Keski-Euroopasta premium-autoja maahantuova yritys päässyt hyvään alkuun

Parrotz on uudehkoja, käytettyjä laatuautoja Euroopasta maahantuova yritys, joka tarkistaa, kunnostaa ja laittaa myymänsä autot. Myytävät merkit ovat Mercedes Benz, Audi ja BMW. Parrotz toimii EU:n alueella, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Yhtiö aloitti toimintansa vuosi sitten ja vuoden aikana kaupaksi on käynyt keskimäärin noin kymmenen autoa viikossa. Vuoden aikana tämä tarkoittaa noin 600, keskimäärin 55 000 euron hintaista menopeliä. Ensimmäinen toimintavuosi oli tiedotteen mukainen voitollinen.

– Korona on koetellut myös meitä ja kun firman alkutaipaleella joudutaan vielä pienellä porukalla moiseen pyörteen keskelle. Kun tähän lisätään kaikki muut kansainvälisen tilanteen aiheuttamat epävarmuudet ja vaikutukset, niin kyllä juuri nyt on voittajafiilis, kun ensimmäinen vuosi saadaan menestyksellä päätökseen, tuulettaa tiedotteessa Parrotzin toimitusjohtaja Niklas Sorvala.

– Olemme vahvasti mukana autoilun suuressa murroksessa, sillä tälläkin hetkellä yli puolet varastosta on hybridi- tai sähköautoja. Juuri nyt näillä on myös kysyntää. Se johtuu uusien autojen jo pitkään jatkuneesta ja koko ajan pahentuvista toimitusvaikeuksista. Komponenttipulan venyttämät toimitusajat saavat autonvaihtajat kiinnostumaan heti toimitettavista laatuautoista, pohdiskelee Sorvala.

Kalliimmat autot kiinnostavat

Alusta asti Parrotzin valikoima on ollut mukana myös muissa kauppapaikoissa. Miljoonan viikkokävijän Nettiauton iiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti kuvaa Parrotzin edustaman autoluokan myynnin kehitystä hyvin vahvaksi.

– Jo viime vuonna kalliimmat käytetyt autot nousivat euromäärältään suurimmaksi ryhmäksi. Tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin vertailu viime vuoteen kertoo kehityksen vain kiihtyneen. Alle 30 000 euron hintaisia käytettyjä autoja on myyty kappalemäärinä reilu kymmenes vähemmän ja tätä kalliimpia reilu 15% enemmän, kertoo Kalalahti markkinatilanteesta.

Parrotzilla on liiketila Järvenpäässä ja toinen avataan pian Lempäälässä. Samaan aikaan yritys on vienyt verkko-ostamisen niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Parrotz-auton ostaminen sujuu alusta loppuun verkon kautta, sähköisiä sopimuksia myöten. Sen jälkeen auto toimitetaan kotiovelle sovittuna aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here