Kuljetusyritysten näkymät ovat pitkästä aikaa myönteiset

SKAL Kuljetusbarometriin 2/2021 vastanneiden kuljetusyritysten näkymät ovat pitkästä aikaa myönteiset, mutta kustannusten nousu aiheuttaa haasteita, todetaan SKAL:n tiedotteessa.Polttoaineveroa on korotettu tasaisesti 2010-luvulla, mikä tuntuu...

SKAL:n julkilausuma: Polttoaineveron korotusten sijaan on uskallettava uudistaa liikenteen verotus

Entistä puhtaampia moottoreita ja käyttövoimia hyödyntävä liikenne tuo tulevaisuudessa valtiolle jopa kaksi miljardia euroa vähemmän päästöperusteisia veroja vuodessa. Verotyöryhmän ratkaisu hupeneviin verotuloihin on nostaa polttoaineveroja.Tämän...

Dieselin suosio nuorten kuskien keskuudessa kasvanut

Useampi kuin joka kolmas (35 %) 18–24-vuotias kuljettaja ajaa dieseliä voimanlähteenään käyttävällä autolla, kun vuosi sitten lukema oli merkittävästi pienempi (19 %).Trendi käy ilmi...

LähiTapiola käynnistää oman tuhannen auton romutuskampanjan

LähiTapiola käynnistää romutuskampanjan, jossa romutetaan 1 000 iäkästä autoa. Uudemman ja vähäpäästöisemmän auton hankintaan tarjotaan 500 euron romutustuki. RomutusExtra-kampanja tarjoaa mahdollisimman monelle autoilijalle mahdollisuuden päästöjen...

Autoliitto ja Motonet yhteistyöhön — uusia jäsenetuja Autoliiton jäsenille

Autovaraosiin ja -tarvikkeisiin erikoistunut tavaratalo Motonet sekä vuonna 1919 perustettu yksityisautoilijoiden palvelu-, harrastus- ja edunvalvontajärjestö Autoliitto ovat sopineet mittavasta yhteistyöstä parantaakseen suomalaisille autoilijoille tarjottavia...

Daimler Truck -yhtiöllä kunnianhimoiset tavoitteet itsenäisenä yhtiönä

Daimler Truck on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet toiminnalleen itsenäisenä yhtiönä vuoden 2021 lopusta lähtien, todetaan yhtiön tiedotteessa.Yhtiö aikoo parantaa taloudellista suorituskykyään ja olla koko kuljetusalan...

Sähköautoilijat ry: Täyssähköautoilun edistäminen kustannustehokkain tapa vähentää liikenteen päästöjä

Sähköautoilijat ry kannustaa hallitusta tekemään rohkeita ja vaikuttavia toimenpiteitä liikenteen päästöjen vähentämiseksi.Mikäli kunnianhimoiset liikenteen päästövähennystavoitteet halutaan saavuttaa kustannustehokkaasti, on politiikkatoimet suunnattava ainoan markkinoilla olevan...

Järvileasing Oy voitti Itä-Uudenmaan yrityspalkinnon

Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan yrityspalkinto on myönnetty tänä vuonna Järvileasing Oy:lle. Palkittu yritys on hyödyntänyt sosiaalista mediaa vahvasti liiketoiminnassaan ja kasvanut paikallisesta, porvoolaisesta yrityksestä...

Autoliitto: Liikkumisesta tulee tehdä kilpailukykytekijä

Valtiovarainministeriön liikenteen verotusta selvittänyt työryhmä julkaisi tänään loppuraporttinsa. Keinovalikoimasta löytyy muun muassa polttoaineverojen korottaminen. Kilometrivero koetaan liian kalliiksi tavaksi kerätä veroja.Valtiovarainministeriön liikenteen verotuksen uudistamista...

SKAL: Liikenteen verouudistus tuomassa yli 500 miljoonan euron lisäkustannukset tavaraliikenteelle

Valtiovarainministeriön työryhmän raportissa hahmotellaan dieselpolttoaineeseen massiivista veronkorotusta. Dieselöljyn verotasoa korotettaisiin asteittain 37 senttiä litralta ja polttoaineverot sidottaisiin indeksiin.Yhteisvaikutuksena toimet nostaisivat maanteiden tavaraliikenteen kustannuksia noin...