Koti Blogi Sivu 137

Pakettiautojen sähköistyminen verkkaista

Drivalia Lease Finlandin avainasiakaspäälliköt Jan Gerstenmaier (takana) ja Juha Lähteenmäki kehuvat sähköpakettiautoja mukaviksi ajaa. Kuva: Drivalia.

Yritysautoilukumppani Drivalia Lease Finlandin tilastot kertovat, ettei tuotantoautojen sähköistyminen ole edennyt henkilöautojen tahdissa. Uusista pakettiautoista noin joka kymmenes on sähkökäyttöinen. Kiinnostus tuotantoautojen sähköistämiseen on kuitenkin kasvussa.

Rekisteröintien ennustetaan lisääntyvän viiden vuoden kuluessa, kun yritysten autokanta uudistuu vihreän siirtymän mukaisesti.

Sähköpakettiautoja on miellyttävä ajaa, ja niissä on runsaasti lisävarusteita. Sähköpakettiautojen turvallisessa ajotavassa on hyvä muistaa ennakointi, koska sähkömoottori reagoi nopeasti kaasutukseen.

Tuotantoautojen sähköistyminen on edennyt Suomessa vakaasti, mutta henkilöautoihin verrattavaa buumia ei ole ollut. Yritysautoilukumppani Drivalia Lease Finlandissa rekisteröintien määrä on pysynyt samalla tasolla parin vuoden ajan, ja tilastojen mukaan noin joka kymmenes tuotantoautoksi hankittu pakettiauto on sähkökäyttöinen. Drivaliassa varaudutaan rekisteröintien kasvuun tuotantoautokannan uudistumisen ja vihreän siirtymän myötä.

Traficomin tilaston mukaan sähköpakettiautojen osuus kaikista liikennekäytössä olevista pakettiautoista oli elokuun lopussa 16,9 prosenttia. Sähkökäyttöisten pakettiautojen määrä lähti kasvuun vuonna 2023, mutta rekisteröintien taso on pysynyt aika samana. Suhteellinen osuus on noussut, koska pakettiautojen kokonaisrekisteröintien määrä on laskenut viime kolmen vuoden aikana selvästi.

– Vaikka isoa muutosta ei ole tapahtunut, on pakettiautokanta kuitenkin vähitellen sähköistymässä. Kiinnostus sähköpakettiautoihin on kasvussa, ja käyttäjiltä on saatu enimmäkseen positiivista palautetta. Vastuullisuuden ja CO2-päästöjen vähentämisen rinnalla autokannan sähköistämiseen kannustavat yritysten brändi-imago ja megatrendit sekä sijoittajat ja asiakkaidemme asiakkaat. Kilpailutuksissa saatetaan esimerkiksi vaatia tietyn päästötason kalustoa. Nämä vaatimukset ovat yleistymässä, Drivalia Lease Finlandin avainasiakaspäällikkö Jan Gerstenmaier kertoo.

Rekisteröinnit lisääntynevät vuonna 2030, tarjontaa aikaisempaa enemmän

Gerstenmaier ja avainasiakaspäällikkö Juha Lähteenmäki eivät ole havainneet, että yritysten autopolitiikkoihin olisi kirjattu pakkoaikatauluja siirtymiseen, mutta EU:n uusien autojen valmistuksen sataprosenttinen täyssähkövaatimus vuodelle 2035 nopeuttaa hankinta-aikatauluja. Lähteenmäki ja Gerstenmaier miettivätkin, että tuotantoautoissa saatetaan vielä muutaman vuoden ajan päätyä polttomoottoreihin, mutta sähköpakettiautojen osuus tulee vahvistumaan.

– Tuotantoauton käyttöaika yrityksessä on yleensä viitisen vuotta, joten sähköpakettiautot ovat suunnitelmissa ehkä vasta seuraavalla hankintakierroksella, jolloin tähtäimenä on vuosi 2030, Lähteenmäki miettii ja toteaa, että portaittainen hankintarytmi sopii hyvin autokannan sähköistämiseen.

Sähköpakettiautoja on tarjolla aiempaa runsaammin, joten valinnan varaa on. Ainoastaan nelivetoisia malleja on tarjolla muutamia. Nelivetoisuus lisää auton painoa, mikä vaikuttaa kantavuuteen ja samalla toimintamatkaan. Toistaiseksi sähköpakettiautot ovat enimmäkseen käytössä kaupungeissa ja taajamissa, missä neliveto ei ole niin tarpeellinen.

– Etuvetoisia malleja on kaikissa kokoluokissa eli niin pienissä kuin suurissakin pakettiautoissa. Uusia merkkejäkin on tullut markkinoille. Yleensä mallien päivitysten yhteydessä tarjolle tulee myös täyssähköversio, Gerstenmaier toteaa ja kannustaa kokeilemaan uusia malleja.

Teknologian kehittyminen poistaa jarruttavia tekijöitä

Sähköisiin työsuhdehenkilöautoihin saa verohelpotuksia, mutta sähköpakettiautojen hankintatuki päättyi tämän vuoden alussa. Lähteenmäki ei kuitenkaan pidä tuen poistumista hankintojen esteenä, koska sähköpakettiautojen hinnat ovat laskusuunnassa tarjonnan lisääntyessä.

– Kolme isointa jarruttavaa tekijää tuotantoautojen sähköistymisessä ovat kantavuus, toimintamatka ja kustannusrakenne. Painavat akut vähentävät hyötykuorman määrää, mutta akkuteknologia kehittyy koko ajan. Myös toimintasäteet kasvavat. Vaikka sähköpakettiauton hankintahinta on korkeampi kuin polttomoottoriautojen, ovat käyttökustannukset kuitenkin edullisemmat energian ja huoltojen osalta. Jos esimerkiksi jakeluautoon tulee paljon kilometrejä, on sähköpakettiauto pitkällä aikavälillä edullisempi, Gerstenmaier laskee.

Lähteenmäki ynnää pluspuoliksi myös sen, että sähköpakettiautoja on miellyttävä ajaa, ne ovat hiljaisia, ketteriä ja kiihtyvät nopeasti.

– Olemme saaneet hyvää palautetta kuljettajilta siitä, että sähköpakettiautoissa on uusinta tekniikkaa, niissä on modernit ohjaamot ja paljon lisävarusteita. Moni aikaisemmin epäilevästi niihin suhtautunut onkin ihastunut heti, Lähteenmäki paljastaa.

Miehet korostavat sähköpakettiautojen käyttöönotossa ajoreittien ja latauksen suunnittelun merkitystä. Kun asiat on suunniteltu valmiiksi, sujuu muutos helposti. Sähköpakettiauton hankintaa voi kätevästi kokeilla leasingpalvelun avulla ja samalla saada tuntuman siihen, millaiset tuotantoautot ovat sopivia yrityksen ajoihin akun koon, latauksen ja toimintamatkan kannalta.

Välitön vääntö voi yllättää, kuorman painopiste tärkeä

Sähköpakettiautojen ajokokemus on miellyttävä, mutta ajamiseen pitää tutustua ja tottua. Sähkökäyttöisten henkilöautojen ja pakettiautojen ajamisessa on samoja piirteitä, kuten regeneratiivinen jarrutus ja sähkömoottorin nopea reagointi.

Tärkeä ero on se, että pakettiautoissa on kuormaa ja myös painavat akut vaikuttavat auton painopisteeseen esimerkiksi kaarreajossa.

Lue muita juttuja Drivaliasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opel palkittiin istuinergonomiastaan

Kuva: Opel.

Rentouttavalla ja ergonomisella istumisella on Opelilla pitkät perinteet. Kaikenkokoiset Opel-kuljettajat ja -matkustajat ovat voineet nauttia erityisen selkäystävällisistä istuimista jo yli 20 vuoden ajan.

AGR-merkki on synonyymi istuimille, jotka yhdistävät kuljettajat ja matkustajat mukavasti, turvallisesti ja urheilullisesti kuhunkin Opel-malliin.

Nyt Aktion Gesunder Rücken e.V. (AGR) (saksalainen selän terveyttä edistävä yhdistys) on palkinnut Opelin sen vuosikymmenten jatkuvasta sitoutumisesta selän terveyteen ja rentouttavaan istumiseen. Terveellisen istumisen asiantuntijat luovuttivat palkinnon Opelin edustajille yhtiön pääkonttorilla Adam Opel Hausissa Rüsselsheimissa.

Tämä pitkäaikainen sitoutuminen jatkuu Opelin nykyisissä malleissa. Esimerkiksi kompaktiluokan myyntimenestys Opel Astra ja Opel Grandland osoittavat, että erinomaiset istuimet edistävät terveyttä ja lisäävät liikenneturvallisuutta. Huippumodernit IntelliSeats-istuimet tarjoavat lukuisia säätömahdollisuuksia ja yhdistävät ne mukavuusominaisuuksiin, kuten monitasoiseen istuinlämmitykseen, hierontatoimintoihin ja tuuletukseen.

Periaate on selvä: istuudu, nauti ajosta ja nouse autosta tuntienkin jälkeen rentoutuneena. Ergonomisesti arvokkaiden istuinten voittokulku Opelilla alkoi kuitenkin jo yli 20 vuotta sitten, tarkemmin sanottuna vuonna 2003, kun Opel Signum sai ensimmäisen AGR-hyväksynnän.

Hyvää selälle: AGR-sertifioidut ergonomiset istuimet vuodesta 2003

Rentouttava matkustaminen ei ainoastaan lisää matkustajien hyvinvointia ja turvallisuutta, vaan se on myös tärkeä terveystekijä. ”Oikea” istuin ei ole vain mukava, vaan se myös tukee matkustajan selkää. Opel on ollut pitkään edelläkävijän roolissa suurten volyymien valmistajien joukossa.

Yhtiö tarjosi ensimmäisenä autonvalmistajana selkäystävälliset istuimet keskiluokkaan vuonna 2003 Opel Signumin ensimmäisen AGR-hyväksynnän myötä. Terveellisen istumisen asiantuntijat myönsivät hyväksyntäsinettinsä Opel Vectran/Opel Signumin 18 suuntaan sähköisesti säädettävälle kuljettajan istuimelle.

Kuva: Opel.

Siitä hetkestä alkoi ergonomisesti ylivertaisten istuinten menestystarina. Vuonna 2008 Opel Insignian vakiomalliset mukavuusistuimet tarjosivat runsaat säätövarat – 65 mm (sähköinen) korkeussuunnassa ja 270 mm pituussuunnassa – saavuttaen luokkansa ehdottoman huipputuloksen. Kuljettajan premium-istuin oli AGR-sertifioitu.

Vuonna 2012 Opel Merivasta tuli ensimmäinen sarjatuotantoauto, joka sai arvostetun AGR-hyväksynnän koko ergonomiakonseptistaan: 84 asteen kulmaan aukeavat FlexDoors-ovet, FlexSpace-tilaratkaisu, AGR-sertifioidut ergonomiset istuimet sekä FlexFix-polkupyöräteline.

Opel toi erityisen selkäystävälliset istuimet saataville myös kompaktiluokkaan. Vuonna 2015 esitellyn Astra-sukupolven AGR-sertifioidut premium-ergonomiaistuimet eivät olleet ainoastaan monipuolisesti säädettävissä korkeus-, pituus- ja kallistussuunnassa, vaan ne olivat ensi kertaa saatavilla myös lisämukavuusominaisuuksilla, kuten hieronta-, tuuletus- ja muistitoiminnoilla.

Myös toisella rivillä matkustavia hemmoteltiin: istuinlämmitys oli saatavilla etuistuinten lisäksi myös takaistuimen reunapaikoille.

Huippuluokan istuinmukavuutta nykypäivän Astrassa ja Grandlandissa

Opel kehittää jatkuvasti Aktion Gesunder Rücken e.V:n tunnustamia istuimia ja rikastaa niitä innovaatioilla, jotka tekevät ajamisesta entistä rennompaa ja terveellisempää.

Opel Grandlandin IntelliSeats-istuimille on ominaista istuimen keskellä kulkeva erityinen syvennys, joka on saanut inspiraationsa kilpapyörien satuloista vähentämällä painetta häntäluuhun. Patentoitu IntelliSeat-ergonomiaominaisuus takaa rennon ajomukavuuden myös pitkillä matkoilla.

Lisäksi valinnaisena saatava pidennettävä reisituki suurentaa istuinpinta-alaa ja antaa pitkäjalkaisille matkustajille enemmän istuinkontaktia. Optimaalista tukea lantion alueelle tarjoaa sähköpneumaattisesti korkeus- ja pituussuunnassa säädettävä ristiseläntuki.

Samalla istuinten työnjälki ja ominaisuudet eivät ainoastaan todista korkeasta laadusta IntelliSeats-istuinten verhoilut on valmistettu kierrätetyistä ja siten kestävistä kankaista, mikä ottaa huomioon Opelin ”Greenovation”-lähestymistavan.

Tämä koskee myös Opel Astran ja Astra Sports Tourerin ergonomisia AGR-istuimia. Niiden verhoilu on valmistettu ReNewKnit-kankaasta. Se antaa mokkanahkaa muistuttavan laadukkaan ulkonäön, ja se on 100-prosenttisesti kierrätettyä ja kierrätettävää. Tämä pienentää hiilijalanjälkeä ja vähentää jätettä.

Ne, jotka haluavat nauttia vieläkin paremmasta istuinmukavuudesta Grandland– ja Astra-malleissa, voivat valita esimerkiksi Alcantara-verhoilun – Astrassa yhdessä ergonomisten aktiiviurheiluistuinten ja Grandlandissa huippuluokan Intelli-Seat Pro -istuinten kanssa. Opel on kehittänyt tätä ergonomista istuinta edelleen ja varustanut sen uusilla mukavuusominaisuuksilla.

Ensimmäistä kertaa Grandlandissa siinä on säädettävät sivutuet. Selkänojan sivuosiin sijoitetut kaksi ilmatyynyä parantavat sivuttaistukea ja ne voidaan säätää henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Lisäksi kuljettajan ja etumatkustajan istuimet tarjoavat tuuletuksen sekä erilaisia hierontaohjelmia ja monia muita ominaisuuksia. Intelli-Seat Pro edustaa Opelin malliston nykyistä huippuistuinta mukavuuden ja yksilöllisten säätömahdollisuuksien osalta.

Lue muita AGR-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Cars lisää investointeja Yhdysvaltojen tehtaaseen

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Cars jatkaa investointejaan Ridgevillessä, Charlestonin ulkopuolella Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa sijaitsevaan tehtaaseensa. Tavoitteena on saavuttaa tehtaan täysi käyttöaste tulevina vuosina.

Volvo on investoinut tehtaaseen jo noin miljardi euroa viimeisimmän vuosikymmenen aikana, jotta se on valmis tulevaisuuden haasteisiin. Näiden investointien kautta Volvo aikoo saavuttaa sekä määrällistä että taloudellista kasvua tehtaan koko kapasiteettia hyödyntämällä. Ridgevillen-tehtaan vuosittainen tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä 150 000 autoa.

Etelä-Carolinan tuotantolaitoksella on Euroopassa ja Kiinassa sijaitsevien tehtaiden kanssa tärkeä rooli Volvon tulevissa kasvusuunnitelmissa ja tuotteiden alueellisen tarjonnan lisäämisessä. Volvo valmistaa Etelä-Carolinassa tällä hetkellä täyssähköistä Volvo EX90 -SUV-mallia sekä Polestar 3 -mallia.

Ensimmäinen askel kapasiteetin parempaa hyödyntämistä kohti otettiin aikaisemmin tänä vuonna, kun Volvo ilmoitti alkavansa valmistaa suosittua keskikokoista XC60-SUV-mallia Etelä-Carolinan tuotantolinjalla vuoden 2026 loppupuolelta lähtien.

Autonvalmistaja on myynyt yli 27 000 XC60-autoa Yhdysvalloissa vuoden 2025 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana, mikä tarkoittaa lähes 20 prosentin kasvua vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

“Investointisuunnitelmamme vahvistavat pitkäkestoista sitoutumistamme Yhdysvaltain markkinoille ja valmistustoimintoihin Etelä-Carolinassa. Juhlistamme tänä vuonna Volvon 70-vuotista taivalta Yhdysvalloissa. Olemme myyneet maassa yli viisi miljoonaa autoa, ja tarkoituksena on myydä tulevina vuosina vielä monen monta lisää”, Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson kertoo.

”Volvon päätös investoida enemmän Ridgevilleen vahvistaa Etelä-Carolinan asemaa autonvalmistuksen kärkenä Yhdysvalloissa. Se korostaa työvoimamme vahvuutta ja sitä luottamusta, jota maailman kärkiyritykset osoittavat osavaltiotamme kohtaan. Jatkamme ylpeinä yhteistyötämme Volvon kanssa ja yrityksen menestystarinaa Etelä-Carolinassa”, sanoo Etelä-Carolinan kuvernööri Henry McMaster.

Volvo aloitti Yhdysvaltain-tehtaan rakennustyöt vuonna 2015, lähes vuosikymmen sitten. Tehdas on suuren kapasiteetin tuotantolaitos, jossa hyödynnetään edistyksellisiä alustoja, tekniikoita ja malleja.

Volvo aikoo ennen vuotta 2030 lisätä uuden sukupolven hybridimallin Ridgevillen-tehtaan tuotantolinjalle. Uusi malli on suunniteltu Yhdysvaltain markkinoiden erityisvaatimusten mukaiseksi. Volvon tavoitteena on varmistaa, että jokaisella alueella on oikeat tuotteet paikalliseen kysyntään vastaamiseksi.

“Charlestonin-tehdas on strategisen kasvumme perusta Yhdysvalloissa. Lisäämällä uuden mallin tuotantoon otamme suuren askeleen eteenpäin paikallisten valmistusinvestointien täyden potentiaalin toteuttamisessa ja kiihdytämme toimintojamme kohti kunnianhimoisia kaupallisia tavoitteita tulevina vuosina”, Volvon Amerikan-toimintojen pääjohtaja Luis Rezende toteaa.

Volvon keskittyminen alueellisuuteen tarkoittaa erityistä lähestymistapaa myyntialueiden tuotteisiin, tekniikkaan, valmistukseen ja kaupalliseen toimintaan, jotta yhtiö voi paremmin vastata asiakkaiden tarpeisiin.

Lue muita juttuja Volvo Carsista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Traficom varoittaa: Älä käytä tätä turvaistuinta!

Kuva: Traficom.

Traficomin testissä on havaittu vakavia turvallisuuspuutteita Kikid Premium 40-150cm (HD16) lasten turvaistuimissa. Traficom on kieltänyt tuotteen valmistuksen ja myynnin väliaikaisesti sekä suosittelee, että istuimen käyttö lopetetaan toistaiseksi.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teettämissä törmäystesteissä on havaittu, että Kikid Premium 40–150 cm (HD16) -lasten turvaistuin ei anna onnettomuustilanteessa riittävää suojaa lapsen loukkaantumisen ehkäisemiseksi. Traficom on asettanut väliaikaisia rajoituksia tuotteiden valmistukseen ja myyntiin asian tarkemman selvittämisen ajaksi. Lopullinen päätös annetaan lisäselvitysten jälkeen.

”Suosittelemme, että Kikid Premium 40-150cm (HD16) lasten turvaistuimen omistajat lopettavat turvaistuimen käytön siksi aikaa, kun asiaa selvitetään”, korostaa ylitarkastaja Mika Loponen.

Kampanja on osa koko Euroopan laajuista JACOP 2024 -yhteistyötä, jossa pyritään parantamaan EU:n markkinoilla myytävien tuotteiden turvallisuutta. Tänä vuonna erityisen tarkastelun kohteena olivat lasten turvaistuimet. Turvaistuimia testattiin Suomen lisäksi 8 muussa EU-maassa. Tavoitteena on varmistaa, että kuluttajat voivat luottaa siihen, että ostetut tuotteet ovat turvallisia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Mopoa oli viritetty kulkemaan jopa 90 km/h — poliisi takavarikoi mopon!

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Oulun poliisin liikenneyksikön partio havaitsi tiistaina iltapäivällä Pyhäjoen Vanhatiellä kevyen liikenteen väylää ajavan mopon. Partion nähdessään mopoilija lähti välittömästi pakenemaan tunnuksellista poliisiautoa Pyhäjoen keskustan suuntaan.

Mopoilija käytti pakomatkansa aikana pyöräteitä joissa oli mm. pyöräileviä lapsia. Mopon takaa-ajoon liittyneet poliisimoottoripyörät saivat havainnon pakenevasti mopedista ja kohta mopoilija päätti lopettaa pakomatkansa.

Mopo koeajettiin ja sen nopeudeksi mitattiin yli 90 km/h. Tapahtumasta laadittiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mopedi takavarikoitiin.

Lue muita juttuja viritetyistä mopoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

Classic Motorshow menee ensi vuonna Ojasta allikkoon!

Kuva: RLO Events / Riku Kaminen.

Classic Motorshow’n osastovaraukset käynnistyivät tänään vilkkaasti tapahtuman verkkosivuilla. Näyttelyyn kokoontuu vuosittain noin 200 ajoneuvoharrastekerhoa, yritystä ja alan osaajaa – niin myös tulevana keväänä. Joka vuosi järjestäjä nimeää näyttelylle teeman, joka saa oman hallinsa järjestäjän kutsumien ajoneuvojen voimin.

Usein teema näkyy myös muilla osastoilla – joskus taas ei, aivan miten näytteilleasettajat kokevat sen sopivan omaan toimintaansa. Tulevan kevään teema tarjoilee pähkinän purtavaksi: Ojasta allikkoon. Mitä ihmettä se oikein tarkoittaa?

Suomen kansa on aikojen saatossa kehittänyt lukemattomia sanontoja, joista monet liittyvät jotenkin selviytymiseen karuilla pohjoisilla salomailla: ”Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa”, tai ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, ja niin edelleen.

Ojasta allikkoon joutumisen ajatus liittyy vahvasti samaan perintöön. Sanontana se varoittaa tekemästä hädän tullen ratkaisuja, jotka johtavat vain entistä pahempaan kiipeliin. Tätä on pitänyt visusti varoa koko suomalaisuuden historian ajan, ja aina vain tarkempana on pitänyt olla kansakunnan itsenäistyttyä runsas sata vuotta sitten.

Suuryritykset ovat suurimmillaan kuin pieniä valtioita, vaikka niiden epäonnistuminen ei olekaan aivan yhtä kohtalokasta kuin kokonaisen kansakunnan. Bisneksessä vaaditaan usein riskinottoa, joka ei vastuulliselle valtiojohdolle tulisi kuuloonkaan.

Niinpä ajoneuvohistoria tuntee lukemattomia tapauksia, joissa mahtavat ja ikuisiksi kuvitellut konsernit ovat horjuneet tai uponneet kokonaan aikojen myrskyihin. Sellaisesta tilanteesta ovat vuorollaan löytäneet itsensä kaikki maailman ajoneuvonvalmistajat. Joskus allikostakin on noustu, mutta se on harvinaista. Yli satavuotiaiden valmistajien lista on lyhyt. Ylpeys käy lankeemuksen eellä, mutta joskus haasteita tai ikävyyksiä suorastaan haetaan.

Erilaiset luonnonesteiden voittamiseen liittyvät extreme-­harrastukset ovat kasvattaneet suosiotaan tällä vuosituhannella, mutta ojia ja allikoita on vanhastaan haastettu myös erämaiden kartoittamisen tai sodankäynnin tarkoituksessa.

Allikkoon siis saatetaan päätyä myös vakaan harkinnan kautta, tai halutaan ainakin varmistaa, että siinäkin tapauksessa kädessä on vielä joku kortti pelattavaksi.

Antoipa teemalle mielessään minkä merkityksen hyvänsä, sitä voi peilata Classic Motorshown teemanäyttelyn kattaukseen ensi keväänä vapun jälkeisenä viikonloppuna Lahden messukeskuksessa.

Classic Motorshow järjestetään jälleen 2.–3.5.2026 Lahden Messukeskuksessa. Se on lunastanut paikkansa Suomen monipuolisimpana klassikkoajoneuvonäyttelynä, jossa harrastajat ja alan ammattilaiset kohtaavat. Lisäksi näyttelyssä viihtyvät kaikki nostalgiasta kiinnostuneet. Classic Motorshow kokoaa vuosittain noin 20 000 näyttelyvierasta.

Lue muita juttuja Classic Motorshow -tapahtumasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Formulakuljettaja Luka Sammalistolla vahva viikonloppu Barcelonassa

Kuva: FotoSpeedy.

Formula 4 -kuljettaja Luka Sammalistolla oli tapahtumarikas viikonloppu Espanjan Barcelonassa. Sammalisto nousi kahdessa kilpailulähdössä viidenneksi ja kuudenneksi, vaikka viikonloppu sisälsikin teknisiä murheita ja vaihtelevia sääolosuhteita.

Viikonloppu alkoi haastavasti, kun vapaat harjoitukset jäivät vajaiksi tekniikkamurheiden takia. Tämä tarkoitti, että aika-ajoihin lähdettiin pienellä riskillä ja rajallisilla kierrosmäärillä. Lopputuloksena aika-ajoista irtosi lähtöruudut 10, 9 ja 8.

– Ei alkanut viikonloppu suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäinen vapaa harjoitus meni pääasiassa varikolla ihmetellessä moottorissa ilmenneiden sähköongelmien takia. Toisesta vedosta koitimme saada kaiken mahdollisen irti, mutta hieman sokkona piti lähteä aika-ajoihin, Sammalisto kertoo.

Lauantaina ajettuun kilpailulähtöön tiimi teki isoja muutoksia autoon, jotka paransivat vauhtia oleellisesti. Sammalisto teki hienon nousun ja ajoi ruutulipulle viidentenä.

– Tiimi teki hyvää työtä ja löysi hyvät säädöt ensimmäiseen kilpailulähtöön. Sain hyvän lähdön ja kilpailun edetessä onnistuin säästämään renkaita aina kun se oli mahdollista, mikä helpotti ohituksia aina loppuun asti, Sammalisto jatkaa.

Sunnuntaina ajetussa viikonlopun toisessa kilpailulähdössä Lukan vauhti jatkui nousujohteisena. Yhdeksännestä ruudusta startannut Sammalisto ajoi vakuuttavasti kuudenneksi. Myös viides sija olisi ollut otettavissa, mutta kilpailun loppupuolella radalle tullut Safety Car vesitti ohituksen.

Kolmas kilpailulähtö jouduttiin keskeyttämään rajun ukkosen ja kaatosateen vuoksi. Sammalisto taisteli koko lähdön ajan harjoituksista tuttujen sähköongelmien kanssa, ollen sijalla yhdeksän, kun lähtö keskeytettiin.

– Vaikeasta alusta huolimatta pystyimme kehittämään autoa oikeaan suuntaan ja nousemaan hyville pisteille. Kisalähdöt vahvistivat jälleen, että vauhtimme riittää aivan kärjen tuntumaan, ja tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kilpailuihin, Sammalisto päättää.

Sarjan viimeinen kilpailuviikonloppu ajetaan 10.-12.10. Misanon radalla Italiassa.

Lue muita juttuja Sammalistosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

Kuudennen sukupolven Nissan Micra hinnoiteltu ja tilattavissa

Kuva: Nissan.

Nissan on julkistanut uuden täyssähköisen, kuudennen sukupolven Micran. Uusi Micra on nyt ennakkotilattavissa Nissan-jälleenmyyjiltä. 

Micran muotoilu kunnioittaa aikaisempien sukupolvien ainutlaatuista luonnetta. Suosittua Micraa on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta vuodesta 1983 lähtien.

Yksityiskohtainen muotoilu yhdistyy virtaviivaisiin pintoihin, jotka on suunniteltu vähentämään ilmanvastusta ja parantamaan energiatehokkuutta – tarjoten 414 km toimintamatkan (WLTP). Toimintamatka on kasvanut alkuperäisiin arvioihin verrattuna: 52 kWh -versio tarjoaa 414 km:n ja 40 kWh -versio 314 km:n toimintamatkan.

Kuva: Nissan.

Lataus on nopeaa ja vaivatonta. Uusi Micra tarjoaa ensiluokkaiset pikalatausominaisuudet: 100 kW DC-lataus (tai 80 kW 40 kWh -versiossa) mahdollistaa latauksen 15 %:sta 80 %:iin vain 30 minuutissa. Lataustehokkuuden maksimoimiseksi Micrassa on vakiona lämpöpumppu, akun lämmitys ja jäähdytys sekä esilämmitys.

Micran 2,54 metrin akseliväli, 326 litran tavaratila ja jopa 500 kg vetokyky tuovat mukanaan enemmän tilaa arjen ajoihin. Sisätilojen tunnelma on elegantin yksinkertainen. Kaksi 10 tuuman näyttöä tarjoavat kuljettajalle tärkeää tietoa, kuitenkaan tinkimättä fyysisistä säätimistä. Tunnelmaa voi muokata säädettävällä epäsuoralla valaistuksella.

Kuva: Nissan.

Google Automotive Services -järjestelmä tuo Google Maps -navigoinnin ja reitinsuunnittelun, Google Assistant -ääniohjauksen sekä Google Play -sovelluskaupan kuljettajan ulottuville. Puheohjaus toimii luonnollisesti ja navigointi on aina ajan tasalla. NissanConnect-sovelluksella voi säätää auton sisälämpötilan, tarkistaa akun varaustilan ja suunnitella reitin latauspisteineen puhelimen avulla, vaikka kotisohvalta käsin.

Avustavat järjestelmät

Täysi valikoima kuljettajaa avustavia järjestelmiä – mukaan lukien mukautuva vakionopeudensäädin, peruutuskamera sekä pysäköintitutkat edessä ja takana – varmistaa, että kompaktikin sähköauto voi tarjota täysimittaisen hallinnan tunteen.

Kuten kaikissa Nissanin malleissa, turvallisuus on etusijalla: vakio-ominaisuuksiin kuuluvat mm. hätäjarrutustoiminto jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tunnistuksella, ennakoiva peräänajovaroitin sekä älykäs kaistallapitoavustin – tuoden mielenrauhaa jokaiselle matkalle.

Kuva: Nissan.

Asiakkaat voivat lähteä liikkeelle luottavaisin mielin. Uusi Micra tarjoaa 3 vuoden tai 100 000 km uuden auton takuun sekä 3 vuoden Nissan Assistance -tiepalvelun. Sähköauton osien takuu kattaa 5 vuotta tai 100 000 km ja akun takuu 8 vuotta tai 160 000 km.

Täysin uusi Micra tarjoaa vaikuttavat vakiovarusteet jo alkaen hinnasta lähtien.

Advance-varustetasoon sisältyy vakiona mm. akun esilämmitys ja lämpöpumppu, Googlen sisäänrakennetut järjestelmät, yhden polkimen ajo, peruutuskamera, pysäköintitutkat edessä ja takana sekä V2L-liitin (Vehicle-to-Load) ulkopuolisten sähkölaitteiden käyttöön 3,6 kW virran ulosotolla.

Kuva: Nissan.

Evolve-varustetaso tuo mukanaan Harman Kardon -kaiutinjärjestelmän, ProPilot toiminnon sekä erottuvan ulkomuodon 18 tuuman kevytmetallivanteilla ja mustalla katolla.

Micra 40 kWh Advance 28 990 euroa

Micra 52 kWh Advance 31 490 euroa

Micra 52 kWh Evolve 33 990 euroa

Lue muita juttuja Nissanista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

 

Uuden Micran ennakkotilaukset ovat alkaneet Nissan-jälleenmyyjillä. Toimitukset käynnistyvät alkuvuodesta.

 

Kiinalaismerkin Aionin myynti alkoi

Aion V. Kuva: Aion.

Uuden täyssähköauto Aion V:n myynti on nyt aloitettu pääkaupunkiseudulla Inchcapen myymälöissä. 

Ensimmäinen Aion-tuotemerkin alla julkaistava auto on 4,6 metriä pitkä, täyssähköinen perhekatumaasturi, Aion V. Se tarjoaa 510 km WLTP-toimintamatkan ja tukee erittäin nopeaa latausta 10 %:sta 80 %:iin vain 24 minuutissa, mikä tekee matkustamisesta tehokasta ja vaivatonta.

Älykäs matkustamo ja kehittyneet kuljettajaa avustavat järjestelmät lisäävät käytön helppoutta. 2,7 metrin akseliväli tuo runsaasti sisätilaa, mikä takaa mukavuuden sekä arjessa että pitkien matkojen aikana. Kattava 8 vuoden / 160 000 km ajoneuvotakuu ja 8 vuoden / 200 000 km akkutakuu takaavat asiakkaalle lisämielenrauhaa koko Euroopan markkinoilla.

Vahvat tulokset riippumattomissa turvallisuus- ja törmäystesteissä toivat Aion V-mallille viiden tähden Euro NCAP -luokituksen, joka osoittaa auton täyttävän korkeimmat nykypäivän turvallisuusvaatimukset. Lisäksi sen toisen sukupolven ”magazine battery” -akku on suunniteltu maksimaalista turvallisuutta varten – myös äärimmäisissä olosuhteissa – tarjoten luotettavan suojan kaikille matkustajille.

Inchcapen New Products Distribution -yksiköstä Suomessa vastaava Niko Tillan kommentoi: ”Aion V:n myötä tuomme vahvan kilpailijan Suomen markkinoille. Tämä täysin sähköinen, perhekokoinen katumaasturi on varustettu uusimalla teknologialla, jota tämän päivän sähköautoilta odotetaan. Yhdistettynä kattavaan takuuseen ja erittäin kilpailukykyiseen hinnoitteluun Aion V tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon, joka sopii monelle budjetille ilman, että laadusta tarvitsee tinkiä.”

Aion V:n hinta alkaa 35 900 eurosta Premium-version osalta. Luxury-versio, joka sisältää etuistuimien hierontatoiminnon ja integroidun jääkaapin, maksaa 38 900 euroa. Automallin julkaisun yhteydessä asiakkaat hyötyvät myös houkuttelevasta 0,88 % rahoituskampanjasta.

Aion V on nyt nähtävissä ja koeajettavissa Herttoniemen toimipisteellä (Laivalahdenkatu 8, Helsinki) sekä Olarinluoman toimipisteellä (Olarinluoma 19, Espoo).

Tutustu ja lue lisää uudesta Aion V automallista: https://www.aionauto.fi/

Lue muita juttuja Aion-merkistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmet Automotivella menee huonosti

Kuva: CvB.

Henkilöautojen valmistukseen ja muuhun teolliseen sopimusvalmistukseen keskittyvä Valmet Automotive aloittaa muutosneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Neuvottelujen piirissä on Valmet Automotiven Suomessa työskentelevä henkilöstö, yhteensä noin 1300 henkilöä, todetaan Valmet Automotiven tiedotteessa.

Arvioitu sopeutustarve on enintään noin 1075 henkilötyövuotta. Työnantaja harkitsee sopeutustoimina muun muassa lomautuksia, irtisanomisia sekä tehtävänkuvien muutoksia.

Eurooppalaisen autoteollisuuden alavire on heikentänyt yhtiön taloudellista tulosta ja vähentänyt työn määrää Uudenkaupungin tehtaalla. Toisaalta Valmet Automotiven tuore strateginen päätös tarjota yhtiön sopimusvalmistuksen osaamista myös muille toimialoille, muun muassa puolustussektorille, ei ole vielä heijastunut yhtiön tilauskantaan.

Muutosneuvottelut käynnistetään, jotta yhtiö voisi sopeuttaa henkilömääräänsä vastaamaan nykyistä kysyntätilannetta. Tavoitteena on myös parantaa Valmet Automotiven kannattavuutta ja kilpailukykyä sekä turvata yhtiön kyky toteuttaa strategiaansa tulevaisuudessa.

“Muutosneuvottelujen aloittaminen on ollut raskas mutta välttämätön päätös. Julkistimme syyskuun alussa uuden strategisen linjauksemme, jonka mukaan hyödynnämme osaamistamme jatkossa myös autoteollisuuden ulkopuolella, muun muassa puolustusteollisuudessa. Tämä luo liiketoimintaamme tulevaisuudessa uusia tukijalkoja ja vakauttaa toimintaamme pitkällä aikavälillä. Tässä hetkessä kuitenkin valitettavasti työn määrä valmistusliiketoiminnassa vähenee”, Valmet Automotiven toimitusjohtaja Pasi Rannus kertoo.

Sopeutustarpeen toteutukseen etsitään neuvotteluissa henkilöstön ja yrityksen edut parhaiten huomioivia ratkaisuja.

Lue muita juttuja Valmet Automotivesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //