Mika Häkkinen: "Voittaakseen pitää onnistua jokaisella osa-alueella"

25.5.2018 22.55 

Mika Häkkinen harmittelee Espanjan GP:n jälkeisessä Unibet-kolumnissaan Valtteri Bottakselta karannutta paalupaikkaa ja lähdön tapahtumia, mutta luottaa tämän palaavan vielä voittokantaan. Hän myös uskoo, että Ferrari kerää itsensä epäonnisen viikonlopun jälkeen.

Espanjan osakilpailu toi paalulta startanneelle Lewis Hamiltonille täydellisen tuloksen, vaikka kisa ei ollutkaan kovin jännittävä. Barcelonan radalla kilpailua voi hallita hyvin, ja kun näin Lewisin johtavan ensimmäisen mutkan jälkeen, tunsin että hänellä olisi tilanne hallussaan.

Ainoa todellinen uhka oli Bottas, mutta kun tämä putosi lähdössä kolmanneksi, Lewis pystyi vetämään kaulaa, kontrolloimaan kisaa ja viemään voiton.

Aika-ajo meni tiukoille Lewisin ja Valtterin välillä, sillä ero oli vain neljä sadasosaa. Valitettavasti se riitti erottamaan paalupaikan kakkossijasta. Sellaista Formula ykkösissä on.

Voittaakseen pitää onnistua jokaisella osa-alueella. Kun Valtteri saa vallattua paalupaikan, voitto tulee paljon helpommin. Sitä odotellessa hän on tehnyt vakuuttavaa työtä, ja hänen vahva mielenlaatunsa on selkeästi nähtävillä.

Sebastian Vettel pudotti Valtterin lähdössä kolmospaikalle, mutta taaskaan Ferrarin viikonloppu ei mennyt aivan putkeen. Heillä oli rengaspulmia, Kimi Räikkönen kärsi turhauttavasta moottoriongelmasta ja muutenkin näytti siltä, että muut tiimit olivat onnistuneet paremmin Barcelonaan tuoduissa päivityksissä.

Kaudella 2018 voi tapahtua mitä vain, mikä vaikeuttaa tulevan ennustamista. Espanjassa Mercedes näytti erittäin vahvalta, eikä Ferrari ollut yhtä kilpailukykyinen kuin odotettiin. Olen silti varma, että tasapaino heilahtaa takaisin muilla radoilla ja että Red Bull on myös mukana kahinoissa.

Vakuuttavia tuloksia keskikastissa

Barcelonassa kaksikko Charles Leclerc ja Kevin Magnussen saavutti hienon tuloksen.

Olen tuntenut Charlesin muutaman vuoden ajan hänen karting-ajoistaan lähtien. Hän on erittäin hyvä kuljettaja. Hän pystyy tuomaan tasaisesti tuloksia, mitä huipputallit arvostavat.
Sauberilla hän osoittaa kypsyyttä ja oikeaa asennetta eikä luota pelkkään lahjakkuuteensa. Hän rakentaa hyvää tallihenkeä ja tuo vielä pisteitäkin.

Olen tuntenut myös Kevinin jonkin aikaa, samoin hänen isänsä Jan Magnussenin.

On hienoa nähdä Kevinin tuovan hyviä tuloksia Haasille. Ajatukseni hänestä ovat kuitenkin ristiriitaisia.

On toki tärkeää osoittaa vahvuutensa ja sitoutumisensa työhön, mutta kisoissa on kuitenkin asetettava jonkinlaiset rajat sille, mitä on valmis tekemään.

Edellisessä Bakun osakilpailussa hänen ajoliikkeensä Pierre Gaslya kohtaan oli mielestäni paha virhe. Tällä alalla tuollaisiin virheisiin ei ole varaa, sillä seurauksena on pian huono maine.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here