Koti Blogi Sivu 1305

Nesteeltä tulossa uusiutuvaa bensiiniä — testit käynnistetty Ruotsissa

Kuva: Neste.

Markkinoilla ei ole tähän mennessä ollut bensiiniautoihin sellaisenaan soveltuvaa ratkaisua, jolla fossiilisen bensiinin voisi korvata tavallisissa bensiiniautoissa niin, että samalla päästöjä voitaisiin merkittävästi vähentää investoimatta uusiin ajoneuvoihin tai muokkaamatta nykyisiä.

Neste on maailman johtava uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen tuottaja ja saattaa olla myös ensimmäinen, joka on kehittänyt kaupallisen käyttöön tarkoitetun uusiutuvan bensiinin, todetaan Nesteen tiedotteessa.

Tuotteen testauksen viimeinen vaihe on nyt alkamassa; tavoitteena on polttoaineen kaupallistaminen ja siten bensiini- ja hybridiautojen aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen.

EU tiukensi äskettäin kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitettaan ja tavoittelee vähintään 55 % vähennystä vuoteen 2030 mennessä.

Ruotsilla ja Suomella on myös kansallisia tavoitteita, esimerkiksi erilliset päästövähennysvelvoitteet bensiinille. Nykyiset vaihtoehdot bensiinikäyttöisille autoille eivät kuitenkaan vähennä merkittävästi fossiilisen bensiinin käyttöä riittävän lyhyessä ajassa.

Tämän haasteen ratkaisemiseksi on nyt ryhdytty toimeen: Nesteen uusiutuvan bensiinin käytöllä voidaan Nesteen tiedotteen mukaan saavuttaa jopa 65 prosentin* fossiilista polttoainetta pienemmät kasvihuonekaasupäästöt koko polttoaineen elinkaaren ajalta laskettuna.

Nesteen tavoitteena on kasvattaa tätä lukua ja yltää lopulta jopa 90 prosenttia fossiilista polttoainetta pienempiin kasvihuonekaasupäästöihin. Tämä tarkoittaisi, että kasvihuonekaasupäästöt polttoaineen elinkaaren aikana vastaisivat sähköajoneuvojen päästöjä.

Tuote täyttää EN228-polttoainestandardin vaatimukset, ja sitä voidaan käyttää sekä nykyisissä että uusissa bensiini- ja hybridiautoissa.

Uusiutuva bensiini voi siis tarjota EU:lle uuden työkalun, jolla se voisi saavuttaa kunnianhimoisen tavoitteensa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Uutta polttoainetta testataan yhdessä Volvo Carsin toimittajan Powertrain Engineering Sweden AB:n kanssa. Powertrain Engineering Sweden toimittaa Volvo Carsille ja muille valmistajille voimansiirtoratkaisuja ja seuraavan sukupolven hybridijärjestelmän, ja se arvioi nyt Nesteen uusiutuvaa bensiiniä.

Testeihin kuuluu sekä moottorikokeita laboratoriossa että Nesteen kahden ajoneuvon ajokokeita liikenteessä.

Testien tarkoituksena on tutkia polttoaineen ominaisuuksia ja säätää polttoainetta yhä vähäpäästöisemmäksi ennen tuotteen lanseeraamista markkinoille. Neste arvioi tulokset tulevina kuukausina.

*) Elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2009/28/EY) mukainen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hankala koulumatka yleisin syy hankkia ajokortti 17-vuotiaana

Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva.

17-vuotiaana ajokortin saamisen ehtoja lievennettiin vuonna 2018. Nyt ikäpoikkeusluvalla on myönnetty ajokortteja jo yli 30 000 nuorelle. Yli neljännes kaikista uusista henkilöauton kuljettajista on 17-vuotiaita.

Vuosina 2018 – 2020 henkilöauton ajokortin ikäpoikkeusluvalla saaneilta nuorilta kuljettajilta kysyttiin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tutkimuksessa syitä ikäpoikkeusluvan hakemiseen, kokemuksia ensimmäisestä ajovuodesta sekä tyytyväisyyttä kuljettajaopetukseen ja -tutkintoon.

