Mercedeksen uuden C-sarjan tuotanto käynnistyi Bremenissä

7.8.2018 10.57

Mercedes-Benzin kesällä uudistuneen C-sarjan tuotanto on täydessä käynnissä Saksan Bremenissä.

Mallia aiotaan valmistaa neljällä tehtaalla neljällä mantereella, Bremenin lisäksi Yhdysvaltain Tuscaloosassa, Etelä-Afrikan East Londonissa sekä Kiinan Beijingissä.

Tuotanto laajenee vähitellen Euroopan ulkopuolelle Bremenin päätehtaan johdolla.

C-sarjan valmistuksessa hyödynnetään uusinta digitaalista Industry 4.0-tason tuotantoteknologiaa, joka varmistaa esimerkiksi materiaalivirtojen optimoinnin, joustavuuden ja tehokkuuden kasvattamisen sekä työntekijöiden työergonomian kehittämisen. 

Esimerkiksi osat ja komponentit toimitetaan tuotantolinjoille esitäytetyissä koreissa automaattisilla kuljettimilla.

Entinen paperipohjainen dokumentointi on korvattu tableteilla ja tietokoneilla paperittoman toimiston periaatteiden mukaisesti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän