Espoossa mönkijä- ja mopokuljettajat aiheuttivat noin 8 000 euron vahingot!

Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää epäiltyä vahingontekoa, joka on tapahtunut syyskuussa espoolaisella liikekiinteistöalueella.Poliisin tietojen mukaan liikekiinteistöjen alueella Espoon Nikunmäessä, Juvankartanontiellä on aiheutettu vahinkoa mönkijöillä ja mopoilla...

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja sai jännittävän päätöksen Porvoossa

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kauden kuudes osakilpailu ajettiin SM Porvoon Autopalvelu Rallin yhteydessä lauantaina 26. syyskuuta. Nuorten SM:n puolella Aaron Holopainen oli jo aiemmin varmistanut...

K-Latauksella ennätyksellinen kesä

K-Auton sähköautojen latausverkosto K-Lataus kasvaa loppuvuoden aikana lähes 70 uudella latauspisteellä eri puolilla Suomea. Heinäkuussa K-Lataus teki ennätykset lataustapahtumien ja käyttäjien määrässä sekä myydyssä...

Elokuussa tieliikennekuolemia enemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui 259 henkilövahinko-onnettomuutta elokuussa 2026. Niissä kuoli 20 ja loukkaantui 332 ihmistä. Kuolleita oli 2 enemmän ja loukkaantuneita 15 enemmän...

Helsingistä Turun kautta Tukholmaan yhdellä lipulla

FlixBusin ja Viking Linen yhteistyö tuo suomalaisille lisää vaihtoehtoja ulkomaille matkustamiseen. Lokakuusta alkaen Helsingistä voi matkustaa Tukholmaan Turun kautta yhdellä lipulla, joka sisältää sekä...

LiikenneSuomi vaatii hallitukselta polttoainetukea ammattiliikenteelle!

Dieselin korkea hinta heikentää kuljetus- ja henkilöliikennealan yritysten toimintaedellytyksiä. LiikenneSuomi-ryhmä, johon kuuluvat Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Taksiliitto ry ja Linja-autoliitto ry,...

Tekniikan Maailman talvirengasvertailussa selvät voittajat!

Tekniikan Maailma on taas julkaissut laajan talvirengasvertailun. Mukana oli kahdeksan nastarengasta ja kuusi kitkarengasta. Molemmissa sarjoissa voittaja erottautui joukosta.Nastarenkaissa ykkönen oli Nokian Tyresin Hakkapeliitta...

Tällä autolla pihisteltiin parhaiten EcoRun Cup 2026 -sarjassa

Kuinka paljon kuljettaja voi vaikuttaa sähköauton energiankulutukseen? EcoRun Cup 2026 osoitti, että vaikutus voi olla ratkaiseva. Mercedes-Benz CLA:lla kilpaillut Lasse Vuorenmäki voitti kokonaiskilpailun, ja...

Wetterin valikoimaan kiinalainen premium-merkki

Wetteri aloittaa premium-automerkki Zeekrin valtuutettuna jälleenmyyjänä yksinoikeudella Suomessa. Myynti- ja huoltotoiminta käynnistyvät vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä Wetteri Airportissa Helsingissä, ja ensimmäisten autojen odotetaan saapuvan...

Pälkäneen ulosajon uhri oli auton matkustaja

Salmentaantiellä, Pälkäneellä tapahtui viikonloppuna henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi henkilö.Poliisi sai ilmoituksen onnettomuudesta sunnuntaina kello 7.04. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauto oli tullut Sahalahden suunnasta...