Pohjoismaalaisista lähes 70 % on kiinnostunut hankkimaan sähköauton
Autovalmistajat panostavat merkittävästi autoilun sähköiseen tulevaisuuteen, ja hybridi- ja sähköautomalleja putkahtelee markkinalle kiihtyvään tahtiin.
Volvo XC60 on tämän vuoden Japan Car of the Year.
Japanissa on tiukan äänestyksen päätteeksi julistettu Volvo XC60 Japanin Vuoden Autoksi.
Uskomatonta: Liikenneopettaja on ottanut oppilaitaan reidesta ja kysellyt heidän seksielämästään!
Ylen ruotsinkielinen toimitus on tänään julkaissut pitkän uutisen autokoulunopettajan seksuaalisesta häirinnästä.
Robottiautoilla on vielä pitkä taival ennen kuin ovat yleisessä liikenteessä
Mercedes-Benz käynnisti syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä testiajosarjan. Intelligent World Drive -kiertueen aikana erikoisvarusteltu, autonomiseen ajamiseen kykenevä S-sarjan sedan käy viidellä mantereella.
Alle vuoden ikäinen lapsi kuoli ohituskolarissa
Tänään aamulla noin 07.00 aikaan tapahtui valtatie 8 Uudenkaarlepyyn kunnassa kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.
Vieras auto ilmestyi yllättäen pihaan – kuljettaja oli humalassa ja rengas rikki
Poliisi epäilee vuonna 1980 syntyneen kuopiolaismiehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Vieremällä lauantai-iltana klo 21:n jälkeen.
Erikoinen ohitusreitti johti törmäykseen
Poliisi hälytettiin lauantaiyönä kellon kahden jälkeen Kiuruveden Museokadulle siellä tapahtuneen paketti- ja henkilöauton välisen kolarin vuoksi.
Henkilöauton kuljettaja kuoli aamulla Kempeleessä henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa
Kempeleessä Kuokkamaantiellä (tie 847) tapahtui maanantaina 11.12. hieman klo kahdeksan jälkeen aamulla henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus.
Päivän F1-auto: Tällä autolla Keke Rosberg ajoi ensimmäisenä suomalaisena F1-sarjan palkintopallille
Oheinen auto on todennäköisesti se auto, jolla Keke Rosberg ensimmäisenä suomalaisena ajoi F1-kisan palkintopallille vuonna 1980 Argentiinan GP:ssä.
Pokémon Go aiheutti Yhdysvalloissa 145 000 liikenneonnettomuutta viiden kuukauden aikana
Teknikens Värld -lehti raportoi yhdysvaltalaisesta liikenneonnettomuustutkimuksesta.











