Koti Blogi Sivu 1054

Metsäkauriit aiheuttavat onnettomuuksia keväisin — liikenteessä kannattaa olla jo tarkkana!

Kuva: Väylävirasto.

Hirvieläimet lähtevät liikkeelle talven jälkeen ja etenkin metsäkauriit aiheuttavat keväisin paljon onnettomuuksia. Tien päällä kannattaa olla nyt erityisen varovainen ja kiinnittää huomiota varoitusmerkkeihin, todetaan Fennian tiedotteessa.

Hirvieläinonnettomuudet pysyivät viime vuonna lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna.

Onnettomuuksia sattui Tilastokeskuksen mukaan 13 953, vain 51 kappaletta edellisvuotta vähemmän.

Metsäkaurisonnettomuuksia sattui puolestaan ennätykselliset 5 537. Niitä sattui erityisesti keväällä, mutta myös kesän jälkeen aiempaa enemmän.

Valkohäntäpeurakolareita sattui jälleen eniten, mutta niiden määrä väheni hieman, ollen viime vuonna 6 607.

Hirvieläinonnettomuuksia sattuu erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uusimaalla, mutta myös Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Satakunta erottuvat tilastoissa.

– Tähän aikaan vuodesta on syytä olla erityisen tarkkana tien päällä. Onnettomuuksia sattuu erityisesti toukokuussa, jolloin onnettomuusmäärät jopa tuplaantuvat huhtikuuhun verrattuna, mutta huhtikuussakin sattuu päivittäin kymmenkunta metsäkaurisonnettomuutta. Päälle tulevat myös törmäykset muiden eläinten kanssa, sanoo Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Onnettomuuksien suuren määrän taustalla on eläinten luonnollinen liikehdintä keväällä talven jälkeen. Valtaosa kevään kolareista tapahtuu ravinnon perässä liikkuvien metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen kanssa.

Erityisesti metsäkauriiden osuus onnettomuuksissa korostuu huhti-toukokuussa eläinten reviiritaisteluiden seurauksena.

Lisäksi hirvieläinten vasat jäävät keväällä tiettyyn aikaan omilleen, jolloin ne saattavat eksyä autoteille.

– Hirvieläinonnettomuudet näkyvät myös Fennian korvaustilastoissa, ja niiden määrä on meillä jatkuvasti kasvussa. Viime vuonna ilmoitettiin yli 1 500 vahinkoa. Keskimäärin korvauksen määrä oli noin 4 500 euroa, mutta hintahaitari on luonnollisesti hyvin laaja. Yhteensä hirvieläinvahinkoja korvattiin viime vuonna noin 6,5 miljoonalla eurolla, Pöyhönen kertoo.

– Hirvieläinonnettomuuksia, erityisesti metsäkauriskolareita, sattui viime keväänä alkuvuodesta aiempaa vähemmän, mutta huhtikuusta eteenpäin enemmän.

Tilannenopeus ratkaisee paljon hirvieläimen sattuessa tielle

Pöyhösen mukaan nyt kannattaa liikenteessä höllätä kaasujalkaa, vaikka mökkimaisemat houkuttelevatkin ja säät ovat toistaiseksi suosineet.

– Tilannenopeus on ratkaiseva, kun hirvieläin tulee yllättäen eteen. Mitä kovempi vauhti, sitä pidempi on jarrutusmatka. Metsäkauriita liikkuu usein alueilla, joilla teiden nopeusrajoitukset voivat olla 80 tai 100 kilometriä tunnissa.

Pöyhönen muistuttaa, että hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat merkit sijoitetaan harkitusti sellaisiin paikkoihin, joissa näitä eläimiä tilastojen mukaan liikkuu enemmän. Silloin kannattaa vähentää nopeutta.

– Nopeuden alentaminen vaikuttaa yllättävän vähän matkan kokonaiskestoon, mutta sillä voi olla iso vaikutus, jos eteen kävelee hirvi tai metsäkauris. Erityisen tarkkana kannattaa olla, kun tie vie metsästä peltoaukealle ja päinvastoin.

– Hirvivahinkovakuutus korvaa vahingon, kun autolla törmätään hirvieläimeen. Omaa vakuutusturvaa voi lisäksi täydentää kolarivakuutuksella, joka kattaa muun muassa hirvieläimen väistöstä johtuneen tieltä suistumisen seurauksena ajoneuvolle aiheutuneet vahingot, Pöyhönen vinkkaa.

Hirvieläinten määrät jatkuvassa kasvussa

Hirvieläinten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Esimerkiksi valkohäntäpeuran kannan arvioitu koko on Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan kaksinkertaistunut 2010-luvun alusta alle 50 000:sta yli 120 000:een vuonna 2020.

Viime vuonna arvio kannan koosta kääntyi kuitenkin laskuun. Helmikuussa päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 74 000 valkohäntäpeuraa, mikä on 4000 edelliskautta enemmän.

Metsäkauriin kannan koosta ei ole tarkkaa arviota. Saalismäärät ovat kuitenkin kasvaneet vuosittain ja tänä vuonna päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin yli 20 000 metsäkaurista.

– Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran kannan suuret koot ovat erityisesti Lounais- ja Etelä-Suomen riesa, jossa on samalla paljon liikennettä mutta vain vähän hirvieläinten luonnollisia vihollisia. Ainoa keino pitää kantojen koko kurissa on metsästys, Pöyhönen sanoo.

Näin vältät hirvieläinkolarit

  • Aja virkeänä ja terveenä, maltillisella nopeudella. Vältä huonoissa sääolosuhteissa ja pimeällä ajamista, jos mahdollista. Käytä turvavyötä ja keskity liikenteeseen. Hirvieläinonnettomuudet johtuvat usein siitä, että tilanteet tulevat yllättäen eikä kuljettaja ehdi reagoida ajoissa. Reaktionopeus huononee entisestään, jos ajaa väsyneenä tai liian kovaa tilannenopeutta.
  • Huomioi hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit. Niitä on laitettu sellaisiin paikkoihin, joissa usein sattuu onnettomuuksia. Todennäköisyys hirvieläimen kohtaamiseen hirvimerkkialueella on siis tavallista suurempi.
  • Erityisesti metsäkauriit liikkuvat huhti-toukokuussa, mutta muutkin hirvieläimet aktivoituvat keväisin ja liikkuvat paljon.
  • Jos joudut itse tai huomaat toisen joutuneen onnettomuuteen hirvieläimen kanssa, varoita muuta liikennettä ja huolehdi loukkaantuneista. Soita hätänumeroon 112 ja anna riittävä paikkakuvaus.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

WRC: Kalle Rovanperä Kroatian MM-rallin kärjessä, Lappi keskeytti

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyotan Kalle Rovanperä on Kroatian MM-rallin kärjessä aamupäivän ensimmäisten neljän erikoiskokeen jälkeen.

Rovanperä johtaa 12,5 sekunnilla toisena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen. Kolmantena on hänen tallikaverinsa Ott Tänak.

Hän on Neuvillesta 34,8 sekuntia.

Toyotan Esapekka Lappi keskeytti ensimmäisellä erikoiskokeella rikottuaan autonsa pienessä ulosajossa.

Rovanperän tallikaverilla Elfyn Evansilla on ollut kaksi rengasrikkoa ja on jo yli kaksi minuuttia Rovanperää perässä.

Rovanperä oli nopein kolmella erikoiskokeella ja Evans yhdellä.

Kisa jatkuu iltapäivällä Suomen aikaa kello 16 jälkeen.

Kroatian MM-rallin tilanne erikoiskoe 4 jälkeen

1 K. ROVANPERÄ Toyota           37:20.6      Ero kärk.
2 T. NEUVILLE Hyundai               +12.5       +12.5
3 O. TÄNAK Hyundai                   +34.8      +47.3
4 C. BREEN Ford                          +1.9      +49.2
5 G. GREENSMITH Ford              +34.0   +1:23.2
6 O. SOLBERG Hyundai              +13.0   +1:36.2
7 T. KATSUTA Toyota                  +21.2   +1:57.4
8 E. EVANS Toyota                       +4.5   +2:01.9

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

 

 

Poliisi sai kiinni katalysaattorivarkaan

Poliisi9
Kuva: CvB.

Perjantain vastaisena yönä anastettiin katalysaattori Rautavaaran kirkonkylällä.

Hätäkeskukseen asiasta ilmoittanut asianomistaja oli huomannut jo aiemmin yöllä P-paikalla hänen autonsa luona pyörivän toisen auton. Noin tunnin kuluttua sama auto oli tullut takaisin ja joku/jotkut oli ollut hääräämässä hänen autonsa ympärillä ja sen alla.

Tekijä/tekijät olivat ehtineet poistua ennen poliisin tuloa, mutta poliisipartio tavoitti asianomistajan ilmoittaman rekisteritunnuksen perusteella epäillyn ajoneuvon Iisalmen suunnalta.

Autosta löytyi anastettu katalysaattori.

Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen ja hänet käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi.
Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänellä oli jo 23 aiempaa ajo-oikeudetta ajoa vuoden sisällä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kempower ja Virta aloittavat yhteistyön kiihdyttääkseen pikalatauspalveluiden kasvua Euroopassa

Kuva: Kempower.

Kempower ja Virta ovat sopineet yhteistyöstä tuodakseen helppokäyttöisiä pikalatausratkaisuja eurooppalaisille sähköautoilijoille. Suomalaisyritykset tukevat toistensa kasvua tähtäämällä merkittävään kasvuun pikalatausteknologian tarjonnassa Euroopassa.

Ensimmäiset Kempowerin pikalatausasemat asennetaan Virran asiakkaille Suomessa ja Ruotsissa kesän aikana. Suomen ja Ruotsin lisäksi vuoden 2022 kohdemarkkinoihin kuuluvat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia.

Yhteistyössä Kempower tarjoaa DC-pikalatausratkaisujaan Virran älykästä latauspalvelualustaa käyttäville yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaille.

Paikallisen hankintaketjun ja suomalaisen tuotannon ansiosta yritykset ovat lähellä niin toisiaan kuin Pohjoismaiden sekä Euroopan sähköajoneuvomarkkinoita. Tämä mahdollistaa sujuvat laitetoimitukset, käyttöönoton ja toiminnan asiakkaille nopeasti kasvavassa markkinaympäristössä.

Financial Timesin uusimman FT1000-listauksen mukaan Virta on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista yrityksistä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Virran yli tuhat kumppania tarjoavat tällä hetkellä latauspalveluita yli 50 000 laturin kautta liki 500 000 sähköautoilijalle yli 30 maassa.

Kempower on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja saanut vankan aseman Pohjoismaiden ja Euroopan markkinoilla. Vuonna 2021 lahtelaisyrityksen liikevaihto kasvoi 741 prosenttia 27,4 miljoonaan euroon vahvan kysynnän vetämänä kaikkialla Euroopassa. Syksyllä 2021 Kempower listautui Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Hanskaatko liikennesäännöt?

Jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut, on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä. Kuvitus: Jussi Kaakinen / Liikenneturva.

Moni kokee osaavansa liikennesäännöt, mutta Liikenneturvan tuore kysely osoittaa pientä vajetta ihan perusteissakin, kuten suojatiesäännöissä.

Maanantaina 25.4. alkaa etätapahtumien sarja, jossa kerrataan keskeisiä liikennesääntöjä ja tieliikennelain uutuuksia. Ensimmäisessä tapahtumassa keskitytään Turkuun ja väistämissääntöihin, luvassa on myös pyöräilyä ja sähköpotkulautailua.

Kun Liikenneturvan kyselyssä* vastaajia pyydettiin arvioimaan sääntökokonaisuuksien osaamista yleisellä tasolla, vain 70 prosenttia koki, että suojatiesäännöt osataan edes melko hyvin.

Pientä epäselvyyttä oli tilanteesta, jossa näkyvyys suojatielle on rajoittunut esimerkiksi liikenteen jonoutumisen takia. Kahdeksan prosenttia tiesi väärin tai ei osannut sanoa, pitääkö silloin suojatien eteen hidastaa tai pysähtyä.

– Jos ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, sitä ei saa ohittaa pysäyttämättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa. Jos näkyvyys suojatielle on jollain muulla tavalla rajoittunut, on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti Turusta.

Sääntöjen osaamattomuudesta niiden noudattamattomuuteen

Kokemus siitä, että suojatiesääntöjä ei osata, voi kummuta myös käytännön noudattamattomuudesta. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilevista peräti joka viides kertoo vähintäänkin joskus ajaneensa pysähtymättä eteenpäin, vaikka jalankulkija oli tulossa suojatielle.

– Suojatien tulisi olla turvallinen tien ylityspaikka. Tähän vaikuttaa jokaisen kuljettajan käyttäytyminen. Suojatiellä tulee antaa jalankulkijalle tietä. Kun hidastaa ja tarvittaessa pysäyttää hyvissä ajoin ennen suojatietä, auttaa myös muita havainnoimaan suojatien ja huomaamaan sitä ylittävät, Ruutti ohjeistaa.

Väistämissäännöt tutuiksi

Yksi pitkäaikainen debattia aiheuttanut teema koskee suojatiellä pyöräilyä. Liikenneturvan viime vuoden kyselyyn** vastanneista yli puolet uskoi virheellisesti, ettei ajorataa saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen.

Vuoden 2020 kesäkuussa voimaan tullut tieliikennelaki selkeytti pykäliä tältä osin ja nyt laissa todetaan selkeästi, että ajoradan saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen.

– On tosin huomattava, että suojatiesääntö koskee jalankulkijan väistämistä. Pyöräilevän ja autoilevan kulkujärjestys ja väistämisvelvollisuudet ratkotaan erikseen, väistämissääntöjen tai liikennemerkkien perusteella. Esimerkiksi kääntyvän kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää, Ruutti huomauttaa.

Erityisesti pyöräilevien ja autoilevien väliset väistämissäännöt ovatkin ensimmäisenä aiheena Liikenneturvan etätapahtumissa.

Tapahtumat järjestetään 12 paikkakunnalla, joten luvassa on esimerkkejä liikennetilanteista ja niissä toimimisesta ympäri Suomen. Kevään ensimmäinen tapahtuma pidetään Turusta käsin maanantaina 25.4. ja aiheena ovat siis väistämissäännöt.

– Turkulaiset tuntevat Portsan eli Port Arthurin, jossa talot peittävät risteyksessä näkyvyyden suojateille. Vasta suojatien eteen pysähtyessä on mahdollisuus havainnoida risteävä pyörätie ja jalkakäytävä molempiin suuntiin. Vaikka liikenneympäristöt voivat tarjota paikallisia erikoisuuksia, liikennesäännöt ovat kaikille samat. Osallistua voi siis mistä tahansa, vaikka kännykän välityksellä kuulolle tai esittämään mieltä askarruttavia kysymyksiä, Ruutti kannustaa.

