Kolme autoa kolaroi yhden ajauduttua vastaantulevien kaistalle

Kuva: CvB.

Eilen kello 18.45 aikaan tapahtui Oulussa Pohjantiellä Kellon kohdalla kolmen auton välinen liikenneonnettomuus.

Pohjoisen suuntaan ajanut henkilöauto oli poliisin tiedotteen mukaan jostakin syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Vastaan tulleen pakettiauton kuljettaja oli yrittänyt estää törmäyksen väistämällä aivan tien laitaan, mutta tästä huolimatta hän ei ollut onnistunut välttämään törmäystä.

Autot osuivat yhteen jonka seurauksena henkilöauto törmäsi vielä perässään ajaneen auton kanssa.

Väärälle kaistalle ajautunut auto jäi pahoin vaurioituneena tielle. Pakettiauto suistui törmäyksen voimasta ojaan ja kaatui kyljelleen.

Pelastuslaitos joutui irrottamaan pakettiautossa olleen matkustajan.

Poliisin mukaan pakettiautossa olleet kaksi ihmistä sekä väärälle kaistalle ajautuneen auton kuljettaja vietiin sairaankuljetuksen toimesta Oulun yliopistolliseen sairaalaan saamaan hoitoa saamiinsa vammoihin. Kolmannen ajoneuvon kuljettaja ei loukkaantunut.

Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa loukkaantuneiden vammojen vakavuudesta.

Kolarin pelastus- ja raivaustöiden vuoksi liikenne oli täysin poikki noin tunnin ajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here