Nissanilla kova tahti sähköistää autojaan vuoteen 2022 mennessä
Nissan Motor Co., Ltd. kertoi 23. maaliskuuta keskipitkän aikavälin Nissan M.O.V.E. to 2022 -suunnitelmastaan, joka tähtää sähkökäyttöisten autojen määrän lisäämiseen sekä itseohjautuvien järjestelmien ja autojen tietoyhteyksien kehittämiseen ja niiden käytön laajentamiseen.
Nissan esittelee Geneven autonäyttelyssä täysin sähköisen crossover-konseptin
Nissan IMx Kuro antaa viitteitä siitä, mitä yhtiön Nissan Intelligent Mobility -visiolta on lupa odottaa tulevaisuudessa.
Nissanin Formula E -kilpa-auto esitellään Genevessä
Nissan ilmoitti viime lokakuussa, että se tulee olemaan mukana nopeasti kasvavassa Formula E-sarjassa kaudella 2018/19.
Nissanin sähköpakun toimintamatka kasvaa reilusti
Nissan esittelee kevään aikana Euroopassa päivitetyn e-NV200-version, jonka toimintamatka yhdellä latauksella on peräti 60 prosenttia entistä pidempi uuden 40 kWh:n akun ansiosta, todetaan Nissanin tiedotteessa.
Norjan suosituin auto ei olekaan sähköauto
Viime vuoden Norjan rekisteröintitilastojen ykkönen ei ole Teslan tai Nissanin sähköauto.
Nissan kytkee kuljettajan aivot ja auton yhteen!
Nissan on kertonut tutkimuksestaan, jonka tuloksena ajoneuvo pystyy tulkitsemaan kuljettajan aivoista tulevia signaaleja.
Tässä on viime vuoden Ruotsin 40 suosituinta automallia
Ruotsissa rekisteröitiin viime vuonna kaikkiaan 379 255 henkilöautoa. Se on yli kolme kertaa Suomen määrän.
Rekisteröinti: Ainoastaan Nissan Qashqai pääsi edes samalle tuhatluvulle Skoda Octavian kanssa!
Skoda Octavia on Suomen ostetuin automalli - ja aivan selvällä erolla kakkosena olevaan Nissan Qashqaihin.
Uudesta Nissan Leafista tehty Euroopassa jo yli 10 000 tilausta
Nissan Leafin toisen sukupolven mallista on tehty jo 10 000 tilausta Euroopassa, vaikka myynnin viralliseen aloitukseen on vielä puolitoista kuukautta aikaa.
Mikä näistä autoista pitäisi valita Vuoden Auto Suomessa 2018 -tittelin saajaksi?
Vuoden Auto Suomessa 2018 -palkinnosta kilpailee peräti 39 uutuusmallia. Onko se pieni ja trendikäs katumaasturi? Entä järkevä ja tasapainoinen perheauto? Vai viekö uudenlainen urheilullisuus koko potin?











