Koti Blogi Sivu 1134

Kempower aloitti yhteistyön australialaisen latausyrityksen kanssa

Kuva: Kempower.

Kempower on aloittanut yhteistyön JET Chargen, Australian suurimman sähköautojen latausinfrapalvelujen tarjoajan kanssa. Tavoitteena on vauhdittaa sähköautojen yleistymistä Australiassa.

JET Charge myy ja asentaa Kempowerin latausratkaisuja Australiassa ja pyrkii näin osaltaan nopeuttamaan maan siirtymistä vähäpäästöiseen liikenteeseen.

Tällä hetkellä alle kaksi prosenttia uusista Australiassa myydyistä autoista on sähköisiä.
Marraskuussa 2021 Australian hallitus ilmoitti uudesta 250 miljoonan Australian dollarin (noin 160 miljoonan euron) tukipaketista, jolla vauhditetaan maan sähköisen liikenteen kasvua.

Suunnitelma sisältää yhteistyön yksityisten yritysten kanssa 50 000 sähkö- ja vetyautojen latausaseman perustamiseksi. Australian hallitus ennustaa täyssähkö- ja plug-in-hybridiautojen myynnin kasvavan 30 % vuoteen 2030 mennessä, jos uusi suunnitelma onnistutaan toteuttamaan.

Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen vaatii panostusta myös sähköisen liikenteen yrityksiltä, joiden on tuotava käyttäjäystävälliset latausratkaisut australialaisten sähköautoilijoiden ulottuville.

Kempowerin DC-pikalatausratkaisut vastaavat osaltaan haasteeseen: yhteistyössä JET Chargen kanssa Kempower tarjoaa nopeita, luotettavia ja laadukkaita pikalatausratkaisuja Australian markkinoille.

JET Charge otti yhteyttä Kempoweriin, kun yhtiö etsi liikuteltavaa, hyvin suunniteltua ja kestävää DC-pikalaturia australialaisten asiakkaiden tarpeisiin.

Yhteistyö alkoi Kempowerin liikuteltavalla T-Series-laturilla, joka tarjoaa 40 kW lataustehoa ja jolla on mahdollista ladata kahta autoa samanaikaisesti 20 kW latausteholla.

Yhteistyö on laajentunut myös kattamaan Kempower C-Series ja Kempower S-Series -sarjan tuotteet, joita JET Charge asentaa parhaillaan latausasemille ja bussivarikoille Australiassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vuosi 2021 oli leasingyhtiössä ladattavien autojen läpimurron vuosi

Kuva: Antti Järveläinen.

Vuosi 2021 siivitti ladattavien hybridien ja täyssähköautojen määrää ALD Automotiven leasingautokannassa. Yhtiön rekisteröinneistä 62,8 % oli ladattavia autoja, joista täyssähköautoja 14,4 %. Hyppäys edellisvuoteen verrattuna oli merkittävä.

Vaikka komponenttipula ja pandemian aiheuttamat tuotannon pullonkaulat jarruttivatkin autojen ensirekisteröintejä, on ALD Automotivessa seurattu kuluneen vuoden kehitystä positiivisella mielellä.

– Yhtiömme missio on edistää autoilun sähköistymistä Suomessa, joten voimme olla lukujen valossa erittäin tyytyväisiä yleiseen kehitykseen, myyntijohtaja Daniela Kalpala toteaa.

Vuoden 2021 suosituin yritysautomerkki oli Volkswagen

Volkswagen nousi ykköspaikalle suosituimpana yritysautomerkkinä koko Suomessa. ALD:llä suosituin yritysautomerkki oli tuttuun tapaan Skoda.

Skoda Octavia on ollut listan kärjessä jo useita vuosia. ALD:n suosituimpien mallien listalle nousi ensimmäistä kertaa myös täyssähköauto Volkswagen ID4. Yksityisleasingrekisteröinneissä ALD:llä nousi ykköseksi Volvo.

TOP 10 yritysautomerkit Suomessa 2021

1 Volkswagen
2 Toyota
3 Skoda
4 Volvo
5 Mercedes-Benz
6 BMW
7 Audi
8 Ford
9 Kia
10 Opel

TOP 10 yritysautomallit Suomessa 2021

1 Skoda Octavia
2 Toyota Corolla
3 Toyota Yaris
4 Volvo V60
5 Volkswagen Golf
6 Volvo XC60
7 BMW 3 sarja
8 Volvo XC40
9 Toyota RAV4
10 Volkswagen Tiguan

ALD TOP 5 yritysautomerkit 2021

1 Skoda
2 Volkswagen
3 Volvo
4 BMW
5 Mercedes-Benz

ALD TOP 5 yksityisleasingmerkit 2021

1 Volvo
2 BMW
3 Mercedes-Benz
4 Skoda
5 Toyota

ALD TOP 5 yritysautomallit 2021

1 Skoda Octavia
2 Volvo V60
3 BMW 3-sarja
4 Volkswagen ID4
5 Volvo XC60

ALD TOP 5 yksityisleasingmallit 2021

1 Volvo XC60
2 Volvo XC40
3 BMW 3-sarja
4 BMW X3
5 BMW X5

Sähköautoilun positiivinen trendi on vahvistunut

Positiivista virettä sähköautoilun suuntaan ovat kirittäneet niin valtiovallan suunnalta kuin ALD:n palveluvalikoimassa tehdyt toimenpiteet. Ladattavien autojen kysyntää ovat täyssähköautojen autoveron poistamisen ja mallivalikoiman laajentumisen lisäksi kasvattaneet ladattavien työsuhdeautojen kannusteet.

Lokakuun 2021 alussa voimaan astunut täyssähköautojen autoveron poisto kasvatti entisestään täyssähköautojen kysyntää.

Positiivinen asenneilmapiiri oli nähtävissä jo viime keväänä ALD:n teettämässä autoilijatyytyväisyyskyselyn tuloksissa, jossa 19 % autoilijoista kertoi ottavansa seuraavaksi autoksi täyssähköauton.

– Vuoden aikana oli tapahtunut merkittävä muutos, sillä edellisvuoden autoilijakyselyssä vain 8 % autoilijoista kertoi olevansa valmis siirtymään täyssähköautoon, Kalpala kertoo.

Huimaa kasvua Green Share-osuuksissa

Vuosi 2021 oli ALD:n leasingliiketoiminnassa menestyksekäs.

– Yksityisleasingissa on tapahtunut huikeaa kasvua, sillä vuoden 2021 aikana rekisteröidyistä yksityisleasingautoista ALD:n markkinaosuus on nyt peräti 46,4 %. Yksityisleasingin osuus on noussut koko markkinassa 26,7 % edellisvuoteen verrattuna.

Kalpala kertoo, että yksityisleasingissä korostuvat Premium-merkit ja uudet käyttövoimat.

– Kuluttajien keskuudessa saattaa olla epävarmuutta uusia käyttövoimia kohtaan, joten yksityisleasing madaltaa kynnystä siirtyä ladattavaan hybridiin tai täyssähköautoon.

Sama trendi on nähtävissä myös yritysleasingin puolella.

– ALD:n rekisteröinneistä 62,8 % oli ladattavia autoja, kun vastaava luku vuonna 2020 oli 32,8 %. Täyssähköautorekisteröintien määrä nousi vuoden 2020 viidestä prosentista 14,4 prosenttiin. Yhtiömme osuus Green Share-yritysautokannasta on näin ollen merkittävä.

Yrityksillä on suuri tarve autopolitiikan konsultoinnille

ALD:ssä on havaittu, että autoilun murroksessa asiantuntijuuden rooli yritysten suuntaan on korostunut entisestään. Yhtiön asiakasvastaavat ovatkin konsultoineet kymmeniä yritysten autopolitiikkoja kuluneen vuoden aikana.

– Teimme syksyllä 2021 yrityspäättäjien keskuudessa tutkimuksen, jossa yli 80 % päättäjistä kertoi pitävänsä auton käyttövoimaa tärkeänä yrityksen autopolitiikassa ja lähes 80 % tulee painottamaan ladattavia hybridejä ja täyssähköautoja autopolitiikassa. Yritysten vastuullisuustavoitteet näkyvät jo selkeästi autopolitiikan painotuksissa. Meidän roolimme on esimerkiksi konsultoida yrityksiä, miten he linjaavat yritysautoilijoiden käyttötarpeet huomioiden kompensaatioita ja kannustimia, joiden avulla toteutuvat niin yrityksen vastuullisuustavoitteet ja kustannustehokkuus.

ALD:n omassa autopolitiikassa on ollut CO2-päästöohjaus jo pitkään ja tätä nykyä autopolitiikka sallii vain ladattavat autot.

ALD:n palvelut tukevat sähköautoilua

ALD on suunnannut palveluvalikoimaansa vahvasti ladattavien hybridien ja täyssähköautojen kysyntää vauhdittavaan suuntaan.

– Toimme viime vuonna markkinoille ALD Switch -palvelun, jonka avulla täyssähköisellä työsuhdeautolla ajava asiakkaamme voi ottaa tarvittaessa joustavasti käyttöön perinteisellä polttomoottorilla varustetun auton. Me huolehdimme väliaikaisauton päästöjen kompensoinnista, jotta yritysautoilija voi ajaa ympäristöystävällisesti läpi vuoden. ALD Switch-palvelu kuuluu ALD Electric-palvelukokonaisuuteen, jonka alla olemme jo mahdollistaneet julkisen sähkölatausverkon käytön ja kotilatauslaitteiden liittämisen osaksi leasingsopimuksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

ETN: Sähköautojen akkupalot ovat erittäin harvinaisia

Kuva: CvB.

ETN-verkkolehdessä on julkaistu hyvin asioita selventävä Vesa Linja-ahon juttu sähköautojen tulipaloista.

Jutun mukaan sähköautopalo ei juuri eroa tavallisesta autopalosta, ellei auton ajoakku osallistu palotapahtumaan. Mikäli palo saa alkunsa ajoakusta tai leviää siihen, sammuttamiseen tarvitaan runsaasti vettä ja akku voi syttyä sammuttamisen jälkeen vielä uudelleen.

Vuosina 2015-2020 Suomessa tapahtui vain muutama sähköautopalo, todetaan jutussa.

– Sama näyttää pätevän vuoteen 2021. Pelastusalan Pronto-tietokannasta löytyy vain yksi selvästi sähköauton korkeajännitejärjestelmään liittyvä palotapaus, Linja-aho toteaa.

Jutun mukaan varsinaisia sähköautojen ajoakkupaloja ei rekisteristä viime vuodelta löydy.

Lue koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toyotan ja Lexuksen voi nyt hankkia yksityisleasingillä

Kuva: Toyota.

Tammikuussa 2022 esitellään uusi palvelu, joka mahdollistaa uusien Toyota- ja Lexus-merkkisten autojen hankkimisen aikaisempaa helpommalla tavalla.

Easy-osamaksun rinnalle vaihtoehdoksi esiteltävä Easy Yksityisleasing tarjoaa tien autoiluun kiinteillä, ja koko Suomessa voimassa olevilla kuukausihinnoilla, jotka pitävät valmiiksi sisällään lähes kaiken – vain vakuutus ja polttoaine jäävät asiakkaan vastuulle.

Toisin kuin monet muut markkinoiden yksityisleasingratkaisut, joita tarjotaan asiakkaille vain rajoitettuina tarjouksina, Toyota- tai Lexus Easy Yksityisleasing tulee lähitulevaisuudessa saataville kaikkiin Toyota- ja Lexus-malleihin ja -malliversioihin.

Easy Yksityisleasing on tarkoitettu Toyota- ja Lexus -yksityisasiakkaille 2 – 4 vuoden mittaisille ajanjaksoille.

Koko yksityisleasingin ydinajatus on se, että asiakas maksaa vain auton käytöstä, ei sen omistamisesta.

Alati muuttuvassa maailmassa, missä mm. käyttövoimakeskustelu käy kuumana tarjoaa tämä ainutlaatuisen mahdollisuuden siirtää pienimmätkin huolenaiheet esimerkiksi auton arvonalenemasta pois käyttäjän vastuulta.

Kiinteään kuukausihintaan asiakas saa erittäin kattavan paketin, johon kuuluu tietenkin itse auto asiakkaan haluamilla varusteilla ja kahdet renkaat sekä niiden kausivaihdot.

Lisäksi kuukausihintaan sisältyvät määräaikaishuolto-ohjelman mukaiset huollot huollon sijaisautoineen.

Jopa mahdolliset katsastusmaksut sekä renkaiden uusiminen kulumisen myötä kuuluvat samaan pakettiin. Easy Yksityisleasing -hinnat ovat aina samoja kaikissa Suomen Toyota- ja Lexus-myyntipisteissä.

Kuukausihinnan ulkopuolisia kuluja jää jäljelle ainoastaan täyskasko- ja liikennevakuutuksen hankinta sekä polttoaineet.

Vakuutuksetkin saa halutessaan sisällytettyä kuukausihintaan Toyota Vakuutus -palvelun kautta.
Toyota Easy Yksityisleasingin kautta voi hankkia käyttöönsä tällä hetkellä Toyota C-HR-, Corolla- ja Yaris Cross -malleihin sekä Lexus UX- ja NX-malleihin. Palvelu laajenee kattamaan tulevaisuudessa kaikki Toyota- ja Lexus-mallit.

Easy Osamaksu- ja Easy Yksityisleasing -palvelut tarjoaa Toyota- ja Lexus-asiakkaille Toyota Finance Finland Oy.

Toyota tuo Dakar-rallin innoittamana sporttisemman Hiluxin

Kuva: Toyota.

Dakar Rally on yksi maailman vaativimmista autourheilukilpailuista. Dakarin innoittamana Toyota on esittelyt uuden GR Sport -varustetason Hilux-malliston huipulle.

Hilux GR Sport tarjoaa samaa legendaarista etenemiskykyä kuin muutkin Hiluxin malliversiot.

GR-yksityiskohdat auton ulkoasussa ja sisätiloissa erottavat sen ulkoisesti muista Hilux-malliversioista, mutta merkittävimmät erot löytyvät auton kuoren alta.

Kuva: Toyota.

Erityisesti GR Sport -varustetasoa varten säädetty jousitus takaa Toyotan  mukaan erinomaisen käsiteltävyyden ja tuo aiempaakin enemmän mukavuutta maantieajoon. Lisäksi sähköinen takatasauspyörästön luistonrajoitin on vakiona.

Uudelleen säädetty jousitus

Erityisesti GR Sport -varustetasolle uudelleen säädetyn jousituksen keskeisiä elementtejä ovat uudet iskunvaimentimet ja uudet kierrejouset edessä. Iskunvaimentimien isompi mäntä ja öljytilavuus tarjoavat paremman vasteen ja suuremman lämmönsiirtokyvyn.

Samalla vaimentimien öljyn suorituskyky säilyy parempana myös erittäin haastavissa olosuhteissa ajettaessa. Etujousitus on aiempaa jäykempi. Sekä etukierrejouset että iskunvaimentimet on maalattu punaisiksi korostamaan GR Sport -mallin urheilullista luonnetta.

Kuva: Toyota.

Uudelleen säädetty jousitus tuo Toyotan mukaan lisää tarkkuutta ohjaukseen, parantaa auton suuntavakautta ja hallinnan tunnetta sekä tuo entistä enemmän mukavuutta tien päälle.

2,8-litrainen diesel

GR Sport -mallin voimanlähteenä toimii jo aiemmin esitelty 2,8-litrainen dieselmoottori, joka tuottaa 204 hevosvoiman tehon ja 500 Nm väännön.

Moottorin kaverina toimii kuusivaihteinen automaattivaihteisto. Tuhannen kilon kantavuus ja 3,5 tonnin vetomassa jarrulliselle perävaunulle viimeistelevät lujan ja luotettavan auton suorituskyvyn.

GR Sport -henkinen ulkoasu

Yksityiskohdat uuden Hilux GR Sportin ulkoasussa ja sisätiloissa alleviivaavat auton urheilullista luonnetta.

Auton etuosassa katse kiinnittyy näyttävään mustaan etusäleikköön, jonka keskiöön sijoitettu Toyota-teksti muistuttaa samalla mallin pitkästä historiasta. Sumuvalot viimeistelevät auton voimakkaan etuilmeen.

Kuva: Toyota.

Musta teema, jolle punaiksi maalatut etukierrejouset ja iskunvaimentimet luovat visuaalisesti kiinnostavan kontrastin, jatkuu 17-tuumaisissa kevytmetallivanteissa, peilinkuorissa, astinlaudoissa, lokasuojissa ja takaluukun kahvassa. Korin GR Sport -merkinnät viimeistelevät auton ulkoasun.

Auton sisätiloissa huomio kiinnittyy uusiin, urheilullisiin etuistuimiin. Mustat nahkaistuimet on viimeistelty punaisella perforoinnilla ja koristetikkauksella.

Halutessaan kuljettaja voi vaihtaa vaihteita manuaalisesti ohjauspyörään sijoitetuttujen ohjaimien avulla, alumiinisten polkimien tuodessa lisää urheilullista tunnelmaa. GR-merkinnät istuimissa, matoissa, käynnistyspainikkeessa ja auton infonäytössä sekä hiilikuituhenkinen koristelu, kojelaudan punainen koristeosa ja sininen ovivalaistus viimeistelevät sisätilojen tunnelman.

Kattavaan vakiovarusteluun sisältyy mm. led-ajovalot, kaksialueinen automaatti-ilmastointi, alamäkiavustin ja sähköinen takatasauspyörästön luistonrajoitin.

Double Cab -korimallisena saatava Hilux GR Sportin ennakkomyynti käynnistyy keväällä 2022, ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen kesällä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Etupyörän irtoaminen aiheutti kolmen auton kolarin

Kuva: CvB.

Torstaina iltapäivällä tapahtui Outokummuntiellä Kaavilla, Luikonlahden kohdalla liikenneonnettomuus, jonka osallisena oli kolme henkilöautoa.

Onnettomuus tapahtui, kun keski-ikäisen kuljettajan ajamasta henkilöautosta irtosi yllättäen toinen etupyörä.

Kuljettajan oli pakko tehdä hätäjarrutus, jottei menettäisi henkilöauton hallintaa.
Henkilöauton perässä ajaneet autot joutuivat myös tekemään hätäjarrutuksen ja väistämään hetkellisesti vastaantulijoiden kaistalle välttääkseen törmäyksen.

Väistöliikkeistä huolimatta henkilöautot törmäsivät toisiinsa. Ajoneuvot vaurioituivat lievästi.

Onnettomuudessa osallisena olleet henkilöt saivat lieviä vammoja. Heidän vammansa eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Tiealueella on 80 km/h nopeusrajoitus ja poliisille kerrotun perusteella ajonopeudet eivät sitä ylittäneet.

Alkoholilla ei poliisin mukaan ollut osuutta tapahtuneeseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kia myi viime vuonna maailmanlaajuisesti yli 2,7 miljoonaa autoa

Kia Sportage GT-Line. Kuva: Kia.

Kia Corporation myi maailmanlaajuisesti viime vuonna yhteensä yli 2,7 miljoonaa ajoneuvoa, jossa oli kasvua 6,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Korean ulkopuolella Kia myi vuonna 2021 yhteensä yli 2,2 miljoona autoa. Kasvua myynnissä oli 9,1 prosenttia.

Koreassa Kia myi yhteensä yli 500 000 ajoneuvoa.

Kian myydyin malli oli viime vuonna Sportage, jota myytiin yhteensä yli 363 000 kappaletta.

Sportagesta esiteltiin viime vuonna täysin uusi malli, josta valmistetaan ensimmäisen kerran sen 28-vuotisen historian aikana myös Euroopan markkinoille suunniteltu malliversio. Uusi, viidennen sukupolven Sportage lanseerataan Suomessa tammikuussa.

Kian toiseksi myydyin malli oli maailmanlaajuisesti Seltos SUV yli 298 000 kappaleen myynnillään. Kolmanneksi myydyin oli sedanmallinen Forte reilulla 240 000 kappaleellaan.

Kia on ilmoittanut myös vuoden 2022 maailmanlaajuisen myyntitavoitteen, joka on 3,15 miljoonaa kappaletta. Kia odottaa myyvänsä 2,59 miljoonaa autoa Korean ulkopuolella. Korean myyntitavoite on tälle vuodelle 562 000 kappaletta.

Kia aikoo säilyttää myyntivauhtinsa vuonna 2022 minimoimalla toimitusketjujen häiriöt sekä samalla varmistamalla johtajuuden maailmanlaajuisilla sähköautomarkkinoilla ainutlaatuisella tuotevalikoimallaan.

Tänä vuonna Kia esittelee Kia EV6 GT -sähköauton (585 hv) sekä täysin uuden Niro-mallin.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi merkki kiinnosti selkeästi kaikkein eniten viime vuonna Kamuxin verkkosivuilla

Arkistokuva. Kuva: Kamux.

Kamuxin verkkosivujen vuoden 2021 datasta paljastuu, että Mercedes-Benz oli tänä vuonna selkeästi suomalaisten autonostajien suosiossa, sillä se otti haltuunsa kärkipaikan sekä koko vuoden suosituimpien autojen että suosituimpien merkkien listalla, todetaan Kamuxin tiedotteessa.

Vuoden 2021 suosituin auto Kamuxin verkkosivuilla oli Mercedes-Benz S 320. Myös kakkossijalla nähdään saman merkin auto, nimittäin Mercedes-Benz X 220 d.

– Nämä autot on selkeästi nähty kiinnostavina ja sen puolesta puhuu myös se, että teettämässämme Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimuksessa peräti 46 prosenttia Mersu-kuskeista oli sitoutunut automerkkiinsä vähintäänkin jossain määrin. Eli he varmasti etsivät saman merkin autoa myös tulevaksi ajopelikseen. Mutta vaikka Mercedes-Benz nyt tällaisen kaksoisvoiton nappasikin, niin kisa oli tiukka ja kyllä siellä muitakin merkkejä lähenteli kärkisijoja, Kamuxin aluepäällikkö Kari Pietarila kertoo.

Mersuja haettiin eniten — Volkswagen ja Volvo hengittävät niskaan

Mercedes-Benzin kiinnostavuus näkyi myös Kamuxin sivuilla haetuimpien automerkkien listauksessa, jossa se otti jälleen kärkisijan.

Mersun jälkeen eniten haettiin Volkswagenia ja kolmanneksi eniten Volvoa. BMW sijoittui listalle neljänneksi ja yleensä suomalaisten kestosuosikiksi mielletty Toyota viidenneksi.

Bensiini yhä haetuin käyttövoima

Autokannan sähköistyminen ei ole vielä kovin pitkällä, sillä Kamuxin vuoden 2021 haetuimmissa käyttövoimissa bensiini on yhä listan kärjessä. Toiseksi haetuin käyttövoima oli diesel ja kolmanneksi bensahybridi.

Sähkö tuli listalla vasta neljäntenä. Viides listalla oli kaasu, mutta siinä on jo hakumäärissä selvä pudotus sähköön.

Katso myös tämä: Järkälemäinen matkailuauto oli vuoden 2020 klikatuin auto Kamux.fi-sivustolla

Kamuxin katsotuimmat autot 2021

  1. Mercedes-Benz S 320
  2. Mercedes-Benz X 220 d
  3. Wilson-Tool Motorhome
  4. Mercedes-Benz G 400
  5. Škoda Octavia

Kamuxin haetuimmat automerkit 2021

  1. Mercedes-Benz
  2. Volkswagen
  3. Volvo
  4. BMW
  5. Toyota

www.kamux.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Carsin autonominen ajojärjestelmä Ride Pilot esitellään Kaliforniassa

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Cars esittelee asiakkailleen ilman valvontaa toimivan autonomisen ajamisen Ride Pilot -järjestelmän Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Käyttämällä perustanaan alan johtavia turvallisuusratkaisuja, jotka tuodaan markkinoille Volvon seuraavan sukupolven sähköautoissa, Ride Pilot pyrkii vapauttamaan asiakkaiden käyttöön enemmän aikaa ja tekemään Volvolla ajamisesta nautinnollisempaa.

Kun Ride Pilot on varmistettu turvalliseksi valtatiekäyttöön, sitä on tarkoitus tarjota lisäominaisuutena yhtiön tulevaan täyssähköiseen SUV-malliin. Tämä uusi Volvon lippulaivamalli paljastetaan myöhemmin tänä vuonna.

Volvo aikoo asettaa uuden sukupolven autoissaan uusia standardeja turvallisuudelle automaattisten ohjelmistopäivitysten ja huipputeknisten anturien avulla. Ohjelmiston kehittää autonomisen ajamisen ohjelmistoyritys Zenseact yhdessä Volvon oman tiimin sekä teknologiakumppani Luminarin kanssa.

Anturikokonaisuus koostuu yli kahdestakymmenestä anturista, kuten Luminarin huipputeknisestä Iris LiDAR -anturista, jotka toimivat saumattomasti yhdessä ohjelmiston kanssa.

Vaikka tämä ohjelmisto- ja anturiyhdistelmä sekä sen mahdollistama turvallisuus ovat vakiona alusta asti Volvon tulevassa täyssähköisessä SUV-mallissa, itse Ride Pilot tulee asiakkaiden saataville vasta, kun se on läpäissyt Volvon perusteellisen varmistus- ja testausprotokollan.

Tämä käsittää teknologian vahvistuksen turvalliseksi valtateillä ajettaessa vaihtelevissa olosuhteissa.

Ensiksi käyttöön Kaliforniassa

Osana vahvistusprosessia Volvo testaa autonomisen ajamisen toimintoja maanteillä Ruotsissa yhdessä Zenseactin kanssa ja kerää tietoja ympäri Eurooppaa ja USA:ta.

Tämän vuoden puoliväliin mennessä yhtiö aikoo aloittaa testit maanteillä Kaliforniassa*, missä ilmasto, liikenneolosuhteet ja säädökset tarjoavat suotuisan ympäristön autonomisen ajamisen käyttöönotolle.

Kun Ride Pilot on vahvistettu turvalliseksi ja saanut kaikki tarvittavat hyväksynnät, Volvon tavoitteena on ottaa järjestelmä ensin käyttöön Kaliforniassa ja sitten vähitellen muilla markkinoilla ja alueilla ympäri maailmaa.

Ride Pilot -järjestelmä vapauttaa kuljettajien käyttöön aikaa, jonka voi käyttää muuhun toimintaan, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen, työskentelyyn tai yhteydenpitoon. Toiminto tuo kuljettajat määränpäähän hyvin levänneinä ja vähentää henkistä rasitusta, jota ajamiseen voi liittyä varsinkin ruuhkissa.

Nimi Ride Pilot viittaa siihen, mitä kuljettaja voi uudelta tekniikalta odottaa: kun auto ajaa itse, Volvo on vastuussa ajamisesta tarjoten kuljettajalle mukavuutta ja mielenrauhaa.

Luminarin LiDAR-anturi täydentää viittä tutkaa, kahdeksaa kameraa ja kuuttatoista ultraäänianturia Volvon tulevassa täyssähköisessä SUV-mallissa. Vakioanturikokonaisuus tarjoaa luotettavaa havainnointia. Yhdessä jatkuvien automaattisten ohjelmistopäivitysten kanssa järjestelmä auttaa Volvoa saavuttamaan turvallisen autonomisen ajokokemuksen.

*Odottaa tarvittavia hyväksyntöjä.

Tietoja Luminar Technologiesista:

Luminar on autonomisia ajoneuvoantureita ja ohjelmistoja kehittävä yritys, jonka tavoitteena on tehdä autonomisesta ajamisesta turvallista ja laajalle levinnyttä. Se kehittää lidar-antureita ja niiden ohjelmistoja, jotka vastaavat alan tiukkoja suorituskykyyn, turvallisuuteen ja taloudellisuuteen liittyviä vaatimuksia. Luminar on saanut nopeasti yli 50 yhteistyökumppania, mukaan lukien kahdeksan maailman kymmenestä johtavasta autonvalmistajasta. Luminar allekirjoitti vuonna 2020 ensimmäisen tuotantosopimuksen autonomisten autojen kehityksestä Volvon kanssa ja on tehnyt äskettäin sopimuksia myös Daimler Truck AG:n ja Intelin Mobileyen kanssa. Luminar on vastaanottanut investointeja maailman suurimmalta hyötyajoneuvovalmistajalta, Daimler Truck AG:ltä, sekä Volvo Carsilta, joka on autoturvallisuuden kansainvälinen johtaja. Sopimukset kiihdyttävät autonomisten kuorma- ja henkilöautojen käyttöönottoa maantieliikenteessä. Vuonna 2012 perustetulla Luminarilla on 400-henkinen tiimi ja toimistoja Palo Altossa, Orlandossa, Colorado Springsissä, Detroitissa ja Münchenissä.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

MP 22 moottoripyörämessut siirtyy maaliskuun 2022 loppuun

Kuva: Messukeskus

Todennäköisesti edelleen jatkuvien yleisötilaisuusrajoitusten vuoksi MP 22 -messut on päätetty siirtää ja järjestetään tänä keväänä 25. – 27.3.2022 Helsingin Messukeskuksessa.

MP 22 –messut oli tarkoitus järjestää 4. – 6.2.2022. Nykyiset yleisötilaisuusrajoitukset ovat voimassa pääkaupunkiseudulla 17.1. asti.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on kuitenkin jo suositellut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten jatkamista kahdella viikolla eli 31.1. asti. Lopulliset päätökset rajoituksista tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä MP-messujen toimeksiantajan Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston kanssa.

Jo hankitut helmikuun MP 22 -messujen pääsyliput käyvät sellaisenaan maaliskuun MP-messuille.

www.mpmessut.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //