Kunnianosoitus Suomelle: Ruotsin Teknikens Värld -lehti juhlii Suomea nimeämällä maa F1landiksi!

Kimi Räikkönen on päässyt aloituskuvaan. 

6.12.2017 21.35

Ruotsissa ilmestyvä Teknikens Värld -lehti on tänään laittanut kotisivunsa pääuutiseksi Suomen F1-menestyksen.

Nerokkaat ruotsalaiset ovat jopa keksineet uuden nimen Suomelle – F1land.

Jutussa käydään läpi Suomen F1-historia aina Leo Kinnusesta alkaen. Toimittaja muistaa myös mainita Mikko Kozarowitskyn.

Jutussa kerrotaan Keke Rosbergin maailmanmestaruudesta ja Jyrki Järvilehdon noususta F1-sarjaan.

Teknikens Värld muistelee, että vielä 1970- ja 1980-luvuilla ruotsalaiset kamppailivat tasaväkisesti suomalaisten kanssa F1-sarjassa.

1990-luvulla suomalaiset onnistuivat kuitenkin paremmin kuin ruotsalaiset. Mika Häkkinen nousi kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi ja Mika Salo pääsi tuuraamaan Michael Schumacheria.

Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen lisäksi jutussa muistetaan vielä Heikki Kovalaista. Jutussa mainitaan myös Nico Rosbergia, ja se että hän ajoi saksalaisella lisenssillä.

Jutun lopussa ruotsalaiset omivat hieman Keke Rosbergia muistuttamalla, että hän syntyi Ruotsin Solnassa.

Teknikens Värld on tehnyt hienon ja ansiokkaan jutun suomalaisten F1-menestyksestä – ihan aiheesta.

 

Loppuhuomautuksena todettakoon vielä, että toimittaja Peter Klemensberger on allekirjoittanut jutun ”suomalaisella nimellä” Petteri Klemensperkele….

Lue koko juttu tästä.

Lue myös tämä: Formula 1 ja suomalaiset

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän