Kokoa kasvanut Renaultin uusi Captur-malli tulee vuodenvaihteessa

Kuva: Renault.

Renault esitteli Capturin kompaktien katumaasturien luokkaan vuonna 2013. Vuodesta 2015 lähtien Captureita on rekisteröity joka vuosi yli 220 000 kappaletta ja sen kokonaismyynti on ylittänyt jo 1,2 miljoonaa.

Kun Captur esiteltiin, sillä oli vain neljä merkittävää kilpailijaa. Nyt kompaktien katumaasturien luokassa asiakkaista taistelee yli kaksikymmentä merkittävää automallia.

Sen takia Renault esittelee täysin uuden Capturin, joka nousee monella ominaisuudellaan selvästi kilpailijoiden yläpuolelle.

Sekä edessä että takana on alleajosuojat ja kyljet on paremmin suojattu.

Nykyisistä Captureista peräti 80 prosenttia on myyty kaksivärisinä ja uuden Capturin myötä mahdollisuus oman auton yksilöintiin paranee entisestään.

Tarjolla on 11 väriä, minkä lisäksi kattoon voi valita korin värin ohella kontrastin neljästä vaihtoehdosta.

Valittavana on vielä neljä väripakettia, jolloin erilaisten väriyhdistelmien määrä nousee 90:een.

Kuva: Renault.

Lisää kokoa

Uuden Capturin lähtökohtana on sama vuodesta 2014 lähtien kehitetty CMF-B-perusrakenne kuin uudessa Cliossa. Akseliväli on nyt 2,639 metriä eli 33 mm pidempi kuin ennen.

Kori on 11 senttiä pidempi ja kaksi senttiä aiempaa leveämpi. Niinpä sisätilat ovat kasvaneet reilusti ja esimerkiksi takaistuimella on 17 mm enemmän polvitilaa. Tavaratila on 536 litran kokoinen.

Kuljettajan edessä on perinteisten mittarien sijaan 7- tai 10,2-tuumainen näyttö, jonka tarjonnan voi muokata itselleen mieleiseksi.

Kojelaudan keskellä on 7- tai 9,3-tuumainen kosketusnäyttö.

Capturin istuimet on suunniteltu kokonaan uudelleen. Istuinosa on 15 mm pidempi. Istuimen takaosa on suunniteltu niin, että takana istuvilla on enemmän polvitilaa.

Ulkonäön tapaan myös Capturin sisustuksen voi viimeistellä mielensä mukaiseksi.

Keskimmäisestä varustetasosta alkaen saatavilla on neljä väripakettia tuuletusventtiilien ja vaihteenvalitsimen ympärille.

Parhaaseen varustetasoon on valittavissa ohjaamoon kolme lisäväriä oviin, kojelautaan ja verhoiluun.

Kuva: Renault.

Uudeet moottorit

Täysin uuden perusrakenteen myötä Capturissa on kokonaan uudet voimalinjat, jotka ovat pitkälti samat kuin uudessa Cliossa.

Kaikki moottorit ovat tehokkaita, sillä jo kolmesylinterinen 1,0-litrainen TCe 100 kehittää 74 kilowattia (100 hv) ja sen suurin vääntömomentti on 160 Nm. Voimaa on 10 hevosvoimaa ja 20 Nm enemmän kuin vanhassa TCe 90 -moottorissa.

Tehokkaampana vaihtoehtona on TCe 130 GPF, jossa on voimaa 96 kW (130 hv) ja vääntömomentti on peräti 240 Nm.

Vaihteistoksi sen kanssa voi valita käsivalintaisen (kuusi vaihdetta) tai kaksoiskytkinvaihteiston (seitsemän vaihdetta).

Väkevin Capturiin saatava moottori on TCe 155 GPF, jonka tärkeät numerot ovat 112 kW (155 hv) ja 270 Nm. Tämän moottorin kanssa tulee aina 7-vaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto.

Moottorivalikoimaan kuuluvat myös 70 kW (95 hv) ja 85 kW (115 hv) tehoiset 1,5-litraiset turbodieselit.

Kuva: Renault.

Myös lataushybridinä

Uuden Capturin saa myös lataushybridinä. Vuoden 2020 puolella tulee markkinoille Captur E-Tech plug-in-hybridi, jossa on 1,6-litrainen bensiinimoottori ja kaksi sähkömoottoria.

Captur E-Tech plug-in lähtee aina liikkeelle äänettömästi sähkömoottorin voimalla ja käynnistää sitten tarpeen tullen bensiinimoottorin.

Capturin lataushybridissä ajoakun energiasisältö on 9,8 kWh, joka riittää 45 kilometrin ajoon sähköllä. Autossa on 7 kW tehoinen laturi, jolla akun saa ladattua joko maadoitetusta kotipistokkeesta tai latausasemalla.

Renault Groupin Drive the Future 2017-2022 -filosofian mukaisesti uusissa malleissa on runsaasti kuljettajaa avustavia järjestelmiä sekä mahdollisuus autonomiseen ajamiseen.

Uuden Clion tapaan myös Capturiin saa ruuhka-avustinjärjestelmän. Sen avulla Captur pysyy automaattisesti kaistallaan ja muun liikenteen mukana nopeuksissa 0 – 160 km/h.

Nopeus säätyy etukameran ja -tutkan avulla edellä ajavien mukaan pysähdyksiin asti ja matka jatkuu uudelleen muiden lähtiessä liikkeelle.

Uusi Renault Captur tulee myyntiin vuoden vaihteessa ja Captur E-Tech plug-in vuoden 2020 alkupuolella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here