Koti Blogi Sivu 1292

Rallicross: Grönholm kauden kolmanteen voittoon Oulussa

Kuva: Jan Kare Råfoss.

GRX-tiimin Niclas Grönholm oli hyvässä vauhdissa rallicrossin RallyX Pohjoismaiden mestaruussarjan osakilpailuissa Oulussa. Grönholm hallitsi viikonlopun aikana OuluZonen moottoriurheilukeskuksessa ajettuja molempia osakilpailuja, joissa suomalaiskuljettaja starttasi alkuerien nopeimpana semifinaaleihin paalupaikalta, selvittäen molempina päivinä nopeimpana tiensä finaalin paalupaikalle.

Lauantai-illan finaalissa Grönholm irtosi viivalta niukasti lajin hallitsevaa maailmanmestaria Johan Kristofferssonia paremmin ja siirtyi johtoon. Finaalin toiselle kierroksella radan takasuoralla Grönholmin Hyundain vasen eturengas puhkesi ja suomalaiskuljettaja joutui keskeyttämään.

Sunnuntaina nähtiin kaksikon välillä uusinta. Grönholm sai juuri ja juuri pidettyä Hyundainsa viivan takana ennen lähtöä ja hän kiihdytti kärkeen. Tällä kertaa rengasrikkoa ei nähty ja Grönholm ajoi yli sekunnin erolla ykkösenä maaliin.

– Radan kakkosmutkaan oli asfaltille ajettaessa muodostunut sellainen pykälä, johon rengas löi ja rikkoutui. Ei ole hetkeen ottanut joku autokilpailu niin paljon päähän kuin se finaali. Vaikka kyse oli vain MM-sarjaan tähtäävästä treenikisasta niin kyllä sitä haluaa aina vain voittaa.

– Sunnuntain finaalissa minulla oli vaikeuksia pitää autoni lähtöviivan takana ennen starttivalon vaihtumista vihreälle. Kolmessa viimeisessä startissa automme halusi väkisin ryömiä eteenpäin. Pitää tutkia asia, koska vastaavaa ongelmaa ei ole ollut hetkeen.

Grönholm oli tyytyväinen neljän testikisansa antiin, joista tuloksena kolme voittoa ja kuudes sija.

– Isossa kuvassa olen tyytyväinen autoomme ja tekemiseemme. Oli hyvä asia saada startteja alle ja rutiinia ajamiseeni. Ja aina se on kiva voittaa. Kaksi erilaista rataa, joista saimme paljon hyvää dataa. Etenkin Höljesissä olemme aikaisempina vuosina olleet pulassa, ja nyt auto tuntui sielläkin hyvältä, Grönholm iloitsi.

Grönholm on ajanut rallicrossin PM-sarjan kuudesta osakilpailusta neljä, joiden tuloksena hän ajaa sarjan yhteispisteissä Supercar-luokan kakkosena. PM-sarjan kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan elokuussa Ruotsissa.

– Emme jatka PM-sarjaa enää MM-osakilpailujen keskellä. Seuraavaksi puramme automme muttereiksi, teemme tarvittavat huollot ja siirrämme katseemme pikku hiljaa MM-sarjan heinäkuiseen avausosakilpailuun Espanjan Barcelonaan.

Supercar-luokka, RallyX Nordic, Oulu

1. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai i20 3:42.241
2. Johan Kristoffersson (SWE) Volkswagen Polo + 1.379
3. Juha Rytkönen (FIN) Ford Fiesta + 2.216
4. Enzo Ide (BEL) Audi S1 + 6.103
5. Jere Kalliokoski (FIN) Ford Fiesta + 6.770
6. Sondre Evjen (SWE) Audi S1 + 1 kierros

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

F1: Bakun kisa päättyi dramaattisesti — molemmat Mersut ilman pisteitä

Sergio Perez. Kuva: Mark Thompson, Getty Images, Red Bull Content Pool.

Bakun F1-kisan loppu oli hyvin tapahtumarikas. Red Bullin Max Verstappen oli ajamassa selvään voittoon, mutta muutama kierros ennen maalia hänen autostaan puhkesi toinen takarengas ja hän törmäsi valliin.

Tämän takia kisa keskeytettiin ja lopuksi ajettiin vielä ajamatta jääneet kaksi kierrosta uudella lähdöllä.

Uusintalähdössä Red Bullin Sergio Perez lähti ykkösruudusta ja Mercedeksen Lewis Hamilton kakkosruudusta.

Hamilton sai hyvän lähdön, mutta ajoi ulos radalta ensimmäisessä mutkassa ja putosi viimeiseksi.

Bakun F1-kisan voittoon ajoi loppujen lopuksi Perez ja toiseksi nousi Aston Martinin Sebastian Vettel.

Kolmanneksi uusintalähdön aikana AlphaTaurin Pierre Gasly.

Mercedeksen Valtteri Bottas i päässyt kunnolla vauhtiin ja jäi lopuksi sijalle 12. Hamilton ajoi maaliin sijalla 15.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi kymmenenneksi ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna pisteilla.

Kilpailun kulku

Ykkösruudusta lähti Ferrarin Charles Leclerc ja kakkosruudusta Hamilton.

Kolmosruudusta lähti Verstappen ja neljännestä ruudusta Gasly.

Kisan lähtö onnistui hyvin, eikä yksikään auto kolaroinut.

Kierroksella 3 Hamilton nousi kärkeen Leclercin ohi ja kierroksella 7 Verstappen ohitti Leclercin.

Seuraavalla kierroksella Perez ohitti Leclercin

Kierroksella 10 Leclerc tuli renkaiden vaihtoon ja seuraavalla kierroksella Sainz.

Kierroksella 12 Hamilton tuli renkaiden vaihtoon ja heti perään Bottas.
Hamiltonin varikkokäynti oli niin hidas, että seuraavalla kierroksella renkaiden vaihtoon tullut Verstappen nousi kärkeen.

Perez tuli seuraavalla kierroksella renkaiden vaihtoon ja nousi Hamiltonin ohi toiseksi.

Kierroksella 31 Stroll ajoi seinään ja turva-auto tuli radalle.

Uusintalähtö kierroksella 35 onnistui ongelmitta.

Kierroksella 47 Verstappenin rengas rikkoontui ja hän törmäsi seinään.

Turva-auto tuli ensin radalle ja sen jälkeen kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla.

Viimeiset kierrokset ajettiin sitten runsaan puolen tunnin tauon jälkeen.

Kisa aloitettiin uudelleen lähtöruudukosta.

Lähdössä Hamilton otti hyvä lähdön, mutta hän ajautui ulos ensimmäisen mutkan turva-alueelle ja putosi viimeiseksi.

Tämän jälkeen maaliin ajettiin järjestyksessä Perez, Vettel ja Gasly.

Bakun F1-kisa

1 Sergio Perez RED BULL                                2:13:36.410
2 Sebastian Vettel ASTON MARTIN MERCEDES +1.385s
3 Pierre Gasly ALPHATAURI                            +2.762s
4 Charles Leclerc FERRARI                             +3.828s
5 Lando Norris MCLAREN                               +4.754s
6 Fernando Alonso ALPINE                             +6.382s
7 Yuki Tsunoda ALPHATAURI                          +6.624s
8 Carlos Sainz FERRARI                                 +7.709s
9 Daniel Ricciardo MCLAREN                          +8.874s
10 Kimi Räikkönen ALFA ROMEO                     +9.576s
11 Antonio Giovinazzi ALFA ROMEO               +10.254s
12 Valtteri Bottas MERCEDES                       +11.264s
13 Mick Schumacher HAAS                          +14.241s
14 Nikita Mazepin HAAS                              +14.315s
15 Lewis Hamilton MERCEDES                     +17.668s
16 Nicholas Latifi WILLIAMS                       +42.379s
17 George Russell WILLIAMS                        Kesk.
18 Max Verstappen RED BULL                      Kesk.
Lance Stroll ASTON MARTIN                         Kesk.
Esteban Ocon ALPINE                                  Kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

 

 

 

WRC: Ogier voitti Sardinian rallin — Huttunen oli WRC2-luokan ykkönen

Jari Huttunen. Kuva: 2BRally.

Toyota otti kaksoisvoiton Sardinian MM-rallissa, kun Sébastien Ogier ajoi ykköseksi ja Elfyn Evans kakkoseksi. Miesten ero oli maalissa 46 sekuntia.

Kolmanneksi ajoi Hyundain Thierry Neuville. Hän jäi Ogierista jo toista minuuttia.

Neljänneksi ajoi Toyotan Takamoto Katsuta.

Viidenneksi kokonaiskisassa sijoittunut Hyundain Jari Huttunen voitti WRC2-luokan ennen Citroënin Mads Östbergia. Miesten ero oli 7,5 sekuntia.

Sardinian MM-rallin lopputulos 2021

1 S. OGIER Toyota            3:19:26.4     Ero kärk.
2 E. EVANS Toyota                  +46.0      +46.0
3 T. NEUVILLE Hyundai           +19.2    +1:05.2
4 T. KATSUTA Toyota           +5:06.0    +6:11.2
5 J. HUTTUNEN Hyundai WRC2 +3:20.5 +9:31.7
6 M. ÖSTBERG Citroën WRC2        +7.5 +9:39.2

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Renault Group uskoo vahvasti vetyyn

Kuva: Renault.

Renault Group ja Plug Power Inc., joka on maailman johtava yritys vedyn käytössä ja polttokennoteknologiassa, ovat perustaneet yhteisyrityksen, jonka nimi on HYVIA.

Suunnitelmasta kerrottiin alustavasti jo aiemmin tänä vuonna tammikuun 12. päivänä. Kumppanit ovat mukana yhteisyrityksessä tasaosuuksin ja sen pääjohtajaksi on valittu David Holderbach, jolla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus strategiasta, tuotannosta ja kansainvälisestä myynnistä Renault Groupissa.

Uuden yhtiön nimi HYVIA on yhdistelmä vedyn englanninkielisestä nimestä (HY=hydrogen) ja latinankielien sanasta tie eli VIA.

Nimi kuvaa täydellisesti kunnianhimoista tavoitetta edetä hiilidioksidivapaaseen liikkumiseen. Tavarankuljetuksissa käytettävissä ajoneuvoissa, kuten pakettiautoissa ja kevyissä kuorma-autoissa tarvitaan pitkää toimintamatkaa ja lyhyttä tankkausaikaa. Vedyllä toimiva polttokenno täyttää molemmat vaatimukset ja auto on luonnollisesti täysin päästötön.

HYVIA toimii Ranskassa jo olemassa olevissa Renault’n tuotanto- ja tuotekehitystiloissa.

  1. Uuden yhteistyöyrityksen pääkonttori ja tutkimus- sekä kehitystoiminnot ovat Villiers-Saint-Frédéricissä, missä on jo entuudestaan Renault Groupin kevyiden tavara-autojen tuotekehityskeskus. Tämä mahdollistaa parhaan mahdollisen synergian eri tiimien kesken.
  2. Tuotanto- ja logistiikkatoiminnot ovat Flinsissä osana Re-Factory -projektia. Siellä on tarkoitus myös aloittaa polttokennojen ja tankkausasemien valmistus ennen vuoden 2021 loppua.
  3. Ensimmäiset Renault Masteriin perustuvat polttokennoautot valmistetaan Batillyn tehtaalla.
  4. Polttokennot yhdistää autoon PVI, Renault Groupiin vuodesta 2017 kuulunut alihankkija, joka toimii Gretz-Armainvilliersissä.

Ensimmäiset autot tänä vuonna markkinoille

HYVIAn integroitu polttokennoteknologia täydentää Renaultin E-TECH -valikoimaa. Markkinoille saadaan hyötyautoja, joiden toimintamatka on 500 kilometriä ja joiden vetysäiliö voidaan täyttää kolmessa minuutissa.

Nämä ominaisuudet ovat äärimmäisen tärkeitä etuja varsinkin kevyiden tavara-autojen käyttäjille. Uudella tekniikalla saadaan myös täytettyä useiden kaupunkien vaatimukset hiilidioksidivapaista kuljetuksista keskusta-alueilla.

Ensimmäiset kolme polttokennoautoa, jotka HYVIA tuo markkinoille, perustuvat Renault Masteriin. Ne saadaan Euroopassa myyntiin ennen vuoden 2021 loppua.

Kokonaisuuteen kuuluvat vedyn tankkausasemat sekä lisäksi vihreän, ympäristöystävällisen vedyn toimitus asemille. Tavarankuljetuksiin tarjolle saadaan umpipakettiversio sekä ohjaamollinen alusta päällirakentajille. Henkilökuljetuksiin puolestaan valmistetaan Masterin linja-autoversiota.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Peräkärryillä sattuu kaikenlaisia vahinkoja

Arkistokuva. Kuva: Liikenneturva.

Suomen teillä liikkuu erilaisia perävaunuja jopa 1,1 miljoonaa, joista monet kaivetaan varastoista ja pihan perältä esiin kesäksi. LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntijat listasivat yleisimpiä peräkärryjen kanssa sattuvia vahinkoja. Vaaran paikkoja ovat esimerkiksi peräkärryn kytkeminen autoon, kärryn kuormaus ja pysäköinti.

Pienet kolhut ja kolaroinnit ovat hyvin yleisiä autoilla sattuvia vahinkoja, mutta niitä tulee paljon myös peräkärryillä. Vahinkoja sattuu erityisesti pysäköitäessä tai kun peräkärryä kytketään tai irrotetaan vetoautosta.

– Peräkärryn kanssa kapeissa paikoissa pysäköitäessä ja peruuttaessa sattuu paljon vahinkoja. Näiden taustalla on usein huono näkyvyys ja kokemattomuus kärryn kanssa ajamisesta. Toinen yleinen vahinkotyyppi ovat aisan töytäisyt takaluukkuun tai puskuriin kärryn kytkemis- ja irrotusvaiheessa, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutusten korvauspäällikkö Mikko Tulla.

Tullan mukaan jonkin verran sattuu myös vahinkoja, joissa kärryn kulma ottaa kiinni vetoautoon aiheuttaen vaurioita. LähiTapiolan korvauspalveluissa nähdään säännöllisesti myös vahinkotilanteita, joissa peräkärryn renkaiden ympäriltä ovat unohtuneet kiilat ja parkissa ollut peräkärry on kulkeutunut tuulen tai kaltevan pinnan vuoksi omillaan ja törmännyt johonkin.

– Vakavimpia vaaratilanteita perävaunun kanssa ovat ajonopeudessa sattuvat vahingot. Onnettomuuksia tapahtuu esimerkiksi kaistaa vaihtaessa, koska kärryn vuoksi näkyvyys taakse on huono. Toisaalta muut autoilijat törmäävät toisinaan vedossa olevien peräkärryjen perään pimeässä, koska niiden valot ovat jääneet kytkemättä tai niissä on vikaa. Pahimmillaan peräkärryjä irtoaa esimerkiksi töyssyissä, koska lukitusmekanismia ei ole varmistettu, Tulla kertoo.

Merkittävä osa peräkärryistä on kevyitä, luokittelumassaltaan alle 750 kilogramman painoisia kärryjä, joita voi vetää henkilö- tai pakettiautolla eikä niissä tarvitse olla jarruja.

Perkaärryn kunto kuljettajan vastuulla

– Teillä liikkuvien kevyempien peräkärryjen kirjo ja kunto on hyvin laaja, mikä näkyy vahingoissa. Silloin tällöin tulee vastaan onnettomuuksia, joissa kevytperävaunuista rengas ja koko pyörännapa on irronnut esimerkiksi laakerin rikkouduttua. Valojen toiminta on myös toisinaan niin ja näin, ja pahimmillaan vilkut toimivat ristiin. Koska kevyissä peräkärryissä ei ole määräaikaiskatsastusvelvoitetta, on kunnosta huolehtiminen kuljettajan vastuulla, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutusten asiantuntija Matti Arvo.

Vuoden 2020 tieliikennelain muutoksen myötä kevytperävaunua saa vetää henkilö- tai pakettiautolla 100 kilometrin tuntinopeutta. Aiempi nopeusrajoitus kevytperäkärryillä oli 80 km/h.

– Maksiminopeus ei ole sama kuin suositusnopeus eli nopeus kannattaa suhteuttaa ajo-olosuhteisiin, vetävään ajoneuvoon ja perävaunun kuormaukseen. Osalle peräkärryistä 100 kilometrin tuntinopeus on liian suuri, eikä niitä ole edes siihen suunniteltu. Peräkärryn kytkentälaitteiden kuntoon ja kuluneisuuteen kannattaa kiinnittää erityshuomiota, koska nopeuksien kasvaessa kytkentälaitteisiin kohdistuvat voimat kasvavat, Arvo kertoo.

Kaikissa tieliikenteessä käytettävissä peräkärryissä ja perävaunuissa tulee olla vähintään lakisääteinen liikennevakuutus. Pelkkä auton vakuutus ei siis riitä. LähiTapiola korvaa vuosittain satoja liikenne- ja kaskovahinkoja perävaunujen vakuutuksista. Vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta korvataan esimerkiksi kolarointivahinkoja, ilkivaltaa ja varkauksia. Varkauden varalle peräkärry tulee olla aina lukittuna.

Tarkista nämä perävaunusta

  • Peräkärryn lukitus peräkoukkuun. Tarkasta säännöllisesti peräkärryn kytkinlaitteiston kunto ja että kärry kiinnittyy tukevasti vetävään autoon.
  • Renkaiden kunto ja ilmanpaineet. Renkaiden kulutuspinnan tarkistus ja pyöränpulttien kireyden tarkistus on hyvä tehdä kauden alussa tai viimeistään nyt. Vaikka peräkärryllä ajaisi vähän ajaisi vähän, menettävät renkaat ikääntymisen myötä parhaita ominaisuuksiaan. Renkaat suositellaan vaihtamaan noin kuuden vuoden välein. Myös peräkärryn tukipyörän kunto ja pysyminen ylhäällä ajon aikana on syytä tarkistaa.
  • Valojen ja vilkkujen toimivuus. Häiriöt peräkärryn valoissa ja vilkkujen toiminnassa ovat monien vaaratilanteiden ja onnettomuuksien taustalla. Vetoauton ajovalot on hyvä kytkeä manuaalisesti perävaunun käytön ajaksi, jotta ei aja pelkillä huomiovaloilla jolloin myöskin peräkärryn takaosa on pimeänä.
  • Kuormaukseen kannattaa käyttää aikaa. Liikenneturvallisuuden kannalta ei ole se ja sama, miten peräkärry on kuormattu. Kuormauksessa kannattaa tavoitella oikeaa aisapainoa, muistaa sallitut painorajat ja peittää kuorma. Jos kuorman paino kohdistuu liiaksi kärryn takaosaan, vetoaisa pyrkii nostamaan auton perää, jolloin ajaminen muuttuu vaaralliseksi. Tavarat tulee sitoa tukevasti kuormaliinoilla, vaikka perävaunussa olisi kuomu.
  • Tee kuorma muille näkyväksi. Jos peräkärryssä olevat tavarat ylittävät kärryn laidan edestä tai takaa, merkitse ne selkeästi ja käytä pimeässä lisävaloja.
  • Ajon aikana lisämalttia. Kiire ja perävaunu ovat huono yhdistelmä. Painava kärry perässä muuttaa huomattavasti vetoauton ajo-ominaisuuksia. Kuorman kanssa hallitseminen vaikeutuu mutkissa ja käännöksissä, ja lisämassa tarkoittaa myös pidempää jarrutusmatkaa kovassa vauhdissa. Muista säätää myös auton sivupeilit, jotta näkyvyys taakse ja kärryn läheisyyteen on hyvä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ohitus päättyi vaaralliseen kolariin

Kuva: CvB.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina hieman ennen iltayhdeksää, jonka mukaan Salon Vaskiontiellä on sattunut kolari.

Poliisin tiedotteen mukaan vanhalla henkilöautolla liikkeellä ollut nuorimies lähti ohittamaan edellä ollutta henkilöautoa. Palattuaan omalle kaistalle ohittaja törmäsi edellä olleen traktorin perävaunuun.

Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Törmääjän henkilöauto romuttui pahoin ja yksi matkustajista loukkaantui.

Paikalla olleen poliisipartion mukaan kolarissa oli mukana onnea, että kukaan ei loukkaantunut vakavammin tai päässyt hengestään.

Poliisi epäilee 18-vuotiasta salolaismiestä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia koko maassa tänään ja juhannusviikolla

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Rattijuopumuksia valvotaan tehostetusti koko maassa Liikenneraittiuspäivänä sunnuntaina 6.6. ja myöhemmin juhannusviikolla. Poliisi kiinnittää valvonnassa huomiota myös kuljettajien ajoterveyteen.

– Alkoholia juoneena tai muuten päihtyneenä ei siis kannata lähteä ajamaan tänäkään viikonloppuna. Tärkeimpänä syynä on tietysti se, että riski loukkaantua tai kuolla liikenteessä kasvaa huomattavasti päihteiden takia, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste toteaa.

Tyypillinen rattijuopon aiheuttama vakava liikenneonnettomuus on haja-asutusalueella tapahtuva tieltä suistuminen. Viikonlopun ilta- ja yöaika ovat erityistä riskiaikaa.

– Koska kesäkuu on yksi niistä vuoden kuukausista, jolloin vakavimpia rattijuopumusonnettomuuksia tapahtuu eniten, on tehostettua valvontaa tarpeen kohdentaa juuri tähän ajankohtaan ja erityisesti viikonloppuihin, Ajaste sanoo.

Rattijuopumus- ja päihdeonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi-huhtikuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 93 ihmistä. Määrä on pienempi kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Myös poliisin tietoon tulleiden rattijuopumusrikosten kokonaismäärä on laskenut noin viisi prosenttia alkuvuoden aikana.

Valtakunnallisesta liikenneraittispäivää vietetään 6.6.2021. Tehostettua rattijuopumusvalvontaa ja ajoterveysvalvontaa tehdään 16.-22.6. Lisäksi järjestetään rattijuopumusvalvontamaraton 24 h sunnuntaina 20.6.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Toyotalla kaksoisjohto Sardinian MM-rallissa — Huttunen nousi WRC2-luokan kärkeen

Sebastien Ogier. Kuva: TGR.

Lauantai oli hyvin tapahtumarikas päivä Sardinian MM-rallissa. Päivän aikana joutuivat keskeyttämään kärjessä ollut Hyundain Ott Tänak sekä myös tallikaveri Dani Sordo.

Kärjessä on lauantain jälkeen kaksi Toyotaa. Ykkösenä ajaa Sébastien Ogier ja toisena on Elfyn Evans. Miesten välinen ero on 38,9 sekuntia.

Kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville on kärjestä jo toista minuuttia.

Neljäntenä on Toyotan Takamoto Katsuta ja viidenneksi nousi Hyundailla ajava WRC2-luokan kärkimies Jari Huttunen. Hän ohitti päivän aikana Citroënin Mads Östbergin. Huttusen ja Östbergin välinen ero on kuitenkin vain 2,7 sekuntia.

Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne erikoiskoe 16 jälkeen

1 S. OGIER Toyota          2:50:33.1     Ero kärk,
2 E. EVANS Toyota                +38.9      +38.9
3 T. NEUVILLE Hyundai          +22.7   +1:01.6
4 T. KATSUTA Toyota           +2:59.6  +4:01.2
5 J. HUTTUNEN Hyundai WRC2 +4:08.4  +8:09.6
6 M. ÖSTBERG Citroën WRC2 +2.7   +8:12.3

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Tukes: Moottoriurheilun ja -tapahtumien vakavat yleisöonnettomuudet on saatava loppumaan

AKK / Toni Ollikainen

Moottoriurheilussa ja -tapahtumissa on viime vuosina tapahtunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia muun muassa Pohjanmaa-rallissa 2018, Lappeenrannan huippunopeustapahtumassa 2019 ja Poker Run -tapahtumassa 2020.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on selvittänyt näitä tapahtumia yhdessä järjestäjien ja muiden viranomaisten kanssa. Tukes vaatii tapahtumajärjestäjiltä järeämpiä toimenpiteitä, jotta tällaiset onnettomuudet vältettäisiin jatkossa.

Pohjanmaa-rallissa katsoja kuoli oleskeltuaan ulkokaarteessa heikosti merkityllä vaarallisella alueella. Lappeenrannan huippunopeustapahtumassa menehtyi kuljettaja, joka menetti loppujarrutuksessa ajoneuvon hallinnan ja suistui ulos kiitotieltä. Poker Run -tapahtumassa kuoli katsoja. Tapahtumien turvallisuusjärjestelyissä, riskien arvioinnissa sekä annetuissa turvallisuusohjeissa oli puutteita.

– Onnettomuudet osoittavat, ettei yleisö tunnista tai tiedä vaaroja, eivätkä he saa järjestäjiltä riittävästi tietoa pysyäkseen turvassa, sanoo Tukesin ylitarkastaja Kari Koponen.

– Katsojille ei ole täysin turvallista paikkaa, on vain vähemmän vaarallisia alueita sekä paikkoja. Siksi myös katsojien ohjeistaminen ja valvonta on tärkeää. Katsojien ja muiden alueella liikkuvien on noudatettava järjestäjän antamia ohjeita. Katsojalla on myös oma vastuunsa siitä, ettei hän aiheuta toiminnallaan vaaraa itselleen tai muille, Koponen jatkaa.

Tapahtumanjärjestäjän on valvottava, miten yleisö toimii esim. rallin katselualueilla ja tarvittaessa puututtava vaaralliseen käyttäytymiseen tai yleisön sijoittumiseen rallireitin varrella.

– Positiivista kehitystä on se, että yleisölle vaarallisten ja heille osoitettujen paikkojen merkinnät ovat yleistyneet vuoden 2020 aikana, Koponen toteaa.

Tapahtumanjärjestäjä vastaa turvallisuudesta

Moottoriurheilutapahtuman järjestäjillä on oltava riittävät ja oikeat tiedot kaikista turvallisuuteen vaikuttavista seikoista, kuten lajin riskeistä, ajoneuvokalustosta, kuljettajista sekä yleisön käyttäytymisestä. Tapahtumasta pitää laatia turvallisuusasiakirja, jossa kuvataan, miten toiminta toteutetaan turvallisesti. Lisäksi on huolehdittava mm. kokoontumislain ja pelastuslain velvoitteista.

Yleisölle pitää antaa selkeät ohjeet katselualueista ja kulkureiteistä jo tapahtuman ennakkomateriaaleissa. Kielletyt katselualueet on merkittävä maastoon ja reittikarttoihin. Maa- ja vesialueiden sulkeminen ja eristämien muulta käytöltä sekä turva-alueiden määrittely on erityisen tärkeää toiminnan kaikissa vaiheissa.

– Jos toiminnassa havaitaan vakavaa vaaraa, järjestäjän on keskeytettävä toiminta, kunnes on huolehdittu riittävillä toimenpiteillä siitä, ettei kyseinen vaara enää toistu. Vaarallista palvelua ei saa pitää ihmisten saatavilla, kuten ei vaarallisia tuotteitakaan, Koponen sanoo.

Järjestäjän on kerättävä tietoa vaarallisista paikoista, ulosajoista, niiden syistä sekä seurauksista ja osallisista, jotta näitä tietoja voidaan käyttää reaaliaikaisessa arvioinnissa mm. keskeyttämistä varten sekä myöhempää kehittämistä ja vaarojen poistamista varten. Lisäksi tarvitaan nykyistä parempia käytäntöjä turvallisuustiedon jakamiseen, esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten välityksellä.

Onnettomuuksista on ilmoitettava Tukesille

Vakavista läheltä piti -tilanteista ja onnettomuuksista on viipymättä ilmoitettava Tukesiin. Onnettomuus- ja vaaratilanneilmoituksilla on tarkoitus varmistua siitä, ettei vaarallisia palveluita tai tapahtumia jatketa ennen kuin näiden turvallisuudesta on riittävästi varmistuttu. Tukes selvittää moottoriurheilussa ja -palveluissa tapahtuneet onnettomuus- ja vaaratilannetapaukset yhteistyössä järjestäjän kanssa.

Myös alan harrastajat näkevät kehitettävää moottoriurheilutapahtumien yleisöturvallisuudessa

Tukes toteutti kyselyn AKK-Motorsport ry:n, FHRA ry:n, Suomen moottoriliitto ry:n, Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n kanssa näiden jäsenjärjestöille ja jäsenille. Kyselyyn vastasi 50 henkilöä. Kyselyn perusteella 84 % vastaajista katsoi, että moottoriurheilun yleisöturvallisuudessa löytyy kehitettävää ja vain 5 % mielestä yleisöturvallisuus on huomioitu riittävästi. Parannuksia toivottiin asenteisiin, turvallisuustietoisuuteen, ajonopeuksien hallintaan sekä yleisön turvaamiseen. Hyvänä asiana pidettiin ratojen ja varusteiden kehitystä.

Vastaajista 62 % katsoi, että moottoriurheilun turvallisuuden kehittäminen kuuluu katto- ja lajijärjestöille, vain 32 % on sitä mieltä, että järjestäjän tulee kehittää turvallisuutta.

– Katto- ja lajijärjestöillä on merkittävä rooli turvallisuuden kehittämisessä laajemmin. Kuitenkin lakisääteisesti vastuu itse tapahtuman turvallisuudesta on järjestäjällä, korostaa Koponen.

Turvallisuutta kehitetään yhteistyössä alan järjestöjen kanssa

Tukes tekee yhteistyötä muun muassa autourheilun keskusliiton AKK-Motorsport ry:n, FHRA ry:n, Suomen moottoriliitto ry:n, Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n sekä Suomen purjehdus- ja veneily ry:n kanssa turvallisuuden kehittämiseksi. Tukesin tavoitteena on lisätä yhteistyötä myös muiden moottoriurheilun järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autoliitton vaalikysely: Ruuhkamaksujen kannatus vaisua!

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Autoliitto selvitti puolueiden kunnallisjärjestöjen näkemyksiä liikennepoliittisiin kysymyksiin Uudellamaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Ruuhkamaksujen kannatus ainakin kuntavaalien alla vaikuttaa laimealta.

Autoliitto kysyi eduskuntapuolueiden kunnallisjärjestöiltä muun muassa suhtautumista ruuhkamaksuihin, jotka hallitus aikoo lainsäädännöllä mahdollistaa tämän hallituskauden aikana.

Helsingissä kyselyyn vastasi myös Siniset, joka on vaaliliitossa Kristillisdemokraattien kanssa. Ruuhkamaksujen kannatus jää kyselyyn vastanneiden puolueiden kunnallisjärjestöjen keskuudessa varsin vaisuksi.

Helsingin Vihreiden kanta on, että pääkaupunkiseudulla sujuva liikkuminen ja ilmastonmuutoksen torjunta edellyttävät, että ruuhkamaksut voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön.

RKP:lla ei ole Helsingissä yhtenäistä kantaa eikä SDP ole myöskään linjannut asiaa yksityiskohtaisesti.

SDP:stä ilmoitetaan, että kanta muodostetaan asiantuntijoita kuullen, kun asioita tulee valmisteluun ja päätöksentekoon.

Helsingin Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit sekä Siniset eivät kannata ruuhkamaksuja. Liike Nytin, Keskustan ja Kokoomuksen Helsingin kunnallisjärjestöt eivät vastanneet Autoliiton kyselyyn.

Muualla Uudellamaalla ruuhkamaksut saavat koko lailla täystyrmäyksen vastanneiden puolueiden keskuudessa.

Vantaalla SDP ilmoittaa, että se ei ole vielä muodostanut aiheeseen kantaa, mutta Espoon SDP ei kannata ruuhkamaksuja.

Kaunaisten SDP:n mukaan ruuhkamaksut voisivat olla tarpeen, sillä henkilöautoliikenne pitäisi saada vähenemään. Kauniaisten Vihreät toteavat, että ruuhkamaksut ovat mahdollinen keino, mutta tällä hetkellä maksuille ei ole akuuttia tarvetta.

Muissakaan Uudenmaan kunnissa vastanneet puolueet eivät kannata ruuhkamaksujen käyttöönottoa. Sipoon Vihreät toteavat, että ennen kuin ruuhkamaksut tulevat ajankohtaiseksi, pitää saada julkinen liikenne paremmin toimivaksi ja houkuttelevammaksi.

– Ruuhkamaksut olisivat käytännössä uusi työssäkäynnin vero. Sitä joutuisivat maksamaan erityisesti sellaiset ihmiset, jotka eivät voi tehdä etätöitä tai valita työaikojaan. Joukkoliikenne ei kata läheskään kaikkien liikkumistarpeita edes pääkaupunkiseudulla. Helsingissä helposti koetaan, että ruuhkamaksu ei koske helsinkiläisiä, minkä takia asiaa on helpompi kannattaa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Ruuhkamaksuista on keskusteltu muissakin kaupungeissa, minkä takia Autoliitto kysyi asiaa myös Turusta, Tampereelta ja Oulusta.

Turussa ruuhkamaksuja eivät kannata SDP, Keskusta ja RKP. Vihreiden mielestä ruuhkamaksut pitäisi todennäköisesti ottaa käyttöön Turussa, jos löytyy teknisesti järkevä tapa niiden toteuttamiseksi.

Tampereen Vihreät kannattaa liikenteen hinnoittelun selvittämistä osana liikennejärjestelmätyötä ja Oulun Vihreät eivät ole ottaneet asiaan kantaa. Oulussa Keskusta ja Liike Nyt ovat ottaneet kielteisen kannan ruuhkamaksuihin.

Autoliitto kysyi eduskuntapuolueiden kunnallisjärjestöiltä näkemyksiä liikennepoliittisiin kysymyksiin Uudellamaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Kysymykset koskivat ruuhkamaksuja, kaupunkibulevardeja (PK-seutu), julkisia kadunvarsipysäköintipaikkoja, pysäköintipaikkojen rakentamisvelvoitetta, joukkoliikennekaistojen käyttöoikeutta, automaattista nopeusvalvontaa sekä autoilun käyttömahdollisuuksien rajoittamista.

Kyselyn kaikki vastaukset löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/vaalit

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //