Tässä on Toyotan visio tulevaisuuden kaupunkiajoneuvosta

Toyota esittelee parhaillaan Geneven autonäyttelyssä uuden maailman ensi-iltansa saava i-Tril Concept.

Hondan Euroopan johtaja: Tulevaisuus on sähköinen

Hondan ”Electric Vision” -filosofian mukaan vuonna 2025 kahdessa kolmasosassa sen Euroopassa myymistä autoista on sähkömoottori.

ETN: Tievaloista sähköautojen latauspisteitä

ETN-uutissivusto kertoo saksalaisesta ideasta käyttää katuvalaistusverkkoa sähköautojen lataukseen.

Ssangyongin Genevessä julkistettava konsepti antaa tietoa tulevaisuudesta

Nopealla aikataululla SsangYongilta on tulossa monta täysin uutta mallia. Maaliskuun 7. päivänä Geneven autonäyttelyssä esiteltävä XAVL-konseptiauto antaa lisää tietoa tulevaisuuden malleista.

Daimlerin päämääränä sähköinen liikenne

Daimler AG saavutti vuonna 2016 kasvutavoitteensa ja myi ensimmäistä kertaa yhteensä noin kolme miljoonaa ajoneuvoa (+5%). Mercedes-Benz-henkilöautojen myynti kasvoi 10% ja pakettiautojen 12%. Pohjois-Amerikan, Keski-idän ja Turkin markkina-alueiden taantuma johti kuorma-autojen myynnin 17 prosentin laskuun. Linja-autojen myynti väheni 7 %.

Kiinalainen akkuvalmistaja merkittäväksi omistajaksi Valmet Automotiveen

Valmet Automotive ja Contemporary Amperex Technology Limited (CATL), yksi maailman johtavista akkuratkaisujen tuottajista, ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta sähköautoratkaisuihin liittyen.

Bosch on ahtanut konseptiautonsa täyteen tulevaisuuden tekniikkaa

Bosch esittelee autoja koskevan visionsa CES 2017 -messuilla uuden konseptiauton muodossa.

Ford testaa autonomista autoa

Autonominen liikenne