Nissanin sähköpakun toimintamatka kasvaa reilusti

31.1.2018 14.59

Nissan esittelee kevään aikana Euroopassa päivitetyn e-NV200-version, jonka toimintamatka yhdellä latauksella on peräti 60 prosenttia entistä pidempi uuden 40 kWh:n akun ansiosta, todetaan Nissanin tiedotteessa.

e-NV200:n kuormakapasiteetti on pysynyt samana pidemmästä toimintamatkasta huolimatta. Autoon on myös nyt yksivaihteinen voimansiirto.

Edellisen version teoreettinen toimintamatka oli 170 km (NEDC), mutta käytännössä lähempänä 100 kilometriä. Uusi versio kulkisin tämän tiedon mukaan siis noin 150 – 200 km yhdellä latauksella.

Alun perin vuonna 2014 lanseeratun Nissan e-NV200:n myynti on ylittänyt Euroopassa jo 15 000 auton rajan.

– Uusi e-NV200 on avainasemassa pyrkimyksessämme vähentää jakelu- ja keräysautojen aiheuttamia CO2-päästöjä ja meluhaittoja. Auton toimintamatka yhdellä latauksella on yli sata kilometriä pidempi kuin aikaisemman sukupolven 24 kWh:n akulla. Uskommekin sen kattavan tyypillisten jakeluyritysten päivittäiset ajotarpeet erinomaisesti, kertoo Anu Eskola, Nissan Suomen maajohtaja.

Uudistetulla 40 kWh:n akulla varustetun e-NV200:n toimitukset suomalaisille asiakkaille alkavat alkukesästä.

Nissan ottaa jo vastaan tilauksia 2.Zero-lanseerausversiosta, jota valmistetaan rajallinen määrä. 2.Zero on saatavissa viisiovisena pakettiautona tai seitsenpaikkaisena Evalia-tila-autoversiona.

Uusi lanseerausversio pakettiautona maksaa 40 183 euroa. Tila-autona lanseerausversio maksaa 43 390 euroa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here