Suomessa on tavoitteena vähentää liikennekuolemia ja vakavia vammautumisia. Kokonaiskuvaa liikenteessä vakavasti vammautuneista on kuitenkin vaikea muodostaa, sillä onnettomuustieto on hajallaan useilla eri toimijoilla.
Puutteellisen tilastoinnin vuoksi liikenneturvallisuutta edistävän päätöksenteon tueksi ei ole ollut käytettävissä riittävästi tietoa. Onnettomuustietoinstituutti on kehittänyt uuden menetelmän vammautumisiin johtaneiden onnettomuuksien tutkintaan.
Liikenneturvallisuustyön nollavision mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Virallisen tilaston mukaan vuonna 2020 tieliikenneonnettomuuksissa Suomessa kuoli 223 ja loukkaantui vakavasti 408 henkilöä. Virallisen tilaston ulkopuolelle jäävät ne liikenneonnettomuudet, joissa poliisi ei ole käynyt paikalla. Arvioiden mukaan vakavaan vammautumiseen johtavia onnettomuuksia tapahtuu vuosittain yli 1000.
– Poliisia ei kutsuta paikalle esimerkiksi tieltä suistumisessa, jos onnettomuudessa ei ole ollut muita osallisia, eikä ole syytä epäillä rikosta. Siksi tiedot etenkin polkupyöräilijöiden, mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden vammautumiseen johtaneista yksittäisonnettomuuksista ovat puutteellisia, taustoittaa erityisasiantuntija Salla Salenius Onnettomuustietoinstituutista.
Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien ehkäisyyn on panostettu jo vuosia: liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat Suomessa lakisääteisesti kaikki kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet, ja tekevät onnettomuustutkinnan pohjalta liikenneturvallisuuden parannusehdotuksia.
Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrää on saatu pitkällä aikavälillä vähennettyä, ja viime vuosina liikenteessä on menehtynyt hieman yli 200 henkeä vuosittain. Uudessa liikenneturvallisuusstrategiassa vakavat vammautumiset on nostettu aiempaa keskeisempään asemaan.
– Liikenneturvallisuusstrategian nollavisioon pääsemiseksi on ponnisteltava, sillä nykyiset keinot eivät riitä vähentämään vakavia onnettomuuksia. Jotta liikenneturvallisuustyö on tehokasta, sen tulee perustua tutkittuun tietoon. Vakaviin vammautumisiin johtaneista onnettomuuksista ei aiemmin ole ollut saatavilla edes luotettavaa määrällistä tietoa, saati syvemmälle menevää laadullista tietoa onnettomuuksiin ja vammautumiseen johtaneista tekijöistä, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari muistuttaa.
Suuren lukumäärän vuoksi kaikkia vakavaan vammautumiseen johtaneita onnettomuuksia ei voida tutkia yhtä tarkasti kuin kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Siksi Onnettomuustietoinstituutti on kehittänyt uuden menetelmän vammautumisiin johtaneiden onnettomuuksien tutkintaan.
Hajanaisia ja keskenään ei-yhteensopivia tietoja
Liikenneonnettomuuksissa vammautuneista henkilöistä on tilastoja Tilastokeskuksen lisäksi myös esimerkiksi vakuutusyhtiöillä, hoitolaitoksilla ja pelastuslaitoksella. Eri tilastojen kattavuus kuitenkin vaihtelee, ja esimerkiksi loukkaantumisen vakavuuden määritysperusteet poikkeavat toisistaan.
Onnettomuustietoinstituutin kehittämässä uudessa menetelmässä useiden organisaatioiden olemassa olevia tietolähteitä kootaan uudeksi, yhtenäiseksi tietokannaksi, jolloin kokonaisuus on yksittäisiä aineistoja kattavampi.
– On todella mielenkiintoista olla mukana kehittämässä onnettomuustilastointia ja aivan uutta tutkintaa, joka on kansainvälisestikin ainutlaatuista. Tarkoituksena on saada yhdestä tietokannasta dataa kaikkien liikenneturvallisuustyötä tekevien tahojen käyttöön. Uusi tutkintamenetelmä tarjoaa selvästi nykyistä ajantasaisempaa ja kattavampaa tietoa vakavaan vammautumiseen johtaneista onnettomuuksista, selittää Noora Airaksinen, joka on vammautumisiin johtaneiden onnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtaja.
Yhteistyötä tehdään mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), poliisin, sairaaloiden ja Tapaturmavakuutuskeskuksen kanssa. Tutkinnan aloittaminen on vaatinut muun muassa tietojärjestelmien luomista ja tiedonhankintakäytännöistä sopimista eri tahojen kanssa. Työ on osin vielä kesken.
– Käytettävissä olevien resurssien määrä ja haluttu tulosten raportointiaikataulu vaikuttavat olennaisesti siihen, kuinka laajasti, tarkasti ja kattavasti vakavaan vammautumiseen johtaneita onnettomuuksia voidaan tutkia ja tilastoida. Mitä enemmän tietojen hankkimiseen liittyy manuaalisia työvaiheita, sitä enemmän siihen tarvitaan resursseja, Parkkari muistuttaa.
Onnettomuustietoa on tulevaisuudessa tarkoitus käyttää liikenneturvallisuustoimien suunnittelussa, poliittisen päätöksenteon tukena sekä liikenneturvallisuuteen liittyvässä tutkimuksessa ja tiedotuksessa.
– Menetelmä tukee ja täydentää tutkijalautakuntien tutkinnalla kerättyjä tietoja kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Kun tuotetaan kattavampaa tietoa myös vakavaan vammautumiseen johtaneista onnettomuuksista, saadaan todenmukaisempi kuva nykyisestä liikenneturvallisuustilanteesta, sanoo Salenius.