Tapahtumat keväällä:

  • Turku 25.4. maanantai kello 16:30–18:00 (väistämissäännöt)
  • Jyväskylä 9.5. maanantai kello 16:30–18:00 (pyöräily)
  • Kuopio 10.5. tiistai kello 17:00–18:30 (sähköpotkulautailu)
  • Seinäjoki 24.5. tiistai kello 14:30–16:00 (sähköpotkulautailu ja pyöräily)
  • Tampere 6.6. maanantai kello 14:30-16:00 (suojatiesäännöt ja pysäköinti)

Liittymään pääsee tästä.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten liikennesääntöosaamista kyselytutkimuksella maalis-huhtikuussa 2022. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1029 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

**Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia suojatiellä pyöräilystä kyselytutkimuksella loppuvuonna 2021. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy marras-joulukuussa 2021 ja siihen vastasi yhteensä 1064 henkilöä, joista autoilevia 82 prosenttia.

1930-luvun Art Deco -mestariteokset Classic Motorshowssa

Yksi Classic Motorshowssa esillä olevista 30-luvun upeuksista on Mercedes-Benz 290 Lang Cabriolet A 1936. Kuva: Mobilistin arkisto

Vappuviikonloppuna Lahdessa järjestettävä Classic Motorshow nostaa valokeilaan myös kultaisen aikakauden autoupeuksia.

Suuri lama koetteli maailmaa 1930-luvun alkuvuosina ja ajat olivat ankeat. Aina on kuitenkin niitä, joita maallinen puute ei koske. Heitä varten luodaan aina vain uusia ylellisyysesineitä, joista auto oli nousemassa tärkeimmäksi.

1920-luvulla auto oli tullut Yhdysvalloista alkaen aina vain tavallisemmaksi käyttöesineeksi, eikä pelkkä sellaisen omistaminen enää riittänyt rahvaasta erottautumiseen.

Tavalliset sarjavalmisteiset autot olivat myös kehittyneet yhä käyttökelpoisemmiksi ja komeammiksi, joten automaailman ohuessa yläpilvessä syntyi sosiaalinen tilaus erikoismalleista, jotka eivät vahingossakaan sulautuneet katukiveykseen.

Moottorissa piti tietysti olla riittävästi sylintereitä eikä kompressorista ollut ainakaan haittaa.

Tärkeintä oli viimeistä huutoa oleva Art Deco -tyyli, joka suosi ilmailusta lainattuja muotoja ja ihanan kalliita eksoottisia materiaaleja: helmiäiskoristeita, norsunluuta, ruusupuuta ja hainnahkaverhoiluja. Nykyaikaa henkivien moottoreiden metallipinnat viimeisteltiin usein pyöröhionnalla tai emaloimalla.

Näillä suuntaviivoilla eri puolilla maailmaa syntyi hengästyttävä määrä autoupeuksia, jotka saivat asiantuntijapiirit jo varhain nimittämään 30-lukua auton ”kultaiseksi aikakaudeksi”.

Tuon ajan superautot olivat omana aikanaankin harvinaisia näkyjä missä hyvänsä, mutta ne jättivät lähtemättömän vaikutuksen, eivät vähiten ajan merkittävimmän viihdemuodon – elokuvien – ansiosta.

Clark Gable, Carole Lombard ja Duesenberg-roadster – sellaisista aineksista tehdään unelmia. Eurooppalainen elokuvateollisuus seurasi esimerkkiä, jopa Suomessa.

Erikoiset avomallit esiintyivät aikakauden elokuvissa huomattavasti useammin kuin niiden markkinaosuus olisi antanut olettaa.

Kolme mestariteosta

Classic Motorshowssa on nähtävillä kolme kultaisen aikakauden mestariteosta: Packard Eight Dietrich Convertible Sedan 1934, Mercedes-Benz 290 Lang Cabriolet A 1936 ja Bugatti Type 57C Stelvio 1938.

Kukin niistä on edustava esimerkki menneestä loistovaunujen aikakaudesta, jolloin käytännöllisyys oli sivuseikka ja erottautuminen kaiken keskipisteessä.

Aukioloajat

Lauantai 30.4.2022 klo 9–17
Sunnuntai 1.5.2022 klo 10–17

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Sähköautoja esillä perjantaina ja lauantaina Salon Design Hill -taukopaikalla

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Liikenteen sähköistyminen edellyttää merkittäviä investointeja latausverkostoon. Salon Design Hill taukopaikalla vietetään perjantaina 22.4.2022 suurteholatausaseman avajaisia sähköautotapahtuman merkeissä.

Recharge on rakentanut alueelle latausaseman, jossa 4 sähköautoa voi ladata yhtä aikaa lähellä hyviä palveluita.

Jatkuvasti kehittyvät suurteholaturit tarjoavat esimerkiksi sadan kilometrin toimintamatkaa jopa viidessä minuutissa. Nämä ovat tärkeitä tekijöitä sähköautojen sujuvassa matkaliikenteessä, ja oheispalvelujen tarjoajien kannalta latauspisteet ovat yksi keskeisistä vetovoimatekijöistä asiakkaille.

Uusien latauspisteiden jälkeen Design Hill auttaa merkittävästi Länsi-Suomessa matkaavia sähköautoilijoita ja samalla tarjoaa heille monipuolisia palveluita.

– Myymälärakennuksemme on alkujaan vuonna 2009 rakennettu maalämmöllä lämmitettäväksi ja maakylmällä jäähdytettäväksi. Vuodesta 2015 lähtien olemme tuottaneet sähköä Salossa valmistetuilla Salo Solarin aurinkopaneeleilla. Olemme myös osakkaana paikallisessa tuulivoimayhtiössä, joten kokonaisuutena tuotamme vihreää energiaa enemmän kuin kulutamme. Yhteistyö Rechargen kanssa on meille luonnollinen kehitysaskel – nyt voimme tarjota asiakkaillemme paljon kysytyn sähköautojen latausaseman, kertovat Design Hillin yrittäjäpariskunta Anu ja Tony Pelander.

Design Hillin sähköautotapahtumassa ovat mukana Salon kaupunki, Design Hill, Recharge ja 13 eri sähköautomerkin edustajat. Kaikki mukana olevat sähköautomerkit ovat myös tutustuttavissa yhteisessä, yleisölle avoimessa ja maksuttomassa tapahtumassa.

Tapahtumassa ovat mukana Astrum Auto (Mercedez-Benz, KIA), Traktoauto (Volkswagen), K-Auto (Audi), PP-auto Salo (Ford, Hyundai, Peugeot), Keskusautohalli Turku (Volvo, Nissan, Polestar ja Renault), Maxus ja Tesla.

Tapahtumainfo: Design Hillin latausaseman avajaistilaisuus alkaa klo 15.00 virallisella osuudella, johon kuuluvat nauhan leikkaus ja puheet (Salon Kaupunki, Design Hill, Recharge).

Virallisen osuuden jälkeen yleisöllä on mahdollisuus tutustua autoihin ja latauslaitteisiin maksuttomassa tapahtumassa. Tapahtuma jatkuu myös lauantaina 23.4. klo 12-15.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Seitsemän suomalaista mukana Kroatian MM-rallissa

Emil Lindholm. Kuva: Hannu Rainamo.

Kroatian MM-rallissa ajaa tällä kertaa peräti seitsemän suomalaista.

WRC-luokassa ajavat Toyotan Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi.

WRC2-luokassa ajavat Fordilla Jari Huttunen, Skodalla Mikko Heikkilä ja Skodalla Emil Lindholm.

WRC3-luokan suomalaisia ovat Fordilla ajavat Lauri Joona ja Sami Pajari.

Rovanperä testierikoiskokeen nopein

Kalle Rovanperä oli tänään ajetun testierikoiskokeen nopein. Hän löi kymmenyksellä toiseksi ajaneen Hyundain Thierry Neuvillen.

Kolmanneksi ajanut Hyundain Ott Tänak jäi seitsemän kymmenystä Neuvillesta.

Neljänneksi ajoi Esapekka Lappi. Hän jäi Tänakista 0,5 sekuntia.

Kilpailu käynnistyy perjantaiaamuna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ford Pro esittelee kohta toisen täyssähköisen hyötyajoneuvomallin Euroopassa

Kuva: Ford.

Ford Pro ilmoitti tänään esittelevänsä seuraavan täyssähköisen hyötyajoneuvomallinsa 9.5.2022.

Fordin uusi hyötyajoneuvoista vastaava liiketoimintayksikkö Ford Pro on aiemmin kertonut esittelevänsä tänä vuonna lanseerattavan täyssähköisen E-Transitin lisäksi neljä uutta täyssähköistä hyötyajoneuvomallia vuoteen 2024 mennessä.

Ford on asettanut tavoitteekseen, että vuoteen 2035 mennessä Euroopan automyynti on nollapäästöinen ja yhtiön Euroopan tehtaat, jakelu ja toimittajat ovat tuolloin hiilineutraaleja.

Uuden tuotteen julkistus on merkittävä ja tärkeä askel tavoitteiden saavuttamisessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kesäpelien ajokausi alkaa — älä unohda tärkeät toimenpiteet!

Kuva: Liikennevakuutuskeskus.

Moni tekee kesällä käytettäville ajoneuvoille liikennekäytöstäpoiston talven ajaksi. Kun ajoneuvo otetaan taas käyttöön keväällä, se tulee rekisteröidä uudelleen liikennekäyttöön. Jos ajoneuvon liikennevakuutus on irtisanottu, sille täytyy ottaa uusi liikennevakuutus.

Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi takautuvasti maksettavien ja korotettujen vakuuttamiseen liittyvien maksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

– Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä seuraavat maksut voivat olla satoja tai tuhansia euroja, tapauksesta riippuen. Kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa.

Vakuuttamattomalla ajoneuvolla ei saa ajaa metriäkään. Käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, joka on poistettu liikennekäytöstä. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajoneuvosta rekisterikilvet havaitessaan sen liikenteessä.

– Vanhempien kannattaa huolehtia, että nuoren menopeliin liittyvät velvollisuudet on asianmukaisesti hoidettu. Kulkeminen loppuu välittömästi, jos poliisi tapaa vakuuttamattoman tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon liikenteessä, perintäpäällikkö Vesa Korhonen muistuttaa.

Vakuuttamattomuuden vakavat seuraukset korostuvat vahinkotilanteessa

Vakuutuksen puuttuminen kirpaisee etenkin silloin, kun rysähtää. Liikenneonnettomuus on aina harmillinen tapahtuma, ja vakuutuksen laiminlyönti tekee tilanteesta entistä ikävämmän.

Suomessa liikennevakuutus tuo taloudellista turvaa myös onnettomuuden aiheuttajalle, sillä vakuutus korvaa kaikkien osapuolten henkilövahingot.

Vakuutuksen puuttuessa vastapuolen ja sivullisten vahingot korvataan, ja korvauksista vastaa Liikennevakuutuskeskus. Sen sijaan aiheuttajalle korvauksia ei makseta ollenkaan, vaikka onnettomuudessa menettäisi työkykynsä.

Ajoneuvon liikennekäyttöön ottaminen ja vakuuttaminen hoituvat helposti ja nopeasti verkossa. Monet muutkin kuin vakuutuksiin liittyvät ajoneuvojen velvollisuudet voi hoitaa kuntoon vakuutusyhtiöiden verkkopalveluissa.

Ajoneuvon voi ilmoittaa takaisin liikennekäyttöön maksutta, ja myös omistajanvaihdosrekisteröinnin saa tehtyä vakuutusyhtiön verkkopalvelussa. Rekisteröinnin voi tehdä myös katsastusasemalla tai Traficomin palveluissa, mutta liikennevakuutuksen saa vain vakuutusyhtiöstä.

Lisätietoja ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //