Kia EV9 virtuaalilasien kautta, ensi viikolla kaikkien nähtävillä Sanomatalossa

Kia järjesti lehdistölle ja jälleenmyyjille EV9-mallin ensiesittelyn poikkeuksellisesti, ja tiettävästi ensimmäistä kertaa historiassa, hyödyntäen lisättyä todellisuutta.

Tilaisuudessa suomalainen ja maailmalla jo paljon mainetta niittänyt virtuaaliteknologiaan erikoistunut yritys Varjo vastasi tapahtuman toteutuksesta – ja voi pojat miten oli hämmentävää, mutta samalla todella hienoa tutkia uutta automallia ensimmäistä kertaa lasien kautta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kia EV9 tulee haastamaan kokoluokassaan kilpailijoitaan Kian tapaan erinomaisella varustelulla, suurilla tiloilla ja etenkin kilpailukykyisellä hinnalla. Kaikki Suomeen tuotavat mallit ovat joko 6- tai 7-paikkaisia.

Kuusipaikkaisessa mallissa keskimmäisen rivin istuimet ovat saatavilla myös kääntyvinä. Tämä mahdollistaa toisen ja kolmannen rivin istuinten vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen matkantekemisen.

– Vaihtoehtona kuusipaikkaiseen malliin on saatavilla myös Relax-mukavuusistuimet. Ennakkoon Suomeen tilatuista autoista 51 % on seitsemänpaikkaisia malleja, kertoo Kian PR-päällikkö Mikko Autio.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kia EV9 on kooltaan suurin Kia, mitä Eurooppaan on tuotu. Perusrakenne on sama E-GMP kuin pienemmässä EV6-mallissa.

Pituutta autolla on noin 5,1 metriä ja leveyttä melkein 2 metriä. Koon puolesta lähimpiä kilpailijoita ovat Tesla X, BMW iX, Mercedes EQE SUV, Audi Q8 etron ja Volvo EX90.

EV9:n maksimi vetokyky on 2500 kg, johon Aution mukaan pystyy em. malleista vain BMW iX.

Kuva: Antti Järveläinen.

EV9 on rakennettu 800 voltin akkutekniikalle, jonka ansiosta autolle on saatu 240 kW maksimaalinen latausteho. Vakiona autossa on 99,8 kWh akku, ja Autio toteaakin akkukemian ja -teknologian parantuneen EV6-mallista.

Toimintamatkaksi arvioidaan noin 500 kilometriä. V2L avulla autosta pystyy ottamaan virtaa ulos jopa 3,6 kW teholla ulkoisille sähkölaitteille. V2G ja Plug&Charge ovat tulossa autoon myöhemmin.

Varjo magian takana

Varjo on suomalainen vuonna 2016 perustettu kasvuyritys, joka lyhyestä alle kymmenen vuoden historiastaan huolimatta on onnistunut ponnahtamaan kansainväliselle menestyksen tielle lisätyn todellisuuden alalla.

EV9:n esittelyssä hyppäsimme AR-maailmaan Varjon uusimpien XR-3 lasien avulla. Lasien kehitystyön takana on paljon muun muassa Nokian ja Microsoftin entisiä työntekijöitä.

XR-3 lasit ovat tällä hetkellä parasta tekniikkaa, mitä Varjolla on markkinoille tarjota. Laseissa on 115 asteen katselukulma ja resoluutioltaan lasit vastaavat ihmisen silmän tarkkuutta. Lasit tarkkailevat silmänliikkeitä 200 hertsin taajuudella ja näyttävät kuvaa silmille alle 20 ms. viiveellä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Lasien tarjoilema maailma oli kerrassaan hämmentävä. Tyhjään huoneeseen ilmestyi viisimetrinen auto kaikkine valoineen, varjoineen ja yksityiskohtineen, kun lasit sai laitettua päähän. Autoa ja sen valtavan tarkkoja muotoilun, painikkeiden ja materiaalien yksityiskohtia oli hieno tarkkailla lasien läpi.

Huoneeseen oli myös tuotu Kian istuin, johon istumalla pääsi kokemaan EV9:n sisätilojen tilavuuden. Eikä aikaakaan kun kukin vuorollaan sääti istuimen etäisyyttä oman hyvän ajoasennon ja ratin etäisyyden löytämiseksi – näin helposti sitä uppoutuu lisätyn todellisuuden maailmaan vaikka istuu vain penkissä tyhjässä tilassa.

– EV9:n Suomen ensiesittelyssä ei ollut kyse ensimmäisestä Kian ja Varjon yhteistyöstä, sillä Kian Euroopan suunnittelijat hyödyntävät jo tällä hetkellä Varjon tekniikkaa suunnittelutyössä. Laseja käytetään myös useilla muilla aloilla, kuten lentäjien ja kirurgien koulutuksessa, kertoo Kim Härkönen Varjon tekniseltä puolelta.

Lisätystä todellisuudesta todellisuuteen

EV9 oli nähtävillä Dohassa järjestetyillä Geneven automessuilla kuun alussa. Kaikki mitä pääsi koon ja muotoilujen puolesta aistimaan Varjon lasien kautta, realisoitui Dohassa aitoa autoa tarkasteltaessa.

Päällimmäisenä autosta mieleen jäi persoonallisen muotoilun ja tilojen lisäksi se valtava kiinnostus, mikä autoon kohdistui kansainvälisten medioiden puolelta.

Kia EV9 tulee olemaan myös Suomessa kuuma puheenaihe. Kia tuleekin iskemään EV9:llä rajusti tähän suuremman kokoluokan täyssähkömarkkinaan ja tarjoilee varmasti hintalaadun suhteen erittäin kovan palan purtavaksi kokoluokan muille arvokkaammille premium merkeille.

Haasteena tulee olemaan Kian mittapuulla korkeahko hinta, johon nykyiset asiakkaat eivät ole tottuneet. Asiakkaita on siis saatava myös muilta merkeiltä. Tuotteesta ei pitäisi kuitenkaan jäädä kiinni, sillä EV9 vaikuttaa ensikokemusten perusteella olevan monipuolinen malli täyttämään vaativammankin asiakkaan tarpeita.

Kialla on tavoitteena napata ensi vuonna 15 % osuus segmentistä, mikä tarkoittaa noin 300 rekisteröityä EV9 vuonna 2024. Suurena potentiaalisena kohderyhmänä ovat muun muassa työsuhdeautoilijat.

Varusteiden puolesta täyteen ladattujen GT-Line 1st Edition mallien hinnat ovat 86 709-87 405 euroa istuinmäärästä riippuen, ja nopeimmillaan auton saa jo joulukuussa. Normaaliksi toimitusajaksi autolle arvioidaan 4-6 kuukautta. Alkuvuodesta 2024 tuotantoon tulevan EV9 perusmallin hinta alkaa 81 781 eurosta.

EV9 tulee koko yleisön nähtäville Helsinkiin Sanomataloon tulevana tiistaina 31.10 ja keskiviikkona 1.11.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän