Volvon ensimmäinen autonomiseen ajamiseen suunniteltu tuotantoauto valmis

Volvo ja henkilökuljetuspalvelu Uber esittelivät tänään yhteistyössä kehitetyn itseajavan tuotantoauton. Kyseessä on seuraava askel yritysten välisessä strategisessa kumppanuudessa.Uber ja Volvo solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 2016...

Taksinkuljettaja tajuttomaksi ajon aikana — matkustaja kyydissä

Taksi ajautui ojaan tiistaina kello 12 aikaan Kiuruvedellä Pyhäsalmentiellä. Asiasta soitti hätäkeskukseen taksissa matkustajana ollut mies.Hänen mukaansa taksi oli matkalla kohti Pyhäsalmea kun kuljettaja...

Varo nukahtamasta rattiin!

Kuljettajan nukahtaminen aiheutti Orimattilassa henkilöauton tieltä suistumisen moottoritiellä tiistaina iltapäivällä.Poliisin tiedotteen mukaan pohjoista kohti ajaneen parikymppisen naisen kuljettama auto oli lähtenyt heittelehtimään päätyen tietä...

Uusimpia autoja hylätään katsastuksessa eniten jarruista löytyvien vikojen ja puutteiden vuoksi

Katsastuksen vikatilastot kertovat eri automerkkien ja -mallien laadun lisäksi siitä, onko autoa huollettu säännöllisesti ja onko kuluviin osiin kiinnitetty huomiota. Joka viides auto saa...

Uuden renkaan kehittäminen on mittava projekti

Hyvien renkaiden valitseminen saattaa tuntua hankalalta hommalta, sillä tarjontaa on valtavasti.Harva autoilija tulee rengasvalikoimaa tutkiessaan ajatelleeksi, kuinka mittavan tuotekehitys- ja testausruljanssin renkaat käyvät läpi...

168 henkilöä jäi kiinni poliisin tehostetussa rattijuopumusvalvonnassa

Rattijuopumusvalvontaa tehtiin tehostetusti kaikissa poliisilaitoksissa torstaista 6.6. sunnuntaihin 9.6. saakka.Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan ajoneuvojen kuljettajille tehtiin noin 39 000 puhalluskoetta ja 78 huumepikatestiä.Puhalluskokeisiin...

Autojen tuulilasien kunto parantunut hieman aiemmista vuosista

Kirkkaasti turvallisin -tuulilasikampanjalla muistutettiin pääsiäisviikonloppuna autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle jo neljäntenä vuonna peräkkäin.Autoalan opiskelijat tarkastivat tuulilaseja ilmaiseksi ABC-asemilla Lohjalla, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Seinäjoella ja...

Kevyen liikenteen väylillä voi kesällä olla ruuhkaa — huomioi erityisesti liikuntarajoitteiset

Kesään kuuluu monia eri tapoja liikkua paikasta toiseen, ja yhdistetyillä pyöräteillä ja jalkakäytävillä riittää vilskettä.Liikenneturva ja Invalidiliitto muistuttavat, että erityisesti nopeammin etenevien on otettava...

Poliisi puhalluttaa nyt tavallista ahkerammin

Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia liikenneraittiuspäivänä torstaina 6.6.18 sekä tulevana viikonloppuna 7. - 9. kesäkuuta. Valvonta on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston TISPOL in Alcohol & Drugs...

Viime kesäkuun Pohjanmaa Rallin kuolinonnettomuuden tutkinta valmistui

Pohjanmaa Rallissa 15.6.2018 erikoiskokeella 1 katsoja menehtyi ulos ajaneen ralliauton alle.Poliisi on tehnyt kuolintapaukseen liittyvän esitutkinnan valmiiksi ja se siirretään harkittavaksi Pohjanmaan syyttäjäviraston Seinäjoen...