Kartingilla pyyhkii hyvin — lajipäällikkö mielissään

Kartingilla pyyhkii tällä hetkellä Suomessa hyvin. Hyviä uutisia SM-sarjan ympäriltä on tippunut pitkin talvitaukoa, ja lajiväki on voinut myhäillä tyytyväisyyttä eteenpäin otetuista askelista.

Kauden kruunaa historiallinen Suomessa ajettava kartingin MM-kilpailu, mutta myös oma SM-sarjamme voi hyvin ja paksusti. Osallistujamäärät ovat mukavaa katsottavaa, minkä lisäksi sarja saa näkyvyyttä valtakunnallisesti Ylen kanavilla Vantaan kisaviikonloppuna.

Lajipäällikkö Pekka Säynevirralta loppuvat jo sanat kesken, niin vaikea on löytää enää uusia sanoja nykytilannetta hehkuttamaan.

– Olen saanut hehkuttaa useaan otteeseen kartingin tilanteen olevan valoisin vuosiin. On vaikea keksiä muuta termiä kuvaamaan nykytilannetta, Säynevirta kertoo.

Säynevirta on erityisen ylpeä kartingin pääsemisestä mukaan Ylen SM-viikon ohjelmistoon. Lähetykseen panostetaan molemminpuolisesti, sillä kartingin parhaiden puolien ja vauhdinhurman esitteleminen laajalle yleisölle palvelee molempia osapuolia.

– Siitä tulee varmasti hieno ja erikoislaatuinen kilpailu. SM-kausi tulee muutenkin olemaan kokonaisuudessaan erittäin laadukas, ja koko vuoden kruunaa MM-startti “kotona” Suomessa, Alahärmässä.

Viikkonloppuna ajetaan kauden toinen osakisa Kangasalla.

http://www.kartingsm.fi/

Toimituksen kommentti: Hienoa, että jollakin moottoriurheilulajilla menee tosi hyvin. MM-kisa Alahärmässä varmaan lisää nostetta entisestään.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän