Autonostinten tarkastusten laiminlyönneistä 6 000 euron lasku!

Pohjois-Savon käräjäoikeus on 12.12.2022 tuominnut Iisalmessa autokorjaamoa pitävän yrittäjän työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen ja hänen omistamansa yhtiön yhteisösakkoon ja menettämisseuraamukseen, koska yrittäjä ei ollut teettänyt korjaamon...

Ilmatieteen laitos varoittaa: Runsas lumisade ja pöllyävä lumi haittaavat liikennettä alkuviikosta!

Voimakas matalapaine lähestyy Suomea etelästä ja tuo mukanaan runsasta lumisadetta sekä navakkaa tuulta. Ajokeli on huono maanantaina ja tiistaina.Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 11. joulukuuta tekemän...

Poliisin rattijuoppojen valvontamaraton käynnissä

Poliisi järjestää koko maassa rattijuopumusvalvonnan maratonin 9.–10.12.2022.Sen aikana perjantai-illasta lauantai-iltapäivään tehdään taajamissa ja niiden ulkopuolisilla teillä mahdollisimman paljon puhalluskokeita rattijuoppojen paljastamiseksi ja matalalla kynnyksellä...

Itä-Suomessa on tänä vuonna varastettu ainakin 168 katalysaattoria

Itä-Suomessa on tehty vuoden 2022 aikana 168 rikosilmoitusta katalysaattorivarkauksista. Katalysaattoreita anastetaan niiden sisältämien jalometallien (rhodium, palladium ja platina) vuoksi. Yhdestä katalysaattorista voi saada romuttamolla...

Syksyn suurin polttoainevarkaus Itä-Suomessa on 1 800 litraa!

Tänä vuonna Itä-Suomessa polttoainevarkaat ovat olleet etenkin huoltoasemien sekä yrittäjien kiusana.Itä-Suomen poliisilaitoksen alueelta on viime viikkojen aikana anastettu useita tuhansia litroja polttoaineita erityisesti kuorma-autoista...
Poliisi9

Helsingin pikkujoululiikenteen valvonnassa jäi kiinni lähes 60 rattijuoppoa!

Helsingin poliisi valvoi pikkujoululiikennettä tehostetusti marras-joulukuun vaihteessa.Tehostettua pikkujoululiikenteen valvontaa tehtiin Helsingissä 18.–20.11., 25.–27.11. ja 2.–4.12.2022. Kokonaisuudessaan kolmen viikonlopun aikana puhallutettiin 9 486 autoilijaa. Huumepikatesti...

Huollatko autosi itse? Katso tästä vinkit ja varoitukset!

Nykyaikaisista autoista löytyy suuri määrä erilaista autoilijan elämää helpottavaa teknologiaa. Tietotekniikka on integroitu autoihin täysin ja se mahdollistaa useiden lisävarusteiden sekä mukavuus- ja turvallisuusvarusteiden...

Anastetussa autossa oli väärät kilvet!

Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto keskiviikkoiltana Lahden Paavolassa. Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet.Partio kääntyi auton perään tarkoituksena pysäyttää se. Auto jatkoi matkaa sairaalanmäelle ja...

Lappeenrannassa vietiin katalysaattorit yhdeksästä autosta!

Lappeenrannassa on anastettu yhdeksästä autosta katalysaattorit 25.11.-4.12. välisenä aikana. Anastuksia on tapahtunut eri puolella Lappeenrantaa.Katalysaattorit kiinnostavat varkaita niiden sisältämien arvometallien takia. Katalysaattorin arvo voi...

Liikennevahingoissa paluu koronavuoden jälkeen kohti normaalimääriä

Vuonna 2021 liikennevahinkojen määrä nousi koronavuoden 2020 ennätysmatalista lukemista, mutta ei palannut koronaa edeltävälle tasolle. Sen sijaan vaikeasti vammautuneiden uhrien määrä oli toiseksi korkein...