Henkilövahingot liikenteessä vähenivät alkuvuonna

Kuluvan vuoden tammi-helmikuussa poliisin tietoon tulleet henkilövahinkoihin johtavat onnettomuudet samoin kuin kuolemat liikenteessä (ennakkotieto) vähenivät noin kolmanneksella viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Liikenteessä loukkaantuneiden jalankulkijoiden ja henkilöauton matkustajien määrä väheni tammi-helmikuussa lähes puoleen viime vuodesta.

– Jalankulkijoita menehtyi liikenteessä alkuvuonna vain yksi, mikä on aiempien vuosien vastaavia ajankohtia huomattavasti vähemmän. Henkilöauton matkustajana loukkaantuneita oli alkuvuonna 81, mikä on noin 53 prosenttia vuoden 2020 tammi-helmikuuta vähemmän, poliisin tietoanalyytikko Mika Sutela sanoo.

Liikennemäärät noin viidenneksen pienemmät kuin viime vuonna

Suotuisan liikenneturvallisuustilanteen taustalla ovat poliisin näkemyksen mukaan todennäköisesti muun muassa vähentyneet liikennemäärät, poliisin lisääntynyt liikennevalvonta sekä verrattain talviset olosuhteet.

Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden (ns. LAM-pisteet) pohjautuvan tiedon perusteella tämän vuoden tammi-helmikuussa liikennemäärät olivat koko maassa keskimäärin karkeasti noin viidenneksen viime vuotta pienempiä.

Poliisin työaika liikenteen valvontaan lisääntynyt

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan poliisi kohdensi valvontaa tieliikenteeseen kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Vastaavasti automaattiseen nopeusvalvontaan käytettyjen työtuntien määrä väheni viitisen prosenttia viime vuodesta.

Ilmatieteen laitoksen tietoihin perustuen esimerkiksi Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä helmikuun keskilämpötila oli noin viidestä yhdeksään astetta matalampi kuin viime vuonna.

– Keliolosuhteet myös liikenteessä ovatkin nyt menneinä kuukausina olleet viime vuotta paljon talvisemmat ja ajoittain myös haasteellisemmat. Tämä vaikuttanee myös liikennemääriin ja ajonopeuksiin sekä myös loukkaantumisten vakavuuteen, Kallio sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!