Uusien kuljettajien kyselytutkimusta on tehty vuodesta 2001 alkaen ja nyt ikäpoikkeuslupalaisten kyselytutkimuksen tuloksia verrattiin tämän kyselyn tuloksiin.

Koulumatkat suurin syy ikäpoikkeusluvan hakemiseen

Tutkimustulosten ja ajokorttitilastojen perusteella ikäpoikkeusluvan tyypillinen hakija on mies, joka asuu pienellä paikkakunnalla ja suorittaa ajokortin opetusluvalla. Noin 60 % kyselyyn vastanneista nuorista kertoi koulumatkojen kulkemisen helpottamisen ensisijaiseksi syyksi hakea ikäpoikkeuslupaa.

Muita syitä ikäpoikkeusluvan hakemiseen olivat työhön, työharjoitteluun tai tavoitteelliseen harrastamiseen liittyvät matkat.

Useimmiten edellä mainittujen syiden yhteydessä mainittiin pitkät välimatkat ja heikot julkisen liikenteen yhteydet.

– Lisäksi lähes kaikki kyselyyn vastanneet kertoivat ajokortin vaikuttavan merkittävästi heidän kulkemiseensa myös vapaa-ajalla. Muiden kuljettaminen on myös yleistä, sillä lähes 80 % vastaajista ilmoitti kuljettavansa muita vähintään kerran viikossa, kertoo Traficomin erityisasiantuntija Elina Uusitalo.

Runsas ajokilometrimäärä selittää ikäpoikkeuslupalaisten vahinkoja ja rikkeitä

Kyselytutkimuksesta saatiin monipuolista tietoa 17-vuotiaiden kokemuksista ensimmäisestä ajovuodesta sekä keskeisimmistä eroista verrattuna muihin uusien kuljettajien kyselytutkimukseen vastanneisiin.

– Yksi keskeisimmistä eroista liittyi ajokokemukseen. Ensimmäisen ajovuoden aikana ikäpoikkeusluvalla ajokortin hankkineet ajoivat yli 16 600 km mikä on lähes 60 % enemmän kuin 18-vuotiaana kortin hankkineilla. Tämä viittaa siihen, että poikkeusluvan hankkimisen taustalla on todellista tarvetta, toteaa Uusitalo.

Nuorten omien arvioiden mukaan ikäpoikkeuslupalaisille oli sattunut hieman keskimääräistä useammin vahinkoja, rikkeitä ja läheltä piti -tilanteita ensimmäisen ajovuoden aikana.

– Selkein ero oli saaduissa liikennevirhemaksuissa ja sakoissa, vaikka kaiken kaikkiaan erot 18-vuotiaana kortin hankkineiden ja ikäpoikkeuslupalaisten välillä jäivätkin melko pieniksi. Vahinkojen yleisyydellä voidaan katsoa olleen selkeä yhteys suurempiin ajokilometrimääriin. Suhteutettaessa vahinkomäärät ajokokemukseen, jäivät kyselyyn vastanneiden ikäpoikkeuslupalaisten keskimääräiset kilometrejä kohden lasketut vahinkomäärät selvästi uusien kuljettajien kyselytutkimukseen vastanneiden arvoja pienemmiksi, kertoo Uusitalo.

Ikäpoikkeuslupalaiset keskimääräistä tyytyväisempiä kuljettajaopetukseen ja kuljettajantutkintoon

Ikäpoikkeusluvalla ajokortin hankkineilta kysyttiin myös arvioita kuljettajaopetuksen ja kuljettajantutkinnon antamista valmiuksista itsenäiseen ajamiseen sekä yleistä tyytyväisyyttä koulutusta kohtaan.

Kaikilla osa-alueilla keskiarvo nousi ikäpoikkeuslupalaisilla muita ajokortin hankkineita korkeammaksi.

