajien tietoja liikennevakuutuksesta. Kyselytutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa heinäkuussa 2025. Vastaajina olivat 18–76-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen tuhannen henkilön otos on painotettu iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Lue myös tämä: Tiesitkö tämän? Vakuttamattomalla autolla ei saa ajaa metriäkään, edes omalla pihalla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //