Monen intohimoisen autokuskin sydämeen mahtuu vain yksi merkki, ja jo ajatus toiseen vaihtamisesta on mahdoton.
Kamux on selvittänyt yli tuhannen vastaajan Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimuksessaan, mihin automerkkeihin suomalaiset ovat kaikkein sitoutuneimpia.
Mercedes-Benzillä ajavista vastaajista 10 prosenttia on sitä mieltä, ettei mikään muu automerkki missään tapauksessa kelpaa. Mersun ykkössijaa uhkaa vahvimmin Volvo, jonka ääriuskollisuus on vuodessa lähes tuplaantunut 9 prosenttiin.
Volvo on viimeisen vuoden aikana kuitenkin ajanut ohi niin Mersusta kuin monesta muustakin merkistä, kun tarkasteluun otetaan jonkinasteinen merkkiuskollisuus.
Ääriuskollisten Volvo-kuskien lisäksi merkillä ajavista vastaajista peräti 43 prosenttia kokee olevansa melko uskollisia nykyisen autonsa merkille; volvolaisista siis yli puolet on vähintään jollain tavalla sitoutunut automerkkiinsä. Mersun vastaava luku on 46 prosenttia.
Volkkari ja Ford nosteessa
Edellisen vuoden tutkimuksessa sitouttavimmaksi automerkiksi paljastui BMW, jolla oli tuolloin enemmän uskollisia kannattajia (54 %) kuin Volvolla nyt.
Vuodessa on tapahtunut iso muutos: tuoreimmassa tutkimuksessa Bemari löytyy vasta sijalta 6, sillä siihen liitettävä uskollisuus on puolittunut vuodessa. Sitä vastoin suosiotaan ovat eniten kasvattaneet Volvon ohella Volkswagen ja Ford.
Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.