Mies ajoi kevytkuorma-autolla 160 km/h — ilman kuorma-autokorttia

Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset järjestivät 23.5.2019 yhteisen pääkaupunkiseudun pääteiden valvontaiskun. Valvontaan osallistui partioita kaikista mainituista poliisilaitoksista.

Uudenmaan poliisilaitokset olivat yhdessä todenneet, että ajonopeudet ja muu vaarallinen liikennekäyttäytyminen etenkin pääväylillä ovat kasvaneet ja vaaratilanteet sekä onnettomuudet ovat lisääntyneet.

Poliisihallituksen tilaston mukaan esimerkiksi törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat lisääntyneet. Merkittävä osa näistä on todettu näillä pääväylillä.

Valvontaa suoritettiin aamusta iltaan kaikilla Helsingin ulosmenoteillä sekä näkyvin tunnuksin varustetulla että siviilimallisella auto- ja moottoripyöräkalustolla.

Valvontaa kohdistettiin ensisijaisesti liikenneturvallisuutta vaarantavaan ajokäyttäytymiseen ja siten haluttiin vaikuttaa liikenneturvallisuuden parantumiseen. Myös muuhun ilmi tulleeseen säännösten vastaiseen toimintaan puututtiin.

Valvonnasta tiedotettiin laajasti etukäteen. Tämä osaltaan vähensi sääntöjen vastaista käyttäytymistä, mikä sekin paransi liikenneturvallisuutta.

Valvonnassa todettiin seuraavat rikokset / rikkomukset:

  • Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 4 kpl
  • Vakava piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta 17 kpl
  • Törkeä rattijuopumus 1 kpl
  • Rattijuopumus 2 kpl
  • Ajokieltoja (kaikki edellä mainitut) 24 kpl
  • Muu ylinopeus 51 kpl
  • Päälleajovaaran aiheuttava ajotapa 2 kpl
  • Väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättäminen 1 kpl
  • Ohittaminen oikealta moottoritiellä 3 kpl
  • Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta 4 kpl
  • Määräaikaiskatsastamaton ajoneuvo 4 kpl
  • Tavattu etsintäkuulutettuja 1 kpl
  • Muut sakot 1 kpl
  • Rikesakot 9 kpl

Lisäksi kirjoitettiin valvontailmoituksia 5 kpl ja suoritettiin ulkomaalaistarkastuksia 19 kpl

Esimerkkinä poliisi nostaa esiin ulkomaalaisen miehen, joka kuljetti amerikkalaismallista kevytkuorma-autoa (ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus 80 km/h) Espoossa Länsiväylällä 80 km/h nopeusrajoitusalueella 160 km/h. Lisäksi miehen ajokortti riitti vain henkilöauton kuljettamiseen.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän