Luisuttelun päätteeksi auto törmäsi ostoskärrykatokseen ja toisen luisuttelijan auto tolppaan

Kuluvan viikon luikkaat ajokelit näkyivät Kouvolassa kolareina sekä auton luisuttelun eli tahallisen peränheiton aiheuttamina onnettomuuksina.

Torstai-illan ja sitä seuranneen yön aikana Kouvolassa tapahtui luisuttelun seurauksena kaksi onnettomuutta.

Henkilöauto ajautui parkkipaikalla päin ostoskärrykatosta ja toinen törmäsi metallitolppaan. Toinen autoista vaurioitu ajokelvottomaksi.

Molempia kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi tapasi liikenteessä myös kolmannen henkilöauton kuljettajan, jolle määrättiin luisuttelun seurauksena sakkoja.

Luisuttelusta aiheutuu kuljettajan ja matkustajan lisäksi vaaraa muulle liikenteelle, kuten jalankulkijoille, todetaan poliisin tiedotteessa.

Vaikka ajonopeus tilanteessa ei olisi huomattava, ulosajoilla voi poliisin mukaan olla vakavia seurauksia. Varsinkin taajama-alueella asukkaat kokevat ilmiön usein myös häiritsevänä.

Poliisi puuttuu luisutteluun matalalla kynnyksellä. Sakkojen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta saattaa seurata väliaikainen ajokielto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!