Mika Häkkinen: Lewis Hamiltonin Meksikon voitto oli yksi hänen uransa hienoimmista 

Mika Häkkinen analysoi Unibetin kolumnissaan Meksikon erilaisten taktiikoiden sävyttämää osakilpailua, jossa voittajaksi nousi Lewis Hamilton.

Aika-ajoissa kolaroinut Valtteri Bottas oli kolmas. Aika-ajot muistetaan myös siitä, että paalulle ajanutta Max Verstappenia pudotettiin lähtöruudukossa keltaisten lippujen huomiotta jättämisestä.

Hamiltonin sunnuntainen Meksikon osakilpailun voitto oli ehkä yksi hänen uransa parhaista suorituksista, koska ykkössija ei tullut helposti.

Paalupaikalta voittoon ajaminen ei sekään ole erityisen helppoa, mutta on se helpompaa kuin voittaminen toisesta rivistä vaurioituneella autolla.

Kun Lewis osui Verstappenin Red Bulliin ensimmäisissä mutkissa, näytti siltä, ettei kummallakaan heistä olisi mahdollisuuksia voittoon. Ei kuitenkaan pidä aliarvioida maailmanmestaria, joka ajaa vahvimman tallin autoa.

Mercedes otti riskin antamalla Lewisille strategian, jossa hänet ainoan pysähdyksensä jälkeen jätettiin radalle kovilla renkailla 48 kierroksen ajaksi.

Riski kannatti, Lewis nousi kärkeen ja hallitsi sieltä kisaa täydellisesti.

Tavallisesti noin pitkä stintti yhdellä rengasseoksella olisi ollut miltei mahdoton, mutta radan lämpötila kisapäivänä oli kymmenisen astetta alhaisempi kuin perjantaina. Mercedes tajusi, että kovat renkaat kestäisivät loppuun asti.

Omista kilpailuajoistani tiedän hyvin, millaista on kontrolloida kisaa tallin tuen avulla. Kun auton tuntee hyvin, pystyy ratkaisemaan ongelmat ja ajamaan niistä huolimatta voittoon.

Lewis oli viidentenä kolmen ensimmäisen kierroksen aikana, joten voitto vaati paljon kärsivällisyyttä, keskittymistä ja fiksun taktiikan. Etenkin kun auton pohja oli vaurioitunut. Se on erittäin kriittinen paikka aerodynamiikan kannalta.

Ferrareilla taas menetetty tilaisuus

Ulkoa päin näytti siltä, että kilpailusta tulisi Ferrarin näytös. Ferrarit starttasivat kisaan eturivistä, ja vaikutti siltä, että oli oikea päätös käyttää kahta eri taktiikkaa: Charles Leclerc pysähtyi kahdesti ja Sebastian Vettel vain kerran.

Se ei kuitenkaan onnistunut, koska Charles otettiin sisään liian aikaisin ja Sebastian jätettiin radalle liian pitkäksi aikaa.

Kun Sebastian pysähtyi kierroksella 37 ja Charles teki toisen stoppinsa kierroksella 43, Ferrari oli jo lahjoittanut kilpailun voiton Lewisille. Rataprofiilin ja lämpötilan ansiosta Lewisin kovien renkaiden suorituskyky ei juuri laskenut. Voitto oli erittäin älykäs.

Aika-ajoissa sattuneen kolarinsa jälkeen Bottas ajoi vahvan kisan, painosti Sebastiania loppuun asti ja oli lopulta kolmas.

Mercedes teki taas kerran fantastista työtä ja sai auton korjattua yön aikana. Formula 1 -autot ovat erittäin monimutkaisia, joten oli vaikuttava suoritus korjata auto ja saada se täyteen iskuun kisaa varten.

Tiedän, että Valtteri oli erittäin kiitollinen tallille. Hän korvasi kovan työn tuomalla tallille toisenkin palkintopallipaikan.

Keltaisia lippuja kunnioitettava

Verstappenin olisi pitänyt taistella voitosta sunnuntaina. Red Bull Honda oli erittäin nopea Meksikossa, jossa korkeus merenpinnasta pienentää tehokkaampien moottorien etua ja tasaa voimasuhteita.

Max ajoi paalulle, mutta hänet pudotettiin neljänteen ruutuun, koska hän ei hidastanut Valtterin ulosajon takia heilutettujen keltaisten lippujen alueella.

Pidän kuskeista, jotka vetävät aina täysillä, ja Max kuuluu ehdottomasti sellaisiin.

Keltaisten lippujen sääntö on kuitenkin selvä. Kun toinen auto ajaa ulos, täytyy aina pitää mielessä ratavirkailijoiden ja lääkintähenkilökunnan turvallisuus. Tapahtuma oli harmillinen, koska uskon, että paalulta lähtiessään Max olisi pannut Mercedekselle ja Ferrarille kunnolla kampoihin.

Meksikon korkeuksista matalampaan ilmanalaan

Seuraava kisa ajetaan USA:ssa, jossa vuorossa on Texasin Austinissa ajettava Yhdysvaltain osakilpailu. Korkeus merenpinnasta on 2 000 metriä vähemmän kuin Meksikossa, joten ilma on paksumpaa ja downforcea sekä moottoritehoa on enemmän

Lewis on voittanut USA:n osakilpailun kuudesti, ja viisi voitoista on tullut Circuit of the Americas -radalta, joten hän kuuluu ehdottomasti voittajasuosikeihin.

Valtteri ei kuitenkaan vielä luovu mestaruuskamppailusta, ja odotankin hänen puristavan täysillä.

Molempien Mercedes-kuskien päänsärkynä on se, että Ferrarin hevosvoimat pääsevät oikeuksiinsa COTAn radalla, ja kisa on perinteisesti voitettu eturivistä. Lewisin, Valtterin ja Mercedeksen on paljon vaikeampi kontrolloida kilpailua, jos Ferrari onnistuu taas aika-ajoissa.

20 vuotta toisesta mestaruudesta

Ennen seuraavaa viikonloppua juhlin toisen maailmanmestaruuteni 20-vuotisjuhlapäivää. Japanin osakilpailu 31. lokakuuta 1999 ajettiin kauan sitten, mutta muistan sen erittäin hyvin.

Olen päässyt juhlistamaan saavutusta myös tallini McLarenin kanssa. Minulla on niiltä ajoilta paljon hyviä muistoja.

Kävin sillä kaudella tiukkoja taisteluita Michael Schumacherin ja Eddie Irvinen kanssa. Lewisin ja Valtterin tavoin myös David Coulthardilla ja minulla oli loistava tiimi ympärillämme, ja hoidimme homman kotiin.

Tiistaina kävin McLarenin päämajassa ja vietin illan kutsuvieraiden ja fanien kanssa jutellen urastani McLarenilla sekä maailmanmestaruuksieni voittamisesta.

Pääsin myös näkemään kauden 1999 autoni. McLaren-Mercedes MP4/14 on aina upea näky. Kilpakuljettajana sitä arvostaa jokaista autoa, jolla ajaa, mutta McLaren Mercedes -autot olivat minulle ehdottomasti hyvin erityisiä – monet palkintomme todistavat sen!

Katso tästä muut Mika Häkkisen kolumnit.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!