Autotoday 10 vuotta sitten: Aamulehti ja Liikenneturva vastakkain

Kymmenen vuotta sitten Aamulehti otti pääkirjoituksessaan kantaa Suomen liikenneturvallisuuteen. Aamulehden mukaan liikenneturvallisuutemme oli itäeurooppalaista tasoa. Liikenneturvan toimitusjohtaha Matti Järvinen oli kuitenkin eri mieltä.

Suomalaiset pitävät turvallisuutta tärkeänä arvona liikenteessä

Kaksi kolmesta Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta nimeää turvallisuuden yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi liikenteessä.

Liikenneturva muistuttaa kaksipyöräisistä!

Moottoripyöräilijälle on elintärkeää näkyä liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että autoilijoiden on valpastuttava huomioimaan kaksipyöräiset talven jälkeen.

F1-kisan turva-auto kiihtyy nollasta sataan 3,6 sekunnissa

Sen lisäksi, että Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton kiitävät radalla Mercedesin väreissä, Mercedes-AMG vastaa totuttuun tapaan myös F1-sarjan virallisen turva-auton toimituksesta.

ETN: Robottiautojen kehitystä nopeutetaan simuloimalla

Verkkolehti ETN kertoo, että robottiutojen kehittäminen täysin luotettavaksi vaatisi jopa satojen miljardien kilometrien testiajoa, mikä voi viedä vuosikymmeniä. Tähän ei tietenkään ole mahdollisuutta.

Liikenneturva: Vaihda lomavaihteelle jo kotoa lähtiessä!

Liikenneturva kannustaa pääsiäisen viettoon matkaavia vaihtamaan lomavaihteelle jo kotoa lähtiessä.

Onko teillä käytössä tämä turvaistuin? Lopeta sen käyttö välittömästi!

Britax Römer julkistaa tiettyjen klassisten Dualfix-turvaistuinten vapaaehtoisen takaisinvedon eräässä istuimen komponentissa olevan mahdollisen turvallisuusongelman vuoksi.

Yllättävän moni autoilija ei huolehdi lapsimatkustajan turvallisuudesta

Poliisi ja Liikenneturva tarkastelivat viime viikolla Itä-Suomessa, miten päiväkoti-ikäisiä lapsia kuljetetaan autossa ja kuinka turvaistuimet ovat käytössä.

Liikenneturva: Turvavöiden käytössä parannettavaa

Liikenneturvan seurantojen mukaan valtaosa kiinnittää turvavyön etupenkillä niin taajamassa kuin taajaman ulkopuolella.

Viisi vinkkiä turvalliseen moottorikelkkailuun

Hiihtolomat ja pohjoisen ajankohtaan nähden jopa ennätyskorkeat kinokset innostavat taas monia moottorikelkan sarviin.