Nokiallakin autoilija törmäsi jalankulkijaan ja poistui paikalta

Kerroimme tänään aikaisemmin Järvenpäässä sattuneesta yliajosta. Myös Nokialla auto törmäsi jalankulkijaan ja poistui paikalta.Perjantaina 9.11.2018 klo 16.15 aikaan toistaiseksi tuntemattoman naisen kuljettama punainen Volvo-merkkinen...

Erikoinen yliajo – ajoiko auto tahallaan jalankulkijan päälle?

Järvenpäässä Tupalantiellä tapahtui eilen 14.11. aamulla noin klo 7.56 yliajo, jossa jalankulkijan päälle ajettiin kevyen liikenteen väylällä.Uhri, vuonna 1978 syntynyt mies sai yliajon seurauksena...

Logistiikan toimihenkilöt huolissaan Vantaan Aviapoliksen kasvaneista ruuhkista

Vantaalla Tikkurilantien ympäristöön, Kivistön ja Aviapoliksen asemien läheisyyteen on keskittynyt tällä hetkellä merkittävä osa suomalaisista logistiikkayrityksistä.Alueen raskas liikenne on lisääntynyt, kun pääkaupunkiseudun kuljetus-, huolinta...

Liikennekuolemien määrässä suunta huonompaan

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui lokakuussa 377 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 26 ja loukkaantui 434 ihmistä.Kuolleita oli 4 enemmän ja loukkaantuneita 29 vähemmän...

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Vuosaaren uusi satama kasvattaa roimasti Kehä III:n liikennemääriä”

Kymmenen vuotta sitten oli merkittävä muutos pääkäupunkiseudulla - Vuosaaren satama avattiin. Ennakkoon arvioitiin muun muassa liikenteen lisääntyvän merkittävästi Kehä III:lla. Lisäys ei kuitenkaan vastannut...

Henkilöauto törmäsi traktorin perään – traktori kaatui kyljelleen

Janakkalan Harvialantiellä oli tiistaina illalla traktorin ja henkilöauton liikenneonnettomuus.Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi Harvialantietä Turengin keskustan suuntaan ajaneen traktorin perään, jolloin traktori kaatui kyljelleen.Henkilöauton seitsemänkymppinen...

Turun ketjukolarissa oli osallisina pakettiauto, henkilöauto ja kolme raskasta ajoneuvoyhdistelmää

Turun Kehätiellä Kaarinassa oli tänä aamuna ennen kello kahdeksaa peräänajo-onnettomuus, jossa osallisina oli kolme raskasta ajoneuvoyhdistelmää, pakettiauto ja henkilöauto.Onnettomuus haittasi merkittävästi Kehätien liikennettä yli...

Suomen Motoristit: Moottoripyörien autoveron puolittaminen voisi lisätä valtion verotuloja

Suomen Motoristit ry (SMOTO) on selvittänyt moottoripyörien autoveron alentamisen taloudellisia vaikutuksia ja sen vaikutuksia päästöihin.Tulosten perusteella SMOTO vaatii moottoripyörien autoveron alentamista verotuksen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi,...

Huoltamoketju SEO on toiminut jo 40 vuotta

Suomalainen Energiaosuuskunta, SEO, perustettiin 17.11.1978. Nyt, 40 vuotta myöhemmin, SEO-asemia on Suomessa jo 215 kappaletta, ja verkosto ulottuu kattavasti koko maahan.SEO on pitänyt paikkansa...

Rekka törmäsi moottoritiellä pysäköityyn henkilöautoon – henkilöauto syttyi palamaan

Rekka törmäsi henkilöautoon viime yönä moottoritiellä Järvenpään Haarajoella.Poliisin tiedotteen mukaan moottoritietä etelän suuntaan ajanut rekka-auto törmäsi Haarajoen kohdalla moottoritien laitaan pysäytettyyn ja siihen seisomaan...