Tällainen pikkubussi tulee Fordilta 2018
Ford on kertonut ensimmäisiä tietoja uudesta Tourneo Customista, jolla jopa yhdeksän henkilöä voi matkustaa.
Yli 10 000 espanjalaista paikannimeä nimiehdokkaiksi Seatin tulevalle katumaasturille
Kaiken kaikkiaan 133 332 henkilöä 106 maasta otti osaa vuonna 2018 markkinoille tulevan uuden Seat SUV:n nimeämiskilpailuun.
Kian 370 hv:n Stinger on käynyt läpi rajun testijakson Nürburgringin radalla
Kian uusi lippulaivamalli, urheilullinen Stinger on käynyt läpi vaativan kehitysohjelman ennen tuotannon aloittamista.
Volvo lähtee painokkaasti mukaan sähköiseen tulevaisuuteen – viisi täyssähköautoa 2019 – 2021
Volvo on ilmoittanut, että vuodesta 2019 eteenpäin kaikki julkaistavat Volvo -henkilöautot sisältävät sähkömoottorin.
Audin uuden lippulaivamallin moottori käy vain tarvittaessa
Audin uudessa lippulaivamallissa on ensimmäistä kertaa vakiona sähköinen voimalinja, eli polttomoottorin yhteyteen on lisätty kevythybridijärjestelmä.
Päivän automainos: Renaultin periaate – "Teidän pitää saada juuri Teille tehty auto"
Renaultin mainoksen iskulause oli vuonna 1973 hieman monimutkainen: "On tarkoitus että auto on tehty Teitä varten eikä Teitä autoa varten."
Ensimmäinen Tesla Model 3 valmistuu perjantaina
Teslan johtaja Elon Musk on eilen twiitannut, että ensimmäinen Tesla Model 3 valmistuu perjantaina.
Ladattava Kia Optima Sportswagon -hybridi maksaa 45 690 €
Suomeen syksyllä saapuva Kia Optima Sportswagon Plug-in Hybrid on saanut hinnat.
Audi Q5-sarjan urheilullisin malli maksaa 99 901 €
Uusi Audi SQ5 esiteltiin eurooppalaisille Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa 2017. Kesällä se tulee Suomeen.
Päivän automainos: Ford Escortin sedan-mallissa "oli tilaa myös perheen kasvulle"
Ford Orion oli Fordin vuosina 1983–1993 valmistama automalli, joka oli Ford Escortin neliovinen sedan-versio.











