Kialle tunnustus muovijätteen keruusta

Kialle on myönnetty Newsweekin ”Sustainability Disruptor of the Year” -palkinto vuoden 2025 Newsweek Auto Disruptor Awards -tapahtumassa.

Palkinto on tunnustus Kian kolmivuotisesta kumppanuudesta The Ocean Cleanupin kanssa, jossa tavoitteena on poistaa muovijätettä maailman valtameristä.

Arvostettu palkinto alleviivaa Kian sitoutumista The Ocean Cleanupin laajamittaiseen toimintaan valtamerien puhdistamiseksi, kierrätysmuovien hyödyntämiseen Kian tuotteissa, sekä kestävän kehityksen edesauttamiseen.

Kialla on ollut The Ocean Cleanupin toiminnassa keskeinen rooli rahallisen tuen, teknisen asiantuntijuuden, logistiikan, sekä kehitystyön muodossa.

Jätemuovin poistamisen lisäksi yhteistyö on johtanut innovaatioihin kierrätysmuovin hyödyntämisessä Kian tuotteissa. Vuonna 2022 aloitetun kumppanuuden tuloksena valtameristä on poistettu liki puoli miljoonaa tonnia muovijätettä.

”Viimeisten kolmen vuoden aikana yhteistyömme The Ocean Cleanupin kanssa on vähentänyt merkittävästi merissämme olevan muovijätteen määrää. Tämä yhteistyö jatkaa skaalattavien ja pitkäkestoisten ratkaisujen kehittämistä puhtaampien vesistöjen hyväksi, vahvistaen samalla Kian vastuullista materiaalien hankintaa ja lujittaen asemaamme The Ocean Cleanupin laajenevassa maailmanlaajuisessa toiminnassa”, kertoo Charles Ryu, Kian varatoimitusjohtaja sekä globaalin brändi- ja asiakaskokemusosaston johtaja.

”Kian tuki valtamerien puhdistusaloitteidemme edistämisessä merkitsee olennaista askelta kohti laajempaa tavoitettamme – maailman merien puhdistamista muovijätteestä. Tämä kumppanuus ilmentää yhteistyön ja innovoinnin voimaa muovisaasteen torjunnassa. Tekemällä tiivistä yhteistyötä Kian kanssa voimme edistyä merkittävästi tavoitteemme saavuttamisessa ja edistää merien terveyden palauttamista ihmisten ja planeettamme hyväksi”, kertoo Julian Searle, The Ocean Cleanupin kehitysjohtaja.

Newsweekin myöntämä Sustainability Disruptor of the Year -palkinto on merkittävä tunnustus brändille, joka ajaa pitkäjänteistä muutosta autoalalla. Kian ja The Ocean Cleanupin kumppanuus jatkuu myös tulevaisuudessa, ja suunnitelmissa on laajentaa tukea maailman jokien puhdistamiseksi. Kumppanuuden tavoitteena on myös luoda innovaatioita muovijätteen kierrätyksessä sekä tukea tutkimus- ja kehitystyötä kierrätysmateriaalien integroimiseksi tulevaisuuden liikkumisratkaisuihin.

Lue tästä muita Kia-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän