Liikennekasvatuksen ideakilpailun voitto Tuusulaan ja Lappeenrantaan
Liikenneturva järjesti opettajille liikennekasvatuksen ideakilpailun, jonka tavoitteena oli nostaa esille turvallisen liikkumisen tukemista kouluissa.Kilpailun teemana oli pimeällä liikkuminen ja heijastimen käyttö.Liikennekasvatus on vaikuttavaa, kun...
Poliisi etsii taksia Turussa — asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi?
Lounais-Suomen poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle jossa...
Oletko iäkäs kuljettaja? Testaa tästä autosi turvallisuuden!
Erilaisista auton ajamista helpottavista järjestelmistä ja turvatekniikoista voi olla paljon hyötyä erityisesti iäkkäille, mutta mistä lähteä liikkeelle, jos aihealue on kovin vieras?Liikenneturvan uusi Pirssipuntari-testi...
Puolustusvoimilla merkittävä rooli nuorten liikenneturvallisuuskasvatuksessa
Nuorten liikenneturvallisuustilanne on kehittynyt myönteiseen suuntaan, mutta nuoret ovat edelleen yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa.Liikenneturva, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja Sotilaskotiliitto ovat usean vuoden ajan järjestäneet jokaiselle saapumiserälle liikenneturvallisuuskoulutusta.Särmänä...
Helsingin Kluuvin ja Kontulan alueiden liikennettä valvotaan aikaisempaa tarkemmin
Helsingin poliisilaitos aloittaa Kluuvin ja Kontulan kaupunginosissa liikenteen tehovalvonnan.Liikenneonnettomuuksien määrä väheni kokonaisuudessaan Helsingissä vuonna 2018, mutta Kluuvi ja Kontula muodostuivat poikkeuksiksi.- Kluuvi ja Kontula...
Liikenneturva: Ei riitä, että autosta putsaa vain tuulilasin!
Lumi- ja pakkaskeleillä on tärkeää huolehtia riittävästä näkyvyydestä tien päällä.Liikenneturva kannustaakin autoilijoita putsaamaan huolella auton ulkopinnat, ikkunat, peilit ja valot lumesta ja jäästä ennen...
Kuljettajakoulutusalan toimijat yhdistivät voimansa
Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusketju CAP-Group Oy sekä valtakunnallisesti ammattiliikennepuolelle koulutuspalveluita tuottava Suomen ammattiliikenneakatemia Oy yhdisti voimansa.// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //CAP-Group Oy osti noin 80...
Poliisi on löytänyt etsityn Kia Ceedin ja vaaralliseksi arvioidun kuljettajan
Poliisi on löytänyt Kia Ceed -henkilöauton, josta poliisi pyysi eilen havaintoja Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärvellä torstaina 10. tammikuuta tapahtuneeseen tulipaloon ja epäiltyyn henkirikokseen liittyen.Poliisi on lisäksi...
Pudasjärven asuntopalo: Poliisi kaipaa havaintoja Kia Ceed -autosta – autossa vaarallinen aseistettu henkilö
HUOM! Auto ja mies ovat löytyneet.Pudasjärven Petäjäkankaantiellä syttyi torstaina 10.1. aamulla tulipalo, jonka seurauksena omakotitalo paloi pahoin.Poliisi löysi paloa tutkittaessa talon lähistöltä ulkoa tien...
Hyundai mukaan kehittämään tekoälyä robottiautoihin
Hyundai Motor Companyn avoimen innovaatiotoiminnan yksikkö Hyundai Cradle investoi Perceptive Automata -yritykseen kehittääkseen tekoälysovelluksia itsestään ajaviin autoihin ja automatisoituihin järjestelmiin.Somervillessa Yhdysvalloissa sijaitseva Perceptive Automata...