Katso muita juttuja ikäpoikkeusluvasta.

Kuljettajaopetuksen antamat valmiudet ja opetuksen sisältö yleisesti saivat ikäpoikkeuslupalaisilta keskiarvosanan 4,4 ja kuljettajantutkinto yleisarvosanan 4,3. Muilla uusien kuljettajien kyselyyn vastanneilla keskiarvo kaikilla kolmella osa-alueella oli 4,2.

– Tuloksiin vaikuttanee osaltaan ikäpoikkeusluvalla ajokortin suorittaneiden motivaatio ajokortin saamiseen. Ajokortille on selkeä tarve, minkä myötä myös koulutukseen panostetaan ja sen sisältö koetaan innostavampana, sanoo Uusitalo.

Uusien kuljettajien seurantatutkimus – Ikäpoikkeusluvalla ajokortin suorittaneiden tyytyväisyys kuljettajaopetukseen ja kokemukset liikenteestä (pdf, 127,46 Kt).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Kalle Rovanperä kaukana Portugalin rallin kärjestä aamupäivän jälkeen

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Portugalin MM-rallissa on nyt ajettu aamupäivän kolme erikoiskoetta ja kärjessä ajaa Hyundai Dani Sordo.

Toisena oleva Hyundain Ott Tänak on 6,7 sekunnin päässä ja kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville tasan kymmenen skuntia Sordosta.

Toyotan Elfyn Evans on neljäntenä, 17,6 sekuntia kärjestä. Seuraavana on tallikaveri Takamoto Katsuta. Hän on kärjestä 19,0 sekuntia.

Toyotan Kalle Rovanperä on vasta seitsemäntenä. Hän on jäänyt kärjestä jo 26,1 sekuntia.

Kahdeksantena on MM-sarjan kärkimies, Toyotan Sébastien Ogier. Hän on kärsinyt lähtöpaikastaan ja on jäänyt kärjestä jo 31 sekuntia.

WRC2-luokan kärjessä on Volkswagenilla ajava Esapekka Lappi. Hän on kokonaiskisassa kymmenentenä. Fordin WRC2-autolla ajava Teemu Suninen on kolmantena WRC2-luokassa ja kokonaiskisassa sijalla 12. Hän on Lapista 5,5 sekuntia.

Portugalin MM-rallin tilanne erikoiskoe 3 jälkeen

1 D. SORDO Hyundai      33:58.5       Ero kärk.
2 O. TÄNAK Hyundai            +6.7       +6.7
3 T. NEUVILLE Hyundai        +3.3      +10.0
4 E. EVANS Toyota               +7.6     +17.6
5 T. KATSUTA Toyota            +1.4     +19.0
6 A. FOURMAUX Ford           +4.6     +23.6
7 K. ROVANPERÄ Toyota      +2.5     +26.1
8 S. OGIER Toyota              +4.9     +31.0
9 G. GREENSMITH Ford      +31.0 +1:02.0
10 E. LAPPI Volkswagen      +42.4 +1:44.4

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Suomen vanhin matkustajakone lentää kesällä Helsinki-Vantaan lentoasemalta

Kuva: CvB.

Entinen Aeron (nyk. Finnair) DC-3-lentokone OH-LCH palaa kesäksi lentämään Helsinki-Vantaan lentoasemalta pitkän tauon jälkeen. Se on tällä hetkellä Suomen vanhin yhä matkustajakäytössä oleva lentokone, jonka omistaa Airveteran Oy ja operoi DC- yhdistys.

─ Haluamme tukea arvokasta ja historiallista toimintaa. Jotta DC-3 voi lentää nykymuotoiselta Helsinki-Vantaalta, olemme tehneet lukuisia erikoisjärjestelyjä varmistaaksemme lennot. Tavallista hiljaisempi korona-aika antaa tähän harvinaisen mahdollisuuden, kertoo Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotie- ja asematasotoiminnasta vastaava johtaja Jani Elasmaa.

Lähes 80-vuotias lentokone on ollut Finnairin lisäksi myös Puolustusvoimien käytössä. Ensimmäiset vuonna 1952 Helsinki-Vantaan lentoasemalle laskeutuneet lentokoneet Lokki ja Tiira olivat samaa konetyyppiä. Helsinki-Vantaan lentoaseman avaamisesta tulee kuluneeksi ensi vuonna 70 vuotta.

─ Kyseinen DC-3 on osa Suomen ilmailun historiaa ja sillä on museollista arvoa. Näitä ei ole enää monta maailmassa. Tämä kyseinen kone on käynyt täällä Helsinki-Vantaan lentoaseman perustamisesta lähtien, Elasmaa toteaa.

Viimeinen Finnairin reittilento sillä lennettiin vuonna 1967.

Lentokone lensi edellisen kerran Helsinki-Vantaan lentoasemalta säännöllisesti noin 20 vuotta sitten. Yhdistyksen ensimmäinen tämän kesän lento lennetään kesäkuun alussa koronatilanteen salliessa.

─ On hienoa päästä lentämään jälleen Helsinki-Vantaan lentoasemalta, toteaa DC-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Petri Petäys.

Kone siirretään Helsinki-Vantaan lentoasemalle tulevana sunnuntaina 23. toukokuuta Finavian Vaasan lentoaseman lentokonehallista. 19-paikkaisella koneella on tarkoitus lentää 40 jäsenlentoa kesän aikana.

Yhdistys lentää myös hyväntekeväisyyslentoja, kuten ilahduttaa Lastenklinikan pieniä potilaita. Tällä hetkellä ne ovat koronapandemian vuoksi tauolla.

─ Se on valtava elämys pienille potilaille, ja valtava elämys meillekin, jotka pääsemme lennolle lentäjiksi, pursereiksi ja mekaanikoiksi, toteaa DC-yhdistyksen sihteeri ja hallituksen jäsen Ahti Pohjonen.

DC-yhdistys noudattaa lennoillaan EASA:n terveysturvallisuusmääräyksiä. Yhdistyksen kaikki lentäjät ovat ammattiliikennelentäjiä.

─ Meillä on ajatuksena, että kyllä me tällä sata vuotta lennetään. Se on ensimmäinen välitavoite.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toyota julkaisi tarkastuskampanjan, koskee Suomessa melkein 3 000 Yarista

Kuva: Toyota.

Toyota Motor Corporation julkaisi tänään tarkastuskampanjan liittyen tiettyjen Yaris Hybrid -mallien jarrujen ohjausjärjestelmään.

Kampanjan piiriin kuuluvat heinäkuun 2020 – huhtikuun 2021 välillä valmistetut Yaris Hybrid -mallit. Suomessa kampanjan piiriin kuuluu 2 885 autoa.

Mahdollisessa, mutta erittäin epätodennäköisessä ongelmatilanteessa jarrujen ohjausjärjestelmän ohjelmistovirhe voi aikaansaada vikatilanteen, jolloin jarrutusenergian talteenotto eli regeneratiivinen jarrutus ja sähköinen seisontajarru eivät toimi.

Mahdollisesta vikatilasta huolimatta auton käyttö on turvallista. Jarrut ovat vikatilanteessakin toiminnassa ja normaali ajaminen on mahdollista. Autoa pysäköitäessä auton pysyminen paikallaan tulee varmistaa vaihteiston P-asennolla.

Katso tästä juttuja muista tarkastuskampanjoista.

Toyotan tietojen mukaan jarrujen ohjausjärjestelmän ohjelmiston vikatila ei ole aiheuttanut yhtään onnettomuutta eikä muita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille Toyota lähettää tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä jarrujen ohjausjärjestelmä päivitetään veloituksetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autonkuljettaja löi toista kuljettajaa nyrkillä useita kertoja kasvoihin

Kuva: CvB.

Autonkuljettaja löi eilen iltapäivällä toista kuljettajaa risteyksessä Joensuussa.

Hätäkeskus sai ilmoituksen 20.05.2021 kello 15.47 aikaan pahoinpitelystä Sairaalakadun ja Koulukadun risteyksestä.

Paikalla selvisi poliisipartiolle, että Sairaalakadun ja Koulukadun risteyksessä oli ollut auto pysähtyneenä, josta syystä Sairaalakadulle oli muodostunut jonoja ja takana ollut autoilija oli soittanut äänimerkkiä.

Tällöin pysähtyneen auton kuljettaja oli noussut autosta ja lyönyt useita kertoja nyrkillä äänimerkkiä soittanutta miestä naamaan sekä tämän autoa.

Pahoinpitelijä oli vantterahko lyhyehkö mies, joka oli poistunut paikalta autollaan.

Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja vahingontekona.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Kurikkaan ensimmäiset sähkömopojen latauspisteet

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Johan oltiin edisyksellisiä Kurikassa. Jo kymmenen vuotta sitten asennettiin koulun yhteyteen sähkömopojen latauspisteet. Ovatkohan edelleen käytössä?

Kurikkaan ensimmäiset sähkömopojen latauspisteet

Fortum ja Kurikan kaupunki avasivat Suomen ensimmäiset sähkömopojen latauspisteet Kurikkaan. Latauspisteet on asennettu Kurikan lukion ja Koulutuskeskus Sedun pihalle.

Kummassakin latauspisteessä voi ladata yhtäaikaisesti kolmea ajoneuvoa. Tunnistautuminen ja maksaminen tapahtuu RFID-kortin avulla. Kortteja saa Kurikan kaupungilta.

Latauspisteet avattiin tänään perjantaina 20.5. Kurikan torilla pidetyn sähköajoneuvotapahtuman yhteydessä. Latauspisteiden asennus on osa Kurikan kaupungin sekä Fortumin yhteistyötä, jonka tavoitteena on edesauttaa kuntalaisten siirtymistä sähköiseen liikenteeseen.

Kurikan kaupunki ja Fortum aloittivat keväällä 2010 yhteistyön, jonka tavoitteena on mahdollistaa sähköautojen käyttöönotto Kurikan alueella ja tukea näin osapuolten työtä ympäristön hyväksi. Yhteistyöhankkeen ensimmäisessä vaiheessa Kurikan seudulle asennettiin viisi sähköautojen latausasemaa. Fortumin ja Kurikan kaupungin yhteistyön taustalla on yhteinen halu olla mukana ensimmäisten joukossa testaamassa sähköön liittyviä uusia innovaatioita.

Fortumin uusien sähköautoihin liittyvien palvelujen ja ratkaisujen tavoitteena on tehdä ympäristömyönteiseen autoiluun siirtyminen mahdollisimman helpoksi. Yhtiö valmistautuu sähköautojen laajamittaiseen käyttöönottoon suunnittelemalla ja toteuttamalla latausverkostoa, maksamista ja testaamalla eri automerkkejä. Fortum tekee tiivistä sähköautoyhteistyötä Espoon, Kurikan ja Tukholman kaupunkien kanssa ja on mukana sähköautojen lataamiseen liittyvässä standardoimistyössä.

Fortumilla on Suomessa 53 ja Ruotsissa 50 julkista sähköautojen latauspistettä. Tarkemmat tiedot latauspisteistä ja Charge & Drive -konseptista löytyy osoitteesta: www.fortum.fi/chargeanddrive . Latauspisteet löytyvät myös mobiilisti iPhonesta, johon voi ladata maksuttoman sovelluksen App Storesta. Sovellus löytyy nimellä charge & drive.

Juttu oli Autotodayssa 20.5.2011.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autosuunnistuksen SM-kausi alkaa nyt lauantaina

Ohrankämmen Kauko ja Jari. Kuva: Pekka Virtanen.

Ahveniston Autourheilijoiden nyt lauantaina isännöimä Härkätien Lenkki AS käynnistää autosuunnistuksen arvokilpailusarjat 45 parin voimin. SM- ja cup-luokkien lisäksi Hämeenlinnassa ja Lopella ajettavassa kilpailussa on C-luokka, jossa ajaa kymmenkunta paria.

Härkätien Lenkki AS:n piti päättää vuoden 2020 arvosarjat lokakuussa, mutta koronavirusepidemian paheneminen pakotti AAU:n peruuttamaan kyseisen kilpailun. Ratamestari Pekka Virtanen on kuitenkin hyödyntänyt syksyllä tekemänsä kartoitustyöt kevään AS-avauksessa.

SM-sarjan kärkipään kartanlukijoihin lukeutuva Virtanen lupaa riittävästi suunnistushaastetta kaikille luokkatasoille. 22:n SM-luokan parin suunnistusurakka kestää yli viisi tuntia, ja kovimmat kisajaksot ajetaan itse tehdyillä tarkoilla mittakaavan 1:5 000 kartoilla. 23 parin cup-luokassa kisakuviot ovat helpommat kuin SM-kisassa.

Härkätien Lenkki AS:n kilpailukeskus on Rengon Nummenkylässä, mistä cup-luokka starttaa matkaan kahden minuutin välein kello 16 alkaen. SM-luokan kilpailu käynnistyy kello 18.10. Molemmissa arvokisaluokissa parit ajavat viime vuoden käännetyssä paremmuusjärjestyksessä, joten hallitseva suomenmestaripari lähtee matkaan viimeisenä kello 18.52.

Autosuunnistus on laji, missä kartanlukijalle ei ole alaikärajaa, joten mukana on monia isä-poikapareja. Yhden tällaisen muodostavat noin 30 vuotta yhdessä ajaneet Kauko ja Jari Ohrankämmen. Huomionarvoista on se, että isä Kauko täyttää tänä vuonna 85 vuotta, ja AAU:n kisa on kuljettajakonkarin 60-vuotisjuhlakilpailu!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Hurjastelija aiheutti eilen vaaraa Kangasalla — vaarassa olleita pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin

Kuva: CvB.

Poliisi sai keskiviikkona 19.5.2021 iltapäivällä ilmoituksen mahdollisesta ojaanajosta Kangasalla. Partion mennessä tapahtumapaikalle ajoneuvo oli jo poistunut, mutta paikalla oli kaahailujälkiä.

Hetken päästä tuli ilmoitus, että ajoneuvo olisi Kangasalan keskustan alueella. Poliisipartio havaitsi kyseisen sinisen Toyota-merkkisen henkilöauton Kangasalan S-Marketin pihassa.

Kuljettaja lähti saman tien ajamaan kovalla vauhdilla läheiselle Riihitielle. Sieltä ajoneuvo kääntyi takaisin, ajoi kovaa vauhtia Kaarina Maunun tyttärentielle, josta ajoi todella kovalla vauhdilla Finnentielle jatkaen kyseistä tietä kohti Kangasalan keskustaa. Tapahtuma-alueella on nopeusrajoituksena pääosin 40 km/h, osin alhaisempi.

Poliisipartio havaitsi auton ajaneen kevyenliikenteen väylälle ja siitä Maijantie 4 pysäköintialueelle. Kuljettaja pyrki pakenemaan poliisia myös jalkaisin, mutta poliisit tavoittivat hänet lyhyen juoksun jälkeen. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja rattijuopumuksesta.

Tapahtuma-aika oli noin kello 14.30 iltapäivällä. Ajaessaan kovalla nopeudella kuljettaja on ajanut mm. päiväkodin, lukion, yläasteen ja ammattikoulun läheisyydessä. Poliisipartio havaitsi tapahtuma-aikaan liikkeellä olevan paljon koululaisia ja opiskelijoita. Jalankulkijoina oli myös iäkkäämpiä henkilöitä.

Konkreettisessa vaarassa olleita pyydetään ottamaan yhteyttä

Ajolla on vaarannettu useiden henkilöiden turvallisuus. Poliisilla ei ole kuitenkaan tiedossaan henkilöitä, jotka olisivat olleet tilanteessa konkreettisessa vaarassa.

Konkreettisessa vaarassa olleita henkilöitä, joilla on tapahtumasta omakohtaisia havaintoja, pyydetään olemaan yhteydessä Kangasalan poliisin tutkintaan, numeroon 029 544 5889 (virka-aikana) tai sähköpostilla tutkinta.kangasala@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Renault Trucksin Optifuel Lab 3 -konseptiauton kulutus on nyt julkistettu

Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucks on jo pitkään jatkanut tutkimuksia, jotta dieselkuorma-autojen energiatehokkuutta voitaisiin parantaa.

Yhteistyöprojektissa kehitetyn Optifuel Lab 3 ‑konseptiauton avulla Renault Trucks pyrkii vähentämään koko vetoauto-perävaunuyhdistelmän kulutusta. Pitkäaikaisen tutkimuksen ja kehitystyön tulokset ovat nyt julkistettu. Tulosten mukaan polttoaineenkulutus on laskenut 12,5 prosenttia verrattuna perinteiseen yhdistelmään, todetaan Renault Trucksin tiedotteessa.

– Renault Trucks Optifuel Lab 3 on konsepti, jossa kehitetään tuotteita ja prototyyppejä jatkuvasti, jotta kuljetusyritysten polttoaineen kulutukset sekä -kulut pienenisivät. Vaikka Optifuel LAB 3:sta ei ole tarkoitettu myytäväksi tässä muodossa, käytetään näitä tuloksia apuna tulevaisuuden tuotteiden kehitystyössä, maahantuontiyhtiö Volvo Finland Ab:n Renault Trucks myyntijohtaja Pasi Gerpe kertoo.

Vuonna 2017 käynnistetty ns. FALCON-projektin (Flexible & Aerodynamic truck for Low CONsumption), tavoitteena on vähentää kulutusta 13 prosenttia raskaan liikenteen vetoauto-perävaunuyhdistelmässä.

Optifuel Lab 3:sta johti Renault Trucks yhteistyökumppaneidensa kanssa, mukaan lukien Faurecia, Michelin, Total, Fruehauf, Wezzoo, BeNomad, Styl’Monde, Polyrim, Enogia, IFPEN, École Centrale de Lyon (LMFA) ja IFSTTAR / Gustave Eiffel Yliopisto.

Yhteistyöprojekti tuotti Optifuel Lab 3 -konseptiajoneuvon. Renault Trucks on pystynyt vahvistamaan oletuksensa 18 kuukauden kehitystyön sekä pitkien ajotestien jälkeen.

Renault Trucks on mitannut polttoaineenkulutuksen 12,5 prosentin vähennyksen verrattuna vakioperävaunuun yhdistettyyn Renault Trucks T -sarjaan. Tämä säästää 3,75 litraa polttoainetta ja 9,8 kg CO2:ta 100 kilometriä kohti.

Renault Trucksin insinöörit käyttivät testisykliä, joka edustaa tilastollisesti kaukokäyttöä ja joka koostuu 68 kilometristä alueellisissa olosuhteissa ja 136 kilometristä moottoriteillä.

Optifuel Lab 3:n testit koostuivat suljettujen alueiden ja avointen tietestien lisäksi simulaatioista, jotka mahdollistivat mittausten analysoinnin ja korreloimisen.

Samanaikaisesti testit suoritettiin vertailuajoneuvolla, jolla on samanlaiset geometriset ja voimansiirto-ominaisuudet kuin laboratorioajoneuvolla (Renault Trucks T 480, yhdistettynä Fruehaufin kattamaan puoliperävaunuun). Hankkeen aikana kehitettyjä teknologioita arvioitiin ensin itsenäisesti ja sitten kokonaisuutena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //