Yhteensä 135 alkoholin ja 42 huumeiden vaikutuksen alaisena ollutta kuskia otettiin kiinni kahtena viikonloppuna, kun poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä rattijuopumusten osalta.
Tehostettua valvontaa suoritettiin 19.-21.11.2021 ja 26.-28.11. kautta maan.
Poliisitarkastaja HeikkiIhalainen Poliisihallituksesta kertoo, että valtakunnan alueella tehtyyn valvontaan poliisi käytti noin 3200 työtuntia ja puhallutti noin 16 000 kuljettajaa sekä teki noin 200 huumepikatestiä. Yhteensä 260 alkoholitapausta jäi alle rangaistavuuden rajan.
Vaikka valvonnan painopiste oli rattijuopumukset, törmäsi poliisi valvoessaan muihinkin ongelmiin.
– Poliisi teki myös 27 lastensuojeluilmoitusta. Samalla tuli ilmi myös 16 huumausainerikosta ja valvonnassa tavattiin 59 etsintäkuulutettua henkilöä, kertoo Ihalainen.
Poliisi muistuttaa, ettei päihteiden vaikutuksen alaisena tule lähteä ajamaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa.
BMW M esittelee 50-vuotisjuhlansa alla uuden itsenäisen BMW Concept XM -mallin.
BMW Concept XM on BMW M -malliston ensimmäinen itsenäinen automalli sitten legendaarisen BMW M1:n. M-sarjan 50-vuotisjuhlavuonna 2022 markkinoille tuleva malli on kaikkien aikojen tehokkain M-sarjan auto.
Mallia valmistetaan Yhdysvalloissa, joka on myös kyseisen mallin tärkein markkina. Auto on saatavilla vain lataushybridinä ja ainoastaan M-mallina.
Kuva: BMW.
BMW Concept XM:n uusi voimansiirtolinja yhdistää V8-moottorin ja korkean suorituskyvyn sähkömoottorin, jonka suurin teho on 750 hv ja vääntömomentti 1000 Nm.
Moottorin täysin sähköinen toimintamatka on 80 kilometriä. BMW M GmbH:n ensimmäisenä korkean suorituskyvyn sähköistettynä autona BMW Concept XM näyttää tietä koko M-sarjan tulevaisuuteen.
Kuva: BMW.
BMW Concept XM esittelee uuden edistyksellisen etuosan muotoilun, joka nähdään BMW:n luksussegmentin malleissa vuodesta 2022 alkaen. Uudenlaisessa voimakkaassa muotoilussa huomiota herättävät muun muassa kapeat ikoniset etuvalot ja keulan munuaisen muotoisen säleikön valaistut ääriviivat.
Urheilullisuus yhdistyy ylellisyyteen ja tilan tuntuun
Auton sisällä kuljettaja kohtaa uudenlaisen ajajalle suunnitellun ohjaamon. Ruskea, vintage-henkinen nahka, kupari ja hiilikuitu luovat vaikutelman ylellisyyden ja moottoriurheilun yhdistymisestä.
Kuva: BMW.
Kuljettajan alue ja auton muut osat on erotettu visuaalisesti selkeästi toisistaan.
Erikoismateriaalit, visuaalisesti tehokkaat pinnat ja ilmeikkäät yksityiskohdat tekevät takaosasta ainutlaatuiseen M Loungen, jonka tummennetut takasivuikkunat korostavat yksityisyyden tunnetta. Auton sisäkatossa epäsuoran ja suoran valaistuksen yhdistelmä antaa katolle reliefimäisen vaikutelman.
Kia on investoinut lisää usean autonvalmistajan omistamaan Ionity-yhteisyritykseen, joka on Euroopan johtava, ultranopea sähköautojen latausverkosto.
Kia on tehnyt yhteistyötä Ionityn muiden sijoittajien kanssa kerätäkseen lisää 700 miljoonaa euroa. Tarkoituksena on laajentaa suuritehoisten latausasemien verkostoa Euroopassa.
Ionity operoi tällä hetkellä yli 400 huippunopeaa latausasemaa, joissa on yhteensä 1500 latauspistettä Euroopan moottoriteiden varrella 24 maassa.
Uusi lisäinvestointi kasvattaa latausasemien määrän tuhanteen. Latauspisteiden kokonaismäärä nousee noin 7000 kappaleeseen vuoteen 2025 mennessä.
Uusia asemia ei sijoiteta ainoastaan strategisesti tärkeimpiin paikkoihin Euroopan moottoritieverkoston varrelle, vaan niitä asennetaan myös valtateiden ja suurten kaupunkien lähelle. Lisäksi nykyisiä latausasemia päivitetään uusilla latauspisteillä.
Toimenpiteet lyhentävät merkittävästi asiakkaiden kokonaisveloitus- ja odotusaikoja vilkkaimmissa paikoissa.
Latausverkoston laajentuminen lisää erittäin nopeiden 350 kW:n teholla toimivien latauspisteiden tarjontaa. Kian täysin uuden EV6-mallin akusto pystytään lataamaan 350 kW:n laturista 10 prosentista 80 prosenttiin vain 18 minuutissa.
Ionity-verkosto käyttää johtavaa eurooppalaista latausstandardia CCS, jonka lähteenä on sataprosenttisesti uusiutuva energia. Tämä tarkoittaa sitä, että Kia-kuljettajat voivat käyttää Ionity-latausverkostoa matkustaakseen päästöttömästi ja hiilineutraalisti.
Poliisi piti puhallusratsiaa Äänekoskella Vanhan Vaasantien ja Harjukadun risteyksessä 28.11.2021 noin kello 12.
Poliisi havaitsi ajoneuvon, joka lähestyi Harjukatua risteysalueelle, jossa poliisi puhallutti kuljettajia. Ajoneuvo kääntyi kuitenkin ympäri havaittuaan puhallusratsian.
Poliisipartio lähti tavoittamaan kuljettajaa ja havaitsi kuljettajan ajaneen kerrostalon parkkialueelle.
Ajoneuvosta nousi kuljettaja, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Itä-Suomen poliisi valvoi takseja marraskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 167 taksia. Tarkastettujen taksien asiat olivat pääasiassa kunnossa. Kuljettajien ajo-oikeudet ja ajokunto olivat kohdillaan, eikä muutakaan liikenneturvallisuutta vaarantavaa havaittu.
Partioiden havaintojen mukaan takseissa oli pieniä puutteita luvanhaltijan nimi- ja yhteystietojen sekä kuljettajan nimen esilläolossa. Lisäksi joistain autoista ei tarkastuksen yhteydessä löytynyt liikennelupaa tai sen kopiota.
– Pääosin Itä-Suomessa näyttäisi taksien asiat olevan kunnossa, kiteyttää komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisin näkökulmasta valvonnassa korostuu liikenneturvallisuuteen liittyvät asiat, kuten kuljettajan ajokunto ja ajoneuvon liikennekelpoisuus.
Lisäksi poliisi valvoo, että ajossa on mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja, kuljettajalla on ajolupa ja ajoneuvossa on asianmukainen taksivalaisin. Lisäksi taksiliikenteessä käytettävän ajoneuvon tulee olla rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen.
Tasan kymmenen vuotta sitten selvisi, että Kimi Räikkönen tekee parin vuoden ralliseikkailun jälkeen paluun F1-sarjaan.
Piste spekuloinnille Kimi Räikkösen jatkosta!
Kimi Räikkönen siirtyy takaisin F1-maailmaan. Hän on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Lotus Renault -tallin kanssa.
Lotus Renault F1-talli ilmoitti tiistaina, että Kimi Räikkönen tekee paluun autourheilun kuninkuusluokkaan. Talli kertoi tehneensä kahden vuoden sopimuksen Räikkösen kanssa.
Kimi voitti F1-mestaruuden 2007, mutta on ajanut viimeiset kaksi vuotta rallin MM-sarjassa.
Räikkönen voitti F1-uransa ensimmäisellä jaksolla 18 kilpailua, pääsi palkintopallille 62 kertaa ja nappasi 16 paalupaikkaa.
– Olen iloinen paluustani formula ykkösiin kahden vuoden tauon jälkeen. Olen kiitollinen Lotus Renault GP:lle tästä mahdollisuudesta, Räkkönen kertoi tallin tiedotteessa.
– Aikani rallin MM-sarjassa on ollut hyödyllinen jakso urallani, mutta en voi kieltää sitä, että nälkäni F1:iin on viime aikoina tullut valtavaksi, Räikkönen jatkoi.
Vuonna 2000 Opel toi markkinoille uuden huippuvarustellun Astran.
”Vuosituhannen ensimmäinen kesä tarvitsee kumppanikseen arvoisensa auton. Uusi huippuvarusteltu Astra Edition 2000 tarjoaa kaiken sen, mitä olet aina odottanut laadukkaalta eurooppalaiselta autolta — ja vielä enemmän! Itse asiassa ainoa, mikä siitä puuttuu, on kirvelevä hinta. Koeaja nyt Opel-liikkeessä. Kolme hienostunutta korimallia, moottori 1.6, 1.8 ja 2.0 16V.
Toyota T-Mate on uusi nimi, joka kattaa kaikki Toyotan turvallisuus- ja ADAS (Advanced Driver Assistance Systems) -ajoavustinjärjestelmät. Uusi nimi kuvaa muutosta, jonka osana autojen osajärjestelmien kehitys tukee niin kuljettajan, matkustajien kuin muidenkin tienkäyttäjien turvallisuutta, todetaan Toyotan tiedotteessa.
Toyotan tavoitteena on turvallinen liikkuminen niin auton kuljettajalle, matkustajille kuin muille tienkäyttäjille. Tämä ajattelutapa on synnyttänyt kokonaan uuden kehittyneiden ajoavustimien sukupolven, joka tunnetaan nimellä ADAS (Advanced Driver Assistance Systems).
Tämä näkyy Toyotalla uuden Toyota T-Mate -nimen käyttöönottoa. Uusi nimi kattaa kaikki Toyotan aktiiviset turvajärjestelmät sekä edistykselliset ajoavustinjärjestelmät. Järjestelmät ovat auttamassa useissa erilaisissa tilanteissa, kuten tarkkuutta vaativissa pysäköinneissä tai kaupungin kaduilla tai vaikkapa maaseudun näennäisessä rauhassa ajeltaessa.
Turvallisuusteknologian kehityksessä nähdään, miten kehittyvä tunnistin-, tutka- ja kameratekniikka ei enää valvo pelkästään ajoneuvon toimintaa.
Se mahdollistaa myös ympäröivän liikenteen ja ympäristön havainnoinnin aivan uudenlaisella tavalla. Tämä puolestaan mahdollistaa erilaiset varoitustoiminnot tai jarrujen, ohjauksen ja moottorin tehon ohjauksen kautta onnettomuustilanteiden aktiivisen välttämiseen – tai vähintään onnettomuuden vakavuuden merkittävään pienentämiseen.
Aiemmin aktiivisia turvallisuusvarusteita sisältänyt Toyota Safety Sense liittyy siis nyt yhdessä ajoavustinjärjestelmien kanssa Toyota T-Mate -perheeseen.
Toyotan filosofian mukaan onnettomuuksien määrän ja vaikutusten vähentäminen on aina ajoneuvojen kehityksessä avainasemassa. T-Maten esittely sattuukin samaan ajankohtaan, jolloin Toyota on esitellyt jälleen uusimman version turvallisuus- ja ADAS-varusteistaan.
Esimerkiksi Pre-Collision -järjestelmä tukee nyt kiihdytyksen vaimennusta matalilla nopeuksilla, mikäli edessä on ajoneuvoja. Näin järjestelmä pyrkii ehkäisemään turhista onnettomuuksista turhimpia kuten peräänajoja, jotka syntyvät kiihdytettäessä liian lujaa esim. liikennevaloista. Lisäksi PCS-järjestelmä tukee vastaantulevan ja risteävän liikenteen tunnistusta risteysajossa.
T-Mate tukee myös OTA (Over The Air) -päivityksiä, jossa ajoneuvon järjestelmäpäivitykset hoituvat automaattisesti auton oman tietoliikennemoduulin välityksellä ilman korjaamokäyntejä.
T-Mate -järjestelmien kokonaisuus vaihtelee malleittain ja varustetasoittain. T-Mate -nimitys otetaan käyttöön rullaavasti malliston päivityksien yhteydessä malli kerrallaan.
EU:n innovaatiorahasto on myöntänyt 88 miljoonan euron rahoituksen Nesteelle vihreään vetyyn ja hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin liittyvään hankkeeseen, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä nopeasti ja tehokkaasti Porvoon jalostamolla.
Projektin myötä jalostamolla otettaisiin käyttöön hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS) sekä elektrolyysiratkaisut, jotka mahdollistavat jalostamon vähähiilisen tuotannon. Projekti on tällä hetkellä soveltuvuustutkimusvaiheessa.
Toteutuessaan hanke edistää vahvasti sekä Suomen että EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista, ja on tärkeä osa Nesteen tuotannon hiilineutraaliustavoitetta 2035. Projektin tuloksena voidaan saavuttaa yli 4 miljoonan hiilidioksiditonnin päästövähennykset ensimmäisten 10 vuoden aikana.
– Olemme hyvin iloisia, että projektimme on valittu seitsemän rahoitettavan hankkeen joukkoon yli 300 hakijan joukosta yhdessä maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jolla tuetaan innovatiivisten vähähiilisten teknologioiden käyttöönottoa. On hienoa, että Neste ja sen innovaatiot on tunnistettu yhdeksi eurooppalaisen energiamurroksen edelläkävijöistä ja keskeisistä toimijoista. Hankkeen rahoitus tukee myös vahvasti tavoitettamme kehittää Porvoon jalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä, Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker kertoo.
Hankkeen myötä Neste pyrkii myös keräämään johtavista eurooppalaisista teknologiatoimittajista ja tutkimuslaitoksista rakentuvan verkoston sekä luomaan perustan maailmanluokan eurooppalaiselle keskukselle, joka hyödyntää uusiutuvaa vetyä sekä hiilidioksidia.
EU:n Innovaatiorahasto jakaa seitsemälle hankkeelle yhteensä 1,1 miljardia euroa. Rahoituksen vastaanottamisesta käydään muiden hankkeiden tapaan seuraavaksi Nesteen ja rahoittajan välillä tarkemmat neuvottelut, joiden odotetaan valmistuvan vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.
Ihmissuvun tiedetään liikkuneen paikasta toiseen etsiessään kohtuullisia asuinseutuja. Pääasia on ollut ruuan löytyminen sekä itselle että karjalle. Alkeellinen kulkutapa on ollut jalkapatikka pitkilläkin matkoilla. Pidemmille taipaleille oli pakko ottaa avuksi kavioeläimillä ratsastaminen.
Tuskin kenellekään nykyiselle Sedan-automallilla ajelevalle voi tulla mieleen, mitä moinen nimi merkitsee ja mistä se on peräisin.
Historiassa kerrotaan ensimmäisten ”henkilökuljetusvälineiden” olleen nimeltään Sedan. Se oli orjien kantama katoksella varustettu kantotuoli.
Tätä kulkemisen ja liikkumisen muotoa käyttivät rikkaat ja ylhäiset kansalaiset monia vuosituhansia sitten Sana sedan on pohjoismaisille, ruotsinkieltä puhuville tuttu. Sen tunnetuin merkitys on jonkin jälkeen. Mutta mitä tekemistä sillä on kulkemisen kanssa jää arvelujen varaan.
Italian kielen murteessa sen perussana on tuolia tarkoittava sana sedia, joka useissa kielissä perustuu latinalaiseen sanaan ”sed”, jonka kantasana on ’sella’ – kantotuolin perinteinen nimi
Sedan on myös koillis-Ranskassa sijaitseva pikkukaupunki. Historia kertoo siellä 1800-luvulla käydystä sodasta, jossa Napoleon kärsi musertavat tappiot. Siitä, mitä paikkakunnan nimi Sedan merkitsee, ei kerrota.
Sanakirjan mukaan yksi sen merkityksistä on kulkuneuvo, mutta tuskin sitä aikoinaan osattiin kulkuneuvoksi nimittää.
Vuosituhansien jälkeen käsite sedan on noussut maailmantietoisuuteen edustamalla tietynlaista autonkorimallia.
Pyörän synty – yksinkertainen oivallus
Monen sivistystä eteenpäin vievän ratkaisun juuret löytyvät sumerilaisista. Sumer oli varhainen, noin 4000–2000 eKr, sivilisaatio Mesopotamiassa, nykyisessä Etelä-Irakissa Eufrat- ja Tigrisjokien laaksoissa.
Sumer oli varhaisimpia korkeakulttuurin keskuksia ja kaupungistuneita alueita. Se oli todellinen edelläkävijä ja nykykäsityksen mukaan länsimaisen kulttuurin perimmäinen lähde. Sumerilaiset keksivät muun muassa kirjoitustaidon, sekä kuvakirjoituksen ensimmäisinä maailmassa.
Sumerin kartta Kuva Wikipedia, Valosäde.
Nykypäiviin sumerilaisesta kulttuurista on säilynyt muun muassa seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, jonka vuoksi tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen.
Sumerit ottivat vuoden 3000 eKr aikoihin käyttöön myös ensimmäisen tunnetun kirjoitusjärjestelmän, pronssin käsittelyn, savenvalajan pyörän ja vaunujen pyörän. Sumerilaisten suuri oivallus oli kitkan voittaminen, mutta myös liikkeen pysäyttäminen.
Todennäköisesti ensimmäinen ”pyörän” sovellus oli vieritystukki, jonka avulla vieritettiin tavaroita paikasta toiseen. Esim. isojen kivien alle laitetut tukit auttoivat kivien liikuttelussa.
Vieritystukkeja alettiin käyttää jo 3000 eKr, mutta niitä oli todennäköisesti jo paljon aikaisemmin. Tämän oivalluksen seurauksena syntyivät myös telat, joita mm. egyptiläiset hyödynsivät raskaiden kivien siirtämisessä rakennustyömaillaan. Käytännön sovelluksia telasta käytetään nykypäivänäkin esim. monissa rakennusalan nostureissa sekä panssarivaunujen telaketjuissa.
Me erilaisilla kulkuneuvoilla liikkuvat pidämme pyörää ihan yksinkertaisena keksintönä, mutta monella meistä ei ole aavistustakaan sen syntyhistoriasta eikä siitä, kuinka tärkeä ja nerokas keksintö se ollut.
Pyörän käyttö kuuluu ihmiskunnan suuriin oivalluksiin ja alkoi saven muovaamisesta. Siihen työhön oli kehitetty jaloin pyöritettävä, vieläkin käytössä oleva dreija. Sen avulla saviastiat pystyttiin tekemään pyöreiksi. Syntyi meidän tuntemamme pyörämuoto.
Seuraava pyörän kehitysvaihe on sumerilainen pyörä, joka on valmistettu kolmesta lankusta, jonka jälkeen ne on pultattu yhteen ja vuoltu pyöreäksi.
Pyörän muoto mullisti ja monipuolisti liikkumisen sekä tavaroiden kuljetukset
Alun perin työtavat ja työkalut keksittiin maanviljelyksen tarpeisiin. Sitten ymmärrettiin, että pyörää voidaan vetää härän perässä ja sen jälkeen keksittiin vaunut. Ne olivat käyttökelpoisia kulkuneuvoja sodissa.
Auran avulla voitiin muokata maata helpommin kuin käsin kuokkimalla, ja näin maa tuotti suuremman sadon. Aurat tehtiin aluksi kivestä, puusta ja sen jälkeen raudasta.
Sitten opittiin valmistamaan myös metalliesineitä. Metallia piti sulattaa tai sitä työstettiin takomalla kuuma metalli halutun muotoiseksi. Kallioista louhittiin kultaa, hopea ja kuparia. Rauta osoittautui moniin tarpeisiin parhaimmaksi metalliksi.
Puolapyörä on Rooman valtakunnan aikaan kehittynyt pyörä, jossa paino siirrettiin pois pyörän keskeltä puolien avulla, jotka yhdistivät keskiön vanteeseen. Tämä pyörä oli leveämpi ja kevyempi. Muun muassa varhaisissa junan pyörissä oli keskusta, -puolat ja -vanne, jotta pyörät kestivät höyrykoneiden ja vaunujen painon.
Tätä aikakautta kuvaa hauskasti meilläkin tuttu Hanna-Barberan mainio piirrossarja The Flintstones, Kiviset ja Soraset, jossa Retu Kivinen ja Tahvo Soranen seikkailevat kivikautisissa maisemissa
Nykyajan ihminen ei voi kuvitella, mitä elämä olisi, jos pyörää ei olisi keksitty!
Pyörän muoto auttoi ihmiskunnan nousun pyörille
Oivallus luo toisen. Ilmeistä oli, että telojen käyttö tavaroiden siirtelyissä johti pyörän käytön monipuolistumiseen. Pyörät ja väliin akseli, päälle lava ja vankkurit oli valmiit käyttöön. Voimanlähteenä olivat härät, aasit tai hevoset.
Vaunujen käyttöönotto oli nykytermein ilmaistuna vallankumous. Vaikka tätä keksintöä pystyttiin käyttämään jokapäiväisissä askareissa kuten maataloudessa, metsästyksessä, merkittävin käyttö oli sotatoimet naapuriheimoja vastaan.
Vanha piirros kuvaa silloisia hevosten vetämiä vaunuja. Vaunun etuosassa näkyvät keihäät ja nuolet paljastavat niiden käytön myös ”sotavaunuiksi”, joiden avulla pystyttiin nujertamaan vihollisen aikeet.
Ei taitanut olla sedan eikä limusiini tämä kulkuneuvo. Hyökkäysvaunu taitaisi olla paremmin kuvaava ilmaisu tästä 3500 eKr-mallin laitteesta. Voitaneen todeta, että kyseessä saattaisi olla automobiilin esiaste?